Tuusulan kunta on saanut Liikkuvat lukiot -hankeavustusta. Hankkeen tavoitteena on
lisätä toiminnallisuutta, aktiivisuutta ja monialaisuutta oppimiseen ja opettamiseen.
antaa mahdollisuuksia oppia uusia taitoja uusilla oppimismenetelmillä.
raivata liikkumisen esteitä yhdessä vanhempien ja koulun kumppaneiden kanssa.
opiskelijoiden osallisuus toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
saada toiminnalliset oppimisympäristöt osaksi opiskelijoiden arkea.
tarjota lukio-opiskelulle tyypillisten hyppytyntien aikan mahsollisuuksia liikuntaan.
tarjota hyvinvointivalmennusta eli kohdennettua tukea ohjausta elämäntapojen ja - hallinnan asioissa motivoituneille lukiolaisille. Hyvinvointivalmennuksella pyritään saavuttamaan pysyviä muutoksia opiskelijoiden elämäntavoissa.