Kasvun ja oppimisen palveluissa organisoidaan koulujen kerhotoimintaa, jossa on kaksi osaa.
Tuusula saa koulujen kerhotoimintaan tarkoitettua valtionavustusta. Se on myönnetty tasa-arvoisen ja matalan kynnyksen kerhotoimintamahdollisuuksien tarjoamiseen koulupäivien yhteydessä kouluilla tai koulujen välittömässä läheisyydessä.
Kasvun ja oppimisen palveluissa organisoidaan lasten päiväleiritoimintaa kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Päiväleiritoimintaan saadaan valtion erityisavustusta lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan tukemiseen.
Kasvatus- ja sivistystoimen tukema pop up -kerhotoiminta on tavoitteena käynnistää vuoden 2019 alussa. Pop up-kerhotoimintaa rahoitetaan testamenttivaroin. Toiminnan tarkoituksena on mahdollistaa matalan kynnyksen kerhotarjonta siten, että yksityiset toimijat, seurat ja yhdistykset järjestävät kerhoja, joihin ne voivat hakea rahoitusta kunnalta neljä kertaa vuodessa. Näiden kerhojen toiminta ei kytkeydy kouluihin.