ReLa ry on vuonna 2018 perustettu LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksen restonomiopiskelijoiden paikallisyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia paikallisena restonomiopiskelijoiden edunvalvojana ja tuoda restonomien ääni kuuluviin LAB-ammattikorkeakoulussa.
Yhdistyksen tavoitteena on edistää restonomikoulutusta LAB-ammattikorkeakoulussa valvomalla koulutuksen laatua ja näkemällä säännöllisesti liiketoimintayksikön johtoa. Yhdistyksen toiminnan pääpainona on edunvalvonnalliset toiminnot.
Yhdistyksen hallitus lisää restonomiopiskelijoiden yhteisöllisyyttä paikallisesti ja valtakunnallisesti erilaisten opiskelijatapahtumien kautta. Suurin osa tapahtumista on kaikille avoimia, mutta jäsenistö otetaan huomioon jäsentapahtumissa ja jäsenhintaisissa tapahtumalipuissa.
Tuodaan esille restonomikulttuuria ja -brändiä jäsenistölle ja myös muiden alojen opiskelijoille tekemällä tiivistä yhteistyötä SUREO – Restonomiopiskelijaliitto, SURE – Suomen Restonomiliitto ja Restoverkon muiden restonomiopiskelijoiden paikallisyhdistysten kanssa.
ReLa ry:n ansaintamalli on seuraavanlainen:
Tapahtumat
Sponsorointi
Tuotemyynti (haalarit, -merkit ja muut oheistuotteet)
Jäsenyydet (opiskelija-, alumni- ja kannattajajäsenyydet)
ReLan talous on viimeiset vuodet ollut positiivisesti noususuhdanteinen. Vuonna 2025 tärkein tulonlähde oli tapahtumat ja haalarisponsorointi. Vuoden 2026 talousarvio on tehty samaan pohjaan, kuin 2025 vuoden budjetti muutamine muutoksineen:
Pankin palvelumaksuihin lisätty budjettia
Tapahtumaosuuteen lisätty kohta jäsentapahtumille
Sataman Appron haalarimerkkeihin lisätty budjettia
Haalarien myyntiin ja tilaukseen lisätty budjettia
Vuonna 2026 hallitus jatkaa edunvalvonnan toteuttamista osallistumalla keväällä ja syksyllä liiketoimintayksikön tapaamisiin. Tapaamisissa tuodaan esille edunvalvontakyselyissä esiin nousseita kommentteja ja ongelmakohtia. Hallituksen edunvalvontavastaava on vastuussa edunvalvontakyselyiden toteuttamisesta kaksi kertaa vuodessa.
Kehitetään edunvalvontaa näkemällä restonomiopiskelijoiden opinnoista vastaavaa osaamispäällikköä kahvitteluiden merkeissä vähintään kerran vuodessa. Tapaamisessa käydään läpi kuulumisia, opiskelijoilta nousseita kommentteja ja ollaan selvästi läsnä ja yhteydessä yksikön johdon kanssa.
Syksyllä keskitytään Opiskelijakunta KOEn edustajistovaaleihin ja perustetaan vaalilista, jotta mahdollisimman moni LABin restonomiopiskelija pääsisi edustajistoon. Panostetaan edustajistovaalien markkinointiin ja ständeillään tarvittaessa tapahtuma-areenalla vaaleihin liittyen.
Hallituksen edunvalvontavastaava tekee tiivistä yhteistyötä muiden paikallisyhdistysten edunvalvontavastaavien kanssa ja osallistuu aktiivisesti Opiskelijakunta KOEn järjestämiin kahvitteluihin.
Kasvatetaan hallituksen osaamista edunvalvontaan liittyen osallistumalla liiton ja Opiskelijakunta KOEn järjestämiin edunvalvontakoulutuksiin. Lisäksi vuonna 2026 vuoden 2025 hallituksen nimeämät yhdistyksen toimihenkilöt aloittavat edunvalvonnan myös Lappeenrannan kampuksella.
ReLan jäsenmäärä toimintasuunnitelmaa kirjoitettaessa (14.10.2025) on 105 jäsentä. Jatketaan jäsenten rekrytointia ja tavoitellaan saamaan aloittavia restonomiopiskelijoita jäsenistöön. Vuonna 2026 aletaan kartoittamaan ReLalle uusia jäsenetuja uusilla yhteistyösopimuksilla.
ReLan jäsenetuihin kuuluu jäsenhintaiset tuotteet ja tapahtumaliput. Nämä edut ovat myös kaikille Sureon yhteistyökumppanien restonomijärjestöjen eli Restoverkon jäsenille.
Vuonna 2026 Sureo ja Restoverkon paikallisyhdistykset ottavat käyttöön restonomien yhteisjäsenyyden eli restojäsenyyden. Pyrkimyksenä jäsenyyksien yhdistämisessä on tarjota aloittavalle opiskelijalle selkeämpi ja helpommin ymmärrettävä “avaimet käteen” -kokonaisuus jossa tämä ohjataan hankkimaan sekä paikallisjärjestönsä, että Sureon jäsenyys yhdellä kertaa.
Yhteisjäsenyys mahdollistaa liiton tarjoamien etujen markkinoinnin osana paikallisjärjestön markkinointia, joihin sisältyvät mm. lakiapu, Member+:n tarjoamat alennukset, vuokramökit sekä liiton työelämäpalvelut. Yhteisjäsenyys mahdollistaa myös tarjottavien palveluiden kehityksen valtakunnallisella tasolla, mahdollistaen kuitenkin paikallisjärjestöjäsenyyden tuomat paikalliset edut ja yhteisön.
Jatketaan liiton jäsenyyden aktiivista markkinointia ja tuodaan mahdollisimman selkeästi esille SUREOn, SUREn ja Akavan Erityisalojen jäsenedut omalle jäsenistölle. Panostetaan Sureon jäsenhankintakampanjoihin ja ständeillään tarvittaessa tapahtuma-areenalla kampanjaan liittyen
Viestintä jäsenistölle ja markkinointi
Jatketaan viestintää Instagramissa ja Facebookissa. Jatketaan kaksikielistä markkinointia paitsi, jos esimerkiksi tapahtuman luonne vaatii tapahtuman järjestämisen vain suomen kielellä. Lisätään aktiivisuutta Instagramissa storyjen muodossa jakamalla aktiivisesti kaikki LAHO-eventsin postaukset ja jäsenistölle oleelliset tägäykset. Tasataan sosiaalisessa mediassa julkaisujen tyyppiä, eli ei julkaista vain tapahtumamarkkinointi vaan keskitytään esimerkiksi edunvalvontakuulumisista tiedottamiseen.
Vuonna 2025 ReLa hankki oman domainin nettisivuilleen. Panostetaan myös vuonna 2026 nettisivujen visuaalisuuteen ja jatketaan niiden aktiivista päivittämistä.
Vuonna 2025 otettiin käyttöön uudistettu somekalenteri. Noudatetaan ulkoisessa viestinnässä myös vuonna 2026 uutta somekalenteria. Painotetaan sosiaalisen median julkaisuissa yhtenäisyyttä.
Vuonna 2026 kartoitetaan TikTok-alustan luomista ReLalle markkinointi- ja viestintätarkoituksissa. Kartoitetaan myös LinkedIn-kanavan aktiivisempaa käyttöä esimerkiksi ammatillisen ja yleisen näkyvyyden lisäämiseksi.
Tuodaan erityisesti tapahtumien markkinoinnissa selkeästi esille: Mitä, Milloin, Missä, Mitä maksaa, Pukukoodi jne. Tehdään viestinnästä kiinnostuksen herättävää ja oikeasti houkuttelevaa jäsenistölle. Pyritään vuonna 2026 hyödyntämään etenkin suurempien tapahtumien, kuten Sataman Appron, markkinoinnissa Restoverkkoa esimerkiksi markkinointipyyntöjen muodossa.
Jatketaan sosiaalisen median tilastollisen kehityksen seuraamista ja merkitään seuraajamäärät Drive-arkistosta löytyvään taulukkoon kaksi kertaa vuodessa.
Sisäinen viestintä
Sisäisen viestinnän tärkeimpänä kanava toimi vuonna 2025 Telegram. Telegramissa hoidetaan päivittäinen viestintä työaikojen puitteissa. Hallitus kiinnittää myös jatkossa huomiota sisäisen tiedonkulun tehokkuuteen ja huolehtii yhdessä sen toimivuudesta. Hallitus harjoittelee yhdessä Telegramin käyttämistä perehdyttämisessä, jotta se voidaan ottaa käyttöön heti hallituskauden alkaessa. Hallituksen tiedonkulun tulee olla avointa ja nopeaa. Jatketaan Telegramin käyttöä hallituksen sisäisessä viestinnässä myös vuonna 2026.
Jatketaan Google kalenterin aktiivista käyttöä ja seuraamista. Päävastuu kalenterin päivittämisestä on hallituksen puheenjohtajalla.
Arkistoidaan tärkeät viestit ja dokumentit Google Driveen.
Hallituslaiset liittyvät sidosryhmien viestintäkanaviin ja seuraavat niitä aktiivisesti. Sidosryhmien sisäisen viestinnän kanavia ovat Restoverkossa ja LAHOssa Telegram, joihin jokainen hallituksen jäsen liittyy. Puheenjohtajisto liittyy LAHO- sekä LABLAHO-PJ kanaviin
Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja vähintään kolme (3) ja enintään yhdeksän (9) muuta jäsentä. Yhdistyksen kokouksen päätöksellä myös kaksi (2) varajäsentä. Hallituksen jäsenen tulee olla yhdistyksen varsinainen jäsen.
Vuonna 2026 ReLassa aloittaa vuoden 2025 hallituksen nimeämät yhdistyksen toimihenkilöt, jotka suorittavat päätoimisena tehtävänään yhdistyksessä Lappeenrannan kampuksen restonomiopiskelijoiden edunvalvontaa. Toimihenkilöt eivät kuitenkaan ole hallituksen jäseniä.
Vuodeksi 2026 valittu hallitus jakautuu virallisesti kolmeen (3) eri tiimiin:
Hallinto: Puheenjohtaja (tiimin johtaja), varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri, viestintävastaava
Tapahtumat: Varapuheenjohtaja (tiimin johtaja), tapahtumavastaavat
Edunvalvonta: Puheenjohtaja (tiimin johtaja), edunvalvontavastaava, fuksivastaava, yrityssuhdevastaava, yhdistyksen toimihenkilöt.
Vuonna 2026 varapuheenjohtaja toimii tapahtumatiimin johtajana. Varapuheenjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä tapahtumavastaavien kanssa ja huolehtii siitä, että tapahtumasuunnitelmat etenevät projektisuunnitelmien mukaisesti.
Hallitus käyttää perehdyttämisessä hyödyksi vuonna 2023 laadittua perehdytyskansiota ja osallistuu aktiivisesti sidosryhmien järjestämiin koulutuksiin. Hallitus jatkaa hallitusten kokousten järjestämistä kerran kuukaudessa (pois lukien kevät- ja syyskokouksen kuukaudet) ja näkee tarvittaessa palaverien muodossa useammin.
ReLa ry:n tärkeimmät sidosryhmät ovat LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksen paikallisjärjestöt ja Opiskelijakunta KOE, LAHO – Lahden opiskelijajärjestöt, SUREO – Restonomiopiskelijaliitto, SURE – Suomen Restonomiliitto, Restoverkon paikalliset restonomiyhdistykset, LAB-ammattikorkeakoulu ja muut yhteistyökumppanit.
Puheenjohtaja
Hallituksen puheenjohtajan tehtävänä on yhdistyksen hallinnollisten tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman toteutumisen ja yhdistyslain noudattamisen seuraaminen. Puheenjohtaja edustaa yhdistystä yhdessä hallituksen kanssa erilaisissa tilaisuuksissa, kuten vuosijuhlilla ja Wapun avauksessa.
Puheenjohtaja vastaa hallituksen sisäisestä viestinnästä, pitää huolen, että hallitus tietää missä mennään ja tukee tarvittaessa hallituslaisia. Puheenjohtaja vastaa yhdistyksen yleisen ja puheenjohtajan sähköpostin toiminnasta. Puheenjohtaja laatii kuukausittaisen listan hallituksen kokouksen aiheista ja viestii ne sihteerille esityslistan tekemistä varten. Puheenjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä varapuheenjohtajan ja rahastonhoitajan kanssa, sekä johtaa hallinto- ja edunvalvontatiimiä. Puheenjohtaja osallistuu aktiivisesti eri sidosryhmien tapaamisiin esim. LAHO PJ-tapaamiset ja SUREOn restokahvit sekä kummitapaamiset.
Puheenjohtaja laatii toimintasuunnitelman yhdessä varapuheenjohtajan kanssa, laatii talousarvion rahastonhoitajan kanssa, kirjoittaa edellisvuoden toimintakertomuksen ja hoitaa viralliset ilmoitukset pankkiin ja patentti- ja rekisterihallintoon.
Puheenjohtajan rooli vaatii paljon vastuuta, koska viimekädessä hän on vastuussa yhdistyksen toiminnasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki pitää osata etukäteen, mutta puheenjohtaja on se, joka selvittää asiat, jos kukaan muu ei tiedä. Puheenjohtajan on tärkeää muistaa se, että hallitustoiminta on vapaa-ajalla toteutettavaa toimintaa, eikä koko hallituksen välinen työprosentti ole koko hallituksella sama. Puheenjohtaja pitää kaikille hallituslaisille kehityskeskustelun vähintään kerran hallituskauden aikana.
Varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtajan tehtäviin kuuluu puheenjohtajan tukeminen hallinnollisissa tehtävissä sekä puheenjohtajan sijaistaminen tämän ollessa estyneenä. Varapuheenjohtaja pitää tiivistä yhteyttä puheenjohtajan kanssa, jotta varapuheenjohtaja on tietoinen yhdistyksen sisäisiä asioita ja pystyy näin sijaistamaan puheenjohtajaa lyhyelläkin varoitusajalla.
Varapuheenjohtaja toimii tapahtumatiimin tiiminvetäjänä. Tapahtumatiimin tiiminvetäjä huolehtii tapahtumapalaverien vetämisestä, projektisuunnitelmien suunnittelusta ja noudattamisesta, muistioiden kirjaamisesta ja säilyttämisestä arkistoon, sekä tapahtumissa vastuuhenkilönä olemisesta yhdessä tapahtumatiimin kanssa. Varapuheenjohtaja huolehtii siitä, että tapahtumatiimin työnjako on tasaista koko hallituskauden ajan.
Sihteeri
Sihteerin tehtävänä on laatia esityslistat yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa. Kokouksissa sihteeri laatii lopullisen pöytäkirjan allekirjoittamista varten. Sihteeri huolehtii yhdistyksen dokumenttien oikeaoppisesta arkistoinnista Driveen. Sihteeri toimii muistioiden kirjurina hallituksen palavereissa. Sihteeri huolehtii ReLan tuotteiden postittamisesta kahden viikon välein. Sihteeri päivittää nettisivut vuoden alussa ja huolehtii niiden ajantasaisuudesta koko kuluvan vuoden ajan.
Rahastonhoitaja
Rahastonhoitaja vastaa kaikesta yhdistyksen rahaliikenteestä seuraamalla budjettia ja tekemällä kirjanpitoa aktiivisesti. Rahastonhoitaja esittelee rahatilanteen, menot ja tulot hallituksen kuukausittaisissa kokouksissa. Rahastonhoitaja hoitaa yhdistyksen laskut, laskuttamisen ja kulukorvaukset ja huolehtii siitä, että rahaliikenteen todisteet löytyvät fyysisestä ja sähköisestä arkistosta.
Virallisista dokumenteista rahastonhoitaja laatii seuraavan vuoden talousarvion yhdessä puheenjohtajiston kanssa ja tekee kuluneen vuoden tilinpäätöksen.
Rahastonhoitaja toimii yhdistyksen Kide.app vastaavana, joka tekee hänestä samalla jäsenrekisterivastaavan. Rahastonhoitaja päivittää ajantasaisen tietosuojaselosteen Kide.appiin ja nettisivuille ja huolehtii myytävien jäsenyyksien tiedot päivitetyksi, mikäli tarve niin vaatii.
Rahastonhoitajalla on ylin päätäntävalta perua tapahtumia ja muita hankintoja, mikäli ne eivät ole yhdistykselle taloudellisesti mahdollisia.
Edunvalvontavastaava
Edunvalvontavastaava toimii yhdistyksen ja LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikön välisenä yhteyshenkilönä ja edustaa Lahden restonomiopiskelijoita liiketoimintayksikön johdon kanssa olevissa tapaamisissa. Edunvalvontavastaava sopii liiketoimintayksikön tapaamisten lisäksi ainakin yhdet kahvittelut hallituksen ja restonomien opinnoista vastaavan osaamispäällikön kanssa.
Edunvalvontavastaava toteuttaa vuoden aikana kaksi edunvalvontakyselyä jäsenistölle, yhden (1) keväällä ja yhden (1) syksyllä. Kyselyiden vastauksia hyödynnetään liiketoimintayksikön tapaamisissa. Edunvalvontavastaava huolehtii kyselyiden dokumentoinnista oikeaoppisesti Drive arkistoon.
Edunvalvontavastaava osallistuu aktiivisesti LAHOn edunvalvontakahvitteluihin ja pitää hallintotiimin ajan tasalla tapaamisten suhteen. Edunvalvontavastaava pyrkii tekemään yhteistyötä sidosryhmien muiden edunvalvontavastaavien kanssa.
Edunvalvontavastaava ottaa päävetovastuun Opiskelijakunta KOEn edustajistovaaleista perustamalla vaalilistan. Edunvalvontavastaava huolehtii, että markkinointia on tarpeeksi koko edustajistovaalien ajan.
Viestintävastaava
Viestintävastaavan tehtävänä on tuottaa visuaalista markkinointimateriaalia ReLa ry:n sosiaalisen median kanaviin ja huolehtia ulkoisen viestinnän viestintäkanavien aktiivisuudesta. Tapahtumien markkinointimateriaalin tekeminen sovitaan tapahtumakohtaisesti tapahtumatiimin kanssa.
Viesintävastaava noudattaa edellisvuonna luotua markkinointikalenterin pohjaa. Markkinointi toteutetaan kahdella kielellä: suomi ja englanti, paitsi, jos esimerkiksi tapahtuman luonne vaatii sen toteuttamisen vain suomeksi. Viestintävastaavan vastuulla on varmistaa edunvalvonta- ja tapahtumatiimiltä, kuka luo materiaalit ja, että ne julkaistaan ajallaan.
Viestintävastaava hyödyntää vuonna 2025 käyttöön otettua uutta somekalenteria osana yhdistyksen markkinointia. Viestintävastaava perehtyy myös ReLan vuonna 2025 saatuun markkinointistrategiaan.
Tapahtumavastaavat
Tapahtumavastaavien tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja kerätä palautetta tapahtumista. Tapahtumat toteutetaan edellisvuonna tehdyn tapahtumakalenterin pohjalta. Tapahtumavastaavat toimivat tiiminä yhdessä varapuheenjohtajan kanssa. Tapahtumien suunnittelussa käytetään apuna projektisuunnitelmaa ja noudatetaan tarkasti talousarvion budjettia tapahtumakohtaisesti. Tapahtumavastaavat jakavat työtehtäviään mahdollisimman tasaisesti ja delegoivat työtehtäviä tarvittaessa muulle hallitukselle. Tapahtumavastaavat toimivat tapahtumien yhteyshenkilöinä yhdessä varapuheenjohtajan kanssa. Mahdollisimman moni tapahtumavastaava käy vuoden alussa häirintäyhdyshenkilökoulutuksen, jotta tapahtumien häirintäyhdyshenkilöt voidaan valita tapahtumatiimin sisältä.
Yrityssuhdevastaava
Valitaan hallitukseen yrityssuhdevastaava, jonka tehtävänä on huolehtia ja ylläpitää yhdistyksen ja yritysten välisistä yhteistyösopimuksista sekä kilpailuttaa ReLan jäsenille uusia jäsenetuja. Yrityssuhdevastaavan tärkein tehtävä on sitoa yritysten kanssa toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia haalarisponsorointiin liittyen ja hoitaa vuosittain haalareiden tilaamisen. Yrityssuhdevastaavan lähin työpari on rahastonhoitaja.
Fuksivastaava
Fuksivastaava toimii linkkinä aloittavien restonomiopiskelijoiden, tutoreiden, tutoropettajan ja hallituksen välillä. Fuksivastaavan tärkeimpänä tehtävänä on viestintä edellä mainittujen välillä ja uusien jäsenien rekrytointi. Fuksivastaava sopii tutoropettajan kanssa luokkaesittäytymisen hallitukselle. Työtehtävät sijoittuvat pääosin orientaatioviikolle. Fuksivastaava voi olla myös itse tutor, mutta tämä ei ole pakollista.
Fuksivastaavan roolia kasvatetaan vuonna 2026 entisestään, esimerkiksi ottamalla käyttöön jo suunnitteilla olleen fuksioppaan.
Yhdistyksen toimihenkilöt
Vuonna 2026 ReLan toiminnassa aloittaa vuoden 2025 hallituksen nimeämät toimihenkilöt. Toimihenkilöiden pääasiallisena tehtävänä on hoitaa restonomiopiskelijoiden edunvalvontaa Lappeenrannassa, koska Lappeenrannan kampuksen restonomiopiskelijajärjestö LaGeR ei jatka toimintaa vuonna 2026. Näin varmistetaan, että sekä Lahden että Lappeenrannan LAB-ammattikorkeakoulun kampuksilla restonomiopiskelijoiden edunvalvonta jatkuu sujuvasti. Toimihenkilöt toimivat Lappeenrannan kampuksella henkilöinä, johon Lappeenrannan kampuksen restonomiopiskelijat voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä. Toimihenkilöt hoitavat myös Lappeenrannassa jäsenhankintaa. Toimihenkilöiden tärkein työpari on edunvalvontavastaava.
Rooli tulee kehittymään vuonna 2026, kun toiminta saadaan kunnolla alkuun. Toimihenkilöt ovat tarvittaessa aktiivisesti yhteydessä myös LapTOp - Lappeenrannan Tradenomiopiskelijat ry:n hallituksen kanssa.
ReLa järjestää vuosittain perinteiksi muodostuneita tapahtumia, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä restonomiopiskelijoiden kuin myös muiden alojen opiskelijoiden välillä. Kaikkiin tapahtumiin pystyy osallistumaan myös ilman alkoholin nauttimista ja jokaisessa tapahtumassa työskentelee nimetyt häirintäyhdyshenkilö/t.
Isojen tapahtumien suunnittelussa jatketaan projektisuunnitelman käyttämistä, jotta suunnittelua ja aikataulutusta on helppo seurata ja dokumentoida hallituksen sisäisesti käytettäväksi myös jatkossa. Tapahtumien suunnittelusta ja tuottamisesta vastaavat yhdessä varapuheenjohtaja ja tapahtumavastaavat.
Hallitus jatkaa tapahtumien kävijämäärien tilastollisen kehityksen seuraamista ja merkitsee ne ylös Drive-arkistosta löytyvään taulukkoon.
Vuonna 2025 ReLa järjesti tapahtumia yhteistyössä LAHOn muiden järjestöjen kanssa (esimerkiksi MIO x ReLa -sitsit, LASOLA x ReLa -baaribileet jne.). Ollaan jatkossakin avoimia järjestämään yhteisiä tapahtumia sidosryhmien kanssa. Hyödynnetään tarvittaessa jatkossa vuonna 2025 LAHOssa käyttöönotettua LAHO yhteistyösopimusta.
Sataman Appro
Vuonna 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty Sataman Appro oli vuonna 2025 ReLalle menestys. Vuonna 2025 tapahtumaan otettiin mukaan toiminnallisia rasteja (kuten salsarasti). Jatketaan tapahtuman kehittämistä ja järjestetään Sataman Appro osana Lahden Wappua. Jatketaan tapahtuman vakiinnuttamista Lahden appro-kulttuuriin ja Wappuun. Pyritään järjestämään tapahtuma Wappua edeltävänä keskiviikkona. Kasvatetaan tapahtuman lippukapasiteettia jälleen vuonna 2026. Pyritään tekemään vuonna 2026 tapahtumasta houkuttelevampi myös ulkopaikkakuntalaisille ja hyödynnetään mahdollisimman hyvin Restoverkkoa
Wappu
Osallistutaan Wappuna oleviin yhteisten tapahtumien järjestämiseen sekä Wappukulkueeseen.
Kurkunkastajaiset
Järjestetään aloittavien kurkunkastajaiset sekä jatkot kurkunkostuttajaiset yhteistyössä LINKKI ry:n kanssa syyskuussa. Tapahtuma on suunnattu aloittaville restonomi- ja tradenomiopiskelijoille, mutta on jatkossakin avoin myös muiden alojen opiskelijoille. Pidetään ostettujen kurkkujen määrä maltillisena hävikin ehkäisemiseksi ja kehitetään uusia rasti-ideoita myös vuonna 2026
Teemabileet
Järjestetään kahdet (2) teemabileet kevätlukukauden ja yhdet (1) teemabileet syyslukukauden aikana NPG yhteistyösopimuksen kautta NPG:n tiloissa. Vuoden 2025 hallitus aloittaa tammikuun teemabileiden suunnittelemisen jo vuoden 2025 syksyllä. Vuonna 2025 aloitettiin toteuttamaan kyseisten bileiden lipunmyynti ReLan oman Zettlen kautta. Jatketaan Zettlen käyttöä myös vuonna 2026.
Fuksiolympialaiset
Järjestetään perinteiset fuksiolympialaiset aloittaville restonomiopiskelijoille orientaatioviikon alussa. Tapahtuma on matalan kynnyksen rastikierros, jonka tarkoituksena on ryhmäyttää uusia fukseja. Hyödynnetään tapahtumassa jatkossakin esimerkiksi tuutoreita ja SUREOta.
Jäsentapahtumat
Pyritään järjestetään 3 jäsentapahtumaa vuoden 2026 aikana.
Pyritään järjestämään jäsenistölle matalan kynnyksen tapahtuma kevätlukukaudella (esimerkiksi haalarimerkkien ompelua, peli-ilta, rastikierros jne.) ja toisena tapahtumana esimerkiksi Beer Pong turnaus. Turnaus voidaan toteuttaa jatkossakin yhteistyössä LINKKI ry:n kanssa. Pyritään järjestämään syyslukukaudella ainakin yksi (1) toiminnallisempi jäsentapahtuma, jossa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan yhteistyökumppaneita (esimerkiksi olutmaistelu, mocktail-workshop jne.). Syyslukukauden lopussa järjestetään perinteeksi muodostunut restonomien leffailta kampuksella.
Sidosryhmien tapahtumat
Osallistumaan sidosryhmien tapahtumiin työvoimana pitämällä rastia jne. Tärkeimpinä tapahtumina ovat viime vuosina olleet opiskelijakunta KOE:n fuksiaiset, LIRO ry:n tursajaiset, GetAway Lahti, LASOLA:n fuksipiknik ja Varjofuksiaiset. Pyritään vuonna 2026 osallistumaan työvoimana enemmän myös Restoverkon järjestämiin tapahtumiin.
Sitsit
Jatketaan perinteisten sitsien järjestämistä. Jatketaan perinteisten sitsien järjestämistä. Sitsien suunnittelu pyritään aloittamaan jo keväällä, ja pyritään järjestämään sitsit marraskuussa. Hyödynnetään sitsien suunnitellussa Sureon projektisuunnitelmapohjaa.
RestoMeet 2026
Vuoden 2026 maalis-huhtikuun vaihteessa Lahdessa järjestetään kaksipäiväinen RestoMeet -tapahtuma, jossa ReLa toimii järjestävänä tahona yhdessä Sureon kanssa. Vuonna 2025 nimetty RestoMeet -projektitiimi jatkaa tapahtuman organisointia projektisuunnitelman mukaisesti. Vuoden 2026 hallitus on aktiivisesti mukana tapahtuman järjestämisessä sekä osallistumaan tapahtumaan työvoimana.
Vuoden 2026 hallitus jatkaa ReLan strategian suunnittelua. Tuodaan tulevien vuosien strategiassa esille ReLan arvot, visio ja missio. Koko hallitus osallistuu strategian laatimiseen. Kysytään tarvittaessa apua liitolta tai muilta luotettavilta tahoilta.
Aloitetaan edunvalvonta ja jäsenhankinta sekä haalarimyynti Lappeenrannassa. Pyritään tuomaan ReLa mahdollisimman tutuksi myös Lappeenrantalaisille restonomiopiskelijoille.
Pyritään tehostamaan ReLan markkinointa entisestään hyödyntämällä markkinointistrategiaa. Noudatetaan ja päivitetään somekalenteria aktiivisesti. Lisätään sometiimin keskeisiä palavereja toiminnan ja vastuualueiden selkeyttämiseksi, esimerkiksi palaveeraamalla aina kerran kuussa.
Tuodaan restonomikulttuuria paremmin näkyville Lahteen ja jäsenistölle. Tehdään restonomilakki tutuksi jäsenistölle ja markkinoidaan aktiivisesti Lahdessa järjestettävää RestoMeettiä. Samalla pyritään tuomaan ReLaa tunnetummaksi myös muilla paikkakunnilla.
Lisätään restojäsenyyden houkuttelevuutta tuomalla jäsenetuja paremmin opiskelijoille esille. Kartoitetaan ReLalle lisää paikallisia jäsenetuja kilpailuttamalla ja luomalla uusia yhteistyökumppaneita.
Jatketaan alumnitoiminnan kartoittamista, mikäli valmistuneet jäsenet ovat tästä kiinnostuneita. Hyödynnetään suhteita StartHubissa (Spark Traineeships). Seurataan Kide.appin jäsenrekisteristä alumnijäsenyyden ostaneita ja ollaan heihin päin yhteydessä alumnitoimintaan liittyen.
Hallituksen aktiivinen ryhmäytyminen koko hallituskauden ajan, mutta erityisesti alkuvuodesta.
Hallituksen aktiivisempi ja sitoutuneempi osallistuminen restoverkoston koulutusten, restokahvien ja kummitapaamisten kautta.
Yrityssuhdevastaavan ja Lappeenrannan toimihenkilöiden rooleja kasvatetaan vuonna 2026. Erityisesti näihin rooleihin nimetyt panostavat hyvään koulutukseen. Hyödynnetään liiton ja Opiskelijakunta KOEn järjestämiä koulutuksia.