Päiväkirja

To 16.3.23 Lopetus

 Nomi oli sairastellut viimeaikoina. Ei se kovin vanha ollut muttei nuorimmastakaan päästä. Yritin kyllä hoitaa Nomia, mutta sen kärsimystä ei saanut pitkittää liiaksi, joten jossain kohtaa minun oli luovuttava pitkäaikaisimmasta ystävästäni. Päätös ei ollut helppo, mutta Nomin kuntokin sen jo kertoi, että se oli välttämätöntä. Niin kaunis tammani laskettiin ikilepoon ja sydämeeni jäi aukko.

Ke 30.6.21 Leirin ensimmäinen päivä, ja ensimmäinen tunti, maastossa!

Kun olimme vieneet hevoset ulos, olisi hevosten hoidon vuoro, olimme nimittäin lähdössä maastoon! Maastoon sain Nomin ja hyvä niin. Haimme harjapakkeja ja harjailimme hevosia rauhassa. Moni suitsi jo hevosiaan, kun  tulin esittelemään Nomin bosalia käytävälle, olin maininnut hevosteni suitsituksen, kun esittelin noita esittelykierroksella. Vivin mielestä suitset olivat hauskan näköiset, ja niinhän ne kyllä hiukan ovatkin. Selitin suitsista vielä jonkin verran, mutta sitten jatkoimme hevosten varustusta. Vivi oli aiemmin kysynyt, jos saisi tulla ilman satulaa, johon Aada vastasi myöntävästi. Hänen mielestään oikeastaan uittamaan olisi helpompi mennä ilman, joten moni jätti satulan pois. Minäkään en satulaa ottanut. Kun olin suitsinut Nomin, minun oli epävarmuudessani pakko kysäistä Aadalta, kannattaako suojat laittaa. Aada vastasi myöntävästi, ja selitti asian hyvin. Kävin siis hakemassa Nomille suojatkin vielä. Pian olimme valmiita, minulle tuli kyllä vaatteiden vaihdossa hiukan kiire, mutta sen jälkeen menimme Aadan perässä kentälle, jossa tämä näytti hienosti, kuinka selkään noustaan itse selkäännousurampilta. En voinut muuta kuin ihmetellä, kuinka nainen pääsi niin helposti niin korkean Dinon selkään. Hyppäsimme loputkin vuorollamme selkään ja pian olimme valmiina lähtöön.

  Ennen sitä kuitenkin heitin kenkäni kentän laidalle. Lähdimme jonossa Aadan perään, Maaret tuli jonon viimeisenä. Hetken matkaa käveltyämme meitä vastaan tulee äänekäs traktori, joka aiheutti monessa hevosessa reaktion. Kati ratsuineen viiletti metsään, mutta löysi pian onneksi takaisin porukkaan, joku hevonen taisi jähmettyä, ja Ilpo ja Nomi ottivat muutaman raviaskeleen. Maaretin ja Aadan hevoset eivät vähät välittäneetkään koko traktorista! Minä taas säikähtäessä melkein tipahdin, mutta onneksi Nomi on pelastava enkeli, se teki jonkin ihmeellisen lisäaskeleen, jolla kaappasi minut takaisin selkäänsä, huhhuh! Jatkamme pienelle kauniille metsäpolulle, siellä oli todella upeaa! Nomikin napsi muutaman havupuun oksan matkaevääksi. Tulemme pian isolle ojalle, jonka ylitämme yksi kerrallaan, Aada hiukan harmitteli, koska siinä oli joskus ollut silta. Muutama hevonen hyppää ojan yli, kunnollakin, mutta hieno Nomi vain askeltaa yli suuremmalla askeleella. Rapsutan hienoa tammaani kiitokseksi. 

 Pian pääsimme taas hiekkatielle, maisemaa koristi sänkipellot ja ränsistyneet maalaistalot. Ravaamme tietä pitkin. Nomi ottaa ihan rennosti ja ravailee niin sievästi. Takanamme kuitenkin Ilpo hiukan riemastuu, ja meinaa törmätä Vivi selässään Nomin takapuoleen! Onneksi Nomia ei voisi vähempää kiinnostaa moinen toilailu. Toinen juttu olisi, jos allani olisi Esla, se ei siedä jos liian vieras hevonen tulee niin lähelle sen takapuolta. Katselen kauniita maisemia, raviin oli aluksi vaikea tottua ilman satulaa, mutta pian se alkaakin jo sujua! Pian saavummekin jo määränpäähämme, uittopaikalle jossa on laavukin! Lari on siellä jo paistamassa meille ruokaa, kun me ratsastamme jo kohti vettä. Moni epäröi tai ei meinannut uskaltaa veteen, Nomikin otti muista vähän mallia, mutta kun Maaret auttoi maasta käsin, suostui tammakin veteen. Sen sijaan Robin menee suoraan veteen ja kauhoo sitä jalallaan räiskyttäen vettä kaikkien päälle! Voi Robin! Nauroimme yhdessä hupsulle hevoselle. 

 Kun olemme saaneet tarpeeksemme uimisesta, sidomme hevoset muutamalle paalulle, annamme niille heinää ja juotavaa ja menemme itsekin syömään. Valikoin hiukan nirsona jotain syötävää, mitä uskallan syödä. Ei en epäile Larin kokkaustaitoja, epäilen vain maissin ikävää koostumusta, josta en välttämättä tykkää! Aada kyselee ratsuistamme, kerron tälle: "Mitä voisin sanoa, Nomi on Nomi, ihan mahtava tyyppi ja päivän pelastaja! Naurahtaen perään. Aada vastaa "Nomi vaan huolehtimassa kaikista." Vastaan vain hymyllä, koska suuni on täynnä ruokaa.

 Kun kaikki olivat kylläisiä, kiipesimme milloin mistäkin hevosten selkään. Aada hurjana meni laavun katolta! Lähdimme taas matkaan metsäpolkua pitkin. Polulla oli paaaaaaljon ötököitä! Osa hevosista ei piitannut niistä, mutta Nomi kyllä piittasi ja niin minäkin. Nomi huiski niitä hännällään ja minä käsilläni. Pian kuitenkin pääsimme pois metsäpolulta, ja eteemme avautuu sänkipelto. Aada sanoi, että voisimme halutessamme laukata yhtä aloittelijaa lukuun ottamatta, hän saisi tulla Maaretin kanssa perässä. En ehkä olisi halunnut laukata, mutta kun muut lähtivät, lähti Nomikin. Onneksi Nomi laukkasi kiltisti ja rauhallisesti. Toisin kuin energiaa täynnä oleva Ilpo! Ilpo joka viiletti hirveillä loikilla ohitsemme, se oli huvittava näky, toivottavasti Vivillä oli kaikki ok. Kun laukka pätkä oli ohi, ja rauhallisempaan tahtiin tulevatkin saaneet meidät kiinni, menimme taas hiekkatielle ravailemaan. Moni hevonen oli uupunut, eikä meinannut jaksaa ravata. Nomi kuitenkin yritti loppuun asti hienosti ja pärskähteli siirtyessämme käyntiin. Varsinkin Ilpo oli lopen uupunut, mikä ei kyllä ole ihme sellaisen rallittelun jälkeen! Menemme jälleen metsälle, kunnes metsästä pomppaakin hirvi! Kati ratsuineen viiletti taas johonkin! Ilpo ei kuitenkaan jaksanut enää välittää, joku ratsastaja joutui tulemaan alas selästä ja Nomi, Nomia ei voinut vähempää kiinnostaa koko hirvi! Pian hirvikin palasi ja jatkoimme matkaamme kohti tallia. Aada alkoi kysellä fiiliksiä, mikä parasta ja mikä kauheinta. Vastasin tälle fiiliksien olevan kivat. Kerroin tälle, että on paljon kivampi maastoilla porukassa, kuin yksin. Parhaisiin asioihin listasin hyvän seuran, uimisen ja hyvän ruoan! Ja kamalimpiin taas traktorin, koska olin täysin unohtanut ne hirveät ötökätkin. Pian pääsisimme talliin lepäämään...

-Osku

Ti 13.4.21 17-18 alkeis

Opettajana Emil

Kävin hakemassa Nomin tarhasta, tänään oli hänen vuoronsa. Eilen molemmat hevoset olivat päässeet tunneilla maastoon (?). Enkä tiedä miten ne olivat menneet. Nomi kuitenkin on maailman rauhallisin ja kärsivällisin rouva, uskon, että sillä ainakin meni hyvin. Eslasta ei taas voi tietää. Hengailin ensin tammojeni kanssa hetken tarhassa, ennen kuin lähdin taluttamaan Nomia talliin. Tallissa oli jo porukkaa. Tänään oli eri opettaja, Emil. Emil ei päässyt viime kerralla, niin Aada piti tunnin. Emil moikkaa ystävällisesti, ja moikkaan takaisin vähän ujosti. Harjasin Nomin perusteellisesti ja varustin sille sen varusteet. Sitten talutin tamman muiden luo pihalle. Ensin oli ohjelmassa pikku maasto, kaikki saivat taluttajan mukaan. Katselin maisemia maastossamme. Teimme aika yksinkertaisen lenkin, kun aikaa oli vain puolituntia. Kyllä siellä silti katseltavaa löytyi, eläimiä, luonnon heräämistä, kaikkea. Talliin palattuamme, ratsastimme suoraan maneesiin. Aloittelimme volteilla. Vaikka Nomin kanssa voisi auttaa ohjalla kääntämisessä, en halunnut, koska halusin oppia kääntämisen niin sanotusti rehellisesti. Kääntäminen oli jälleen pitkään vaikeaa ja sain välillä Emililtä ohjeita. Jossain välissä meitä molempia vähän nauratti, koska vaikutti siltä ihan kuin Nomia huvittaisi todella paljon minun säälittävät kääntämisyritykseni. Pian kuitenkin löysin taas oikean asennon ja oikean liikkeen ja sain jopa pari melkein puoli volttia tehtyä. Ainakin sain Nomin kääntymään! Tunti olisi pian lopussa, joten emme ehtineet tekemään voltteja sen enempää. Meidän tuli ottaa pari ravipätkää seuraavaksi. Nomi oli ensimmäisenä, eikä sitä huvittanut yhtään lähteä ensimmäisenä. Koska olin muiden tiellä KÄÄNSIN Nomin toiseen suuntaan. Kun pääsimme jonon perälle, muut olivat jo tekemässä ravipätkiä, joten nakkasin itsemme siihen muiden perään ja sitten Nomi suostui ravaamaan. En tietenkään itse oppinut nostamisapuja, mutta ainakin pääsi harjoittelemaan ravissa istumista. Nomilla on vaikea ravi istua, joten näytin välillä varmaan siltä, että meinaan pökertyä, mutta ohjeita saadessani, sain vähän korjattua asentoani siten, että ravissa istuminen tuntui hiukan helpommalta. Tunti oli ohi ja kiitin Nomia sekä Emiliä tunnista. Lähdimme porukkana takaisin talliin hoitamaan hevosia pois sekä veimme hevoset tarhaan yhdessä. Se oli mukavaa! Itse jäin vielä tallille puuhailemaan. Pieni ori varsani kaipaisi huomiotani vielä!

-Osku