Oszkár "Osku" Heikorainen

...

2021

Ke 30.6 Leirin ensimmäinen päivä

Saavuin tallille, paikalle oli saapunut jo muitakin. Lähdimme katsomaan  itsellemme petejä tallin yläkerrasta. Valikoin itselleni sängyn jostain nurkasta ja vedin sänkyä vielä lähemmäs seinää. Asettelin tavarani sängylle. Pian lähdimmekin talliin. Katsoimme hoitsumme ja päivän tuntilistat. Minulla oli maastossa Nomi ja myöhemmin illalla puomeilla Enkeli tai Esla. Kerroin ottavani Enkelin. Hoitsunakin minulla olisi siis omieni lisäksi Enkeli. Meillä olisi myöhemmin myös kauneuskilpailu. 

 Pian käymme tallissa hevosten esittelykierroksen, löysin sieltä monta uutta kiinnostavaa hevosta jota haluaisin joskus kokeilla. Itse asiassa tavoitteenani on kokeilla kaikkia edes kerran! Sain esitellä välissä myös omat hevoseni, joka oli jännittävää siinä vaiheessa, kun huomasin kaikkien tuijottavan minua kun puhuin! Onneksi sain hiukan tukea Nomista. Kun olimme käyneet kaikki hevoset läpi, veimme suurimman osan ulos. Ensimmäisenä talutin Eslan ulos, joka päästessään laitumelle sinkosi hienon ilopukin voimin pois. Se oli mielestään seisonut karsinassa aivan liian kauan! Pian yhden työntekijän varsa karkasi, ensin se oli hiukan huvittavaa, mutta sitten varsa rukka onnistuikin telomaan itsensä! Pieni raukka... Onneksi Lari tuli apuun. Aada kysyi minua puuhailemaan yhden Svanten kanssa. Svante toipuu kaameasta onnettomuudesta. Minä suostuin puuhailuun, koulutukseen en, ja sehän sopi Aadallekin. Sainkin itseasiassa Svanten talutettavaksi laitumelle. Kun menin sen karsinaan, annoin sen ensin haistella kättäni, sitten koitin varovasti, jos se antaisi rapsuttaa. Jutustelin sille rauhallisesti ja pujotin riimun sen päähän varovasti. Kurkistin karsinan ovesta jos muut olisivat jo valmiita, Vivi ainakin oli, koska hän oli jo iloisesti kipittämässä talutettavansa kanssa laitumelle. Lähdimme Svanten kanssa noiden perään. Päivän tarina jatkuu Nomin päiväkirjassa....

-Osku

Torstai 29.4 Alkeis 19-20

Mari opettajana

Vaikka käynkin melkein joka päivä tallilla, yllättäen minulla olikin tänään tunti. Tallin ryhmässä kyseltiin halukkaita torstain alkeistunnille, koska ryhmä oli melko pieni. Pienen mietinnän jälkeen ilmoittauduin mukaan, sanoin tallin pitäjälle, että voisin sitten torstaisin fiiliksen mukaan ottaa joko oman hevosen tai sitten tallin hevosen. Eilen minulla olisi ollut Enkeli, mutta päädyin ottamaan tunnille oman hevosen. Tänäänkin vaihtoehtona oli Enkeli, joten valitsin Enkelin sitten tänään! Mari ja pari tuntilaista oli jo tallissa, aloimme laittaa hevosia kuntoon. Mari myös välillä kutsui meitä käytävälle pienelle teoria opinnoille. Ensin hän kertoi suojista, ja näytti miten ne laitetaan oikea oppisesti. Sitten hän myös kertoi erilaisista kuolaimista ja näytti myös eri malleja. Itse ratsastan kuolaimella vain jos on pakko. Jos voi valita kuolaimettoman vaihtoehdon, valitsen sen aina ensisijaisesti, koska muistan edelleen elävästi kuinka lapsuuden ratsastuskoulussani vedettiin hevosia niin paljon suusta, että ne olivat ihan kipeitä. Sitä paitsi omat hevoseni jännittyvät aina kuolaimesta, joten ne jotka sain hevosten mukana, heitin ullakon pohjalle. 

 Kun olemme valmiita, lähdemme alkukäynneiksi maastoon. Mari on kävellen mukana. Ilma on raikas, aamulla on varmaan satanut hiukan. Nautin kovasti maastoilusta. Sitten palaamme tallille ja menemme suoraa päätä kentälle. Olin unohtanut laittaa Enkelille suojat, koska minulla oli hiukan vaikeuksia niiden kanssa, joten Mari pitää Enkeliä sillä aikaa kun haen suojat. Saan Marilta apua ja saan suojat laitettua tammalle. Sitten opettaja auttaa minut selkään. Kävelemme uralla, yleensä vaipuisin ajatuksiini tai katselisin kauniita maisemia, mutta nyt tarkastelen kenttää.  Kentällä on nimittäin puomeja. Mari selostaa tunnin ohjelmaa. Kevyttä istuntaa, teema jatkuu. Lähdemme pian menemään puomeja käynnissä, kevyessä istunnassa. Eilisen huomioon ottaen vain puomien päällä kevyessä istunnassa meneminen on lasten leikkiä. Aluksi Enkeli meni puomit aina todella varovaisen hitaasti, mutta Marin ohjastuksella sain Enkelin vähän rohkeammaksi. Asennossani ei kuitenkaan löytynyt moittimista, opin sen nopeasti. 

 Sitten on ravin vuoro. Aloitamme tehden erilaisia kevennys harjoituksia. Kaksi askelta satulassa ja neljä ylhäällä. Ensin pompin Enkelin selässä todella raskaasti ja Enkeli hidastaa, ensin todella matelevaan raviin ja lopuksi käyntiin. Harjoitus ravi on usein niin yllättävää ja vaikeaa. Saan ohjeistusta Marilta, miten olisi helpompi ja kevyempi istua ne pari askelta Enkelin selässä. Ylös nousemisessa minulla ei ollut ongelmia. Kun saan istumisenkin toimimaan, Mari siirtyy seuraavaan ja pyydän Enkeliltä hiljaa mielessäni anteeksi, vaikka tiedän sen ymmärtävän. Tuntui vain pahalta, kun en osannut aluksi istua sen selässä tarpeeksi hellästi. Enkeli kuitenkin pärskähtää tyytyväisenä meidän jatkettua tehtävää siten, että osasin istua selässä. Hetken päästä jatketaan tavallisessa kevennyksessä, joka sujuu jo paremmin kuin eilen. Sitten meillä on pieni hengähdys tauko. Annan Enkelin venyttää kaulaansa jos se niin tahtoo. Tamma pärskähtää taas tyytyväisenä, joka saa minutkin tyytyväiseksi. Hetken päästä jatketaan taas. Tällä kertaa tultaisiin ravissa puomeja. Kevyessä istunnassa jälleen. Ravissa kevyt istunta on hankalampi, mutta parin yrityksen jälkeen onnistun menemään puomijonot kokonaan kevyessä istunnassa. Mari kehuu meitä, teimme parhaamme tunnilla. Teemme lopuksi vielä käynnissä vähän pysähdyksiä. Olen vähän väsynyt tunnista, joten jokainen yritys ei onnistu, mutta saimme Enkelin kanssa myös muutaman hyvänkin pysähdyksen. Sitten on loppu käyntien vuoro. Kun kaarramme keskelle, halaan Enkelin kaulaa ennen kuin tulen alas. Kiitän tammaa hienosta tunnista. Tallissa meidän hoitaessa ratsujamme Mari kehuu meitä jälleen. Olemme kuulemma kehittyneet nopeasti ja sopivan avoimia kokeilemaan uutta! Marin kommentit saavat minut iloiseksi. Lopuksi viemme hevoset yhdessä takaisin tarhaan!

-Osku

Ke 21.4 19-20 alkeis

Opettajana Mari

Astelen tallille jälleen. Harmikseni edellisen päivän tuntia ei pidetty, joten olin eilen käynyt muuten vain maastossa tammojeni kanssa. Tällä kertaa minua kuitenkin odotti karsinassa melkein 180 senttinen puoliveri ruuna. Vähän kauhistelin ajatusta, mutta karsinaan saapuessani Dino laski päätään ystävällisesti tervehtiäkseen. Silitin ruunan päätä hellästi ja aikaa vierähtikin melkein kymmenen minuuttia siinä vain rapsutellessa ja tutustumisessa, kunnes Mari, tämän päivän opettaja tuli ihmettelemään miksen ole alkanut jo hoitamaan Dinoa. Naurahdan ja kerron hiljaa, että Dino vei mukanaan. Alan harjailla ruunaa, selän päältä on vaikea, joten pyydän jotain pidempää tallilla olevaa avuksi siinä vaiheessa. Kaulan, harjan ja pään sain kuitenkin harjattua, kun Dino laski päänsä niin kiltisti. Huomaan pian, että jännitykseni Dinon koosta on kaikonnut. Varustaessa kuitenkin tulee ongelmia, en saa satula Dinon selkään yksin. Pyysin Marin apua, kerroin tälle, että osaan jo satuloida hevosen, mutta Dinon koko tuottaa pulmaa ja hän auttoi minua varustamisessa. Suitset sain kuitenkin itse. Talutamme jonossa hevoset kentälle. Mari joutuu puuttaamaan minut selkään, vaikka käytössämme oli jakkara, sillä olen niin lyhyt verrattuna Dinoon. Pääsin kuitenkin selkään. Jännitys muljahti vatsassani kun näin kuinka korkealla olen, mutta kun Dino lähti liikkeelle, sen tasainen ja rauhallinen askellus rauhoitti ja toi turvallisuuden tunnetta. Ainakaan ruuna ei harpo valtavia askeleita. Rapsutan vähän Dinon kaulaa lievittääkseni jännitystä. Pian Mari alkaa opettamaan. Heti kun Mari alkaa puhumaan, koitan korjata istuntani. Istun nykyään jo vähän paremmin, vaikka korjaamistakin edelleen löytyy. Mari huomauttaa, että Dino voisi kävellä vähän reippaammin, mutta olen asian kanssa vähän peukalo keskellä kämmentä. En saa Dinoa oikein liikkumaan sen nopeammin. Mari kertoo vinkkejä Dinon kanssa toimimiseen. Hetken päästä, kun saan karistettua kaiken jännityksen, saan myös apuni toimimaan ja Dino alkaa kulkea sopivaa vauhtia. Sitten alamme tulla kolmikaarista, joka on merkattu puomeilla, saan Dinon kyllä käännettyä aina ensimmäiselle kaarelle, mutten saa sitä tulemaan puomien välistä tarpeeksi suorassa etteikö se kolistaisi puomiin. Lisäksi en aluksi onnistu pysäyttämisessäkään, tai jos onnistun, Dinoa on vaikea saada liikkeelle yhtä reippaasti, kuin tehtävälle tullessa. Kaiken lisäksi keskimmäinen kaari on minulle haastava, ja saan Aluksi Dinon menemään sinne vain muun hevosen perässä. Saan lisää neuvoja muun muassa kääntämiseen ja pysäyttämiseen. Pian saan Dinon sekä suorassa puomien väliin, että pysäytettyä niin, että uudelleen liikkeelle lähtö ei takkua. Keskikaari on edelleen haastava, Mari kertoo, että minulla on luultavasti haastetta asentoni kanssa. Kun käännän Dinon ensimmäisten puomien väliin, en muista suoristaa itseäni, vaan se edellinen suunta jää ikään kuin päälle. Tajuan asian itsekin, kun Mari huomasi asian ja seuraavalla kerralla keskellä korjaan asentoni ja kun seuraava käännös tulee, saan itseni helpommin sen käännöksen avuille ja Dino kääntyy hienosti ja suoraan seuraavien puomien väliin. Olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen Dinolle ja Marille. Kaiken lisäksi pääsimme siihen menemättä kenenkään perässä, sillä kaikki tulivat meidän perässä sillä olin keskittynyt niin paljon kääntämisasiaan, että kaikki muu unohtui, joten Dinokin vähän hidastui. Sain kehuja ja teimme vielä pari kertaa tehtävän, kunnes Mari kertoi, että nyt tehtäisiin sama tehtävä ravissa. Minua alkoi jännittää ja Dinokin melkein pysähtyi keskelle kaikkea. Kerron Marille, etten osaa oikein kääntää ravissa, koska käynnissäkin on edelleen ongelmaa. Mari rauhoittelee minua ja sanoo, että Dino voi aluksi tulla jonkun perässä ja jos sen jälkeen haluaisin koittaa tulla itse, voisin kokeilla, mutta muuten voisin mennä vaikka vain pitkillä sivuilla ja harjoitella keventämistä. Muut nostavat ravin ja saan pian itsekin Dinon raviin. Marin ymmärtäväisyys lieventää jännitystäni. Dinolla on erilainen ravi muihin hevosiin verrattuna, joilla olen ratsastanut. Tavallaan se on iso, muttei niin iso kun voisi kuvitella, saattaa johtua pienestä hitaudesta. Minua se ei sinänsä haittaa, tämä on mielestäni hyvä vauhti. Menemme muiden perässä, ei liian lähellä jotta ei törmätä käynti kohdassa ja koitan totutella Dinon raviin ja siihen tunteeseen miltä kääntyminen ravissa tuntuu. Liikutan kehoani kuin ohjatessani, varsinaisesti ohjaamatta. En oikeastaan tiedä mitä teen, ehkä yritän saada lihakseni muistamaan miten ollaan ja ohjataan ravissa samaan aikaan. En tiedä. Kokeilen kerran tehtävää ilman, että kukaan ratsastaa edessäni, mutta meni aika kömpelösti. Tein minä kolme kaarta, mutta ei sitä voi kolmikaariseksi kutsua. Päätin jäädä uralle harjoittelemaan kevennystä tietenkin väistäen kolmikaarisella kulkevia. Dinon kanssa oli helppo oppia keventämään, sen askel ikään kuin nosti minut hyvin ylös asti. Monesti näkee kevennystä, joka jää puolitiehen, mutta Dino auttoi minut satulasta ylös asti ja koitin aina laskeutua satulaan mahdollisimman kevyesti. Valtavasti lihastyötä tämä vaati, mutta onneksi on pohjalla jo vähän jotain, kun kävelen niin paljon! Keventäminen alkoi sujumaan Dinon kanssa. (Vielä kun saisi sen sujumaan muidenkin hevosten kanssa.) Ja sain Marilta kehuja siitä. Kevennysharjoituksessa, jossa piti istua ensin kaksi askelta, ja sitten olla ylhäällä neljä, oli ensin haastetta, mutta kun tajusi rytmin, opin jo istumaan oikean määrän, ylhäällä pysymisessä olikin sitten enemmän haasteita ja siellä oli vaikeampi laskea oikeaa askelmäärää. Lopuksi kuitenkin sain pari hyvää pätkää näitäkin! Pian Mari pyytääkin meitä hidastamaan käyntiin, jotta voisimme tehdä tasapaino tehtävää. Laitamme toista kättämme eripaikkoihin käynnissä ja ravissa ja lopuksi kurottelemme käynnissä myös hevosen korvaa ja häntää kohti. Yhdellä ravipätkällä meinasin horjahtaa, mutta Dino teki jonkinlaisen vastaliikkeen, jotta pääsin takaisin tasapainoon. Rapsutin ja kiitin ruunaa pelastuksesta. Pian olikin loppukäyntien vuoro, tunti meni nopeasti ja Dino oli todella mukava. Kaarrettuamme keskelle, rapsutan ja halaan Dinoa, ennen kuin tulen alas. Kiitin ruunaa myös ratsastuksesta. Sitten lähdemme jonossa takaisin talliin, jossa otamme varusteet pois. Tarvitsen taas apua satulan kanssa, mutta muuten ei ollut ongelmaa. Lopuksi vielä harjailen Dinoa ja rapsuttelen sitä. Harmiksi pian hevoset piti viedä takaisin tarhaan joten rapsuttelu hetki loppui. Kiitin Dinoa päivästä ja lähdin eväs tauolle. -Osku

Ke 14.4 19-20 alkeis

Opettajina Aada ja Lari

Maastossa ratsuna Enkeli

Saavun tallille ja menen suoraa päätä katsomaan kenet olen saanut tunnille. Jälleen ihana Enkeli luki nimeni kohdalla! Lähdin tyytyväisenä hakemaan tamman tarhasta ja hoitamaan tätä rauhassa. Pian talliin tuli edellisen tunnin ratsukoita, niin etuajassa olin. Mutta halusin viettää rauhallista aikaa Enkelin kanssa ja tutustua tuohon paremmin. Sitten alkoi tulla myös muita alkeistunnin tuntilaisia. Aada auttoi meitä hevosten varustamisessa ja mukava rauhallinen puheensorina täytti tallikäytävän. Joskus puheensorina on minulle liikaa, mutta meitä oli niin vähän, ettei se haitannut! Sitten lähdimmekin pihalle hevosten kanssa. Aada ja taluttajat auttoivat meitä selkään ja pian olimmekin jo jonossa, alkamassa lähteä maastoon. Enne kuitenkin kuin olimme lähteneet, Aada kertoi tunnin ohjelmasta. Kaikki lähtivät yksi kerrallaan Larin ja jonon perään, ilma oli hieno. Aada tulee näyttämään aina parille ratsukolle kerralla venyttelyliikkeitä, joita saisi tehdä omaan tahtiin. Venyttely kyllä tuli tarpeeseen! Kerran jalkoja pyöritellessäni meinasin hiukan horjahtaa. Enkeli reagoi horjahdukseeni ja kun olin saanut itseni takaisin oikeaan asentoon, rapsutin Enkelin kaulaa anteeksi pyytävästi. Enkeli vastasi hiljaisella ja iloisella hörähdyksellä. Pian Aada tulee kysymään miltä Enkeli tuntuu. En oikein osannut sanoa. Kerroin kyllä horjahdus hetkestä, mutta en osannut sanoa millainen Enkeli oli juuri sillä hetkellä. Aada vähän avusti asiassa ja kertoi miten hevonen voidaan saada mahdollisimman rennoksi. Koitin Aadan ohjeita mutten oikein tuntenut eroa, joten en ollut varma onko Enkeli jo rento, vai enkö osannut tehdä ohjeita oikein. Seuraavan kerran kun Aada oli lähellä, kysyin häneltä asiasta. Hän antoi uusia mielikuva harjoituksia, ja kannusti keksimään omia, kun onnistun rentouttamaan Enkelin siten, että tunnen sen. Pian onnistuinkin ja tunsin muutoksen Enkelin liikkeessä, lihaksissa sekä itsessäni. Aada kehui minua ja minulle tuli hyvä tunne onnistumisesta. Jännityksen kanssa minulla ei ole ensimmäisen kerran jälkeen kauheasti ongelmaa, varsinkaan maastossa! Rakastan maastoilua. Toki lihasten jännityksestä en tiedä, pitäisi varmaan alkaa venytellä kotonakin enemmän! Seuraavaksi alamme nostelemaan jalkoja satulan kaarien päälle. Minulla meni ensimmäisellä kerralla jalat eri aikaan, mutta pian tajusin jutun juonen ja uskalsin muutenkin laittaa molemmat jalat samaan aikaan. Tehtävä oli mielestäni todella kiva! Ja tietenkin siirtelin jalkojani varovasti, Enkeli on herkkä, enkä halua häiritä sitä liikaa. Enkeli välillä kuuntelee korvillaan, mitä sen selässä  tapahtuu, mutta muuten se ei reagoi tehtävään enempää. Tulemme jossain kohtaa matkaa kauniille metsäpurolle ja kävelemme sen varrella pitkään. Se on kaunis ja ihastelen sitä pitkään. Puron keväinen liplatus miellyttää aistejani kovasti. Jonossa kuuluu rauhallisia hevosten pärskähdyksiä. En taida olla ainoa, jonka mielestä puron läsnäolo on rauhoittava. Hetkeksi edessämme kulkeva ratsukko pysähtyy, kun hevonen repäisee oksan matkaevääksi. Sitten matka jatkuu taas. Nopeasti olemmekin jo takaisin tallilla. Tunti vierähti hujauksessa. Pysähdyttyämme kiitän Enkeliä jälleen tunnista. Sitten Lari vielä pyytää meitä kokeilemaan hevosen halaamista. Halaan Enkeliä selästä ja se tuntuu mukavalta. Ehdotan Aadalle, että kun olemme kokeilleet jumppaamista enemmän, olisi joskus hauska kokeilla sitä maailmanympärys juttua. Sitten kokeilemme taas Larin ohjastuksella porkkanavenytyksiä. Rapsutan Enkeliä vielä hetken, ennen kuin menemme muiden mukana talliin. Otan Enkelin varusteet pois karsinassa, ja harjaan sitä rauhassa. Kun kaikki ovat valmiita, viemme jälleen yhdessä hevoset ulos. Sanon moikat Enkelille ja lähden tarhoilta muiden mukana, koittaen uskaltautua mukaan rupatteluun. -Osku

Ke 7.4 19-20 alkeis

Opettajana Aada

 Olin tullut tallille taas aiemmin, kävin jo hoitamassa omat hevoseni aiemmin ja nyt olisi illan tunnin vuoro. Torstaisin minulla on aina Sinipuron hevonen ja tänään sain ratsukseni Enkelin! Voi kuinka kaunis nimi, mietin lukiessani sen nimeni kohdalta. Löydän tamman karsinan ja moikkaan sitä rauhallisesti. Tamma tuleekin luokseni ja nuuhkaisee kasvojani. Enkeli on myös ulkonäöltään todella kaunis! Hoitaessa kokeilen mikä sopii Enkelille aloittaen siis hellimmästä tyylistäni. Sitten lähden hakemaan varusteita ja törmään Aadaan käytävällä, moikkaan häntä pirteänä ja haen Enkelin varusteet. Kun olen varustanut Enkelin, lähden maneesiin, jossa Aada ja pari muuta jo odotteleekin.

 Aada auttaa meitä jo selkään ja kävelemme odotellessa muita. Kun kaikki ovat selässä, Aada alkaa kertoa tunnin ohjelmaa. Olen samaan aikaan innoissani ja hyvällä tavalla jännittynyt, kun kuulen ohjelmassa olevan ympyröitä ja kääntämistä. Aloitamme kuitenkin pysähdyksistä. Tarvitsen heti ohjastusta Aadalta, kuinka se tehdään oikeaoppisesti. Sain neuvoja sekä oikeaan istuntaan, että keskivartalolihasten käyttöön(?). Ja vähän muutakin. Ensin Enkeli pysähtyy, koska kaveritkin. Sitten en meinannut saada Enkeliä pysähtymään ollenkaan. Sain uusia vinkkejä Aadalta ja sitten sain pari kertaa Enkelin melkein pysäytettyä ja lopulta myös pari kunnon pysähdystä onnistui! Olin ylpeä itsestäni. Sitten otettiin peruutus mukaan. En saanut sitä missään välissä onnistumaan, mutta ei se haittaa, ensi kerralla sitten! Sitten Aada alkaa selittää ohjaamisesta, muun muassa istuinluista(?). Kokeilin kääntämistä ja Enkelin sain käännettyä paljon helpommin kuin Eslan eilen. Vaikka molemmat ovat herkkiä, ehkä Enkeli on tottuneempi. Tai sitten Esla oli vielä täpinöissä maanantaista. En tiedä. Upposin vähän ajatuksiini ja seikkailin vähän keskellä maneesia, kun kuulin Aadan sanovan nimeni huomauttaessaan seikkailustamme, tajusin että olin uppoutunut ajatuksiini. Naurahdin ja kerroin nopeasti vaipuneeni ajatuksiini. Sain yhden kokonaisen soikio ympyrän oikeaan suuntaan, koska ympyrät usein hajosivat jossain kohtaa ja pari volttiakin. Vasempaan suuntaan meni jo paremmin, kun oli saanut treenata. Osa kokeili myös ravissa, mutta minä en viitsinyt vielä. Nelikaarisella oli hankala pysyä mukana, mutta lopuksi siinäkin pysyttiin melkein oikeilla urilla, osittain kaveriheppojen avulla. Sitten olikin loppu käyntien ja fiilisten vuoro. Kun Aada tuli kysymään fiiliksiäni, kerroin että tänään meni mielestäni jo paremmin vaikka toki paljon opittavaa vielä onkin! Kerroin myös Aadalle olleeni eilen illalla vielä extempore Larin vetämällä maastoretkellä Capulla, joka oli myös rentouttava. Kerroin myös fiiliksiäni Enkelistä. Enkeli oli mielestäni ihana ja upea tamma. Herkkä niin kuin Eslakin, ja melkein saman kokoinenkin! Mutta silti erilainen kuin oma Eslani. Enkelin kanssa oli mukava työskennellä. Kaarroimme keskelle ja kiitin Enkeliä tunnista. Tulin alas ja annoin rapsutuksia. Sitten vein Enkelin karsinaansa, jossa hoidin tamman vielä hyvin. Onnistuin jo vähän löytämään harjaustasoa, josta Enkeli tykkäsi ja sitten vein tamman tarhaan.

-Osku

Ti 6.4 maasto Larin ohjaamana

Vietin aikaa tallilla, kun kuulin puhetta illan extempore maastosta. Minultakin tultiin kysymään haluanko mukaan. Mietin lyhyen hetken, jonka jälkeen päätin ilmoittautua mukaan. Myöhemmin sain tietooni, että saisin ratsukseni Capun, symppiksen 138 senttisen zemaitukan. Ihanaa! Capu oli valmiiksi tuotu karsinaan, mutta pyysin päästä hoitamaan ruunan itse. Halusin vähän tutustua poikaan ennen maastoretkeä. Heti kun avasin karsinan oven, Capu tunki melkein syliini. Rapsuttelin sitä hetken ja rupattelin ruunalle, jonka jälkeen harjasin hyvin molemmat puolet. Sitten varustin ruunan ja pyysin vielä jotain osaavampaa tarkistamaan satulan. Talutimme hevoset tallin pihaan, jossa työntekijät auttoivat selkään. Sitten muodostamme jonon ja lähdemme matkaan. Iltahämärä on kaunis, aurinko kajastaa viimeisiä minuuttejaan jostain puiden takaa ja loska on paljastanut maan, sekä tehnyt siitä hyvin kosteaa. Kuuntelen Capun ja taluttajani askellusta samalla, kun katselen maisemia. Linnutkin visertävät kauniisti. Lari ohjaa Coran pienemmälle metsäpolulta ja kaikki seuraavat perässä isommalta tieltä metsään. Polun pohja on mutainen, ja kuuluu vain lits läts kun hevoset ja taluttajat askeltavat siinä. Tottuneet kulkijat eivät kuitenkaan mudasta hätkähdä. Capukin menee niin reippaasti. Capu tuntuu aivan erilaiselta kuin omat hevoseni. Tokihan se on huomattavasti pienempi, mutta myös liikkeessä on eroja. Lari pysäyttää joukon pienelle kokonaan sulaneelle vesialueelle. Ensin en meinaa nähdä mitä kaikki katsovat, mutta sitten huomaan hienot vesilinnut, joita pysähdyimme ihastelemaan. Kaikki on ihanan hiljaista ja rauhallista. Pian jatkamme matkaa, käännymme takaisin kohti isoa tietä. Välissä kuitenkin joudumme umpi metsään, koska pikku polulle oli kaatunut puu. Reipas hieno Capu ei ollut moksiskaan kiertoreitistä. Capu on kuulemma hyvin energinen etenkin maastossa, mutta taluttajan läsnäolo on helpottanut ruunan reippailua. Pian saavummekin isolle tielle, Lari kertoo, että halukkaat saisivat ravata. Taluttaja kysyy haluaisinko ravata ja sanon, että voisin ainakin jonkin matkaa kokeilla. Lähdemme muiden ravaavien mukana raviin. Ensin yritän keventää välillä, mutta sitten tyydyn istumaan harjoitusraviin. Capun ravi on ihan erilainen kuin omien hevosteni. Siihen meni hetki tottua. Lopetamme vähän ennen kuin muut lopettavat ja kävelemme loppumatkan isolle mäelle. Lähdemme kiipeämään mäkeä ylös kun jänis hyppelee hevosten välistä. En tiedä säikähtikö muut, minä säikähdin vähäsen, mutta Capu ei lotkauttanut korvaansakaan. Mäen päältä avautuu jyrkkä alamäki. Laskeudumme sitä hitaasti taaksepäin nojaten. Sitten jatkamme normaalisti tiellä. Lari kyselee fiiliksiä ja kerron, että minulla oli kivaa maastossa. Kun saavumme kentälle, hän jakaa kaikille vielä porkkanat ja näyttää Caron kanssa venytyksen. Kokeilen samaa Capun kanssa ja se on heti innoissaan tekemässä. Se näyttää hassulta, kun se hamuaa porkkanaa joten minua alkaa naurattaa. Lopuksi vielä riisumme hevoset varusteista ja viemme ulos. Ulkona kiitän vielä Capua maastosta ja annan sille rapsutuksen jos toisenkin. Käyn vielä kiittämässä Laria kivasta extempore maastosta!

-Osku