Piikirveistä piilastuihin
Kirjaimen alkuperäinen kuvallinen muoto on ottanut äänteen merkityksen. Yhdenmukaisuus aikaisemman esittävän kuvan kanssa ei ole enää tärkeää, vaan nyt korostuu kirjaimen muodossa sen piirtämisen helppous ja nopeus sekä kirjaimen muodon selkeys ja luettavuus.
Nuolenpääkirjoitus kehittyi sumerilaisesta kuvakirjoituksesta noin 3000 eaa. alkaen. Nuolenpääkirjoitusta kirjoitettiin kolmisärmäisellä piirtopuikolla saveen painamalla. Kuvakirjoituksesta kehittyi äännekirjoitus, joista ensimmäisiä oli foinikialainen aakkosto. Siitä kehittyivät mm. puunilainen, muinaisheprealainen, aramean ja kreikan kirjaimisto, josta syntyivät edelleen kyrillinen ja käyttämämme latinalainen kirjaimisto. Roomassa kirjoitus kehittyi kiveen hakattuna kauniiksi, sopusuhtaiseksi ja suorakulmaiseksi "Capitalis quadrata" -kirjaimistoksi. Roomalaiset käyttivät vain suuraakkosia eli versaaleja. Tämä oli aluksi mallina myös papyrukselle ruokokynällä kirjoitetulle tekstille. Pienaakkoset eli gemenat kehittyivät vasta myöhemmin.
Vähitellen kirjaimen muoto muuttui pyöreämmäksi, helpommaksi ja nopeammaksi kirjoittaa käsin. Sileälle pergamentille kirjoitettaessa kirjoitusnopeus kasvoi. Kirjaimen muoto pyöristyi. Syntyivät pienaakkoset, unsiaalit. Munkkikirjoitus, karolingiläiset minuskelit, syntyivät tarpeesta kirjoittaa teksti mahdollisimman helposti, selkeästi ja nopeasti hanhensulkakynällä pergamentille.
Kirjapainon käyttämät kirjasimet kaiverrettiin munkkien hanhensulalla kirjoittaman tekstuura-kirjoituksen mallin mukaan. Tekstuura on muodoltaan juhlallinen, goottilainen, keskiaikainen kirjainmuoto.
Italiassa kirjanpainajat hylkäsivät vaikealukuiset, raskaat tekstuurat. Renessanssin aikana, antiikin ihanteiden vaikutuksessa he kehittivät ns. humanisti-antiikvan. Luotiin ns. kaksoisaakkosjärjestelmä. Suuraakkosten esikuvana olivat roomalaiset kapiteelikirjaimet ja pienaakkoset muotoiltiin karolingilaisten minuskelien pohjalta. Uusi kirjainmuoto oli selkeä, kaunis ja helppolukuinen.
Selkeälukuinen, hyvän painojäljen tuottava antiikva syrjäytti tekstuuran 1600-luvulla. Hyvin erottuvat egyptiennet ilmestyivät "villin lännen" etsintäkuulutuksiin 1800-luvun alussa. Groteskit nousivat historian hämäristä uuteen käyttöön 1920-luvulla pelkistetyn tarkoituksenmukaisen muotonsa vuoksi.
Mainonnan kehitys 1950-luvulla nosti esille vaatimuksen, että tekstin tulee erottua massasta. Käsinkirjoitetun näköinen, pehmeä skripti erottui kylmistä groteskeista. Tietokoneiden käyttöjärjestelmän muuttuminen "työpöytäympäristöksi" 1980-luvulla vaati kirjaimistoa, joka erottuisi hyvin näyttöruudulta ja tulostuisi myös niin kuin se ruudulla näyttää. Tekniikka ei ole ollut esteenä 1990-luvulla kirjaimiston muodon kehittymisessä. Kolmiulotteisuus, laser-showt ja hologrammit ovat mediasuunnittelijan haasteena 2000-luvulla.
Kirjaimiston muodon kehityksen lähtökohtana on ollut kirjainten alkuperäinen hieroglyfinen merkitys, johon lisäpiirteensä on antaneet työkalut joilla kirjaimet on työstetty, kirjoitusalustat sekä kirjaimien merkityksen muuttuminen kuvakirjoituksesta äännekirjoitukseksi. Kirjain vaihtui kuvamerkistä äänen merkiksi. Silmän kuva vaihtui äännekirjoituksen myötä korvan kuvaksi ja kirjaimen alkuperäinen visuaalinen merkitys aikojen saatossa unohtui.
Kirjainten muotoon ovat vaikuttaneet kirjoitusvälineet ja kirjoitusmateriaalit. Kiveen oli helppo kirjoittaa suorakulmaisia isoja kirjaimia. Työkalut ovat vaihtuneet piikivitaltasta ruokokynään, kirjapainoon ja tietokoneen piilastuihin. Kirjoituspohja on muuttunut kivestä ja savesta papyrykseen, paperiin ja seteleitten hologrammeihin. Erilaiset kirjoituspohjat vaativat omat työkalunsa. Työkalut ja kirjoitusmatriaalit ovat jättäneet jälkensä kirjainten ulkomuotoon.