Metropolian median, muotoilun ja konservoinnin tutkinto-ohjelmien opinnäytetöissä lähdeviittauksissa käytetään Harvardin järjestelmää eli nimi-vuosijärjestelmää, jossa lähteisiin viittaaminen perustuu lähteen tekijän sukunimeen ja julkaisuvuoteen.
Lähdeviittaus koostuu kahdesta osasta:
Tekstin lomaan merkitään tekstiviitteet kohtiin, joissa lähteen sisältöä referoidaan tai lainataan.
Opinnäytetyön loppuun kootaan lähdeluettelo, jossa esitetään opinnäytetyössä käytettyjen lähteiden tarkat bibliografiset tiedot.
Tekstiviitteiden tehtävä on osoittaa lukijalle, mihin lähteeseen jokin asiasisältö tekstissä perustuu. Tekstin luettavuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista sisällyttää tekstin lomassa oleviin viittauksiin kaikkia lähteen tietoja, vaan tekstiviitteissä annetaan tiivis informaatio tiedon alkuperästä.
Lähdeluettelosta sen sijaan tulee löytyä kustakin lähteestä riittävän tarkat yksilöivät tiedot, joiden avulla lukija pystyy ymmärtämään, minkätyyppisestä lähteestä on kysymys ja etsimään lähteen itse käyttöönsä.
Harvard-järjestelmästä on olemassa erilaisia variaatioita, jotka voivat erota toisistaan esimerkiksi välimerkkien (piste, pilkku, puolipiste, kaksoispiste) käytössä tai joissain muissa yksityiskohdissa. Tässä ohjeessa esitellään Harvard-järjestelmän käyttö sellaisena kuin sitä sovelletaan Metropolian median, muotoilun ja konservoinnin tutkinto-ohjelmien opinnäytetöissä.
Tutustu myös
Lähteitä käsittelevän osion aloitussivulta löydät koko osion sisällysluettelon.
Opinnäytetyön lopussa oleva lähdeluettelo sisältää aakkosjärjestyksessä kaikki opinnäytetyössä käytetyt lähteet.
Aakkostus tehdään lähteen pääsanan mukaan, joka ensisijaisesti on tekijän sukunimi. Muuta pääsanaa kuin sukunimeä käytetään vain, jos lähteellä ei ole nimettyä henkilötekijää (esimerkiksi jos tekijänä on organisaatio, kuten Tilastokeskus). Sukunimeä tai muuta pääsanaa käytetään myös tekstissä olevissa viitteissä. Näin lukija löytää helposti oikean lähteen lähdeluettelosta.
Lähteet järjestetään lähdeluetteloon aakkosjärjestykseen tekijän sukunimen tai muun sitä vastaavan pääsanan mukaan. Suomenkielisissä opinnäytteissä käytetään suomen kielen mukaista aakkosjärjestystä. Jossain tapauksissa aakkostuksen säännöt voivat olla epäselviä (esim. numeroiden aakkostaminen, ulkomaiset nimien etuliitteet, kuten von, de, af). Tällöin aakkostuksessa noudatetaan kielitoimiston ohjeistusta.
Lähdeluetteloon merkitään vain ne ne lähteet,
joita on tosiasiassa käytetty ja
joihin viitataan tekstissä.
Lähdeluettelon ja tekstiviitteiden pitää siis vastata toisiaan. Lähdeluettelosta pitää löytyä tiedot kaikista lähteistä, joihin tekstissä viitataan, ja toisaalta jokaiseen lähdeluettelossa mainittuun lähteeseen pitää olla vähintään yksi viittaus tekstissä. Lähdeluetteloon ei laiteta ns. toisen käden lähteitä, joihin joku toinen on viitannut, mutta joita itsellä ei ole ollut käytössä.
Lähdeluettelo on opinnäytetyön lopussa päätäntäluvun jälkeen ja se otsikoidaan Lähteet. Pääsääntöisesti tehdään yksi aakkosellinen luettelo (eli esimerkiksi verkkolähteitä ei ryhmitellä omaksi kokonaisuudekseen).
Opinnäytetyön aineistona (eli opinnäytetyön tutkimuksen kohteena) hyödynnettävät materiaalit, kuten elokuvat, pelit tai haastattelut voi kuitenkin koota omiksi ryhmikseen. Myös kuvalähteet luetteloidaan erikseen (kuvalähteiden merkitsemisestä ks. tarkemmin sivu Kuvat ja taulukot). Tällaiset luettelot tulevat lähdeluettelon loppuun.
Lähdeluettelomerkinnän tulisi antaa vastaus seuraaviin kysymyksiin:
KUKA (tekijä),
MILLOIN (vuosi),
MITÄ (tekstin nimi),
MISSÄ (julkaisija / julkaisupaikka)
Lähdeluetteloon lähteistä on kirjoitettava näkyviin aina kaikki yllä mainitut tiedot. Esimerkiksi pelkkä verkko-osoite ei riitä lähdeluettelomerkinnäksi.
Jos jokin tieto puuttuu, käytetään mahdollisuuksien mukaan lähinnä vastaavaa tietoa. Esimerkiksi jos lähteenä käytettävän verkkoartikkelin tekijää ei ole tiedossa, viittaus tehdään sivuston nimen perusteella.
Lähdeluettelossa käytetään riviväliä 1. Luettelokohtien väliin jätetään tyhjä rivi. Lähdeluettelomerkinnöissä ei käytetä mitään tekstin korostuksia, kuten lihavointeja tai kursivointeja. (Näissä ohjeissa korostuksia käytetään ohjeen käyttäjän huomion suuntaamiseen, kuten eri esimerkkien välisten erojen havainnollistamiseen.)
Lähdeluettelomerkinnän perusmuoto
Lähdeluettelomerkintöjen eräänlainen perustapaus on painettu kirja, jonka henkilötekijä tiedetään. Muiden lähdetyyppien lähdeluettelomerkinnät ovat variaatioita tästä perusmallista.
Lähdeluettelomerkinnän perusmuoto on seuraava:
Tekijän sukunimi, etunimi vuosi. Teoksen nimi. Kustantajan toimipaikka: kustantaja.
Esimerkiksi:
Adams, Sean 2021. How design makes us think. New York: Princeton Architectural Press.
Hakala, Juha T. 2022. Hyvä, parempi, valmis. Opinnäyteopas ammattikorkeakouluille. Helsinki: Gaudeamus.
Herkman, Juha 2002. Audiovisuaalinen mediakulttuuri. Tampere: Vastapaino.
Soikkeli, Markku 2018. Rakkauselokuvan käsikirja. Vantaa: Avain.
Olennaisia osia lähdeluettelossa ovat lähteen perustiedot ja niiden merkitsemiseen käytetyt välimerkit (pisteet, pilkut ja kaksoispisteet).
Merkinnässä ensimmäisenä on tekijän sukunimi, jonka perusteella merkintä myös aakkostetaan.
Sukunimen jälkeen lähdeluettelomerkintään tulee tekijän koko etunimi pilkulla erotettuna siinä muodossa kuin se on teoksessa annettu (ei siis vain etunimen alkukirjainta).
Teoksen julkaisuvuosi tulee heti tekijän nimen jälkeen ilman välimerkkejä, ja sen perään merkitään piste.
Teoksen nimet kirjoitetaan ilman kursiivia. Nimen jälkeen tulee piste.
Kustantajan tiedot ilmoitetaan niin, että ensin tulee kustantajan kotipaikka ja kaksoispiste ja sitten kustantajan nimi. Lähdeluetteloon kirjataan nimenomaan kustantajan nimi ja kotipaikka, ei teoksen painopaikkaa. Kustantajan nimi merkitään lyhyessä muodossa (Vastapaino, ei Kustannusosakeyhtiö Vastapaino).
Lähdeluettelomerkintä päättyy aina pisteeseen.
Lähdeluettelomerkintään tarvittavat tiedot löytyvät yleensä teoksen nimiösivulta, kustantajan kotipaikka ja painovuosi mahdollisesti myös sitä edeltävältä tai seuraavalta sivulta.
Lähdeluettelomerkinnässä seurataan käytössä olleen teoksen mukaista kirjoitusasua:
Jos tekijästä mainitaan kaksi etunimeä nimiölehdellä, molemmat laitetaan näkyviin lähdeluettelomerkintään.
Jos kirjan nimiölehdellä tekijän etunimestä käytetään koko nimen sijaan nimen alkukirjainta tai alkukirjaimia, käytetään tätä merkintätapaa (yllä esitetystä pääsäännöstä poiketen) myös lähdeluettelomerkinnässä, esim.
Tolkien, J.R.R.
Poijärvi, L. Arvi P.
Hakala, Juha T.
Metropolian suomenkielisissä opinnäytteissä käytetään suomenkielistä versiota Harvard-järjestelmästä. Lähdeluettelossa muunkieliset termit suomennetaan (esim. edition > laitos tai painos; edited by tai eds. > toim.) ja julkaisupaikkojen kohdalla käytetään vakiintunutta suomenkielistä nimeä, mikäli sellainen on olemassa (esim. Stockholm > Tukholma). Lähteiden nimet kirjoitetaan suomenkielisen käytännön mukaisesti niin, että vain teoksen nimen ensimmäisessä sanassa on iso alkukirjain.
Muuntyyppisille lähteille lähdeluettelomerkinnän peruskaavaa sovelletaan niin, että lähdeluetteloon saadaan riittävän tarkat tiedot käytetystä lähdemateriaalista. Esimerkiksi lehtiartikkeleista on kirjoittajan ja artikkelin nimen lisäksi tarkennettava, missä lehdessä artikkeli on julkaistu. Verkkolähteistä puolestaan kirjataan myös verkko-osoite.
Kun kyse on muusta kuin tavanomaisesti käytetystä (painetusta) lähteestä (kirja, sanomalehti, tutkimusjulkaisu), lähdeluettelossa mainitaan myös lähdetyyppi (esim. esite, kartta, sähköposti, verkkovideo, DVD, podcast).
Verkkolähteet
[Verkkolähteiden ohje päivitetty 9.6.2025]
Verkossa saatavilla olevan teoksen (joko painetun teoksen verkkoversio tai vain verkossa julkaistu teos) viitteen muoto noudattaa painetun teoksen mallia. Merkittävin ero on se, että verkossa saatavilla olevaan teokseen lisätään teoksen verkko-osoite ja päivämäärä, jolloin linkin toimivuus on tarkistettu. Ennen verkko-osoitetta lisätään maininta “Saatavilla:”. Tarkistuksen ajankohta ilmaistaan muodossa (linkki tarkistettu päivämäärä). Kaikkien linkkien toimivuus kannattaa tarkistaa vielä kertaalleen siinä vaiheessa kun opinnäyte on valmis palautettavaksi.
Verkkolähteiden lähdeluettelomerkinnän perusmuoto on seuraava:
Sukunimi, Etunimi vuosi. Teoksen nimi. Julkaisun tyyppi. Kustannuspaikka: Kustantaja. Saatavilla: verkko-osoite (linkki tarkistettu päivämäärä).
Verkkolähteissä ja muissa perusmallista poikkeavissa lähteissä mainitaan lähteen nimen jälkeen tieto dokumentin tai julkaisun tyypistä (esim. e-kirja, pdf, verkkosivu, verkkovideo, esite).
Jos teoksella on aloitussivu (launch page), jossa on teoksen tiivistelmä tai muu kuvaus ja linkki teoksen sähköiseen versioon (yleensä pdf), viitataan lähdeluetteloviitteessä tälle sivulle (eikä siis suoraan pdf- tai muuhun dokumenttiin).
Jos aloitussivulla on pysyvä verkko-osoite (esim. URN- tai DOI-tunniste), käytetään tätä osoitetta suoran verkko-osoitteen sijasta.
Ennen verkko-osoitetta laitetaan teksti “Saatavilla” (isolla alkukirjaimella) ja heti sen perään kaksoispiste. Verkko-osoite merkitään siinä muodossa kuin se on viitatussa linkissä, toisin sanoen ilman isoa alkukirjainta ja pistettä, piste tulee viittaustiedon jälkeen.
Teksti linkki tarkistettu ja se päivämäärä, jolloin linkki on viimeksi tarkistettu, laitetaan sulkeissa verkko-osoitteen perään ja piste tulee jälkimmäisen sulkumerkin jälkeen.
Theseuksessa julkaistavassa opinnäytteessä suositus on jättää linkit aktiivisiksi niin, että lukija voi verkko-osoitetta napsauttamalla siirtyä suoraan linkin kohteeseen. Aktiivinen linkki yleensä erottuu muusta tekstistä sinisellä värillä.
Linkkejä tallennettaessa on varmistettava, että mallipohja ei lisää linkkeihin ylimääräisiä tavuviivoja. Linkkien on oltava täsmälleen samassa muodossa kuin verkko-osoitteessa. Ylimääräiset tavuviivat tai muut muutokset estävät linkin toiminnan.
Esim.
Kontturi, Katve-Kaisa 2006. Feminismien ristiaallokossa. E-kirja. Turku: Eetos. Saatavilla: https://eetos.org/2012/10/02/eetos-3/ (linkki tarkistettu 22.9.2022).
Ks. esimerkkejä erilaisten lähdetyyppien lähdeluetteloinnista.
Tekstin lomassa olevan viitteen perustana on lähteen tekijän sukunimi ja lähteen julkaisuvuosi. Jos lähteessä on sivunumerointi ja referoitu tai lainattu asia on kohdistettavissa tiettyihin sivuihin lähteessä, merkitään myös sivut. Viite merkitään tekstiin kaarisulkujen sisään referoidun tai lainatun tekstin loppuun.
Tekstiviitteen perusmuoto on siis (Sukunimi vuosi, sivut).
(Soikkeli 2018, 45)
(Hakala 2022, 35–40)
Jos lähteelle ei löydy henkilötekijää, viitteessä käytetään pääsanana ensisijaisesti julkaisuorganisaatiota ja julkaisuvuotta (ks. tarkemmin alla olevista esimerkeistä kohtaa Lähteet, joilla ei ole henkilötekijää).
Tekstiviite muodostetaan aina samalla periaatteella riippumatta siitä, minkätyyppinen lähde on kysymyksessä, eli tekstin lomassa olevasta viitteestä ei ole suoraan tarkoitus käydä ilmi, onko kyseessä vaikkapa kirja, lehtiartikkeli vai verkkosivu. Tekijän sukunimen (tai tarvittaessa muun pääsanan), julkaisuvuoden ja mahdollisten sivunumeroiden lisäksi tekstiviitteisiin ei merkitä muita tietoja, kuten verkko-osoitteita tai teoksen nimeä. Nämä tarkentavat tiedot kuuluvat lähdeluetteloon.
Tekstiviitteissä voi käyttää myös ns. tekijäkeskeistä viittaustapaa, jossa tekijän sukunimi mainitaan varsinaisessa tekstissä ja lähteen julkaisuvuosi ja mahdolliset sivunumerot suluissa nimen jälkeen.
Hakalan (2022) opinnäyteoppaasta opinnäytetyötään tekevä ammattikorkeakouluopiskelija voi löytää käytännöllisiä ohjeita oman opinnäytetyönsä suunnitteluun ja toteutukseen.
Jos referoitavasta lähteestä mainitaan leipätekstissä myös teoksen nimi, se kursivoidaan.
Teoksessaan Tieto näkyväksi Koponen, Hildén ja Vapaasalo (2016) esittelevät informaatiomuotoilun eri lajityyppejä ja niiden ominaisuuksia.
Sivunumero merkitään tekstiviitteeseen vuosiluvun jälkeen pilkulla erotettuna.
Jos viitataan vain yhteen sivuun, merkintä on seuraavanlainen:
(Virtanen 2015, 22)
Jos viitataan yhtenäiseen sivualueeseen, viitemerkintään tulee sivualueen alku- ja loppusivun numero ajatusviivalla (ei siis yhdysmerkillä) yhdistettynä. Ajatusviivan ja sivunumeroiden välille ei tule sanavälejä.
Informaatiografiikan ei ole tarkoitus yksinkertaistaa vaan selkeyttää ja auttaa ymmärtämään. Liiallinen pyrkimys yksinkertaistamiseen tai huomion kiinnittämiseen saattaa johtaa informatiivisesti köyhiin visualisointeihin tai jopa ohjata virheellisiin tulkintoihin. (Cairo 2013, 78–79.)
Yhdysmerkki: - (lyhyt viiva)
Ajatusviiva: – (pitkä viiva)
Jos samassa viitteessä viitataan useampaan yksittäiseen sivuun tai sivualueeseen, erotetaan nämä toisistaan pilkulla. Sivut tai sivualueet merkitään suuruusjärjestykseen.
(Virtanen 2015, 22, 27, 33–35)
Lähdeviitteen alalla tarkoitetaan sitä, kuinka laajaan tekstialueeseen se viittaa: koskeeko viite yhtä vai useampaa edeltävää virkettä.
Lähdeviitteen ala osoitetaan pisteen paikalla viitteessä.
Kun viite koskee yhtä virkettä, tekstiviite tulee virkkeen loppuun ennen virkkeen päättävää pistettä.
Piste merkitään viitteen jälkeen sulkujen ulkopuolelle.
Käyttömahdollisuus eli affordanssi on tuotteen havaittu tai todellinen ominaisuus, joka määrittelee, miten sitä voi käyttää (Norman 2001, 9).
Kun viite koskee useampaa kuin yhtä virkettä, tekstiviite tulee viimeisen viitatun virkkeen päättävän pisteen jälkeen.
Viitteeseen merkitään piste sulkujen sisään.
Käyttäjän aikomusten ja tarjolla olevien toimintavaihtoehtojen välinen ristiriita aiheuttaa ns. toiminnan kuilun. Arvioinnin kuilu puolestaan syntyy, jos käyttäjä ei osaa tulkita järjestelmän tilaa oikein. (Norman 2001, 49–53.)
Lähdeviitteiden toimintaperiaatetta on helpompi ymmärtää, kun ajattelee, että osana tekstiä se toimii samalla periaatteella kuin lause.
Kun viite viittaa vain yhteen virkkeeseen, se toimii lauseen tavoin ikään kuin osana virkettä ja jää näin viitatun virkkeen “sisään”.
Kun viite viittaa useampaan virkkeeseen, se toimii itsenäisen virkkeen tavoin: viitettä edeltää tekstissä olevan virkkeen päättävä piste ja viite muodostaa oman “virkkeen”, jonka päättävä piste tulee viitteen sulkujen sisään.
Peräkkäiset viittaukset samaan lähteeseen
Lähdeviittaus ei ulotu yli kappalerajan. Jos siis referoit samaa lähdettä useamman tekstikappaleen ajan, jokaiseen kappaleeseen pitää merkitä lähdeviite erikseen.
Informaatiografiikan suunnittelun tulisi olla käyttäjälähtöinen prosessi. Käyttäjän aiempi tietopohja ja kokemus erilaisista visuaalisista esitystavoista vaikuttaa siihen, miten hän informaatiografiikkaa tulkitsee. Kohdeyleisön tunteminen on tärkeää, jotta suunnittelussa voi valita sopivan kompleksisuuden tason ja esitystavan informaatiografiikalle. (Cairo 2013, 59–61.)
Informaatiografiikan suunnittelijan tulee perehtyä myös visualisoitavaan dataan ja sen edustamaan aihepiiriin, jotta esitystapa sopii halutun informaation välittämiseen. Infografiikan tavoitteiden määritteleminen ja rakenneratkaisujen tekeminen tehdään ensin, ja vasta sitten on tarkoituksenmukaista ruveta miettimään visuaalisia valintoja: graafista muotoa, värejä tai typografiaa. (Cairo 2013, 154.)
Useita viitteitä samassa tekstikappaleessa
Jos käytät samassa tekstikappaleessa useita lähteitä, merkitse lähdeviitteet tekstiin niin, että lukijalle on selvää, mikä tieto on mistäkin lähteestä peräisin. Eli kun referoit jotakin lähdettä, merkitse tekstiviite välittömästi referoidun sisällön jälkeen.
Käyttäjän aiemmat kokemukset ja aiemmin opitut tiedot ja taidot vaikuttavat mentaalisen mallin muodostumiseen. Vääränlaisen eli järjestelmän todellista toimintalogiikkaa vastaamattoman mallin syntyminen johtaa virhetilanteisiin järjestelmän käytössä. (Sinkkonen ym. 2002, 242–243.) Tietojärjestelmän suunnittelijalla on suunniteltavasta palvelusta oma käsitteellinen mallinsa, jonka perusteella rakentuu järjestelmän käsitteellinen malli. Tuotteen käsitteellisen mallin tulisi tukea oikeanlaisen käyttäjän mentaalisen mallin syntymistä. Hyvä käsitteellinen malli auttaa käyttäjää ennakoimaan toimintansa vaikutuksia. (Norman 2001, 13, 189–190.) Kun käyttäjän maailman ja tuotteen välillä on sopiva vastaavuus, käyttäjän on helppo ymmärtää tuotteen toimintaa (Sinkkonen ym. 2002, 174–175).
Jos referoitu teksti perustuu useampaan (keskenään samaa mieltä olevaan) lähteeseen, viitteessä eri lähteet erotetaan toisistaan puolipisteellä. Lähteet voi järjestää joko tekijän sukunimen tai julkaisuajankohdan mukaan.
Aikajärjestys:
Käyttötilanteen ymmärtäminen ja määrittäminen edellyttää käyttäjän ja hänen toimintaympäristönsä tuntemista. Tuote- tai palvelukonseptin kehittämistä varten on tarpeen kerätä tietoa käyttäjistä. (Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen & Vastamäki 2002, 33; Jääskö & Keinonen 2005, 90; Brinck, Gergle & Wood 2010.)
Sukunimien mukainen aakkosjärjestys:
Käyttötilanteen ymmärtäminen ja määrittäminen edellyttää käyttäjän ja hänen toimintaympäristönsä tuntemista. Tuote- tai palvelukonseptin kehittämistä varten on tarpeen kerätä tietoa käyttäjistä. (Brinck, Gergle & Wood 2010; Jääskö & Keinonen 2005, 90; Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen & Vastamäki 2002, 33.)
Käytä johdonmukaisesti samaa järjestämisperustetta kaikissa tällaisissa viitteissä.
Käytä tällaista viittaustapaa vain silloin, kun kaikissa käytetyissä lähteissä todella puhutaan samasta asiasta ja esitetään siitä samansuuntaisia näkemyksiä.
Jos referoidusta sisällöstä jokin osa selkeästi perustuu yhteen lähteeseen ja toinen osa toiseen, merkitse lähteet kuhunkin osaan erikseen. Näin lukijalle on selvää, mikä tieto perustuu mihinkin lähteeseen.
Tyypillisesti tekstiviite on referoidun tai lainatun tekstin lopussa. Jos halutaan korostaa lähteen tekijää, tekijätieto voi olla myös osa leipätekstiä. Tällöin lähteen vuosiluku (ja mahdollinen sivunumero) merkitään suluissa heti tekijän sukunimen jälkeen.
Law (2011) näkee käyttäjäkokemuksen tutkimuksessa kaksi koulukuntaa, joista toinen korostaa käyttäjäkokemuksen laadullisia aspekteja ja toinen taas käyttäjäkokemuksen mallintamista ja kvantitatiivista analyysiä.
Käyttäjäkokemuksen komponentteja ovat Mahlken (2008) mukaan tuotteen käyttöön liittyvät välineelliset ja ei-välineelliset laatuhavainnot sekä käyttäjän emotionaaliset reaktiot.
Jos lähteellä on kaksi tekijää, tällaisessa viittaustavassa tekijöiden nimien väliin tulee ja-sana eikä &-merkkiä.
Schulze ja Krömker (2010) esittävät mallin, jonka avulla käyttäjäkokemusta voisi mitata ja arvioida.
Jos lähteellä on useampia tekijöitä, on selkeämpää mainita kaikkien tekijöiden nimet, vaikka ei olisikaan kyse ensimmäisestä viittauskerrasta. Kahden viimeisen tekijän nimen väliin tulee ja-sana (eikä &-merkkiä).
Koposen, Hildénin ja Vapaasalon (2016, 42) mukaan visualisointien suunnittelussa kaikkein tärkein periaate on johdonmukaisuus.
Jos tekijöitä kuitenkin on hyvin monta (5 tai enemmän), eikä ole kyse ensimmäisestä viittauskerrasta, lyhennettä ym. voi käyttää.
Tällaista viittaustapaa voi käyttää myös silloin, kun lähteellä ei ole henkilötekijää. Silloin tekstissä käytetään lähdeluettelomerkinnän pääsanaa eli lähteen tai sen julkaisijaorganisaation nimeä.
Toissijaisella lähteellä (eli “toisen käden lähteellä”) tarkoitetaan lähdettä, jota itsellä ei ole ollut käytössä, mutta johon käytössä olleen lähteen kirjoittaja viittaa. Pääsääntöisesti käytetään aina ensisijaisia lähteitä. Jos ensisijaista lähdettä ei kuitenkaan löydy, on kirjoittajan osoitettava lukijalle, että tieto on peräisin toissijaisesta lähteestä.
(Toissijainen lähde vuosi, viitannut Ensisijainen lähde vuosi, sivunumero)
Viitteeseen merkitään siis toissijaisen lähteen tekijän nimi ja vuosi, mutta viitataan varsinaisesti tosiasiallisesti käytössä olevaan lähteeseen.
Nykyisin intuitio on enemmän älykkyyden tutkimuksen osa-alue, ja sillä tarkoitetaan kykyä ratkaista ennalta-arvaamattomia tilanteita (Stenberg & Wagner 1986, viitannut Moisala 2002, 93).
Tässä esimerkissä kirjoittajalla on siis ollut käytössään lähde Moisala 2002, jossa viitataan Stenbergiin ja Wagneriin.
Lähdeluetteloon merkitään vain ne lähteet, joita on tosiasiallisesti käytetty. Toissisijaisia lähteitä ei siis oteta mukaan lähdeluetteloon.
Lähdeviittauksen eräänlainen perustapaus on siis lähde, jolla on yksi henkilötekijä ja jonka julkaisuvuosi tiedetään. Tekijöitä voi kuitenkin olla useampia tai kaikilla lähteillä ei ole tiedossa henkilötekijää tai julkaisuajankohtaa lainkaan. Toisaalta samalta tekijältä voi olla käytössä useampia samana vuonna julkaistuja lähteitä. Miten tällaisiin lähteisiin viitataan? Alla olevissa esimerkeissä on esitelty erilaisia lähteisiin viittaamisen variaatioita.
Jos lähteellä on useita kirjoittajia, mainitaan lähdeluettelomerkinnässä kaikkien nimet muodossa Sukunimi, Etunimi ja tekijöiden nimet erotetaan toisistaan &-merkillä.
Lähteellä kaksi tekijää:
Kallioniemi, Kari & Salmi, Hannu 1995. Porvariskodista maailmankylään. Populaarikulttuurin historiaa. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.
Tekstissä olevaan viittaukseen tulee molempien sukunimet &-merkillä erotettuna: (Kallioniemi & Salmi 1995).
Kolme tekijää tai enemmän:
Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2009. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Kaikkien nimien väliin tulee &-merkki, jotta nimet erottuvat paremmin toisistaan.
Viittaus tekstissä:
Teokseen ensimmäistä kertaa viitatessa mainitaan kaikkien tekijöiden sukunimet. Nimet erotetaan pilkulla, lukuun ottamatta viimeistä nimeä, joka erotetaan &-merkillä: (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009)
Myöhemmissä viittauksissa mainitaan vain ensimmäisen tekijän sukunimi, jonka perään lisätään lyhenne ym. (ynnä muut). (Hirsjärvi ym. 2009)
Tekijöiden nimet merkitään lähdeluetteloon siinä järjestyksessä kuin ne on teoksen nimiösivulla mainittu. Tämä pätee myös, vaikka kahdella eri teoksella olisi samat tekijät.
Bordwell, David & Thompson, Kristin 2013. Film art. An introduction. 10. laitos. New York: McGraw-Hill.
Thompson, Kristin & Bordwell, David 2009. Film history. An introduction. 3. laitos. New York: McGraw-Hill.
Jos lähteellä ei ole henkilötekijää, mutta henkilötekijän sijaan mainitaan lähteen julkaisijaorganisaatio, tätä julkaisijaorganisaatiota käytetään tekstiviitteen pääsanana.
Tilastokeskus 2021. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2021. 2., korjattu painos. Saatavilla: https://www.doria.fi/handle/10024/184395 (linkki tarkistettu 15.1.2023).
Tekstiviite: (Tilastokeskus 2021)
Lähdeviittauksen voi tehdä myös lähteen nimellä, jos henkilötekijää ei ole.
Jos lähdeluettelossa on useita lähteitä samalta tekijältä, ne laitetaan lähdeluettelossa julkaisuvuoden mukaiseen järjestykseen. Jos samalta vuodelta on useita lähteitä, ne erotetaan toisistaan lisäämällä pienaakkonen (a, b, c, jne.) julkaisuvuoden perään. Tarkennekirjaimet merkitään siinä järjestyksessä kuin niihin viitataan tekstissä.
Nummelin, Juri 2005. Valkoinen hehku. Johdatus elokuvan historiaan. Tampere: Vastapaino.
Nummelin, Juri 2015a. 50 kirjaa 50 elokuvaa. Helsinki: Avain.
Nummelin, Juri 2015b. Idän ihmeet. Venäläisen ja neuvostoliittolaisen animaatioelokuvan historia. Helsinki: Finn Lectura.
Nummelin, Juri 2015c. Animaatioelokuvan lyhyt historia. Turku: Tarke.
Tekstiviitteet:
(Nummelin 2005)
(Nummelin 2015a)
(Nummelin 2015b)
(Nummelin 2015c)
Jos lähteen julkaisuajankohta ei ole tiedossa, julkaisuvuoden tilalla käytetään merkintää i.a. (ilman aikaa).
Virtual Reality Society i.a. History of Virtual Reality. Verkkosivu. Saatavilla: https://www.vrs.org.uk/virtual-reality/history.html (linkki tarkistettu 25.3.2020).
Teksiviite (Virtual Reality Society i.a.)
Päiväämättömien lähteiden merkintätapoja on eri lähdeviittausohjeissa erilaisia. Joskus ehdotetaan latinalaisperäistä merkintää s.a. (sine anno), englannin kielen mukaista merkintää n.d. (no date) tai julkaisuajankohdan jättämistä kokonaan pois. Selvyyden vuoksi on hyvä, että lähteen päiväämättömyys merkitään, jolloin lukija tietää, ettei kyse ole kirjoittajan tekemästä virheestä lähdeviitteessä. Suomenkielisessä opinnäytetyössä lähdeviitteiden merkinnässä käytetään suomenkielisiä lyhenteitä ja tarkennuksia ja suomen kielen mukaisia kirjoitusasuja. Siksi johdonmukaisuuden vuoksi käytetään myös päiväämättömissä lähteissä suomenkielistä (joskaan ei vielä kovin vakiintunutta) lyhennettä i.a.
Lisätietoja lähdeviittauksista:
Lähteiden käyttöä käsittelevän osion aloitussivulla on koko osion sisällysluettelo.