Yläkoululaiset kirjoittivat mielipidekirjoituksia itselleen tärkeistä aiheista. Sekä toiset oppilaat että koulun henkilökunta kirjoittivat niihin vastineita.
Alkuperäiset mielipidekirjoitukset näkyvät valkoisella taustalla, niihin kirjoitetut vastineet tummalla taustalla.
Meidät ihmiset on luotu olemaan yhteydessä toisten kanssa, ihmisten joihin oikeasti voimme luottaa, ystävien. Ystäviin voimme turvautua ja he tuovat iloa elämäämme. Kukaan täällä ei jaksa yksin.
Usein kohtaamme yksinäisiä, jotka voivat kokea, että kukaan ei välitä heistä. Näin ei kuitenkaan kuuluisi olla. Jokainen meistä tarvitsee ihmisen, jolle jakaa iloja ja suruja, sillä on vaikeaa pitää kaikki vaikeat asiat aina itsellään. Jokaisella kuuluisi olla elämässään ystävä, jota aidosti kiinnostaa, miten sinulla menee. Ystäviltä saat jaksamista, ja heidän kanssaan on mukava viettää aikaa, sillä he tuottavat mielihyvää. Vaikeissa tilanteissa empatian saaminen ystäviltä on myös tärkeää.
Omassa elämässäni on ollut monia tilanteita, joissa ystävät ovat auttaneet minua jaksamaan ja kuunnelleet ongelmiani, joista en halua puhua muille. Ystäväni ovat usein tukeneet minua vaikeissa asioissa sekä huonoina päivinä saaneet hymyn huulilleni. Ilman ystäviäni en täällä jaksaisi, sillä he ovat iso voimavarani. Ystävät vähentävät yksinäisyyttä ja masennusta sekä lisäävät elämänhalua, joten ollaan ystäviä toisille ja otetaan yksinäiset mukaan.
Nelma, 8. lk
Kahdeksasluokkalainen Nelma kirjoitti osuvasti “jokainen tarvitsee ystävän”. Yksinäisyys on haastava ongelma länsimaissa ja ikävä kyllä Suomi on tilastojen perusteella yksinäisten maa. Esimerkiksi 25,8% suomalaisista asuu yksin, kun EU:n keskiarvo on 16,1%.
Ensimmäinen ihmiskunnan ongelma oli yksinäisyys. Jumala seurasi kaiken upeasti luodun paratiisin loistossa elävää ihmistä ja näki hänen naamastaan, että: "ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen" (1.Moos.2:18). Uskon, ettei tarve ihmissuhteisiin ole vähentynyt noista ajoista.
Meidän jokaisen mahdollisuus ystävällisiin tekoihin ja rohkeat aloitteet tutustua uusiin ihmisiin voivat osua myös sellaiseen, joka kärsii yksinäisyydestä. Kaksi yksinäistä voi rohkaistua ja kohdata toisensa. Vaikka minulla itselläni onkin ystäviä, uudesta tuttavuudesta ei koskaan ole haittaa.
Yksinäisessä ei itsessään ole vikaa, vaan ongelmana voi olla esimerkiksi perheen muutto työn perässä.
Aleksi Rinne, rehtori
Koulukiusaaminen on yhä liian yleinen ongelma, joka voi jättää syvät arvet niin kehoon kuin mieleen. Usein ajatellaan, että vain fyysinen kiusaaminen on vakavaa, mutta totuus on, että sanatkin voivat haavoittaa - joskus jopa pahemmin kuin lyönnit. Kiusaaminen ei aina näy ulospäin, mutta se tuntuu syvällä sisimmässä.
Erityisesti ulkonäköön kohdistuva kiusaaminen on asia, joka koskettaa monia nuoria. Jos oppilasta haukutaan jatkuvasti esimerkiksi painosta, syömisestä, ihonväristä, hiuksista tai vaatetuksesta, se voi johtaa vakaviin ulkonäköpaineisiin. Nuori alkaa helposti uskoa, ettei ole tarpeeksi hyvä, kaunis tai hyväksytty. Tällaiset ajatukset voivat jäädä mieleen vuosiksi ja pahimmillaan seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Vähän aikaa sitten tehtiin Koulukysely, jossa selvisi, että n. 5% nuorista oli yrittänyt itsemurhaa. Sekä verkkokiusaamisen että perinteisen kiusaamisen uhriksi joutuneet oppilaat olivat yrittäneet itsemurhaa todennäköisemmin kuin muut.
Mielenterveysongelmat, kuten ahdistus, masennus, syömishäiriöt tai jopa itsetuhoiset ajatukset, voivat alkaa juuri kiusaamisesta. Usein kiusaaminen alkaa pienillä kommenteilla tai katseilla, joita vanhemmat tai opettajat eivät edes huomaa. Mutta nuoren mielessä ne voivat jäädä pyörimään ja kasvaa paljon suuremmiksi, kuin voisi kuvitella. Kukaan ei saisi joutua elämään jatkuvassa pelossa, että tulee taas seuraavana päivänä nolatuksi tai haukutuksi koulussa.
Olen itsen kokenut monia vuosia kiusaamista, joka on ollut ulkönäköön liittyviä kommentteja, jotka ovat jättäneet ulkoisia ja sisäisiä haavoja. Olen joutunut sen takia käymään psykologilla ja monilla mielenterveyslääkäreillä. Mutta nyt kun kiusaaminen on loppunut, olen tuntenut olotilani paranevan.
Aikuisten, kuten opettajien, vanhempien sekä myös muiden oppilaiden vastuulla on puuttua kiusaamiseen ajoissa. On tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori kokee olevansa arvokas juuri sellaisena kuin on. Kenenkään ei pidä lähteä muuttamaan itseään tai häpeämään ulkonäköään muiden takia.
Muistetaan, että sanat voivat satuttaa tai parantaa. Pienillä sanoilla voi tuhota jonkun itsetunnon kokonaan loppuiäksi. Kavereiden pienet kommentit voivat aihettaa paljon enemmän haittaa kuin tuntemattoman huuto jossain. Joten on siis tärkeää valita sanasi hyvin, etenkin mitä sanot kaverille, koska se voi jättää sisäiset haavat pysyvästi.
Yläkoululainen
Meidän koulussa tarvittaisiin sählykerho, koska nykynuoret eivät liiku tarpeeksi. Monilla ei ole rahaa tai aikaa harrastuksiin, ja se vaikuttaa heidän kuntoonsa. Elinajanodote laskee, koska nuoret eivät liiku tarpeeksi. Pelkät koulun liikuntatunnit eivät riitä. Nuoret tarvitsevat enemmän liikuntaa, ja sählykerho koulussa olisi hyvä keino tarjota sitä. Kerhossa he voisivat pelata ilmaiseksi, eikä tarvitsisi lähteä erikseen harrastukseen.
Toinen syy sählykerhon perustamiseen on se, että meidän täytyy harjoitella kristillisten koulujen sählyturnausta varten, joka on joka vuosi marraskuussa. Monilla ei ole aikaa tai motivaatiota pelata ulkona sählyä koulun jälkeen. Koulun välitunneilla on mahdollista pelata, mutta välineet, kuten mailat ja maalit, ovat huonokuntoisia, eivätkä ne riitä kaikille. Lisäksi ulkona on huono pelata koska asfaltti ei ole tarpeeksi tasaista, eikä tilaa ole tarpeeksi.
Koululla on jo sulkapallokerho, mutta voisi olla enemmänkin lajeja, kuten salibandya. Salibandy on yksi sopivimmista lajeista, ja monet haluaisivat pelata sitä. Koululla on hyvät välineet, ja liikuntasali on erinomainen paikka pelata.
Tomas ja Lauri, 8. lk
Tomas ja Lauri kirjoittavat, että kouluun tarvittaisiin sählykerho. He perustelevat sählykerhon tarpeellisuutta liikunnan tärkeydellä ja kristillisten koulujen välisillä kisoilla.
Aluksi huomautan, että elinajan odote on Tilastokeskuksen (2023) mukaan noussut, ei laskenut, kuten kirjoittajat väittävät. Olen silti samaa mieltä siitä, että nuorten pitää liikkua enemmän. Myös asiantuntiat ovat samaa mieltä. Uskon kuitenkin, että on muitakin ratkaisuja.
Kun lajia rajataan vain yhteen, osallistujamäärä kapenee, sillä vain osa pitää juuri salibandysta. En itse juuri piittaa salibandysta, moni ystäväni jakaa mielipiteen. Itse ehdotankin, että koulu järjestäisi jo alakoulussa toimivan palloilukerhon myös yläkoululaisille. Näin voitaisiin pelata myös muita oppilaita kiinnostavia lajeja, kuten jalka- tai lentopalloa. Koulumme on pieni, joten laajemmat vaihtoehdot lisäävät kannatusta, ja kun osallistujia on enemmän, hankeesta tulee kannattavaa.
Ehkä yläkoululainen, joka ei aiemmin ole juurikaan välittänyt liikunnasta, tulee palloilukerhoon ja löytää oman lajinsa. Jos kerho on vain salibandysta kiinnostuneille, sama henkilö voisi jättää edes vaivautumatta tulla.
Liikunnan ilo kuuluu kaikille, tykkäsi sitten tanssista, jalkapallosta, ratsastuksesta - tai salibandystä. Jakakaamme sitä siis eteenpäin nuorille!
Yläkoululainen
Nuoret viettävät nykyään paljon aikaa puhelimilla ja muilla älylaitteilla. Lisäksi monissa kouluissa moni asia - ellei kaikki - on diginä. Minun mielestäni kouluissa digilaitteiden käyttöä pitäisi vähentää. Lapset ja nuoret viettävät älylaitteilla jo aivan tarpeeksi aikaa, onko tarvetta lisätä sitä koulussa.
Itse sain vanhassa koulussa koneen kolmannella luokalla. Sitä tuli käytettyä paljon esim. musiikin kuunteluun ja pelaamiseen. Ja tietysti sillä tehtiin myös kouluhommia, vaikka minulla oli myös ihan paperiset kirjat. Entä sitten, kun kirjatkin ovat diginä, niin kuin joissakin kouluissa jo on?
Tietysti nettitehtävät voivat olla oikein hyödyllisiä ja edistää oppimista. Eikä koulureppukaan ole niin painava, jos siellä ei monia eri kirjoja tarvitse kantaa.
Mielestäni netin käyttöä koulussa ei tarvitse ainakaan lisätä. Olemme erilaisia oppijoita, ja voi olla, että esim. käsin kirjoittaminen on joillekin parempi vaihtoehto. Lisäksi silmät eivät kestä liiallista näytön katselua. Ja entä jos oppilaat päättävätkin, että opiskelu ei ole kiinnostavaa ja eksyvät väärille sivuille?
Digilaitteita ei mielestäni tarvitsisi kokonaan kieltää kouluista. Kehottaisin kuitenkin miettimään, miten paljon niitä oikein käytetään ja mikä on hyväksi.
Liina, 8. lk
Kahdeksasluokkalainen Liina perusteli, miksi “kaiken ei tarvitse olla digiä”. En voisi olla enempää samaa mieltä. Keksin tässä lähinnä lisäperusteluita digin vähentämiseen.
Viittasit digin mahdollisesti keventävän koulureppua, sillä monen oppiaineen kirjojen sijasta repussa on joissain kouluissa vain yksi läppäri. Vastaavaan tulokseen on monessa koulussa päästy myös pidentämällä oppitunteja 45:stä minuutista 60:een tai 75:iin. Osa kokee pidemmät oppitunnit hyviksi, osa ei niistä pidä, mutta yksi vaikutus olisi päivittäisten oppiaineiden väheneminen.
Digikirjat oppilaan läppärillä leikkaavat pois ison palan vastuullisesta vanhemmuudesta. Isä tai äiti ei voi selailla oppikirjan sisältöä ja havaita mahdollisia omituisuuksia, koska noin tehdäkseen hänen pitäisi selailla lapsensa läppäriä. Näin on asianlaita lähes jokaisessa Suomen lukiossa ja monessa yläkoulussa.
Kyllä, oppikirjoissa on kautta historian ollut asiavirheitä, erikoisia painotuksia ja paatoksella tuupattua ideologiaa. Eräässä yliopiston molekyylibiologian oppikirjassa kirjailijan esipuhe päättyi sanoihin “...joten Jumalaa ei ole olemassa.” Ihmettelin uusinta “Lähde”-kirjaa, joka on vaihtoehto 7-9 luokan terveystieto-oppikirjaksi. Noin 300 sivuisessa kirjassa mainitaan käsite “avioliitto” kahdessa lausessa, vaikka yli 90% oppilaista astuu elämänsä aikana avioliittoon. Mielestäni kirjan tekijöiden ideologinen allergia avioliitto-sanaa kohtaan on sama, kuin mikäli kirjan liikuntaosiossa ei mainittaisi kertaakaan käsitettä “lihas”.
Aloitin vuonna 2009 opettajaurani kehittäen kirkasotsaisesti opetusteknologian käyttöä luokkaopetuksessa. Opetin mm. ilmaissovellusten käyttämistä kahdessa yliopistossa opettajaksi opiskeleville sekä Isoverstas-nimisen kehittäjäyhteisön kautta lukio-opettajille, sillä digiutopia oli mielestäni aivan käden ulottuvilla. Huomasin, ettei jatkuva tietekniikan esilläpito johtanut esimerkiksi koodaustaitoon tai muuhun hyödylliseen. Sittemmin olen tietoisesti vähentänyt tietotekniikan opetuskäyttöä samaa tahtia kuin olen nähnyt päivittäisen ruutuajan räjähtävän käsiin. Tänä päivänä haen kirjastosta läjän opetettavaan aiheeseen liittyviä kirjoja ja ohjeistan oppilaita tekemään tehtävän paperille käsin.
Eräs japanilainen vaihto-oppilas laski lukiotasoista matematiikkaa helmitaulun ja laskutikun avulla. Minä ponnistelin tehtävien parissa funktiolaskimen kanssa, vaikka osaamiseni oli kiitettävällä tasolla. En kokenut teknologista ylivertaisuutta laskimeni kanssa, vaan hämmästelin ihmeissäni tuon japanilaisen kykyjä. Kun hänelle lopulta antaa sen laskimen, hän kehittää toimivan fuusiovoimalan.
Jos lapsi saisi 18-vuotispäivänään ensimmäistä kertaa älypuhelimen käteensä, hän hallitsisi kaikki ikätovereidensa älypuhelimeen liittyvät taidot mobiilimaksamisesta tekoälyn käskyttämiseen 18 vuoden ja kolmen päivän ikäisenä. Ainoa ero olisi siinä, ettei hän olisi käyttänyt 4-6 tuntia päivistään ruutuun liimautuneena läpi lapsuuden. Missään muussa asiassa emme opi niin vähää sisältöä niin suurella ajankäytöllä. Jos opiskelisin intensiivisesti espanjaa vuosien ajan ja osaisin lopulta vaivoin tervehtiä espanjaksi, minun olisi kannattanut käyttää aikani muulla tavoilla.
Aleksi Rinne, rehtori
Nykyään sosiaalisesta mediasta löytyy melkein mitä vain. Sosiaalisessa mediassa on monia vaikuttajia, joista nuoret eivät edes tajua, että heihin vaikutetaan. Erityisesti nuoriin miehiin vaikutetaan somen kautta paljon enemmän kun tajutaan. Raa'asti sanottuna heille kerrotaan, että sinut hyväksytään vain, jos sinulla on isot lihakset tai treenaat paljon. Ei lihaksissa mitään vikaa ole. Jos haluat treenata, siinä ei ole mitään väärää, mutta siitä painotetaan enemmän kuin tarpeeksi.
Nuorille myös toistellaan somessa, että koulusta ei ole mitään hyötyä. Olen osittain samaa mieltä, koska koulussa voitaisiin panostaa enemmän valinnaisaineisiin tai aineisiin jotka kiinnostavat oppilaita. Koulussa opitaan paljon perustaitoja, kuten matikkaa ja lukutaitoa. Tosin koulu on myös monille stressaava tai jopa ahdistava paikka. Siksi nykyään oppilaat kritisoivat koulujärjestelmää, vaikka on oppiminen myös osittain oppilan vastuulla
Somessa myös puhutaan paljon siitä, että nuorten pitäisi aloittaa yritys tai hankkia jollain toisella epävarmemmalla tavalla rahaa. Epävarmemmalla tavalla tarkoitan esim. jälleenmyyntiä tavallisemman työn sijaan. Liian monella nuorella on siis paineet siitä, että heidän pitäisi olla rikkaita jo ennen täysi-ikää.
Somella on myös vaikutus nuoren pukeutumiseen, tyyliin tai ulkonäköön. Olen kuullut monista ihmisistä joilla on ulkonäköpaineita. Nykyään myös kalliit muotivaatteet ovat tullut nuorten ilmoille. Kavereita saatetaan haukkua, jos ei ole tiettyjä monen sadan euron kenkiä tai vaatteita.
Yläkoululainen
Nykyään puhelimet ovat osa jokapäiväistä elämäämme. Ne eivät ole vain videoiden tai yhteydenpidon vuoksi, vaan myös tärkeä osa oppimista, kuten Wilman katsomista. Koulun säännöt kuitenkin kieltävät puhelimien käytön koulun käytävillä.
Ensinnäkin, käytävillä puhelimien käyttö voisi auttaa oppilaita pysymään ajan tasalla. Puhelimella voi lisäksi tarkistaa aikatauluja, tärkeitä ilmoituksia ja Wilmaa.
Koulujen käytävillä ei pitäisi olla turhia kieltoja, jotka estävät opiskelijoiden itsenäisyyttä ja vastuunottoa. Jos opiskelijat saavat käyttää puhelimiaan käytävillä, he voivat itse hallita ajankäyttöään paremmin.
On tärkeää, että puhelinten käyttö ei häiritse opetusta, mutta käytävillä se ei häiritse. Opettajat voivat valvoa käyttöä ja varmistaa, että oppilaat eivät ole käytävällä puhelimilla, kun on tunti. Puhelimilla ei tarvitse olla koko ajan, mutta joskus niiden katsominen voi tehdä koulupäivistä sujuvampia ja oppilaiden elämästä helpompaa, ettei tarvitse kävellä toiselle puolelle koulua katsomaan lukujärjestyksestä mikä tunti on seuraavaksi, kun sen voi katsoa puhelimen Wilmasta.
Äitini oli lähettänyt kerran tärkeän viestin, jossa luki, että minun pitäisi lähteä koulusta aikaisemmin. En kerennyt lukea sitä, koska opettaja otti puhelimeni. Pyysin opettajaa antamaan puhelimeni takaisin, koska viesti saattoi olla tärkeä. Opettaja ei kuitenkaan antanut sitä ja sanoi, että saat sen vasta koulun jälkeen. Tämän takia myöhästyin hammaslääkäristä, joka oli tärkeä toimenpide.
Tämän takia mielestäni koulun käytävillä saisi olla puhelimella, eikä se mielestäni häiritse opiskelua. Opettajat saavat huomauttaa puhelimista, mutta niitä ei tarvitse ottaa pois.
Yläkoululainen
Nimimerkki “yläkoululainen” toivoi otsikkonsa mukaisesti “puhelimet käyttöön käytävillä”. Ymmärrän toiveen. Perustelit tarvetta vastaavalla tavalla, kuin oppilaat perustelevat sen muissakin kouluissa: ajan tasalla pysyminen, Wilman lukeminen ja lukujärjestyksen tarkistaminen.
Olet päässyt argumentaatiotaidoissasi eteenpäin, täydet pisteet siitä. Tarkoitan tätä: taitavassa asian kuin asian argumentaatiossa rajataan oma kanta pelkästään parhaimpien argumenttien ympärille, ikäänkuin keihäänkärkeen, vaikka se keihäänkärki ei kuvaa todellista arkea.
Wilma-viestit ja lukujärjestys, perheenjäseniltä tulleet viestit, Waltti-bussiaikataulut ja vastaavat olisivat esillä viikkotasolla sekuntien ajan ja videot, Snapchat ja vastaavat olisivat esillä kaiken lopun ajasta - eli noin 99% ajasta. Ja pian huomaamme, kuinka pingispöydät, pöytäjälkapallo, ilmakiekko, lautapelit ja salissa urheileminen odottaisi turhaan välitunnin viettäjiä.
Voimme muistella meidän käytäviä tai käydä tänä päivänä katsomassa minkä tahansa ympäröivän koulun käytäviltä kuinka puhelimet ovat todellisuudessa sisällä käytössä. Toinen mielipidekirjoitus koulukiusaamisesta muistutti verkkokiusaamisesta, jota on vielä enemmän kuin “tavanomaista” koulukiusaamista. Tosiasiassa verkkokiusaaminen toivotetaan tervetulleeksi myös meidän käytäville vapauttamalla puhelinkäytänteet.
Muistutan, että yläkoululaisemme voivat käyttää puhelinta ulkona vapaasti.
Puhelimen liittyvä voimakas addiktio on jo riittämiin todeksinäytetty. Kun rajasimme puhelimen käytön pelkästään ulkotiloihin, sisävälituntitoiminta on hyvin aktiivista ja sivuvaikutuksena myös oppituntikäyttö väheni entisestään. Tämä uskoaksemme paransi kunkin oppmisen edellytyksiä sekä vähensi ilmapiiriä syövää ainaista vääntöä puhelimen kurkkimisesta luokissa.
Aleksi Rinne, rehtori