Matkailukurssi Ruotsi vuosikertomus
Lotta, Roosa ja Viivi
Matkailukurssin Tukholman-matka 6.–10.5.2025
Kevään kohokohtana matkailukurssi suuntasi Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan viiden päivän reissulle, joka tarjosi nähtävää, koettavaa ja ikimuistoisia hetkiä jokaiseen makuun. Reissun ideana oli, että jokainen pari/ryhmä suunnittelee yhden kohteen, johon haluaa koko ryhmän viedä. Vähän niin kuin matkaopas-tyyliin.
Ensimmäinen päivä
Satamassa klo 6.30 ja suoraan Gamla staniin
Laiva saapui Tukholmaan aikaisin aamulla, ja siirryimme suoraan majoituspaikkaan, joka yllätti monet positiivisesti, vaikka se kulki nimellä motelli, palvelut vastasivat hotellitasoa. Aamupalan jälkeen aloitimme päivän tutustumalla viehättävään Gamla Staniin eli Tukholman vanhaankaupunkiin. Kierroksen jälkeen jäi aikaa omatoimiseen kiertelyyn, ostoksiin ja lounaaseen. Iltapäivällä siirryimme kuninkaanlinnan aukiolle seuraamaan vaikuttavaa vartijanvaihtoa, joka kesti kokonaisen tunnin. Myöhemmin tutustuimme vielä itse linnaan ja nautimme lopun illasta omien retkiemme parissa.
Toinen päivä
SkyView, kasvitieteellinen puutarha ja vapaus seikkailla ympäriinsä
Toinen aamu alkoi maukkaalla aamupalalla, jonka jälkeen suuntasimme SkyViewiin, vaikuttavaan lasikuplahissiin, joka vei meidät korkeuksiin ja tarjosi upeat näkymät yli koko kaupungin. Kokemus oli monelle reissun kohokohtia! Päivän aikana ehdimme myös vierailla Tukholman kasvitieteellisessä puutarhassa tutustumassa paikalliseen kasvillisuuteen, joka muistutti suuresti Suomen luontoa.
Välissä ja illalla oli taas mukavasti vapaa-aikaa, ja liikkuminen sujui vaivattomasti, sillä käytössämme oli rajaton matkalippu metroihin, juniin ja busseihin. Tukholman julkinen liikenne oli helppo ja nopea tapa liikkua. Sääkin suosi, aurinko pilkotti pilvien takaa ja lämpötila oli juuri sopiva ulkoiluun.
Kolmas päivä
Paradoxeja, maisemia ja kotiinpaluu
Viimeinen aamu Tukholmassa alkoi tuttuun tapaan aamiaisella ja huoneiden luovutuksella. Sitten lähdimme junalla kohti Paradox Museota, paikkaa, jossa kaikki ei ollut sitä miltä näytti! Museon optiset harhat, illuusiot ja interaktiiviset tilat saivat meidät sekä nauramaan että hämmästelemään. Jonot olivat paikoin pitkät ja asiakaspalvelua olisi voinut olla enemmän, mutta kokemus oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Museokäynnin jälkeen ehdimme vielä viettää aikaa kaupungilla ennen kuin kokoonnuimme Sergelin torille ja suuntasimme Mariabergin kukkulalle ihailemaan kaunista panoraamanäkymää yli kaupungin. Illalla oli vielä hetki aikaa omiin puuhiin ennen kuin kokoonnuimme hotellille klo 18 ja lähdimme kohti satamaa. Edessä oli yölaivamatka takaisin Suomeen, tunnelma laivalla oli iloinen ja väsynyt.
Yhteenveto
Paljon askelia, paljon muistoja
Matkan aikana kävelimme paljon, niin paljon, että jalkoja särki! Mutta jokainen askel oli sen arvoinen. Matkalaukut pursuilivat ostoksia, ja Tukholman upeat ostosmahdollisuudet ja muotitietoiset paikalliset antoivat paljon inspiraatiota. Ruoka oli hyvää ja vaihtoehtoja riitti. Jokainen noudatti yhteisiä sääntöjä hienosti, mikä loi turvallisen ja mukavan ilmapiirin koko reissun ajaksi.
Vapaa-aikaa oli mukavasti, mutta ohjelmaa oli myös juuri sopivasti. Oli mahtavaa viettää aikaa ystävien kanssa, tutustua uuteen kulttuuriin ja nähdä paljon uutta. Suosittelemme lämpimästi vastaavaa matkaa kaikille tuleville matkailukurssilaisille. Tukholma yllättää monipuolisuudellaan ja on loistava kohde nuorille!