Keijukaisten kennel

Kun Mytologia-pentue oli saavuttanut kahden vuoden iän joulukuussa 2009, alkoi useammin ja useammin mielessä liikkua, että oma kennelnimi voisi olla varteen otettava vaihtoehto. Ensimmäisen pentueen kanssa olin onnistunut niissä tavoitteissa, mitä koirankasvatuksessa olen pitänyt tärkeimpänä. Koko pentue on olllut terve, erinomaisen hyväluonteinen ja kaikki Mytologia-kasvatit pääsivät hyviin koteihin rakastetuiksi perheenjäseniksi.

Maaliskuussa 2010 osallistuinkin kasvattajan peruskurssille Kuopiossa. Aihe oli vuosia koiria harrastaneelle varsin tuttua ja loppukoekin erinomaisen helppo, mutta kurssi oli silti varsin antoisa.  En muista, mistä ajatus Keijukaisten lähti liikenteeseen, mutta se oli henkilökohtainen suosikkini heti alusta alkaen ja ykkössuosikkina se sitten onneksi meni läpikin. Päätös kennelnimestä tuli elokuun alkupäivinä.

Kasvattamiseni on ollut alusta lähtien pienimuotoista, yksi pentue kolmen-neljän vuoden välein ja mahdollinen tyttöpentu jää kotiin kasvamaan ja kenties sitten aikanaan jatkaa sukua. Käytän omia koiriani muutamissa näyttelyissä ja luonnetestissä sekä teetän laajat terveystutkimukset ennen jalostuspäätöstä. Pyrin löytämään uroksen, jolla olisi myös terveystutkimuksia "pakollista enemmän" tehtynä ja mahdollisuuksien mukaan edes yksi näyttelykäynti. Ihanne olisi vanhempi uros, jolla ei olisi vielä kovin mittavaa jälkeläismäärää.

Kasvattieni perheiltä en odota aktiivista harrastamista. Pidän tärkeimpänä sitä, että kasvattini saa rakastavan ja huolehtivan loppuelämän kodin, jossa koira on perheenjäsen. Tietenkin huolehtiminen tarkoittaa myös riittävästä peruskoulutuksesta ja liikunnasta huolehtimista. Mutta mikään ei estä harrastamista ja kisaamista, jos perheellä on intoa sellaiseen. Pyrin olemaan tukena ja kaverina mahdollisuuksien mukaan sekä apuna koira-arjen käänteissä.

 En sijoita pentuja. Kasvatukseni  tulee pysymään pienimuotoisena ja koiramäärä maltillisena. 

Tanja 5.1.2025