Opinnäyteprosessi sijoittuu useimmilla opiskelijoilla opintojen loppupuolelle, mutta kaikissa tutkinnoissa ja pääaineissa näin ei välttämättä ole vaan opinnäytetyön voi tehdä myös aiemmin. Vaikka tämä opinnäyteohjesivusto käsitteleekin ensisijaisesti opinnäyteprosessiin liittyviä asioita, on tälle sivulle nostettu lyhyesti valmistumiseen liittyviä ohjeistuksia.
Valmistuvaksi voi ilmoittautua, kun kaikki tutkintoon sisältyvät opinnot on kirjattu opintorekisteriin. Valmistumisilmoitus tehdään OMAssa (Opiskelijan työpöytä > Opiskelijapalvelut > Valmistumisilmoitus).
Valmistumisilmoituksen tekemisen yhteydessä vastataan valtakunnalliseen AVOP-palautekyselyyn. AVOP-kyselyyn vastaamisen jälkeen opiskelija ohjautuu varsinaiselle valmistumisilmoitussivulle.
Valmistumisilmoitus käsitellään ensin tutkinto-ohjelmassa. Kun tutkinto-ohjelman vastuuhenkilö on hyväksynyt ilmoituksen, se siirtyy opiskelijapalveluiden käsiteltäväksi ja siitä edelleen todistuspalveluun. Tutkintotodistus on ladattavissa todistuspalvelusta viimeistään kolmen viikon kuluttua valmistumisilmoituksen tekemisestä. Loma-ajat voivat vaikuttaa käsittelyaikoihin.
Valmistumisilmoituksen tekemispäivä kirjautuu tutkintotodistukseen valmistumispäiväksi.
Valmistumisilmoituksen tekemiseen liittyvissä ongelmatilanteissa ota yhteyttä: opiskelijapalvelut@metropolia.fi
Valmistuminen-sivu Opiskelijan tietopankissa.
Avop-kysely
Tietohallinnon sivut: Valmistuminen