Elias Eliaanpoika Sundbergin ja Maria Reinholdintyttären jälkeläisistä koottu ensimmäinen sukukirja on julkaistu vuonna 1990 (Gummerus). Armas Salusvuori kokosi mittavaan kirjaan yli 13 000 henkilön tiedot 3568 perheestä. Kirjoja on enää joitakin kappaleita jäljellä.
Eliaan ja Marian lapsista kolme eli aikuisiksi. Heidän lastenlapsistaan muodostuu kirjan 20 sukuhaaraa. Mukana on noin kymmenen sukupolvea, ja tiedot ulottuvat 1980‑luvun alussa syntyneisiin lapsiin. Kirjan liitteeksi on ilmestynyt yksi täydennysvihko.
Toimittaja Marja Salomaa kokosi vuonna 2005 Sundberg‑suvun 300‑vuotisjuhlakirjan (Gummerus), jossa on täydennetty ja päivitetty vanhan sukukirjan tietoja. Kirjassa on kaksi kokonaan uutta sukuhaaraa, haastatteluja, uusia kuvia sekä sukuun liittyviä tarinoita kansalaissodan ja kieltolain ajoilta. Kirjan täydennysvihko julkaistiin elokuussa 2011 sukujuhlilla. Sitä on saatavilla 5 euron kappalehintaan.
Vuonna 2005 julkaistuun Muisteluksia viime sotiemme ajalta -julkaisuun on Marja Salomaa koonnut sukuseuramme jäsenten haastatteluja, kertomuksia ja kirjeitä. Vihkosen hinta on 10 euroa.
Kirjoja sekä vihkoja välittää sukuseuran rahastonhoitaja Marja Salmela, puh. 0400 609 325, marjsalmela at gmail.com. Kirjoja myydään 30 euron hintaan. Ostaja maksaa postituskulut.
Lisää kuvia voi käydä katsomassa Facebook-ryhmässämme: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.377007819045435.87115.152031311543088&type=1!