Digitaalinen osaaminen
"Digitaalisuus on osa yhteiskuntaa, jossa lapsi kasvaa. Digitaalista osaamista tarvitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, yhteiskunnassa toimimisessa ja oppimisessa. Digitaalisen osaamisen vahvistaminen edistää lasten koulutuksellista tasa-arvoa. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on yhteistyössä kotien kanssa tukea lapsen ymmärrystä digitaalisuudesta.
Lasten kanssa tutkitaan ja havainnoidaan digitaalisuuden roolia arkielämässä. Digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä hyödynnetään dokumentoinnissa, leikeissä, vuorovaikutuksessa, peleissä, tutkimisessa, liikkumisessa sekä taiteellisessa kokemisessa ja tuottamisessa. Mahdollisuudet harjoitella, kokeilla ja tuottaa sisältöjä itse ja yhdessä muiden lasten kanssa käyttäen apuna digitaalisia välineitä edistävät lasten luovan ajattelun ja yhteistoiminnan taitoja sekä monilukutaitoa. Henkilöstö ohjaa lapsia digitaalisten ympäristöjen monipuoliseen, vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön.” Lähde: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022)
Animaatiot
Animaatioiden teossa vain luovuus on rajana! Animaatioita voi tehdä joko sovelluksen hahmoilla tai omilla hahmoilla. Myös leluja voi käyttää animaatioissa.
Animaatio tyyppejä on erilaisia, esimerkiksi 2D-animaatio, 3D-animaatio ja stop motion -animaatio. Katso alla olevasta painikkeesta vinkit animaation tekoon! Painikkeesta löydät myös animaatioliput ja animaation suunnittelumonisteen.
Kuva: Canva
Elokuvaprojekti
Elokuvan tekeminen alkaa siitä, että päätetään yhdessä, mistä aiheesta elokuva tehdään. Se voi käytännössä olla mikä tahansa lapsia kiinnostava aihe. Seuraavaksi mietitään, millaista sisältöä elokuvaan halutaan tehdä: kuvia, videoita, piirroksia vai animaatioita. Elokuva voi myös koostua kaikista edellä mainituista sisällöistä. Sitten vain työstämään elokuvaa yhdessä lasten kanssa!
Elokuvantekoprosessissa on luontevaa käydä lasten kanssa läpi ikärajasymbolit (S, 7 ja 12) ja miettiä, minkä ikäisille omatekemä elokuva soveltuu.
Elokuvan katsomisesta saa varsinaisen elämyksen, kun ryhmähuoneesta muokataan elokuvateatteri. Peilaa iPadilla tehty elokuva television näytölle ja tulosta lapsille elokuvaliput. Sitten vielä valot pois päältä ja elokuva voi alkaa!
Kuva: Papunet
Google Earth seikkailu
Tutustutaan maapalloon ja sen eri paikkoihin hyödyntämällä Google Earth - sovellusta. Lasten kanssa katsotaan kartalta tuttuja paikkoja hyödyntäen StreetView -näkymää eli seikkailemalla katutasossa.
Lisäksi voidaan ihmetellä maapallon muuttumista timelapse -videoilla eli nopeutetuilla videoilla: Miten maapallo on muuttunut 40 vuodessa, miten kaupungit ovat kasvaneet ja mitä esimerkiksi sademetsille ja jäätiköille on tapahtunut.
Kuva: Canva
Kamerakynä
Kamerakynän pedagogiikassa videokuvaamista käytetään helppona ja nopeana oppimisen välineenä. Täsmälliset ja yksinkertaiset kuvaustehtävät, jotka kuitenkin vaativat ajattelua, kehittävät lapsen keskittymis- ja havainnointikykyä. Kameran avulla jäsennetään todellisuutta, havainnollistetaan ajattelua, tuotetaan tietoa, todennetaan oppimista ja kommunikoidaan. Yksinkertaisilla tehtävillä saadaan toiminnallisuutta ja hauskuutta eri asioiden oppimiseen. Kamera on kuin kynä – yhtä yksinkertainen ja monipuolinen.
Kamerakynätyöskentely koostuu kuvaustehtävästä ja katselutehtävästä. Laitteeksi käy kännykkäkamera tai iPad. Kamerakynätyöskentelyn avulla digitaalinen osaaminen ja monilukutaito yhdistyvät luontevaksi osaksi toimintaa.
Lähde mukailtuna: https://kaikkikuvaa.fi/edu/kamerakynan-pedagogiikka/
Adjektiivit
Tutkikaa ympäristöstä löytyviä esineitä ja nimetkää niiden ominaisuuksia.
Eläimet
Tutkikaa eläinten kuvia. Nimetkää kuvissa olevia värejä ja pohtikaa, millä kirjaimella eläin alkaa.
Kevät
Tutustukaa tehtävien avulla kevään merkkeihin luonnossa. Mitä kaikkea keväällä voi tehdä?
Numerot 1-6
Tutustukaa numeroihin ja numero-lukumäärävastaavuuteen toiminnallisten tehtävien avulla.
Värit
Tutkikaa ympäristöstä löytyviä värejä. Mistä kaikkialta löytyy punaista? Entäpä keltaista?
Kuvat: Papunet
Oppimispelit
Oppimispelien avulla voidaan tutustua erilaisiin oppimisen osa-alueisiin lapsille mielenkiintoisella tavalla. Oppimispelien kautta lapset pääsevät harjoittelemaan iPadin käyttöä sekä kehittämään mm. päättelykykyä, luovaa ajattelua ja hienomotoriikkaa. Toiminnallisissa peleissä vahvistetetaan myös lapsen yhteistyökykyä ja osallisuutta toimia yhdessä muiden lasten kanssa.
Alla olevassa painikkeessa on vinkkejä oppimispeleihin:
ChatterPix
Lightbot
Möllit
Lil Fitness
Bit Breaker
Kuva: Canva
Oppimispelit alle 3-vuotiaille
Pienille suunnattujen oppimispelien avulla vahvistetaan mm. lapsen hienomotoriikkaa, hahmottamista, tarkkaavaisuutta, koordinaatiota sekä tunnetaitoja. Erilaisiin sovelluksiin ja niiden ominaisuuksiin tutustuminen on lapselle innostava tapa kehittää digitaalista osaamista.
Alla olevassa painikkeessa on vinkkejä oppimispeleihin:
Nuottiniitty
Moka Mera Emotions
Baby Colouring book for kids
Kuva: Canva
Pädidiplomi
iPadin käyttöä on hyvä harjoitella jo varhaiskasvatuksessa, varsinkin viskareiden kanssa. Tällöin lapsella on esiopetukseen siirtyessä iPadin peruskäyttö hallussa.
Pädidiplomissa on listattuna lapselta edellytetyt taidot pädin käyttöön. Lapsen kanssa harjoitellaan laitteen käyttöä. Ja lopuksi hänelle tulostetaan Pädidiplomi.
Kuva: Canva
QR-koodisuunnistus
QR-koodisuunnistus on hauska, toiminnallinen tapa käsitellä mitä tahansa opeteltavaa asiaa! QR-koodit piilotetaan ympäristöön (esim. käytävälle, pihalle tai lähimetsään) ja niitä lähdetään etsimään yhdessä. Jokaisen QR-koodin takaa ilmestyy jokin opeteltavaan aiheeseen liittyvä tehtävä, esim. video, kuvaustehtävä tai musiikkikappale.
QR-koodeja pystyy skannaamaan helposti iPadilla ilman erillistä sovellusta. Avaa Kamera-sovellus, vie laite QR-koodin päälle ja klikkaa näytölle ilmestyvää osoitepalkkia, niin pääset käsiksi QR-koodin sisältöön.
Eläimet
Tunnistakaa eri eläimet. Laulakaa Leijonan metsästys -laulu ja ottakaa valokuvia eri eläinten kanssa.
Kaveritaidot
Kiva kaveri leikkii yhdessä muiden kanssa. Pohtikaa yhdessä, mitä kaveritaitoja te jo osaatte.
Liikunta
Leikkikää yhdessä liikuntaleikkejä. Pohtikaa myös, miten eri eläimet liikkuvat.
Metsä ja eläimet
Lähtekää tutkimaan lähimetsää iPadin avulla.
Taikuus
Tutustukaa taikuriin ja tehkää itse upeita taikatemppuja.
Kuvat: Canva