Fenniks ry:n tarkoituksena on järjestää alumnitoimintaa Turun yliopiston suomen kielen opiskelijoille ja alumneille. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pitää yhteyttä ainejärjestöön ja oppiaineen henkilökuntaan sekä järjestää tapaamisia ja tapahtumia, joilla edistetään yhdistyksen jäsenten verkostoitumista sekä tuetaan opiskelijoiden työllistymistä valmistumisen jälkeen. Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää liittymis- ja osallistumismaksuja.
Yhdistyksen tärkeimmät yhteistyötahot ovat Turun yliopiston suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Kanta ry sekä suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine.
Vuonna 2024 Fenniks ry jatkaa yhdistyksen tunnettuuden lisäämistä ja pyrkii jäsenmäärän kasvattamiseen. Tavoitteena on tehdä alumniyhdistystä entistä tutummaksi suomen kielen opiskelijoille, oppiaineesta jo valmistuneille, yliopiston henkilökunnalle sekä muille mahdollisille sidosryhmille.
Tunnettuuden lisäämiseksi yhdistyksen hallitus tekee tiivistä yhteistyötä Kannan sekä oppiaineen kanssa, jotta alumnijärjestö tulisi tutuksi mahdollisimman monelle opintojen alusta alkaen. Potentiaalisten jäsenten tavoittamisessa hyödynnetään myös fenniksläisten omia verkostoja.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka on valmistunut kandidaatiksi, maisteriksi tai tohtoriksi opiskeltuaan suomen kieltä Turun yliopistossa ja joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jokaisella jäsenehdot täyttävällä on oikeus liittyä yhdistyksen jäseneksi ilmoittamalla siitä hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai täyttämällä verkkosivuilla olevan lomakkeen.
Viestintä on yksi tärkeimmistä jäsenhankinnan työkaluista: viestinnän on tavoitettava jäsenistön lisäksi suomen kielen opiskelijoita ja oppiaineesta jo valmistuneita. Yhteistyötä tehdään myös Kannan ja oppiaineen kanssa sekä mahdollisesti yliopiston muiden tahojen kanssa.
Yhdistys viestii jäsenilleen pääasiallisesti sähköpostilistan, verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta. Vuoden 2024 yhdistys vakiinnuttaa kuukausittain lähetettävän uutiskirjeen sekä viestii yhä aktiivisemmin sosiaalisessa mediassa. Viestintää kehitetään alkuvuonna tehdyn jäsenkyselyn tulosten pohjalta.
Fenniksillä on tällä hetkellä käytössään Facebook-sivu, Facebook-keskusteluryhmä, Instagram-tili, LinkedIn-sivu ja LinkedIn-keskusteluryhmä. Vuonna 2024 yhdistys arvioi omien somekanaviensa määrää ja tarkoitusta. Sen perusteella päätetään, mitä somekanavia jatkossa ylläpidetään ja mistä luovutaan.
Yhdistyksen hallitus pitää säännöllisesti yhteyttä Kannan hallitukseen sekä suomen kielen oppiaineeseen. Lisäksi Kannan alumnivastaava voi osallistua Fenniksin hallituksen kokouksiin. Fenniks myös kirjoittaa Kielekkeen alumnipalstalle mahdollisuuksien mukaan. Vuonna 2024 Fenniksin hallitus jatkaa kartoitusta siitä, minkälaisia toiveita ja ideoita opiskelijoilla ja oppiaineella on alumnijärjestölle.
Yhdistyksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaan Kannan ja oppiaineen työelämäaiheisiin tapahtumiin sekä esimerkiksi vuosijuhlille tai muihin tilaisuuksiin. Tapahtumia ja erilaisia konsepteja voidaan ideoida yhdessä ainejärjestön ja oppiaineen kanssa.
Syksyllä 2024 järjestetään jälleen Urailta Kannan kanssa. Tapahtumaan kutsutaan esiintyjiksi suomen kielen oppiaineen alumneja, jotka kertovat opiskelijoille urapolustaan ja työtehtävistään.
Vuoden 2024 yhdistys jatkaa ainakin työnjälkeisten ja aamukahvien järjestämistä säännöllisesti kerran kuussa. Sen lisäksi pyritään toteuttamaan jäsenkyselyssä esiin tulleita tapahtumatoiveita, kuten viikonloppuna järjestettävä alumnitapaaminen Turussa.
Alkuvuonna 2024 tehdyn jäsenkyselyn tuloksista viestitään jäsenistölle. Yhdistys jatkaa jäsenistön osallistamista toimintansa suunnittelemiseen.