Turvataitoja ja kriittistä medialukutaitoa on tärkeää opettaa lapsille jo varhaisessa vaiheessa, jotta vastuullinen toiminta internetissä on mahdollista. Yhä useampi lapsi käyttää aktiivisesti internetyhteydessä olevaa älylaitetta jo varhaislapsuudesta lähtien. Tutkimuksen mukaan Suomessa lähes jokaisella 8-vuotiaalla on oma älypyhelin ja sitä on käytetty jo paljon ennen tätä. Turvaitatoja on hyvä ylläpitää luokassa koko lukuvuoden ajan. Näihin voi palata pienin harjoittein tasaisesti esimerkiksi pitämällä turvatiistai kerran kuussa tai muu omaan luokkaan sopiva rytmitys.
Tietosuoja ja tietoturva
Opetusahallituksen ohjeistukset
Tietosuojaohje oppilaille -oppituntimateriaali. Sama materiaali löytyy myös Pedanetista: peda.net/lohja/tvt-sivut/tietosuoja
Dataskyddsanvisningar för elever. Samma material finns också på https://peda.net/lohja/tvt-sivut/tietosuoja
Koulukunnossa-hankkeen tuottama aamunavaus tietoturvasta esikoulu-3-luokkalaisille. Aiheena internet ja pienen lapsen tietoturva netissä liikuttaessa. Aamunavaukseen liittyy ryhmässä tehtävä tehtävä. Aikaa kokonaisuuteen menee noin puoli tuntia.
Jo pieni oppilas pystyy opettelemaan oman salasanan ulkoa. Salasanan on oltava turvallinen myös alkuopetuksen oppilailla. Hyvä salasana sisältää isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita eikä ole johdattavissa lapsen henkilötiedoista. On myös huolehdittava, että salasanat ovat jokaisella yksilöllisiä. Ei juoksevaa numerointia Possu1, Possu2. Mikäli opettaja pitää itsellään salasanalistausta, on tämä säilytettävä niin, että tietoturvariskiä ei synny. Unohtuneen salasanan nollaamiseksi kannattaa oppilaiden kanssa ottaa käyttöön salasanatyökalu osoitteessa: salasana.edu.lohja.fi/ . Salasana on uusittava kaksi kertaa lukuvuoden aikana.
Opitaan Digiturvallisuutta: Harjoittele Yhdessä Sannin Kanssa -opas tarjoaa lapsille monipuolista tietoa nettiturvallisuuteen liittyen. Ensisijaisesti 9–12-vuotiaille suunnattuja harjoituksia voi soveltaa oppitunneilla, pienryhmissä tai vaikkapa kotona lapsen kanssa.
Play-kaupasta tai Catalogista ladattava peli tietoturvaan. Peli tuotettu yhdessä OPH:n kanssa.
F-securen Mikko Hyppönen kertoo, miksi tietoturva on tärkeää.
Vinkit arjen tietoturvaan -videosarja
https://www.youtube.com/playlist?list=PL8zUniisouhX8nqY0M0jWI7MQgfdyxKbq
Ylen Digitreenit: tietoturva
Paljon artikkeleita ja materiaali tietoturvaan liittyen. https://yle.fi/aihe/digitreenit/tietoturva
Linda Liukkaan Hello Ruby-kirja tarjoaa lapselle sadun kautta tutkimusmatkan internetin ihmeelliseen maailmaan. Löytöretkellä internetissä-kirjan luku 5, kohdistuu erityisesti tietoturvataitoihin ja verkossa liikkumisen turvallisuuteen. Kirjassa valmiita tehtäviä aiheeseen. Kirja lainattavissa Lohjan kaupungin välinelainaamosta. Linkki sivulle.
Välinelainaamosta lainattavissa pakopeli, jossa teemana 1-3-luokkien tietoturvataidot.
Animaatio Möttösten kesäretkestä luokassa katsottavaksi ja käsiteltäväksi.
Digiseikkailu-sivustolta löydät materiaalia digiturvataitoihin liittyen, esim. empatiapolku
Turvataidot
Linkki materiaaliin täällä
Väestöliiton turvataitokasvatusmateriaalia alakoulujen opetukseen
Mieli ry:n hyvän mielen taitomerkki, jossa valmiita oppituntimateriaaleja
mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/hyvan-mielen-taitomerkki-peruskouluun/
Kip-miehistö harjoittelee digiturvataitoja – tehtävävihkonen
Tunteet peliin -lautapeli turvataitojen opettamiseen
Tunteet peliin on Suojellaan Lapsia ry:n ja Liikenneturvan yhdessä kehittämä tunnetaitopeli 6-10-vuotiaille. Pelilaatikko sisältää kaksi eri peliä, joissa harjoitellaan tunnetaitoja erilaisin hauskoin harjoituksin. Toisessa pelissä liikutaan digiympäristössä ja toisessa kuljetaan kodin ja koulun väliä ja pohditaan, miten liikenteessä ja digiliikenteessä on hyvä ja turvallista toimia. Peli on tarkoitettu varhaiskasvatukseen ja ala-kouluille.
Pelilaatikkoja voi tilata maksuttomasti yhden kappaleen per yksikkö/koulu. https://www.suojellaanlapsia.fi/post/tunteen-peliin-lautapeli
Peli on myös lainattavissa Monkolasta/sisäisellä postilla taija.hairo@lohja.fi
Grooming on aikuisen suorittama manipulointia, jossa hän valmistelee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä luomalla lapseen luottamussuhteen. Yleisiä grooming-prosessin alkamistapoja ovat lapsen kehuminen ja lapsen kuvan kommentointi.
Oheinen Pelastakaa lapset-sivuston youtube-video toimii hyvänä keskustelun avauksena groomingista.
Lapsen tai nuoren kiristäminen seksuaalisilla kuvilla. Oheinen Suojellaan lapsia- järjestön tuottama Youtube-video toimii hyvänä keskustelun avauksena aiheesta.
Tämän voi tulostaa esim. luokkaan tai yhteiselle ilmoitustaululle.
Sillä on väliä -tehtäväkirjamateriaali oppitunneille 6.-9. luokille (tulostettavat tehtävät)
Tehtäväkirja käsittelee nuorille tärkeitä aiheita kuten seurustelusuhteita, suostumusta ja seksuaalista häirintää, houkuttelua ja seksuaaliväkivaltaa antaen heille ikätasoista tietoa, mahdollisuuden keskustella tärkeistä aiheista, sekä valmiutta hakea apua.
Someturvan materiaalit
https://www.someturva.fi/lessons/schools/
Paljon valmiita oppitunteja 1.-9. luokille.
"Someturvan oppituntimateriaalit ovat somekiusaamiseen ja -häirintään erikoistuneiden asiantuntijoiden laatimia tuntisuunnitelmia eri ikäryhmille. Materiaaleissa aihetta käsitellään käytännönläheisesti tapausesimerkkien avulla. Kukin oppituntimateriaali koostuu videosta ja pdf-muotoisesta opettajan ohjeesta."
Sopii 12-15-vuotiaiden oppituntimateriaaliksi
Turvaohjeita nettiin: https://www.riku.fi/oppaat-ja-ohjeet/turvaohjeita-nettiin/
Aiheina nettikiusaaminen, lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö netissä, netiketti ym.
Kirkkonummen kunnan Ninni-sivusto
Paljon materiaalia ja vinkkejä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen
Medialukutaito, mediataitokasvatus ja vastuullisuus osana digitaalista osaamista
Lohjan pedanet-sivut: https://peda.net/lohja/tvt-sivut/mediataitokasvatus
Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman tarkoitus on vahvistaa lapsen ja nuoren medialukutaitoa esi- ja perusopetuksessa. Sivustolla on esitelty kuvaukset näistä taidoista eri ikäisille oppijoille sekä käytönnön toimintaohjeita. Linkki sivustolle.
Netiketti video tiivistää hyvin nuorille oppilaille netiketin tärkeimmät asiat.
Luotettavan tiedon metsästäjät - Mediakasvatusmateriaali tieteestä ja tiedosta (tehtäviä ja ideoita oppitunneille)
Huippula on Pelastakaa Lasten tarjoama ilmainen palvelu viidesluokkalaisten mediakasvatuksen tueksi. Helppo, hauska ja turvallinen tapa vahvistaa lasten digitaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden välttämättömiä taitoja.
Linkki kopiraittilin nettisivuille, jossa oppilaat ja opettaja voivat harjotella mm. tekijänoikeuksiin liittyviä tehtäviä.
Peli on tehty seppo.io-alustalle ja se on suunnattu 4.–9.-luokille digitaalisten kaveritaitojen harjoitteluun ja nettikiusaamisen ennaltaehkäisyyn.
Pelin tavoitteet: Kannustaa pohtimaan vastuullisia tekoja ja reiluja valintoja digitaalisissa ympäristöissä. Opettaa tunnistamaan nettikiusaaminen ilmiönä ja saamaan toimintamalleja ongelmatilanteissa. Auttaa ennaltaehkäisemään kiusaamista netissä.
Kirjautuminen ja ohjeet: https://www.mll.fi/tehtavat/lappa-lentaa-peli/
"3D-tekniikalla rakennetussa Trollibunkkeri-pakohuonepelissä käyttäjä on tutkiva toimittaja, joka on jäänyt virheellistä tietoa maailmalle syytävän trollin vangiksi. Pelaajan on osattava ratkaista asunnosta löytyviä tehtäviä päästäkseen eteenpäin – ja lopulta ulos talosta. Vihjepuhelimesta pelaaja saa tarvitessaan apua pitkin matkaa.
Trollibunkkerin pulmista osa voi olla pakohuoneista tuttuja, mutta nyt niiden ratkaisemiseksi tarvitaan mediataitoja." https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/11/12/trollibunkkeri-pakohuonepelissa-ollaan-huijarin-jaljilla
Muuta
Digitutorit voivat auttaa sinua opetustuokion suunnittelussa ja toteutuksessa. Ole siis rohkeasti yhteydessä oman koulusi tutoriin.
Oppilasagentit voivat olla tukemassa suunnittelemaasi opetustuokiota. Heillä on myös paljon osaamista digitaidoissa. Ole yhteydessä oman koulusi oppilasagenttiohjaajaan ja sovi agenttien vierailusta omalle tunnillesi.