Sielu, onko ihmisellä sielua? Kuinka sen olemassaolon tai olemattomuuden voi todistaa?Kirjassa annettiin vertaus siitä, ovatko kaikki joutsenet valkoisia vai eivät. Jotta sen voisi todistaa, ei tarvitse tutkia kaikkia valkoisia joutsenia, riittää, kun löytää yhden mustan. Silloin voi todeta, että kaikki joutsenet eivät ole valkoisia.Luvussa 1 käsiteltiin tietoisuutta ja aivoja. Diane Hennacy Powell on neuropsykiatri, joka on toiminut professorina Harwardin lääketieteellisessä ja julkaissut useita tietoisuutta käsitteleviä teoksia. Kirja on mielenkiintoinen ja helppolukuinen."Yritys ymmärtää tietoisuutta tutkimalla kallomme sisältä löytyvää harmaata ainetta on sama kuin jos yrittäisi ymmärtää musiikkia purkamalla cd-soittimia ja analysoimalla niiden osia".

Luvussa 2 käsitellään telepatiaa ja muuntuneita tajunnan tiloja. Luvussa kolme identtisiä kaksosia ja paritietoisuutta. "Erillisyys toisistamme on tietoisuuden luoma optinen harha", Albert Einstein. Luku neljä käsittelee selvänäköisyyttä koskevia tutkimuksia.

Luku viisi kiinnosti minua henkilökohtaisesti, se käsitteli aikaa. Onko aika jana vai piste? Onko meillä vapaata tahtoa? Jos voimme ennustaa tulevaisuutta, mitä se kertoo ajasta ja vapaasta tahdosta? Elokuvan kuvaamisvaiheessa ohjaaja ja näyttelijät ilmaisevat vapaata tahtoa ja heidän suorituksensa ja improvisaationsa ovat vapaan tahdon ilmaisuja. Mutta kun elokuva on teatterissa, sama tapahtumasarja toistuu uudelleen ja uudelleen.(s. 106)

Luku kuusi käsitteli psykokinesiaa, rukouksen parantavaa voimaa ja spontaania paranemista.

Luku seitsemän, irti ruumiista? Ruumiista poistumiskokemuksen neurologia, siihen vaikuttaa kulmapoimu aivoissa (s.137). Kyseessä on siis aivotoimminnan häiriö alueella, jossa kosketusta, kuuloaistia ja näkökykyä prosessoivat alueet risteävät. Epänormaali sähköinen aktiviteetti voi johtaa siihen, että signaalit aivojen sisällä menevät sekaisin ja ihminen kokee ruumiinsa sijainnin väärin. Mutta se ei selitä, miten aivot voivat saada pätevää tietoa paikasta, johon ruumiilla ei ole yhteyttä. Luku käsittelee myös kuolemanrajakokemuksia.

N, N-dimetyylitryptamiini (DMT). "Skitsofreenikko hukkuu samoihin vesiin, joissa mystikko riemuiten ui" / Joseph Campbell. DMT on serotiinin johdannainen ja sen otaksutaan vaikuttavan serotiinin reseptoreihin. Ihmisruumiin luonnollinen DMT-lähde on käpylisäke. Käpylisäke on tärkein rauhanen, joka vastaa ihmisen siirtymisestä unitilaan tuottamalla melatoniinia ja arginiinivasotosiinia. Näiden aineiden epätyypillinen erittyminen voi selittää, minkä vuoksi joillakin meedioilla on unitiloja vastaavia aivoaaltoja, vaikka he ovat hereillä.

Onko tietoisuus täysin rajoittunut ruumiiseemme? Ilmeisesti ei. Tietoisuus näyttäisi olevan jonkinlainen energia tai kenttä.

Kahdeksas luku, uni, analyyttisen mielen poiskytkeminen, evoluutio ja aivojen kehitys, autistiset nerot.

Yhdeksäs luku, oikea ja vasen aivopuolisko. Tiedostamaton, "Silmät näkevät vain sen, minkä mieli on valmis ymmärtämään" / Henri Bergson. Aivojen suodatusmekanismit. Kymmenes luku, tietoisuus ja elämänverkko, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mystikot ja fysiikan lakeja.

Yhdestoista luku: Ajan olemus."Useimmat ihmiset uskovat, että aika kuluu; tosiasiassa se pysyy siinä missä se on" / Dogen, Zenmestari. Aikamalleja, ajan fysiikka... Ja takaisin viidennessä luvussa käsiteltyyn aiheeseen: Ennustaminen ja vapaa tahto.

Kahdestoista luku: Osien summa on kokonaisuutta suurempi. Mitä on tietoisuus? Kollektiivinen alitajunta, holografia ja elävät hologrammit. Holografisessa maailmankaikkeudessa kaikkea aika-avaruudessa olevaa koskeva informaatio sijaitsisi jokaisessa aika-avaruuden paikassa.

***

John O'Donohue, Anam Cara kelttiläistä viisautta, luku 1

"On kummallista olla täällä. Sama arvoitus askarruttaa alitajuisesti ihmismieltä..."

Kelteillä oli käsite "Anam cara". Anam tarkoittaa gaeliksi sielua ja cara ystävää eli anam cara on sielun ystävä. Kun ihmisellä oli anam cara, hänestä tuli muinaisella ja ajattomalla tavalla yhtä sielunsa ystävän kanssa.

Ensimmäinen luku kirjassa käsittelee ystävyyden arvoitusta.

Kelttiläisessä runoudessa korostuu luonnon kauneus, värit ja voima. Keltit palvoivat valoa. Heillä oli voimakas tunne matkamme kehämäisestä luonteesta. Valo oli jumaluuden salaista läsnäoloa, jos ei olisi ollut valoa, ei olisi ollut elämää.

Jokaisella ihmisellä on sisäiset kasvonsa, jotka ovat aistittavissa, mutta eivät milloinkaan nähtävissä. Ainoastaan rakkaus voi herättää sen, mikä ihmisessä on jumalallista. Kun sielu herää, etsintä alkaa, eikä paluuta ole. Mutta ihminen menettää sielunsa tasapainon, jos hän on hyvä antamaan, mutta huono ottamaan vastaan.

Todellisen rakkauden liitossa kaksi sielua yhtyy toisiinsa, he tulvivat toistensa yli niin, että minuuden rajat hämärtyvät. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä kipeästi anam caran. Ystävyys on aina tunnistamista, ikiaikainen tunnistaminen saattaa toisistaan eksyneet sielut yhteen.

Raamatussa sanotaan, ettei kukaan ole nähnyt jumalaa. Kun ajatusta muutetaan hiukan, ei kukaan voi myöskään nähdä omaa sieluaan, siitä voi kokea vain välähdyksiä sen valosta ja ääriviivoista.

Buddhalaisuudessa on vastaava käsite kalyana-mitra eli jalo ystävä. Koska kukaan ei voi nähdä omaa elämäänsä täydellisesti, tarvitaan kalyana mitra eräänlaiseksi peiliksi ihmiselle. Ystävyydessä ja rakkaudessa on kuitenkin tärkeää vaalia yksilöllisyyttään. Sielu tarvitsee tilaa, jotta se ei tukahtuisi, todellinen ystävyys ei tukahduta, vaan vahvistaa.

Ensimmäinen luku käsittelee ystävyyttä, ystävyyden määritelmää, mitä se on ja mitä se ei ole. Kiteytettynä todellinen ystävyys on kahden sielun tapaaminen, jossa sielut tunnistavat toisensa oltuaan erossa toisistaan. Aito ystävyys saa sielut vahvistumaan ja ne ruokkivat rakkautta ja valoa toisissaan.

***

Sogyal Rinpoche / Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, luku 16

Kirjan kolmas osa käsittelee kuolemaa ja jälleensyntymää.

Kirjassa kuvataan sielua kun puutarhaksi, jonka näemme lasin (oman mielemme) läpi. Jos minämme on voimakas, se voi olla kuin likainen lasi, jonka läpi sielua ei edes näe. Se voi olla kuin verho, joka himmentää mielemme. Joskus lasiseinä on siinä, kirkkaana, niinkuin sitä ei olisikaan, mutta lyöt nenäsi siihen, jos yrität kävellä läpi ja siihen jää sormenjäljet, jos kosketat sitä. Todellinen sielun kohtaaminen on kuin lasiseinä poistuisi ja pääsisimme puutarhaan, ei vain näkemään, vaan myös tuntemaan, haistamaan ja kokemaan puutarhan kaikilla aisteillamme.

Samalla tavoin kuin ikkuna likaantuu, myös mielemme estää meitä olemasta yhteydessä sieluumme. Lasia on puhdistettava säännöllisesti ja kun lasia puhdistaa säännöllisesti se ikäänkuin kuluu pois, ensin muodostaen pieniä aukkoja, lopulta kadoten kokonaan (valaistuminen).

***

Sogyal Rinpoche / Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, luku 10

Luku käsittelee sitä, miten sielu kirkastuu ihmiselle. Ihmisen olisi hyvä ensin miettiä aiheita kuten ihmiselämän ainutlaatuisuus, tilapäisyyden ja kuoleman ainainen läsnäolo, syyn ja seurauksen väistämättömyys ja kärsimyksen noidankehä.

Sitten tulisi turvautua Jumalaan, antaa myötätunnon vallata mieli ja alkaa työskentely oman itsen ja elämän vaikeuksien kanssa. Hiljentymällä keskittyä olennaiseen ja opettelemalla oikea asenne elämään.

Kyse on kuitenkin oivalluksesta, sielu on sisimmässä, mutta sen olemuksen ymmärtämiseen tarvitaan oivallus. Oivallus ei voi tulla pakottamalla, mutta sen tulemista voi edistää valmentautumalla, hiljentymällä ja lähestymällä Jumalaa. Kun oivallus tulee, kaikki asettuu kohdalleen, ihminen vapautuu käsitteiden "on" ja "ei ole" kahleista.

Ongelmana on, että sielun olemusta ei voi kuvailla sanoilla, mutta oivalluksen saatuaan, on kuin huppu olisi nostettu silmiltä. Ihminen kohtaa rauhan itsensä kanssa, etsintä on ohi. Sieluun on kuitenkin pidettävä yhteyttä esim. säännöllisesti hiljentymällä.

Hiljentyminen on aloitettava rauhallisessa ympäristössä, mutta sitä olisi opeteltava soveltamaan jokapäiväiseen elämään. Tavoite ei ole kääntyä sisäänpäin, vaan antaa sisimmän kirkastaa arki ympärilläsi. Opettele elämään tässä ja nyt.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: 1) Elämä, 2) Kuoleminen ja 3) Kuolema ja jälleensyntymä. Luku 10 päättää ensimmäisen osan eli sivut 19-213.

Ensimmäinen osa on laaja ja siinä on paljon ajatuksia ja esimerkkejä. Kirja on kirjoitettu tiibetin buddahalaisuuden näkökulmasta, mutta monet asiat ovat sovellettavissa täysin riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan kuuluu.

***

Sogyal Rinpoche / Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, luku 4

Rinpoche erottelee mielen ja sielun. Ihmismieli on levoton ja arvaamaton kuin hyppypapu tai apina, joka hyppelee oksalta toiselle. Mieli ajattelee, juonittelee, haluaa, manipuloi ja raivostuu. Se on kuin kynttilänliekki oven suussa, lepattaen, alttiina kaikille tuulen henkäyksille.

Sielu on yhtäaikaa älykäs ja tajuava, säteilevä ja aina hereillä. Pyhimykset ja mystikot ovat yrittäneet kuvailla tuota tietoisuutta eri nimillä: Jumala, Shiva, Brahman, Visnu, Salattu ydin (sufimystikot), buddhaluonto. Tuo tietoisuus on synnyinoikeutemme ja jokainen saa siihen yhteyden niin halutessaan.

Ongelmana on, että totuus on niin lähellä ja niin yksinkertainen, että sen kuvaaminen on äärettömän vaikeaa. Ihmiskielessä ei ole sanaa kuvaamaan sielua, vaikka kaikissa uskonnoissa yritetään kuvata tilaa sanoilla autuus, nirvana, valaistuminen jne.

Sielun tunnistamisen neljä vaikeutta ovat:

1) Se on liian lähellä, jotta sen voisi nähdä

2) Se on liian syvä, jotta voisimme luodata sitä

3) Se on liian helppo, jotta voisimme uskoa sen

4) Se on liian ihmeellinen sopiakseen käsityksiimme