Koulun järjestyssäännöt täydentävät voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Säännöt ovat voimassa kouluaikana koulussa, koulun alueella ja sen ulkopuolella esimerkiksi opintoretkillä ja –käynneillä.
Kouluaikaa ovat oppitunnit sekä muu kouluun liittyvä toiminta. Koulun alueeseen kuuluvat koulun rakennukset ja koulun tontti. Välituntialueeseen kuuluu edellisten lisäksi myös Keskuspuisto. Koulun oppilas ei saa poistua koulun alueelta ilman lupaa. Mikäli oppilas poistuu kesken päivän ilman lupaa, oppilas ja huoltaja ovat vastuussa mahdollisista seuraamuksista.
1. YLEINEN KÄYTTÄYTYMINEN
Koulussa käyttäydytään asiallisesti ja kohteliaasti. Toisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta tulee ehdottomasti kunnioittaa.
2. TYÖRAUHA OPPITUNNEILLA
Tunneille saavutaan ajoissa ja kännykän käyttö oppitunnilla on sallittu opettajan luvalla. Päällysvaatteet ja päähineet jätetään naulakkoon. Tunnilla ei juoda eikä syödä eväitä. Energiajuomat on koulussa kielletty.
Oppitunneilla käyttäydytään asiallisesti, seurataan opetusta, osallistutaan ja annetaan muille ja itselle työrauha. Jokainen huolehtii omista koulutarvikkeistaan ja kotitehtävistään.
3. VÄLITUNNIT
Ulkovälitunnit ovat kello 9.45-10 ja 12-12.15. Välitunnit vietetään koulun välituntialueilla ja välitunneilla noudatetaan välituntivalvojan ohjeita.
4. RUOKAILU
Ruokailussa toimitaan hyvien tapojen ja annettujen ohjeiden mukaisesti. Takit ja päähineet sekä reput laitetaan naulakkoon ruokasalin ulkopuolelle. Kännykkää ei pidetä esillä ruokasalissa.
5. KOULUMATKAT
Koulumatkalla noudatetaan yleisiä liikennesääntöjä ja käyttäydytään asiallisesti. Mopot ja polkupyörät säilytetään niille varatuissa paikoissa. Välituntisin ajelu on kielletty.
6. OPINTOKÄYNNIT JA -RETKET
Koulun retkillä ja opintokäynneillä käyttäydytään kohteliaasti ja otetaan toiset ihmiset huomioon. Opettajan ja retken vetäjän ohjeita noudatetaan, kuten myös vierailukohteen sääntöjä.
7. KIUSAAMINEN
Koulussa ei hyväksytä kiusaamista kouluaikana eikä koulumatkoilla. Kiusaamisesta on heti ilmoitettava luokanvalvojalle, rehtorille tai kenelle tahansa koulun aikuiselle. Kaikilla on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Vakavissa kiusaus- ja väkivaltatapauksissa opettaja, rehtori tai vanhemmat voivat ottaa yhteyttä poliisiin ja lastensuojeluun.
8. TUPAKKA, PÄIHTEET JA VAARALLISET AINEET
Tupakkalain mukaisesti tupakkatuotteet, nuuska, alkoholi, huumeet ja muut päihteet on kielletty kouluaikana, koulun alueella ja koulun tilaisuuksissa. Kouluun ei saa tuoda teräaseita, aseita tai muita vaarallisia välineitä. (Liite 1)
9. YHTEISET TILAT JA OMAISUUS
Koulun yhteisten tilojen säilyminen siisteinä ja viihtyisinä on jokaisen vastuulla. Koulun omaisuutta käsitellään huolellisesti. Koulun sisä- ja ulkotilojen siisteydestä huolehditaan. Oppilaat ovat huoltajiensa kanssa velvollisia korvaamaan koulun omaisuudelle aiheuttamansa vahingon.
Oppilas on velvollinen pitämään huolta omasta ja koulun omaisuudesta, esim. oppikirjoista. Mikäli oppilas tahallisesti tai huolimattomuuttaan turmelee, kadottaa tai anastaa koulun tai toisen henkilön omaisuutta, on hän korvausvelvollinen. Kouluilla ei ole vakuutuksia tällaisten tapausten varalle. Oppilas tuo kouluun omia tavaroita vain omalla vastuullaan. Koulu ei vastaa oppilaan omien tavaroiden rikkoutumisesta tai häviämisestä. Oppilaan on mahdollista säilyttää tavaroitaan lukittavassa lokerokaapissa.
10. SÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN
Mikäli koulun sääntöjä rikotaan, seurauksena on