Päiväkirja

14.8.21 Tekniikka estetunti, opettajana Mari

 Saavun maneesiin Eslan kanssa ja hyppään selkään, kun saan tilaisuuden. Aloitan alkukäyntejä lyhyillä ohjilla kuunnellen Maria tämän selittäessä tunnin ohjelmaa. Tehtävän selityksen jälkeen otan ohjat ja teen muutaman erikoisen muotoisen voltin ja ympyrän Eslan kanssa, kunnes Mari ohjeistaa jo raville. Mari kuitenkin ohjeistaa perään myös jalustimet pois, joten ennen ravin nostamista ja nostan ne satulakaarelle. Sitten nostan raville. Koitan löytää hyvää asentoa harjoitusravissa enkä edes yritä keventää, en osaa. Teen muutamat ympyrät ja soikiot sinne tänne. Kun Mari ohjeistaa ravipuomeille, minulla nousee pala kurkkuun. Ohjaan muutaman muun perään ravipuomeille ja pidän kiinni Eslan harjasta, koska meno tuntuu erittäin epämukavalta. Yritän lähinnä pysyä kyydissä. Pian saan Marilta apua istuntaani ja muuhun. Seuraavalla kerralla puomit tuntuvat jo vähemmän mahdottomilta ylittää. Kun kuulen, että tulemme ne seuraavaksi laukassa, olen vain enemmän kauhuissani ja Elsakin meinaa alkaa stressaantua. Nostan parin muun mentyä puomit laukan ja ohjaan puomeille. Esla ottaa raviin ja menee puomit ravissa vähän kompuroiden. Saan luvan tulla uudelleen ja vähän neuvoja kaveriksi, joten tällä kertaa Esla menee kyllä pari ensimmäistä puomia laukassa, ja aivan ensimmäisellä se ottaa jättimäisen loikan, jossa en pysy mukana. En kuitenkaan tipahda, mutta viimeiset puomit mennäänkin ravissa. Ei se mitään, meillä ei ole kauheasti aikaa, joten jatkamme seuraavaan tehtävään.

 Tulemme keskihalkaisijalle sik-sakille asetetut puomit siten, että teemme aina voltin puomien välissä. Askellaji ravi tai laukka. Tulen johonkin väliin tehtävän, ja ravissa. Minulle ei ole koskaan opetettu tätä kokoamista, josta Mari niin kovasti puhui. Joten en osaa tehdä tätä. Koitan lähinnä rentoutua ja hengittää hyvin rauhallisesti. Tulemme tehtävälle ja koitan ensimmäisen puomin jälkeen antaa Eslalle tilaa tehdä voltti, ettei siitä tule mitään hätäistä käännöstä. Voltista tulee kuitenkin kovin mutkikas. Pääsemme kuitenkin seuraavalle puomille, jonka jälkeen ajaudumme voltilla uralle asti. Yritän "pelastaa" tilanteen palaamalla puomeille, mutta keskimmäisestä voltista tuli kyllä jo aivan kaaos. Saan viimeisenkin voltin tehtyä joten kuten, jonka jälkeen olen aivan loppu! Mari kutsuu minut pian käymään, joten laahustamme Eslan kanssa tämän luokse. Hän kehottaa kokoamaan enemmän, ja kertoo kuinka tehdä se. Kuuntelen hiukan epäileväisen, sillä Esla ei tykkää, kun pohkeella painetaan tai ohjat vedetään lyhyiksi, ja mietin uskallanko sanoa mitään vai yritänkö kuitenkin. Katson muiden menoa, kaikilla on omat ongelmansa, mutta minusta välillä tuntuu yksinäiseltä oman hevosteni ongelmien kanssa, varsinkin Eslan. Sen kanssa ei sovi ratsastaa aivan "normaalisti". Päädyn siihen, etten uskalla sanoa mitään, joten koitan vielä viimeisenä kaikista tulla puomit ohjeiden mukaan. Ensimmäisen puomin jälkeen annan varovaisen pohjeavun, mutta ohjaa en uskalla kiristää. Esla ilmaisee epämukavuutensa heti huiskauttamalla häntäänsä, eikä voltti onnistu sen paremmin, kuin edelliselläkään kerralla. Seuraavalla puomilla yritän tsempata, jottei ainakaan menisi huonommin kuin viimeksi. Tämä johtaa siihen, että annan Eslalle vahingossa liian vahvan pohjeavun, joka saa sen luimimaan ja tekemään vain pikaisen äkkikäännöksen seuraavalle puomille. Tämän jälkeen en edes vaivaudu tekemään viimeistä volttia.

 Hidastamme käyntiin ja heitän ohjat Eslan kaulalle. Suljen silmät ja yritän rauhoittua ja rentoutua. Tunnustelen Eslan liikettä, ja hengitystä, sitä milloin se kääntyy ja kuunnella sen kavioita hiekassa. Tarkastelen meitä mielikartassani maneesista, katselen missä menemme sen perusteella, miten tunnen Eslan kääntyilevän. Tässä on ovi, joten Esla kääntyy vähän aiemmin kuin muissa. Yksi.. Kaksi.. lasken askelia seuraavaan käännökseen. Kuulen Marin puhuvan minulle, olen kuitenkin omassa maailmassani. Saan sanoista selvää, mutta niitä on vaikea prosessoida. Olen hiljaa ja mietin mitä vastata, en tiedä mikä on oikea ratkaisu. Pyydän hartaasti Eslaltakin apua, mutta ei mitään. En keksi mitään. Siten vastaan lopulta Marille, "En tiedä." Selitän naiselle Eslasta, kerron tämän olevan herkkä, kerron, että uskon maailmassa olevan tapoja, jolla kokoamisenkin voisi Eslalle opettaa siten, että se nauttii siitä, mutten tiedä mikä se tapa on. Purkaudun ajatuksistani, kerron harmistuksestani siitä, kuinka yksinäiseltä Eslan ongelmien kanssa välillä tuntuu. Eslakin pysähtyy, se väsyy raskaasta mielentilastani. Rapsutan sitä kaulasta. Kerron lopuksi voivani mennä puomit käynnissä, mutta tänään ei tulisi onnistumaan ravi tai laukka. Tehtävä on meille yksinkertaisesti liian vaikea.

 Mari suo minulle ymmärtäväisen katseen, en kuitenkaan tiedä ymmärtääkö nainen todella. Hän kävelee luoksemme ja taputtaa Eslaa, jonka jälkeen toteaa rohkaisevasti: "Yritetään yhdessä!" Hän lähtee taluttamaan Eslaa kohti tehtävää ja selittää, että voisimme kokeilla ensin niin, että olen itse selässä ja jos ei totisesti onnistu, hänkin voisi yrittää. Toivon että onnistumme, koska olen vähän epäileväinen siitä, mitä mieltä Esla olisi Marin ratsastuksesta. Koitan hymyillä ja sanoa myöntyväni ehdotukseen. Olen jo rauhoittuneempi ja Eslakin piristyi purkautumiseni jälkeen ja tuntuu rennommalta. Mari nyökkää pienesti hymyillen ja kävelee vierellämme. Hän selostaa ja ohjaa kättäni, ohjassa ei ole tuntumaa, mutta Esla kuitenkin tajuaa jotakin tapahtuvan. Koska ei ole painetta, se ei ole vielä ainakaan moksiskaan meidän tekemisistä. Mari siirtyy ensimmäisen voltin jälkeen sivulle ja jatkan tehtävää käynnissä Marin opastuksilla. Se menee hienosti, tosi hyvin! Olen tyytyväinen. Mari kysyy suorituksen jälkeen, uskaltaisinko kokeilla ravissa, mutta kieltäydyn, haluan jättää kyseisen tehtävän noinkin hyvään onnistumiseen. Mari vastaa myöntävästi ja alkaa nostaa puomeja esteiksi ja ohjeistaa nyt parille muulle valkkalaiselle niitä. Minä jatkan uralla pitkin ohjin. Katselen muiden menoa, se tuntuu niin vieraalta omaani. Puoliveriset ja varmasti kilpailleetkin. 

 Kun muut ovat menneet, Mari ohjeistaa viimeiselle jutulle, jumppasarjalle uralla. Hän tsemppaa minua että hyvin se menee, kun antaa Eslan tehdä työt ja pidän itse harjasta kiinni. Letkautan vitsin perään, ettei pitäisi olla ongelmaa, kun voltteja ei ole enää messissä, tietäen kuitenkin, että tulen niin ottamaan Eslan harjasta kiinni. Mari jutustelee Aletan ja Viljan kanssa jostain esteestä. Tämän jälkeen hän kysyy minulta haluaisinko okseria isommaksi. Vastaan kieltävästi laittaen jalustimia takaisin jalkaan. Mari kehottaa olemaan ottamatta stressiä, tämä lisäksi katsoisi istuntaani, kun tulen. Vastaan Marille ja lähden ohjia vähän käsiin otettuani käynnin kautta raviin. Sitten hyvissä ajoin laukalle. Kun olen kohtisuorassa esteiden kanssa, otan Eslan harjasta kiinni ja nousen kevyeeseen istuntaan. Olin oppinut sen joltain aiemmalta tunnilta. Vauhtia tuntuisi riittävän, joten annan Eslan mennä miten sitä huvittaa.  Koitan vain pysyä mukana. Esla hyppää omalla tavallaan, ja viimeisen esteen jälkeen istun takaisin satulaan ja rapsutan tammaani. Otan käyntiin ja kuuntelen Marin kehitysehdotuksia ja kehuja. Tulen iloiseksi ja alan tekemään loppu verryttelyjä katsellen muiden suoritusta samalla.

-Osku

 17.7.21 Erikoiseste tunti, opettajana Maaret

Osku, hain Eslan jo aiemmin sisälle. Pidin välissä evästaukoa, jonka jälkeen lähdin hoitamaan tammaani kuntoon. Harjailin Eslan rauhassa, pian muitakin alkaa virrata sisään. Hoitelen vielä samaan aikaan, kun muutkin ja alan vähän etukäteen varustaa Eslaa, koska sen kanssa pitää varustaminenkin tehdä rauhassa ja tamman ehdoilla. Aloitan satulahuovasta, sitten tuon satulan, jota Esla saa katsella ensin rauhassa. Sitten laitan sen tamman selkään. Se vähän mulkaisee, mutta antaa olla. Kiitän tammaa. Sitten suojat, ja vielä suitset. Varustan vielä itsenikin, ja sitten lähdemmekin muiden mukana maneesiin. Odottelen rauhassa, että nousujakkara vapautuu ja sitten ohjaan Eslan sen viereen. Kun säädän jalustimia alas, Esla katselee esteitä kuin kysyen "Mihin hittoon sä ihminen olet mut tuonut??" Voi Esla.. Aion kiivetä selkään, mutta kun ensimmäinen jalkani on jalustimella, Esla lähteekin jo kävelemään. Jään roikkumaan kädet kiinni satulassa ja yksi jalka jalustimessa, josta sitten kiipeän tamman selkään. "En nyt ihan ole varma millä mielellä olet Esla, kun katsot kauhulla esteitä, mutta vaikutat kuitenkin energiseltä ja pirteältä." Höpötän tammalle selkään päästyäni. Ohjaan välillä Eslan esteiden välistä, ja koitan tehdä voltteja joidenkin ympäri. Ympyrät sun muut eivät ole vieläkään vahvuuteni, mutta saan muutaman voltinkin tehtyä. Esla katselee esteitä kummissaan. Kuuntelen Maaretin ohjeita, ja teen kuten hän ehdottaa. Tai tein jo ennen hänen opastustaan, koska olin oppinut aiemmalta leiritunnilta esteisiin tutustumisjutun! Maaret jatkaa ohjeistusta, ohjat käteen ja reipasta (muttei liian reipasta) käyntiä. Liika reippaus ei koskaan ole ollut Eslan ongelmia, yleensä se saattaa olla jopa hitaamman puoleinen, mutta tänään tamma vaikutti pirteältä. Esla menikin valmiiksi tasaista ja reipasta käyntiä, joten minun ei tarvinnut juurikaan muuttaa mitään. Esla välillä luimii kierroksia kerääville muille yksityisille hevosille. Tämän mielestä nuo ovat aivan liian rauhattomia!

 Kun Maaret taas jatkaa, olen vähän apua fiiliksellä, koska tehtävänä oli taivutella hevosia. Onneksi ympyrät ja voltit ovat sellainen menevä juttu, mutta avoista ja suluista minä en tajua hölkäsen pöläystäkään, joten jätän ne vain välistä. Ympyrät ja voltit eivät ole vieläkään vahvuuteni, mutta yritän parhaani. Välillä ei onnistu, välillä melkein onnistuu. Pari onnistunuttakin volttia tuli tehtyä, joskin ympyröillä Esla saattoi hiukan kiemurrella. Katselen, kun osa tekee avoja ja sulkuja ja olen ihan että täh. Kun yksi yksityinen hyppää pystyyn, Esla pysähtyy tasajalkaa ja katsoo hevosta pää korkealla korvat hörössä ihmetellen.  Sitten se jatkaa ihan tavallisesti. Kun joku toinen taas tekee yllättävän sivuloikan, Esla ei jaksa enää vähät välittää. Näiden energisten menot on sen mielestä niin typeriä.

 En edes osaa sanoa milloin hevonen tuntuu hyvälle taivutuksien jälkeen, joten jatkoin yrittämistä, kunnes muut alkoivat ottaa ravia. Ravissa Esla ottaa vähän rauhallisemman tahdin. Se luimii takana tuleville sinkoileville yksityisille, jos ne tulevat vähääkään liian lähelle. Muut hevoset tekevät kaikkea hienoa, mutta me jatkamme Eslan kanssa vain tavallisia voltteja ja ympyröitä ihan tavallisessa ravissa ja sen sellaista. Kuuntelen Maaretin ohjetta ensimmäisestä tehtävästä. En ole kovinkaan kauhistunut, koska olen mennyt jo vähän kavaletteja ja jumppaa, joskin silmät kiinni. Nyt tavoitteena on pitää silmät auki, Eslaan minä luotan täysin (vaikkei ehkä pitäisi), joten taidan uskaltaa jo vähän enemmän. Teen voltin, ja tulen hyvällä välimatkalla jonkun ratsukon perässä. Tulemme kavaleteille, ja olen jo kauan aikaa sitten noussut kevyeeseen istuntaan. Esla vähän kompuroi ja ottaa kavalettien jälkeen käynnin, mutta saan sen takaisin raviin, kun olemme kääntyneet halkaisijalta. "Mihin se sun energiasi hävisi?" Ihmettelen kuiskaten Eslalle. Esla hörähtää pienesti. Katselemme, kun yksärit menee hienosti kavaletti sarjaa ja Esla ottaa tämän niin nokkiinsa, että reipastuu huomattavasti ja ensi kerralla meneekin kavaletit niin paljon jalkoja nostellen, kuin ikinä vain saa nostettua, ylpeänä ja kuin sanoen "Katsokaa! Kyllä minäkin osaan." 

 Seuraavaksi otettiin myös pitkillä sivuilla möllöttävät vesiesteet mukaan. Ei kovin korkeaa estettä päällä, Eslakin varmasti pääsee sen. Tulemme jälleen kavaletit, ei niin näyttävästi kuin edellisellä kerralla, muttei myöskään niin laiskasti, kuin ensimmäisen kerran. Sitten kaarran sille pitkälle sivulle, jolla on vapaata. En ole varma mitä askellajia pitäisi kulkea, joten Esla kulkee vain hyvin reipasta ja lennokasta ravia, kun sekin on ihan, että laukataanko me nyt vai ravataanko päätä jo. Vesiesteellä Esla pysähtyy viimehetkellä meidän epävarmuuksista johtuen. Saan luvan tulla uudelleen, ja meillekin kehotetaan laukan nostamista. Nyt olen varmempi nostaessani laukan. Eslan vauhti on aika perus, ei päätä huimaava, mutta ei erityisen hidaskaan. Se kuitenkin epäröi, ja otti huonon askeleen juuri ennen estettä. Se hyppäsi kovasti korkealle, muttei eteen. Puomi tippuu ja Eslan viimeinen takajalka osuu vähän vesiesteelle. Siitähän tamma ei tykännyt ja veti pienen pukin, jonka kyydissä kyllä pysyin. Pysähdyn alueelle kavalettiuran ja vesiesteuran väliin ja kysyn kauhistuneena, onko Esla okei. Sitten kysyn Maaretiltakin apua. Hetken tutkiskelun ja muun jälkeen tulemme siihen tulokseen, että Eslalle ei sattunut mitään. Huhhuh. Jatkamme tehtävää. 

 Seuraavan kerran vesiesteellä Esla ottaa niin suuren ja pitkän loikan, että hädin tuskin pysyn kyydissä. Esteen jälkeen nauran ja ihmettelen: "Onko susta tullut nyt esteponi!" Ensi kerralla otan harjasta kiinni niin en tipahda. Kun jätämme tehtävän ja siirrymme raviin, Esla ottaa taas vähän rennommin ja pärskähtää. Maaret tuo uudet esteet pitkille sivuille ja Esla katsoo suoraa Maarettiin ihan kauhistuneena. Koitan totuttaa Eslaa niihin, mutta se vain mulkoilee ja mulkoilee. Pian jatkamme taas tehtävää ja kavalettien jälkeen pitkällä sivulla laukan nostaessani Esla vähän heilauttaa päätään ja hidastaa jo kaukaa esteen eteen, kuin sanoen "Tuota en muuten hyppää!" Tulemme kavaletit uudelleen ja sitten taas kohti porttia. Tällä kertaa Esla suostuu hyppäämään, mutta se jarruttaa esteen lähellä silti kovasti ja tekee todella korkean ja lyhyen hypyn jälleen. Sitten sanon Maaretille, että tulen varmaan loput tehtävästä ohi, kun Esla vihaa tuota vihreää porttia. Tulen kavaletit siis vielä kerran, ja laukkaan sitten erikoisesteen ohi. Koitan vähän harjoitella laukassa istumista, kun sitä ei ole tullut harjoiteltua. Se meni kivasti ja aloitammekin jo Rosan kanssa samaan aikaan loppuverkkoja. Esla venyttää kaulaansa tyytyväisesti pärskähtäen.

-Osku

Maanantai 28.6.21 Valmennus aiheena puomit 21-22

Opettajana Aada

 Saavun tallille ja haen heti alkajaisiksi Eslan tarhasta. Sillä ei todellakaan ole vauhti päällä, mutta se silti tuli innokkaasti mukaani, joskin hiukan löntystellen. Harjaan rauhassa tamman ja Aada ja muut valmennukseen osallistuvatkin saapuvat pian talliin hevosineen. Vaikka tulin ensimmäisenä, olen silti viimeisenä valmis, ja satulan laittoa viimeistellessäni Aada huikkaakin meitä jo maneesiin. Irrotan tamman karsinasta ja lähden jonon jatkeeksi kohti maneesia. Maneesissa Aada selittää illan aiheen samalla, kun kiipeämme ratsujemme selkään. Alkukäyntien aikana katselen maahan asetettuja puomeja, pian Aada jatkaa selitystään. Hän kertoo mitä esteiden ja puomien kanssa kannattaa alkuverryttelyssä tehdä, ja kuuntelen kiinnostuneena. Alan tekemään työtä käskettyä ja kiertelemää Eslan kanssa puomien välistä. Puomien ympäri on välillä vaikea mennä, mutta saan senkin jonkun ajan päästä onnistumaan.

 Pian otamme ohjat käsiin ja alamme kulkea uraa pitkin. Pyrimme menemään pitkillä sivuilla olevien puomien yli. Lisäksi lyhyissä päädyissä pysähdykset. Esla on hiukan laiskalla päällä ja joko kolistelee puomeille tai ohittaa ne. Kun saan Aadalta apua, saan Eslaankin virtaa ja tammakin alkaa mennä paremmin puomien yli. Pysähdykset taas sujuvat parin kehnon yrityksen jälkeen jälleen hienosti. Aada alkaa taas selittää teoriaa, minun on hiukan vaikea keskittyä tehtävään ja teoriaan samaan aikaan, mutta yritän parhaani. Pian siirrymme raviin ja jätämme pysähdys tehtävän kokonaan. Esla taas on alkuun hitaampi jo kolhauttelee puomeja, mutta saan siihen pian taas enemmän virtaa ja ylittäminen alkaa jälleen sujua. Kun Aada kehottaa kokeilemaan esteistuntaa puomeilla, pari ensimmäistä yritystäni vähän levähtää. Olen hiukan ruosteessa. Pian nekin kuitenkin sujuvat normaaliin tapaan! Teemme täyskaarron ja vaihdamme suuntaa, alamme tulemaan toista linjaa. Esla rikkoo helposti käyntiin linjan välissä tai kolauttelee puomeille, mutta saan siihen Aadan avustuksella taas pian tarpeeksi virtaa mennä linja hienosti. Sitten alkoikin radan tulo. Parkkeeraamme Eslan kanssa maneesin reunalle ja odotamme muiden suorituksia. Kaikki menivät hienosti ja pian oli meidän vuoro. Minua alkoi jännittää kovasti, ja Esla reagoi siihen vähän niskoja nakkelemalla, mutta pian keskityimme molemmat vain rataan. Nostimme ravin liian myöhään, vasta töttöröiden välissä, joten Eslan ravi oli laiskahko ja se kolautteli ensimmäiseen puomiin. Totean kaarroksen toiselle puolelle olevan tarpeeksi helppo, jotta voin keskittyä vain vauhtiin. Saan Eslaan virtaa ja toinen puomi mennäänkin kunnialla yli! Siirrymme toisen puomin jälkeen uralle, jolta onkin vaikea kääntää kolmannelle puomille. Saankin tamman käännettyä vähän liian myöhään, jonka johdosta tamma menee puomin yli todella reunasta. Neljännelle puomille on vaikea kaarre, joten Esla tippuu käyntiin. Menemme puomin käynnissä, jonka jälkeen saan Eslan nostettua taas raviin, linjan toinen puomi eli viides puomi mennään taas hienosti. Kuudennelle puomille on matkaa, joten keskityn vauhtiin. Esla kuitenkin innostuu ja nostaakin laukan. Saan juuri ja juuri käännettyä tamman kohti kuudetta puomia ja sitä seuraavaa toista puomia kohti. Keskityn vain pysymään kyydissä ja sarjan toisen puomin jälkeen Esla siirtyykin suoraa käyntiin törmätessään melkein seinään. Saan tamman kuitenkin takaisin raville ennen viimeistä puomia, joka kuitenkin ylitettiin kolautellen, ja jonka jälkeen tamma oli jo aivan valmis lopettamaan. Saan Aadalta kehut ja kehun ja kiitän itsekin Eslaa kovasti. Loppu käynnit tulisimmekin maasta käsin, joten hyppäsin alas satulasta muutamien rapsutusten jälkeen. Taluttelin loppukäynnit muiden mukana, jonka jälkeen valuimme yhdessä tallin puolelle, jossa hoidimme hevoset. Hoitamisen jälkeen veimme hevoset yhdessä ulos

-Osku 

Keskiviikko 28.4.21 alkeis 19-20

Opettajana Mari

Tulin tallille jo aikaisin, edellisen päivän tunti oli jälleen valitettavasti peruttu. Olin illalla pyytänyt, että saisin tälle päivälle oman hevosen. Tammanikin kaipasivat liikuntaa ja minä kaipasin tuntiratsastusta tammoillani. Kävin alkajaisiksi tarkistamassa tuntilistan tottumuksesta. Kohdallani luki Enkeli/oma. Enkeli on niin ihana, teki mieli niin kovasti valita valkea tamma. Mutta tiesin, että sitäkin enemmän olin odottanut Eslan kanssa tunnille menemistä. Kun menin tarhaan, rapsuttelin myös Enkeliä. Kerroin sille, että olisin voinut valita sen, mutta minulla oli ikävä omiani. Uskon tamman ymmärtävän, saihan se samalla vapaa päivänkin. Pian siirryin Nomin luokse, halusin moikata rouvaakin ennen kuin lähtisin puuhailemaan Eslan kanssa. Nomi nautti rapsutuksista, olin löytänyt täydellisen rapsutuskohdan. Sitten siirryin heiniä mutustelevan Eslan luokse. Näytin sille riimua ja se katsoi minua hetken epäileväisenä. Hetken kuluttua se kuitenkin tuli luokseni ja rapsutin sitä kiitokseksi ja moikkaukseksi. Lisäksi puhalsin kevyesti sen sieraimiin ja se puhalsi takaisin. Se on meidän yhteinen moikkaus tapa myös. Rapsuttelin Eslaakin tovin, jonka jälkeen laitoin tammalle riimun ja lähdimme yhdessä kohti tallia. Olin jälleen etuajassa. Se mitä Esla tarvitsi kaikista eniten oli aika. Harjasin tamman erittäin rauhassa. En ollut päässyt edes varusteisiin, kun muut tuntilaiset alkoivat ilmestyä talliin. Puheen sorinan alettua, Esla hiukan luimi. Sen vireys tila nousi. Puhe loppui kuitenkin pian, kun Mari alkoi opastamaan. Tällä kertaa en tarvitsisi naisen apua sillä osasin varustaa tammani itse. Toki opettaja voisi kentällä tarkistaa varustuksen ennen selkään menemistä. 

 Varustin Elsan rauhassa ja palkkasin sitä rauhallisuudesta. Tiesin, että talliympäristö voisi olla välillä tammalle liikaa, varsinkin kun se ei ole niin tottunut. Kunhan tunnit pääsevät säännöllisempään tahtiin tiistaisin, Eslakin varmaan alkaa tottua hälinään tallissa, mietin. Mari kertoo tunnin ohjelmasta ja siitä, että se tulee jatkumaan tulevina tunteina myös. Pian lähdemme yhdessä kentälle. Aurinko on yllättävän korkealla vielä tähänkin aikaan, siitä tietää, että on kevät. Kenttä on kostea, mutta ei liian, ei vaarallisia kuoppia eikä liukkaita kohtia tai lätäköitä. Mari tarkistaa varustuksen ja auttaa selkään, alkukäynneissä yritän olla vaipumatta ihastelemaan maisemia. Esla tarvitsee kaiken huomioni, tai sen stressi kohoaa. Vielä tamma kuitenkin vaikutti tyytyväiseltä. Kun kaikki ovat selässä, aloitamme tehtävää. Pysähdyksiä ja peruutuksia. Olen alussa aina vähän tahmea itsekin, mutten ole ainoa, sillä vähäisellä ratsastuksella ollut tammani Esla ei ole yhtään sen vetreämpi näin tunnin alussa. Räpellämme hetken, kunnes kehoni taas muistaa kuinkas se pysäytys tehtiinkään. Kun en saa sitä toimimaan heti muistettuani, puristan silmäni kiinni ja yritän niin kovasti, muistelen kaikkia oppimiani mielikuvia ja yritän ja yritän. Saatuani Eslan pysäytettyä esittelen sille ylpeästi oppimiani temppuja muiden hevosten kanssa. Eslan mielestä tulin liian ylpeäksi, joten se lähti kesken kaiken pysähdyksestä suoraan ravissa eteenpäin. Mari huomauttaa, ettei ole vielä ravin aika. Kerron sen olevan vahinko ja koitan rauhoittua, jotta Eslakin rauhoittuisi. Hengittely ei enää auttanut, joten koitin samaa tekniikkaa kuin pysäytyksessä. Hetken yrittämisen jälkeen saan kaiken kohdalleen ja Esla hidastaa käyntiin. Rapsutan tammaa kiitokseksi, sekä maan pinnalle palauttamisesta, että hidastamisen opetuksesta ravissa. Seuraavan kerran, kun tulee aikamme tehdä pysäytys, saan sen tehtyä oikeassa kohdassa. Peruutus tuottaa hankaluuksia. Saan hiukan opastusta Marilta, ja saan Eslan jopa peruuttamaan kaksi askelta. Sitten tamma kuitenkin suutahti ja lähti reippaassa käynnissä eteenpäin, kun takana oleva tuli liian lähelle. Hieno ominaisuus, ettei Esla ole heti ensimmäisenä potkaisemassa takana olevaa. Saan vielä pari pysäytystä ja jopa yhden parin askeleen peruutuksen tehtyä, ennen kuin jatkamme seuraavaan tehtävään. Esla on yleensä tunneilla hitaammalla päällä, mutta nyt se nosti ravin hienosti mukisematta. Kehuin tammaa yrittelijäisyydestä. Kevennys oli hankalaa, Eslalla ravi ei ollut niin heittävää, kuin Dinolla. Toisaalta harjoitusravissa pomppiminen oli vieläkin ikävämpää, niin myös hevosellekin, joten tein kaikkeni saadakseni itseni ylös joka askeleella. Sitten onnistuinkin. Pian kuitenkin lyhyt sivu läheni, pitäisi tehdä viiden askeleen käynti siirtyminen. Onneksi Esla opettikin käyntiin siirtymisen jo aiemmin tunnilla. Siirtyminen meni hienosti käyntiin, mutta takaisin raviin oli vähän vaikutuksia. Kuitenkin vatsalihastyöllä ja kerran maiskauttaen suulla sain Eslan takaisin raviin. Tuli kuitenkin muutama ylimääräinen käynti askel. Pitkä sivu meni nyt kokonaan keventäen, kunnes istuin taas takaisin harjoitusraviin siirtymistä varten. Nyt se meni paremmin, päästiin kuudella käynti askeleella. Vaikeampaa versiota en kuitenkaan aio kokeilla. Kokeilimme vielä pari kertaa ennen seuraavaa tehtävää, toinen meni taas kuudella ja viimeinen kolmella, kun Esla reipastui ja nosti ravin itsekseen liian aikaisin. Siirrymme takaisin käyntiin, Mari selittää tehtävän. Kevyt istunta, ensin käynnissä, sitten ravissa. Ei haittaa vaikka pyllähdettäisiin välillä satulaan. Esla pärskähtää muutaman kerran tyytyväisenä. Pian Mari sanoo, että nyt voidaan nousta kevyeeseen istuntaan. Onneksi käytän yleensä tunneilla Eslan yleissatulaa. Rungottomalla ilman jalustimia saattaisi ilmaantua vaikeuksia. Nousen kevyeeseen istuntaan, se on vaikeaa ja alkaa nopeasti tuntumaan jaloissa. Mari tulee korjaamaan hiukan asentoa. Yritän pinnistää loppuun asti. Pian Mari huutaakin, että voimme pitää pienen tauon ennen kuin siirrytään raviin. Istun hetkeksi, mutta pian tehtävä taas jatkuu. Nostan ensin ravin. Tai siis yritän nostaa. Vasta pitkän sivun alussa Esla kokee paikan sopivaksi nostaa ravin ja sitten nousen taas kevyeeseen istuntaan. Ravissa se tuntuu jännittävältä, jalka lihakseni jaksavat juuri ja juuri. Asento oli kuulemma hyvä. Esla tosin oli pitkään hämmentynyt, että mitä ihmettä teen. Pyllähdin kerran varovasti satulaan, mutta nousin pian takaisin ylös. Kun Eslan mielestä outoilu saa riittää, se tekee äkkipysähdyksen keskelle uraa, niin että pyllähdän rajummin takaisin satulaan. Esla vähän kavahtaa pyllähdystäni, se ei tainnut odottaa tätä, kun päätti pysähtyä. Lisäksi takan kulkenut ratsukko pysähtyi aika lähelle Eslan peppua, koska eivät ehtineet kääntyä. Äkkipysähdys tuli yllätyksenä. Joten Eslan huomatessa tämän, se mulkaisee vihaisesti takana olevaa ja jatkaa eteenpäin käynnissä. Mari yrittää kannustaa takaisin raviin, mutta Esla vaatii nyt vähän herkullisempaa kannustusta, joten rapisutan taskussani olevaa herkkupussia samalla, kun annan avut ravin nostamiseen. Esla tajuaa juonen ja nostaa kiltisti ravin. Nousen kevyeeseen istuntaan kurotellen Eslan luo niin, että se saa napattua palkkion kädestäni. Saattoi näyttää vaaralliselta, mutta olen ennenkin palkannut tammaa nopeassa askellajissa. Esla tietää heti mitä tapahtuu, kun alan kurottaa. Saamme vielä pienen hienon pitkän kevyttä istuntaa, kunnes taas tehtävä vaihtuu. Hidastamme jälleen käyntiin ja Mari selittää seuraavaa tehtävää. Kulmissa voltteja, hämmentävää. Katsoin ensin muilta mallia, ennen kuin edes yritin itse. Olin jo oppinut vähän kääntämään, mutta kulmavoltit aiheuttivat päänvaivaa. Kun meinasin kääntää Eslaa voltille, tamma meinasin vain lähteä kokorata leikkaalle. En kuitenkaan halunnut tukea ulkopohkeella volttia, koska Esla ei tykännyt, jos sillä käytti pohjetta yhtään missään milloinkaan. Pyysin, että saisin tulla alas, halusin näyttää maasta Eslalle, mitä kulmissa nyt piti tehdä. Mari oli asian kanssa ok, ja vedin yhden kierroksen taluttaen ja tehden voltit kulmissa siten. Sitten Mari auttoi takaisin selkään. Ensimmäinen voltti oli aika epämääräinen, mutta ainakaan ei lähdetty kokorata leikkaalle. Seuraavaan Esla ei suostunut kääntyä, kun päädyssä oli tungosta, joten jätimme sen välistä. Viimeisestä ennen raviin siirtymistä tuli jokin erikoinen soikio, mutta ainakin pääsimme melkein tavoiteltuun. Sitten siirryimme raviin. Eslalla oli vaikeuksia kääntyä kulmavoltilla, joten parin yrityksen jälkeen päädyin harjoittelemaan ravissa voltteja vain pitkillä sivuilla. Sitten tunti oli ohi. Pienien loppukäyntien jälkeen kaarsimme kaikki keskelle ja kiitimme hevosia. Rapsutin Eslan kaulaa ja halasin sitä. Annoin sille herkun alas tultuani ja talutin sen karsinaan. Esla ei kuitenkaan oikein malttanut olla, joten otin satulan pois, ja lähdin pienelle omatoimiselle loppukäynnille lähiympäristöön ulos. Ei kuitenkaan liian kauas, kun siitäkin tamma stressaantuu. Lopuksi palaan tallille ja moni on jo lähdössä. Hoidan tamman hiljaisessa tallissa, siellä on vain vähän henkilökuntaa vielä häärimässä. Esla rentoutuu, melkein nukahtaa hoitaessa, sen alahuuli lerpattaa rennosti. En meinaa saada sitä liikkeelle, kun tamma pitäisi viedä takaisin tarhaan. Pian kuitenkin Esla hiukan heräilee ja pääsee tarhaan kavereiden luokse.

-Osku

Ti 6.4.21 Klo 17-18 alkeis

Opettajana Aada

Olin saapunut tallille iltapäivällä ja ensin käynyt taluttelemassa nopeasti Jalon. Sitten olin mennyt tyttöjen tarhaan ja Nomi ja Esla oli tullut heti luokseni. Tavallaan olin jo päättänyt mennä tunnille Eslan kanssa, mutta tuntiessani ahdistavan tunteen Eslan suunnalta olin tuonut sen kanssani pihattoon(?). Jäin vain istumaan Eslan kanssa, halusin tietää miksi sitä ahdisti. En saanut sitä oikein selville, mutta silti se halusi selkeästi tulla kanssani tunnille, joten päätin valita Eslan tällä kertaa sinne. 

 Pian olikin tunnin aika, joten vein tamman talliin karsinaansa. Aada jo odottelikin tallissa, joten moikkasin häntä ujosti. Moikkasin myös tuttuja tuntilaisia, jos heitä tuli tallin käytävällä vastaan. Hoidin ja varustin Eslan rauhassa ja se pysyi tyynenä. Aada tuli vielä korjaamaan vähän satulan asentoa, vihdoinkin on joku joka osaa katselemassa. Minua alkoi jännittää, minua jännitti jo aikaisemmin. En ole pitkään aikaan ollut koululla ja edelliseltä ratsastuskoululta on vain vuoden verran kamalia muistoja. Tulin Sinipurolle, koska minulle sanottiin tämän olevan hyvän henkinen ratsastuskoulu, joten minulla oli toivoa tunnin suhteen, siksi ei jännittänyt niin paljoa kuin olisi voinut. Talutin Eslan maneesiin ja Aada kertoi ohjeita. Ensin menisimme pujottelua maasta käsin. Se sujui ihan hyvin, olimme tehneet tällaista aiemminkin Eslan kanssa, mutta olin välillä huolimaton jännityksestä ja siitä Aada huomauttikin. Ravissa varsinkin kaatui monta tötteröä. Saan kyllä ohjeita Aadalta, mutta aivoni eivät oikein toimi jännityksen alaisena.

Sitten siirrymme selkään ja jännitys jotenkin muljahti vieläkin suuremmaksi. Kaikki kävelevät alkukäyntejä ja minä mietin miten kertoisin Aadalle, että minua jännittää. Kun alamme tekemään pujottelua, Esla ei oikein halua kääntyä pujottelulle. Ensin se suostuu mennä yhden kerran kaverin perässä ja sitten pysähdyn Aadan viereen ja koitan kysyä miten saisin ohjattua Eslaa itse ilman, että käytän pohjetta. Esla ei nimittäin tykkää siitä kauheasti. Aada alkaa selittää ohjaamisesta paremmin, mutta kysyminen oli minulle myös niin jännittävää, että ensin Esla ei oikein meinaa pysyä nahoissaan. Lähdemme kävelemään ja Aada seuraa selittäen vieressä. Sitten Esla alkaa viskoa päätään ja häntäänsä ja kuopimaan etujalallaan ilmaa. Aada näyttää vähän yllättyneeltä ja minä tajuan, että kohta alan panikoimaan jos vielä jään selkään. Hyppään äkkiä alas ja Aada kysyy onko kaikki okei. Hän nopeasti selostaa muille mitä tehdä seuraavaksi ja tulee sitten kuuntelemaan kun selitän koko päivän tapahtumat yhtenä ryöppynä. Aada oli onneksi ymmärtäväinen ja kyseli pystymmekö jatkamaan. Kerroin Aadalla, että haluan hetken hengähtää, ja sitten voisin ehkä jatkaa Eslan kanssa maasta jos se vain sopii. Onneksi se Aadalle sopi, kiitin vielä ymmärryksestä. Menin jonnekin Eslan kanssa, missä en ollut tiellä ja hengittelin hetken, pian Eslakin hengähti syvään rentoutuneena. Sitten menin maastakäsin muiden joukkoon pujottelemaan. Pujottelu sujui nyt paljon paremmin, eikä minua enää jännittänyt. Menimme käynnissä sekä ravissa ja saimme kehuja, kuinka nyt meni paljon paremmin kuin alku tunnista. Eihän se vieläkään täydellisesti mennyt, mutta se melkein tuntui siltä. Sitten tuli tunne, että pystyisin kyllä menemään vielä selkään ja pyysin Aadan apuun. Ravasimme pitkällä sivulla ja Aada auttoi korjaamaan asentoa, jolloin ravista tuli paljon helpompaa. Keventämään en vielä oppinut. Sitten hidastimme käyntiin ja kokeilimme voltteja ja ynpyröitä. En saanut kertaakaan edes puolikasta, ohjaaminen on vielä pahasti hakusessa. Yleensä kun sain Eslan kääntymään, se vain lähti toiselle puolelle maneesia tai seikkailemaan keskelle! Lopuksi Aada tuli kysymään fiiliksistä. Kerroin hänelle, että aluksi jännitti tosi paljon, mutta loppu tunti oli tosi kiva ja jäi hyvä fiilis. Aadasta oli hienoa, että puhuminen auttoi jännitykseeni. Tunnin loputtua hoidimme kaikki hevoset pois ja minä vein Eslan takaisin tarhaan. Silti minua kiinnosti, mitä maanantain tunnilla oli tapahtunut..

-Osku