Muha 6 ohjelma: KONSERTIT, säveltäjävierailu, tunnit
Homma paketissa ja palautteet löytyy eepoksesta!
Muha 6 eli musiikin kuuntelun kurssilla harjoitellaan tyylillisiin seikkoihin keskittyvää kuuntelua ja musiikista keskustelua. Erilaisten tehtävien kautta harjoitellaan jäsenneltyä kuuntelemista ja kuunteluun keskittymistä. Kurssiin sisältyy konsertteja, keksintä/soitto- ja kirjallisia tehtäviä sekä esitelmä.
Kurssin tavoitteet:
Musiikin kuuntelu -opinnot suoritettuaan oppilas:
*osaa sanoittaa ja arvioida kuulemaansa (mm. tuntikeskustelut ja konserttiarviot)
*osaa kuvailla kuulemaansa useiden musiikin osatekijöiden kannalta (esimerkiksi melodia, rytmi, harmonia, muoto, sointiväri, dynamiikka, tunnelma)
*on harjoitellut sanattomia keinoja havainnollistaa musiikkia (piirtäminen, liikkuminen)
*tuntee musiikkiterminologiaa
*ymmärtää musiikista kirjoitettua tekstiä (esimerkiksi käsiohjelmat)
*tuntee klassisen musiikin tyylikaudet ja osaa hahmottaa kuulemastaan tyylipiirteitä
*tutustuu ryhmän jäsenten soittimien keskeiseen ohjelmistoon
*tuntee soittimia
*osaa antaa palautetta kuulemastaan esityksestä suullisesti ja kirjallisesti -osaa perustella mielipiteensä
*on harjoitellut luovaa keksintää tyylillisesti rajallisessa ympäristössä
Kurssin arviointi: Näyttö koostuu tuntien aikana tehdyistä kirjallisista tehtävistä, konserttiarvioista, sanastotentistä, esitelmästä ja kuuntelutentistä. Oppilas saa tehtävistä suullista tai kirjallista palautetta. Tunneilla harjoitellaan itse- ja vertaisarviointia.
Esitelmä: Jokainen esittää ryhmälle yhden suosikki/viimeisimmän soittokappaleensa, esittelee kappaleen säveltäjän, aikakauden ja tyylin ja sekä perustelee, mistä pitää tässä kappaleessa – voit samalla kertoa myös jotain omasta soittimestasi.
Konserttiarvio: Kurssin aikana käymme konserteissa. Kahdesta konsertista kirjoitetaan konserttiarvio:
Konserttiarvion ohjeet:
*Kirjoita alkuun konsertin perustiedot:
konsertin paikka ja aika
ohjelma: säveltäjä/t ja kappaleiden nimet
esiintyjien nimet/esiintyvän yhtyeen nimi
*Miksi valitsit juuri tämän konsertin?
*Kuvaile yleisesti konserttitilannetta ja sen tunnelmaa.
*Kuvaile jokaista kappaletta erikseen. Minkälaista musiikki kuulit?
*Kerro, mistä pidit musiikissa? Miksi? Mikä kappaleista oli mielestäsi paras? Kerro, mistä et pitänyt musiikissa? Miksi?
*Voit kirjoittaa muistakin huomioista, kuten miten muusikot soittivat.
*Lopuksi kerro vielä yleisarviosi koko konsertista.
Viimeisenä viikonloppuna kuuntelutentti ja jokaisen omat soittokappaleiden esitykset.
Kertausmoniste
https://drive.google.com/file/d/1arqYKAAmPn53MY05d2lqro8Dr3DnVxmE/view?usp=drive_link
Läksy 4: Tee mind map https://drive.google.com/file/d/1l-ZBibuzUuBjqeuJAfll2Dn1nIyheXbk/view?usp=drive_link Ota se mukaan seuraavalle kerralle.
Läksy 3: Tee oman soittokappaleen esittely valmiiksi.
Esitysohjeet: soita kappale ryhmälle. Kerro kappaleen säveltäjästä (milloin eli, millaista musiikkia on säveltänyt), mitä musiikin aikakautta säveltäjä ja tämä kappale edustaa ja mitä tähän aikakauteen tyypillisiä tai/ja epätyypillisiä piirteitä kappaleestasi löytyy. Jos kappaleessa on säestys, olisi hienoa kuulla säestyksellinen versio (esim. video konsertista tai oman soittosi lisäksi youtube-versio).
Läksy 1: Lisää musiikin aikakausijanalle omat soittokappaleen oikeiden tyylikausien kohdille. Jos kappale ei edusta mitään länsimaisen taidemusiikin tyyliä, mieti mikä muu tyyli kuvaisi kappaletta.
Läksy 2:
Kirjoita konserttiarvio toisesta konsertista. Ohjeet konserttiarvion tekemiseen:
*Kirjoita aluksi konsertin perustiedot: mitä kappaleita soitettiin, missä konsertti oli, koska ja kuka/ketkä esiintyivät?
*Miksi valitsit juuri tämän konsertin?
*Kuvaile yleisesti konserttitilannetta ja sen tunnelmaa.
*Kuvaile jokaista kappaletta erikseen. Minkälaista musiikki kuulit?
*Kerro, mistä pidit musiikissa? Miksi? Mikä kappaleista oli mielestäsi paras? Kerro, mistä et pitänyt musiikissa? Miksi?
*Voit kirjoittaa muistakin huomioista, kuten miten muusikot soittivat.
*Lopuksi kerro vielä yleisarviosi koko konsertista.
Toimita arviosi sähköpostilla (hanne.narhinsalo at juvenalia.fi) ennen seuraavaa tapaamista.
Su 26.10.2025
Lämmiteltiin keho ja mieli liikkuen, kuunnellen ja kahootin avulla. Tehtiin kuuntelukoe. Juteltiin soittamiseen ja harjoitteluun liittyvästä lämmittelystä, jota kukaan ei tuntunut tekevän. Kuultiin kolme oman kappaleen esittelyä. Muisteltiin, mitä tunneilla on tehty ja täytettiin kurssipalaute. Tarkistettiin kuuntelutentit yhdessä.
Olipa mahtava ryhmä! Teitte loistavaa työtä yhdessä!
La 25.10.2025
Kerrattiin aikakausiin liittyviä asioita Kahootin avulla. Kuultiin viisi hienoa esitystä oppilaiden omista soittokappaleista, niiden säveltäjistä ja kappaleiden tyylistä: Armas Järnefelt: Bercause, J.S. Bach: Pieni preludi E-duurissa BVW 937, Fernando Sor: Kitaraetydi No 11, Mozart: Sonatina KV 439B ja Jean Gabriel Proper Mariel: La Cinquantaine. Juteltiin eri soittimista, soittotekniikoista ja huiluäänistä.
Lisättiin kurssilla opittuja asioita musiikin aikajanalle.
Mietittiin, mistä aiheista voi tehdä musiikkia. Todettiin, että mistä vaan.
Kuunneltiin katkelmasta kolmen nykynaissäveltäjän kantaaottavista teoksista:
Katerina Gimon: She was Wildeness, 2021
Ahvenjärvi & Lappalainen: Water 2023 https://www.youtube.com/watch?v=3iw1tFtxNw8&t=608s
Kaija Saariaho (1952-2023): ooppera Innocence, ke 2021
Su 12.10.2025
Impressionismi
Kuunneltiin Claude Debussyn Orkesterirunoelma La Mer (Meri)
I Merellä aamunkoitusta keskipäivään
II Aaltojen leikkiä
III Tuulen ja meren kaksinpuhelu
Kuvailtiin musiikkia. Tehtiin tehtäviä, joiden avulla selvitettiin impressionistiselle musiikille tyypillisiä piirteitä. https://drive.google.com/file/d/1WezhwzZtSlrEjkFJZps8z3BdHY0Wpr9u/view?usp=drive_link Kuunneltiin Voiles ja seurattiin nuottia.
**
Kerrattiin tyylikausia
I´m a barbie girl - https://www.youtube.com/watch?v=WRfsibwR5x4
Kuunneltiin, kuvailtiin musiikkia ja yritettiin sen perusteella päätellä tyylikausi:
Te Deum Laudamus, keskiaika
Bach: Kaksoisviulukonsertto BWV 1043, 1. Vivace, barokki
Debussy: Clair de lune, impressionismi
Beethoven: Pianokonsertto no 3, 1. osa, klassismi
Brahms: 3. sinfonia, 3. osa, romantiikka
Berg: 4 kappaletta klarinetille ja pianolle, ekspressionismi
Händel: Vesimusiikkia osa Alla Hornpipe, barokki
Mozart: Klarinettikonsertto, 2. osa, klassismi
de Machaut: Messe de Nostre Dame: Kyrie, keskiaika
Mozart: Oboekonsertto, 1. osa Allegro aperto, klassismi
**
Aloitettiin oman soittokappaleen esitystä.
La 11.10.2025
Kerrattiin romantiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Kuunneltiin Franz Schubertin ”Taimen” (Trout) Pianokvintetin D 667 op. 114 alkua ja IV osa teema ja variaatiot https://www.youtube.com/watch?v=vWDHtlqgwMY Kuvailtiin variaatioita.
Kuunneltiin Chopinin Vallankumousetydi ja muisteltiin, mitä on virtuoottisuus. Tutustuttiin Chopinin ja Lisztin suhteeseen musiikin kautta:
https://www.youtube.com/watch?v=7wiKWhQiHmk
Katsottiin video romantiikan tyylipiirteistä
https://www.youtube.com/watch?v=QNhBQcWKD7Q&t=58s
Kuunneltiin Dvorakin Slaavilainen tanssi no 2. Tunnistettiin kappaleen muotorakenne ryhmissä. https://www.youtube.com/watch?v=e4kTHnGfhvE
**
Myöhäisromantiikasta ekspressionismiin –
Kuunneltiin Richard Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan alkusoitto (1865). Tunnusteltiin musiikin intensiteettiä. ”Maalattiin” musiikkia kädellä eteen- ja ylöspäin, kun musiikin jännite kasvoi ja rentoutettiin käsi, kun musiikin jännite purkautui tai laski.
Kuunneltiin Arnold Schönbergin Variaatiot orkesterille op. 31 (1928) ja tehtiin havaintoja, miten musiikki oli erilaista, kuin romantiikan aikana. Katsottiin ekpressionismi pähkinänkuoressa -video:
https://www.youtube.com/watch?v=MbJOUnfUCxQ
Kuunneltiin Schönbergin Pierrot Lunaire -sarjasta kaksi osaa: https://www.youtube.com/watch?v=bd2cBUJmDr8&t=490s
Tutustuttiin tarkemmin dodekafoniaan ja 12 säveljärjestelmään:
https://www.youtube.com/watch?v=yRue1YvnvEs
Sävellettiin ryhmän oma rivi ja selvitettiin sen peili. Kuunneltiin Alban Bergin Viulukonserton ”Erään enkelin muistolle” 1. osaa.
**
Kerrattiin moodit ensin soittamalla ja sitten kuunneltiin erityylisiä kappaleita, joissa käytettiin moodeja.
Lopputunnista osa teki pienissä ryhmissä omat variaatiot alkutunnista kuunnellusta Schubertin Trout-teemasta, osa kuunteli Berlioz:n Fantastista sinfoniaa.
Läksy: Ota mukaan oman esityskappaleesi nuotti.
Su 28.9.2025
Tutustuttiin renessanssin musiikkiin. Kuultiin Lukan soittamana italialainen tuntematottoman säveltämä Pezzo Tedesco. Muisteltiin renessanssiin liittyviä tapahtumia Euroopasta. Kuunneltiin renessanssin maallista musiikkia ja katsottiin tanssi. Kuunneltiin Piae cantiones -kappale Scholare convenite. Katsottiin alkuperäistä sekä nykyaikaista notaatiota kappaleesta ja tehtiin huomioita. https://www.youtube.com/watch?v=NLavYQzmsrc
Video notaation kehityksestä https://www.youtube.com/watch?v=fJtgzYAQOkk
Video Renessanssin musiikista https://www.youtube.com/watch?v=5vTmh-dQo20
Kuunneltiin esimerkkinä moniäänisestä kirkkomusiikista ja kerrattiin polyfonian ideaa Jean Lhéritier: Surrexit pastor bonus https://www.youtube.com/watch?v=FUE-KimK_Ks Kuunneltiin Palestrinan Missa Papae Marcellista kaksi osaa. Selvitettiin, mistä Adriano Banchierin Cappricciata & Contrappunto alla Mente kertoo. https://www.youtube.com/watch?v=eCzEBlfMkkc
Kuultiin kattava esitys kanteleesta. Kuultiin kanteleella Polska ja Hambo.
Kuultiin oppilaan oma teema.
Vertailtiin klassismin ja romantiikan ajan musiikkia. Kuunneltiin esimerkkinä wieniläisklassismista Mozartin Klarinettikonsertto A-duurissa, 1. osa Allegro, KV 622 ja romantiikasta Mendelssohnin Alkusoitto näytelmään Kesäyön unelma.
Kuunneltiin Aram Hatšaturjan Sapellitanssi.
Juteltiin pareittain oman soittimen parhaista ja huonoista puolista. Katsottiin Anita Collinsin TED-talk -video: Miten soittaminen auttaa aivojasi? https://www.youtube.com/watch?v=R0JKCYZ8hng&t=24s Puhuttiin virtuoottisuudesta. Kuunneltiin Hillary Hahnin soittamana Paganinin Kapriisi no 24. https://www.youtube.com/watch?v=UcL0IsklM3M Tehtiin huomioita (viulun)soittotekniikoista. Kuunneltiin Smetanan Moldaun alku ja bongattiin kappaleen teema. Tehtiin huomioita sävellajinvaihdoiksista. Soitettiin teema ja yritettiin pysyä mukana modulaatioissa.
Nähdään keskiviikkona klo 18.15!
La 27.9.2025
Kerrattiin musiikin elementit. Kuunneltiin Henri Purcellin oopperasta Dido ja Aeneas Didon valitus (When I’m laid in Earth) https://www.youtube.com/watch?v=uGQq3HcOB0Y Tässä on hyvä esimerkki resitatiivistä ja aariasta.
Opeteltiin, mitä on monofonia, homofonia ja polyfonia:
https://www.youtube.com/watch?v=teh22szdnRQ
Kuunneltiin Bachin Preludi ja Fuuga C-duurissa BWV 846 Martta Chezin ja Glen Goldin tulkitsemina. Tunnistettiin fuugasta teemat kuunnellen ja nuottia seuraten. https://drive.google.com/file/d/1FijULvj1gg1e0BjWPi2grDjRWutmdxqm/view?usp=drive_link
Katsottiin barokki-musiikista kertova HKO:n video https://www.youtube.com/watch?v=w_9kGGIQ_XM
Nähtiin hieno video intialaista tanssia ja musiikkia.
Mietittiin, mikä on musiikkia, mikä ei. Jokainen kirjoitti ajatuksia aiheesta.
Kuunneltiin György Ligeti (1923-2006): Atmospheres (1961), jossa säveltäjä hyödynsi sävelkenttiä, Einojuhani Rautavaaran (1928-2016) Cantus Arcticus, 1. osa Suo (1971), jossa oli orkesteri ja nauha. Nauhan säveltäjä oli muokannut suolla äänittämästään.
Katsottiin myös Ligetin: Dance Macabre; https://www.youtube.com/watch?v=QttUcKZ8NMU
Barbara Hanniganin ja Lontoon sinfoniaorkesterin esittämänä. Ja Vilma Jään Jäinen neito https://www.youtube.com/watch?v=y_WCGTl-wDc Siinä säveltäjä yhdistää suomalais-ugrilaista lauluperinnettä ja elektronista poppia.
Tehtiin kolmen hengen ryhmissä kappaleet, joissa oli selkeä alku, keskikohta ja loppu. Musiikin virikkeenä toimi ryhmän valitsema Dixit-kortti. Esitettiin ne ryhmälle.
Kuultiin Minnin soittamana Debussyn Arabesque no 1.
Kuunneltiin Rimsky-Korsakovin sävelrunoelmasta Scheherazade 1. osa Meri ja Sinbadin laiva
https://areena.yle.fi/1-74962972
Su 7.9.2025
Tutustuttiin keskiaikaiseen musiikkiin.
Kuunneltiin:
Gregoriaaninen hymni: Denum verum https://www.youtube.com/watch?v=kK5AohCMX0U
Leonin (n. 1150-1201): Viderunt omnes (n. 1117), ars antiqua https://www.youtube.com/watch?v=_p9WQlyVPrA esimerkki gregoriaanisesta musiikista sekä melismoinnista
Guilaume de Machaut (1300-1377): Notre Damen messu: Kyrie https://www.youtube.com/watch?v=lOVsY1rxJB8 esimerkki ars novasta ja polyfonisen musiikin kehittymisestä
Berenguier de Palou (1200-luku): Tant m’abelis (trubaduurilaulu)
Uutena tutustuttiin maalliseen musiikkiin ja kuunneltiin Archangells´ Banquet: Gaudete.
https://www.youtube.com/watch?v=Yew4i2-ox-E
Piae Cantiones – hurskaita lauluja, teinilauluja – suomalaisesta laulusarjasta joululaulu
**
Tutustuttiin kirkkosävellajeihin eli moodeihin soittamalla ja kuvailemalla niitä: jooninen, doorinen, fryyginen, lyydinen, miksolyydinen, aiolinen (ja lokrinen). Ryhmä teki miksolyydisen esityksen.
Keskiajan musiikille tyypillistä:
Kirkollinen musiikki – laulettua aluksi yksiäänistä (gregoriaanin musiikki) – vähitellen alkeellista moniäänisyyttä ja kohti polyfonista musiikkia
Organum: varhainen moniäänisyyden muoto, rinnakkaisorganum -> kaanon -> polyfonia
Maallinen musiikkia – laulua ja soittoa, tanssimusiikkia ja trubaduurilaulajien esittämää
Musiikki pohjautuu kirkkosävellajeihin, säestyksessä ostinatot
**
Kuunneltiin Beethovenin 6. sinfonia ja katsottiin Walt Disney:n kuvitus tähän musiikkiin.
La 6.9.2025
Vierailija Sanna Huntus esitteli kansanmusiikkia. Mietittiin, mitä on kansanmusiikki. Kuunneltiin esimerkkejä: Pekko Käppi & Rauno Nieminen plays ABBA, Super Troper; Konsta Jylhä: Vaiennut viulu; Vilma Jää: Jäinen neiti; Teho: Tähtisilmävalssi
Suomalainen kansanmusiikki:
lauluperinne: pohjoinen saamelainen joiku (Ulla Pirttijärvi: Giddat, Angelin tytöt) – etelän ”länsimainen” laulutyyli - runonlaulutyyli idässä
soitinmusiikki: lännessä skandinaaviasta ja etelästä tulleet vaikutteet (Frigg) – idässä slaavilaiset vaikutteet, kantele
Runolaulu: Pekka Huttu-Hiltunen ja Marina Wdovitsina – Väinämöisen polven haava, 3000 vuotta vanhasta ajasta kohti nykypäivää
Kansanlaulu: murros 1600-luvulla, rekilaulut, balladit
Pelimannimusiikki: Frigg, Konsta Jylhä – kantele, jouhikko, paimensoittimien tilalle tuli viulu, klarinetti, harmonikka, harmooni
Pelimanni: arvostettu muusikko, itseoppinut, nuoteitta, korvakuulolta soittava
Tutustuttiin barokin musiikkiin ja tanssisarjaan. Katsottiin video https://www.youtube.com/watch?v=teDPL5vCJ5w
Opeteltiin tanssimaan menuettia. Kuunneltiin osia eri Bachin tanssisarjoista ja tunnistettiin niille tyypillisiä piirteitä.
Käytiin läpi, mihin konserttiin kukin on tulossa.
Kuunneltiin Carpentier: Te Deum
https://www.youtube.com/watch?v=I3LIlzPtsmw&ab_channel=FrysLan
Tehtiin huomioita nuottikuvan ja kuulokuvan eroista. Soitettiin rondon teema. Ryhmä teki teemasta oman sovituksen.
Su 17.8.2025
3. Musiikin elementit;
Kuunneltiin beabadoobee: The Perfect Pair. Tehtiin huomioita musiikista.
Kuunneltiin Bela Bartokin: Konsertto orkesterille, 4. osa Intermezzo interrotto, 1943.
Käytiin läpi musiikin elementit: rytmi + agogiikka, melodia, harmonia, sointiväri ja kokoonpano, muotorakenne eli musiikin dramaturgia, dynamiikka, sanoma/lyriikka, tunnelma
Aloitettiin kokoamaan musiikkisanastoa tunneilla esiin tulleista termeistä.
Kurssin aikana käydään vähintään kahdessa konsertissa, joista ainakin toinen on klassisen musiikin konsertti. Käytiin läpi konserttivaihtoehdot.
**
TEEMA: Tutustuttiin teemaan sävellyksen lähtökohtana: Tunnistettiin nuoteista ja kuunnellen teemat seuraavista tunnetuista klassismin ajan sävellyksistä: Beethoven: Pianosonaatti no 8 op.13 c-molli ”Pateettinen”, II osa; Beethoven: Sinfonia no 9 d-molli, op. 125, IV osa ”Oodi ilolle”; Mozart: Eine Kleine Nachtmusik, G-duuri, K. 525, IV osa Rondo; Mozart: Sinfonia no 40 g-molli K. 550, I osa Molto allegro. Mietittiin, mikä on melodia ja mikä on teema. Sävellettiin omat teemat ja esitettiin ne.
Teemaan liittyvä moniste https://drive.google.com/file/d/1dZ41rxWvMNI69BlP03Rp4RL2_WEhXv4m/view?usp=sharing
**
Tutustuttiin sonaattimuotoon videon https://www.youtube.com/watch?v=L7PfGTtUC84 avulla. Tunnistettiin sonaattimuoto Mozartin Pianosonaattista KV 545, I osa Allegro. https://drive.google.com/file/d/1ktfbvrdShqQDrXPcN7DFj4Qp1A6Uadh9/view?usp=drive_link Tunnistettiin myös kadenssit eli sointulopukkeet. Teemojen väleistä löytyi useampi sekvenssi.
Ryhmä keksi yhdessä sonaattimuotoisen kappaleen hyödyntäen kolmen oppilaan säveltämiä teemoja.
Nähdään viimeistään la 6.9.!
La 16.8.2025
Tutustuttiin. Juteltiin kurssin sisällöistä.
1. Länsimaisen taidemusiikin tyylikaudet
Aloitettiin klassisen musiikinhistorian aikajanaa.
Kuunneltiin musiikkiesimerkit eri länsimaisen taidemusiikin tyylikausista ja muisteltiin ryhmissä, mitä jo tiedämme näistä asioita.
keskiaika: Hildegard von Bingen: Ordo Virtutum 1151
https://www.youtube.com/watch?v=HmgnqY3TKH0&ab_channel=TheSongCompany
renessanssi: Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525-1594): Missa papae Marcelli, 1567
barokki: Georg Friedrich Händel (1685-1759): Vesi-musiikkia, sarja no 2, HVW 349, II Alla Hornpipe, 1717
klassismi: Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Sinfonia no 40 G-molli KV 550, I osa Allegro, 1788
romantiikka: Jean Sibelius (1865-1957): Finlandia, 1899
impressionismi: Debussy (1862-1918): Arabesque no 1
ekspressionismi: Arnold Schönberg (1874-1951): Pierrot Lunaire, osat 1 Mondestrunken
modernismi: Kaija Saariaho (1952-2023): Kaukainen rakkaus-oopperan alusta Traverseé
Katsottiin video Musiikin aikakaudet alle viidessä minuutissa https://www.youtube.com/watch?v=NwyenL2ZKng
**
2. SOITTIMET
*Tunnistettiin kuvina ja kuunnellen soittimia ja soitinkokoonpanoja
1. Trio: Mendelssohn: Pianotrio no 1 op. 49, I osa Molto allegro et agitato
2. puhallinkvintetti: Atso Almila: Puhallinkvintetto Arktinen hysteria, 5. osa Never Never Everland
3. Kansanmusiikkiyhtye: Pirnales: Krapulakatrilli
4. Barokin ajan orkesteri: 2. Bach: Brandenburg no 2, 1. osa allegro
5. Bizet: Carmen-oopperan alkusoitto
Mietittiin orkesterin istumajärjestys ja harjoiteltiin orkesterinjohtamista. ”Soitettiin” ja ”johdettiin” Bizet’n Carmen-oopperan alkusoittoa. Tutustuttiin kappaleen partituuriin ja harjoiteltiin partituurin lukemista, seurattiin musiikkia nuoteista.
**
3. Barokki: Vivaldin Vuodenajat
Kuunneltiin Vivaldin Vuodenajat. Tunnistettiin, mikä runo ja partituurin sivu liittyy kuhunkin konserton osaan. TEHTÄVÄ https://drive.google.com/file/d/1SjUNhPSeLgv6GDiso_doE0TJQfN56xj9/view?usp=sharing
Kurssi-info:
Tapaamme viikonloppuisin 16.–17.8., 6.–7.9., 27.–28.9., 11.–12.10. ja 25.–26.10. Juvenalian Sellon toimipisteessä Kodaly-luokassa klo 10-15. Tapaamme ensimmäisen kerran jo ensi lauantaina. Kurssin ohjelma on tiivis ja tunneilta ei voi olla pois.
Tiiviskurssin aikataulu on suurinpiirtein:
10-11.30.
11.30-12 lounas
12-13.30.
13.30-13.45. tauko
13.45-15.00.
Tarvitset mukaan kansion, kynän, kumin, nuottiviivastoa sekä oman soittimen, jollei sitä löydy muhaluokasta. Ota mukaan myös tarpeeksi eväitä, jotta jaksat. Pidämme 30 min ruokatauon puolilta päivin ja lyhyemmän tauon iltapäivällä. Opettajanhuoneessa on käytössä mikro.
Kurssiin kuuluu konserttikäyntejä, joista sovitaan tarkemmin ensi viikonloppuna.
ENNEN ENSIMMÄISTÄ TAPAAMISTA:
*Lue kurssin tavoitteet. Mieti, mitä sinä haluat kurssilla oppia.
*Mieti, minkälaisesta musiikista itse pidät. Miksi? Minkä tuntemasi kappaleen haluaisit tunnilla yhdessä kuunnella?
*Mieti, minkä soittokappaleen haluat ryhmällesi esittää. Voit pohtia asiaa myös soitonopettajasi kanssa. Samasta kappaleesta saat tehdä pienen esitelmän, jossa kerrot kappaleesta sen tyylistä ja säveltäjästä.
SANASTO
Temposanat
accelerando (acc) - kiihtyen
ritardando (rit.) - hidastuen
Dynamiikkaan liittyvät sanat
pianissimo (pp) - hyvin hiljaa
piano (p) - hiljaa
mezzopiano (mp) - melko hiljaa
mezzoforte (mf) - melko voimakkaasti
forte (f) - voimakkaasti
fortissimo (ff) - erittäin voimakkaasti
crescendo (cresc.) - voimistuen
diminuendo (dim.) - hiljentyen
Pikkusanat
Muotorakenteeseen liittyvät termit
Konsertto - moniosainen orkesterikappale
Kokoonpanoon liittyvät termit
soolo, duo, trio, kvartetti, kvintetti, sekstetti, septetti, oktetti
kamariorkesteri - pieni orkesteri
sinfoniaorkesteri - iso, n. 100 hengen orkesteri