Sivustolla esitellään Pohjois-Tapiolan koulussa tarjottavat valinnaisaineet ja valintoihin liittyvää tietoa.
Opinto-ohjaajat vastaavat valintoja koskeviin kysymyksiin.
Aineenopettajat kertovat lisää kurssien sisällöistä.
Tutustukaa yhdessä kotona valinnaisainekursseihin ja niiden kuvauksiin.
Valinta tehdään kotona Google Forms -lomakkeella huoltajalle lähetettävän linkin kautta.
Jokainen oppilas tekee ensisijaisen toiveen sekä sille varatoiveita. Kaikkien tulee olla eri kursseja.
Varatoiveita tarkastellaan siinä vaiheessa, jos
oppilaan ensisijainen toive ei toteudu kurssin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tai
suosituimpien kurssien osallistujamäärää joudutaan tasaamaan.
Viime kädessä suoritetaan arvonta kurssille pääsemiseksi, mikäli oppilaiden keskinäiset valinnat ovat yhteneväisiä.
7. lk lyhyt valinnainen kevätlukukaudella
7. luokkalaiset tekevät valintansa kevätlukukauden lyhytkurssille lokakuussa. Ryhmäjaot ilmoitetaan joulukuun aikana.
8. lk pitkä valinnainen
7. luokkalaiset valitsevat valinnaisaineen joulukuussa.
Saat tietää omat valinnaisesi tammikuussa.
8. lk keskipitkä ja lyhyt valinnainen
7. luokkalaiset valitsevat valinnaisaineet kevään aikana, jolloin pitkä valinnainen on jo tiedossa.
Saat tietää omat valinnaisesi toukokuun loppuun mennessä.
9. lk pitkä ja lyhyet valinnaiset
pitkä valinnainen on valittu 7. luokalla ja jatkuu samana.
lyhyet valinnaiset syys- ja kevätlukukaudelle valitaan 8. luokan keväällä.
Saat tietää omat valinnaisesi toukokuun loppuun mennessä.
HUOM:
Tekemäsi valinnat ovat sitovia!
Kurssien toteutumisen varmistamiseksi valintoja ei voi vaihtaa kuin painavista, perustelluista terveydellisistä tai oppilashuollollisista syistä. Tällöin tilanne arvioidaan oppilaskohtaisesti.
Kaveritoiveita ei valitettavasti voida huomioida. Panostamme oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittymiseen mm. ryhmäyttämällä. Kannustamme oppilaita valitsemaan kursseja omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden perusteella. Siksi on tärkeää tutustua kurssikuvauksiin huolella.
Huoltajien tiedustelut Johanna Puhakalle.