Virkkien vaiheet

VIRKKIEN VAIHEISTA

Tuula Nieminen aloitti sukuseuran kotisivujen ylläpitäjänä vuonna 2007.
Tässä hänen silloisia mietelmiään Virkeistä:

”Tehdessäni Virkkien kotisivua mietin, mitä sakkia Virkit oikeastaan ovat. Luonnollisesti Virkki on sukunimi, perhe ja suku, mutta mitä sitten? Sukuuni en juurikaan ollut tutustunut paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Kotona isäni ärsytti meitä lapsia toistelemalla opetusmielessä vanhoja karjalaisia sananlaskuja. Mieleen jäi myös lystikkäitä nimiä, kuten Romun Matti ja Pölläkkälä.

Kun tein Vuoksela-matrikkelia ja luin Vuoksela-kirjojen tekstejä, alkoi paljastua erilaisia sukuja ja yksilöitä. Kävi ilmi, että esi-isämme on jäljitetty Joutsenoon tai Joutsaan, jossa 1500-luvulla eräs Virkki oli Ruotsin kuninkaan veronkantajana.
Myöhemmin Virkkejä ratsasti Ruotsi-Suomen kuninkaan sodissa Puolassa ja Baltiassa. Ja ratsumiehiä useat Kannaksen Virkit myöhemminkin olivat, kuten myös maanviljelijöitä. He tekivät kiesejä ja myivät sikoja Pietariin.
Eräs Emil Virkki, oli myös kuvataiteilija ja säveltäjä. Koivistolla Virkit tekivät veneitä.

Joka sukuun sekoittuu vuosisatojen aikana erilaisia tyyppejä.

Lähdetäänkö tutkimaan, mistä tulemme ja mitä olemme?”

Alla olevassa sukutaulussa ovat Kannaksen Virkkien esi-isät 1500-luvulta asti. Erkki Virkki kirjoittaa 1992 tiedotteessa:

"Virkit eivät muodosta yhtenäistä sukua. Kantaisien mukaan sukuja on viisi. Yhteyttä toisiinsa ei ole löydetty, vaikka se saattaa olla mahdollista. Suvut, tai oikeastaan voisi puhua sukuhaaroista, jakaantuvat pitäjien, kylien ja/tai talojen mukaan."

Virkkien jalanjäljillä  /  Outi Virkki

Virkki on vanha eteläkarjalainen sukunimi. Virkkejä on asunut Karjalankannaksella mm. Valkjärvellä, Vuokselassa, Sakkolassa ja Koivistossa. Myös Inkerinmaalla Koprinassa Pietarin itäpuolella asuu Virkkejä. Nimen eri kirjoitusmuotoja ovat mm. Wircki, Wirkki, Virkki, Wirki ja Virki.

Virkkilä -nimisiä kyliä löytyy Vuokselasta, Joutsenosta sekä Inkerinmaalta Koprinasta Pietarin itäpuolelta.

• Virkin talot Virkkilän kylässä Jääsken maakirjassa 1544

• Virkin rälssitila Muolaan Päiväkiven kylässä 1581

Kannaksen ja Inkerin Virkit kuuluivat luterilaisiin seurakuntiin.

Virkin sukututkimus lähti liikkeelle Karjalassa Vuoksen rannalla Päiväkiven kylässä * sijainneen Virkin sukutilan historian selvittämisestä. Työ tilattiin Maatalousseurojen Keskusliitolta vuonna 1975(?). Tutkimuksesta vastasi prof. Aulis Oja. Ensimmäinen asiakirja Wirckin rälssitilasta löytyi vuodelta 1581. Maallinen eli aatelinen rälssi tarkoitti verovapautta tiloille, jotka varustivat miehen ja hevosen kuninkaan armeijaan. Rälssioikeus alkoi periytyä jo 1300-luvulla, jolloin rälssisuvut alkoivat muodostua.

Sukunimen käsite on suomenkielessä nuori, ensimmäinen kirjallinen merkintä on vasta vuodelta 1680. Vanhempi termi on lisänimi, jolla on ilmaistu mm. asuinpaikkaa, ammattia, ominaisuutta tai periytyviä oikeuksia (kuten maaomaisuutta tai verovapautta). Itäisessä Suomessa pysyvät sukunimet kehittyivät aiemmin kuin muussa Suomessa. Karjalassa oli jo 1500-luvulle tultaessa rahvaallakin pysyvät, periytyneet sukunimet. Itä-Suomessa naisilla oli tapana käyttää isänsä sukunimeä avioliiton jälkeenkin.

[Uusi Suomalainen Nimikirja, 1988].

Alkuperäinen Wirckin rälssitilaa koskeva tutkimus on täydentynyt sukupuuksi Erkki Virkin, Niilo Virkin ja Lauri Virkin 1980-1990 -luvuilla tekemien selvitysten avulla. Veli-Matti Lääperi on täydentänyt sukututkimusta 2000-luvulla.

Sukupuun vanhimmat tiedot (1587-1723) perustuvat maa-/verokirjoihin, joita ryhdyttiin pitämään 1540-luvulla. Sukulaissuhteet tältä ajalta ovat monin osin epävarmoja.

Uudemmat tiedot (1723-1950) ovat kirkonkirjoista ja sukulaissuhteet varmempia.

Uusimmat tiedot (1950- ) on saatu suullisesti.

*) Päiväkiven kylä kuului 1914-1944 Vuokselan kuntaan, vuosina 1700-1914 Valkjärveen ja ennen vuotta 1700 Muolaan pitäjään.

Karjalankannas on kuulunut vuoroin Itään, vuoroin Länteen. Ruotsin ja Novgorodin välinen raja määriteltiin tiettävästi ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa 1323, jossa Karjala jaettiin: Viipuri jäi Ruotsille, Käkisalmi Novgorodille; raja kulki Päiväkiven kohdalta...

Keskiajalla Karjala oli osa Suurvalta-Ruotsia. Venäjä valloitti Kannaksen 1710 ja Kannas jäi Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa 1721. Ruotsi menetti koko Suomen Venäjälle 1809, ja Porvoon valtiopäivillä syntyi autonominen Suomen suuriruhtinaskunta. Suomi itsenäistyi 1917. Karjalankannas menetettiin Neuvostoliitolle 1940 ja uudelleen 1944.

Virkkejä eli paljon Vuokselassa, missä oli Virkkilän kyläkin**.  Virkkejä on asunut myös Valkjärvellä, Sakkolassa ja Koivistolla. Myös Virossa ja Venäjällä Pietarin alueella asuu Virkkejä. Nimen eri kirjoitusmuotoja ovat mm. Wircki, Wirkki, Virkki, Wirki ja Virki. [http://www.familysearch.org/]

**) Virkkilä -niminen kylä löytyy myös Joutsenosta Lappeenrannasta sekä Inkerinmaalta Koprinasta Pietarin itäpuolelta.

Virkkilän kylä Vuokselassa  / Riitta Haakana 2015®

Kirjoittaja Jussi Aleksinpoika Virkki (teksti saatu Erkki Virkin sukututkimusaineistosta 1984). Alleviivatut* kohdat Erkki Virkin käsinkirjoitettuja huomautuksia ja lisäyksiä.  

Kursiivit kopion kirjoittajan päätelmiä.  

Virkkilän kylän taloluettelo 1930-luvulla, osin 1920* 

1. Aleksander Hyytiäinen. Mattilan torpparin poika. Saanut Lehtolasta tonttimaata, oltuaan siellä renkinä. Talo maalaamaton lautatalo. 

2. Ida Bruman Broman* (Eemeli Iita). Lautamökki. 

3. Helena Nahkuri. Maalaamaton hirsitalo Suolniemen rannassa. 

4. Reinholt Reinhold* Koiranen. Uusi vuoraamaton jyrkkäkattoinen hirsitalo. (Ate - Ain). Reinholtin vaimo Aino oli Atelan tyttäriä.* 

5. Juho Koiranen. Maalaamaton hirsitalo. (Juho Koiranen sanoi pojalleen Taunolle, joka väitti kansakoulusta palatessaan maan olevan pallonmuotoinen ja pyörivän: "Puhu tuhmemmille tuollaista. Mie ko isken havukirveen illal pölkkyyn ja vars jääp talo suuntaa, niin se on aamulkii samas suunnas"). 

6. Hetti Pulkki (Heiki - Hetti) Hännikäisen ämmän sisar. Punainen hirsimökki.

7. Tuomas Savolainen. Harmaa hirsitalo. 

8. Toivo Turkki. Äiti Lienalan Mattilan Virkkiä. Keltaiseksi maalattu hirsitalo. Talo aikaisemmin kuulunut Hämeestä tulleelle Enqvistille, joka muutti takaisin kotiseudulleen. Enqvist oli hyvä puuseppä. Hän oli Uudenkylän kansakoulun käsityönopettaja mm. Eeron ja Eemilin aikana. Eero ja Eemil olivat kirjoittajan Jussi Virkin veljiä. 

9. Väinö Rautiainen. Vaaleanpunainen vuorattu hirsitalo. Rautiaisen isossa tuvassa oli usein kiertokoulu, joka kesti 6 viikkoa. 

10. Kirkko. 

11. Kunnantalo, entinen meijeri. Myös väliaikaisena kirkkona toiminut. Talossa keittiön ja kamarin asunto. Maalaamaton hirsirakennus. 

12. Lehtola: Helena Virkki. Vuorattu ja valkoiseksi maalattu hirsitalo. 

13. Pirnes. Maalaamaton hirsitalo. 

14. Aino Äikäs (Tepu - Aina). Maalaamaton hirsitalo. 

X. Mattilan torpparin, Hyytiäisen talon paikka. 

15. Eemil Virkki. Entinen Nikolai Toukkarin talo, jossa myös välillä Suikkanen asui. Kiertokoulutaloja sekin. Punaiseksi maalattu hirsitalo. 

16. Aalto Juvonen. Maalaamaton lautatalo.

17. Amalia Pohjalainen. (Atelan tyttäriä) Maalaamaton hirsitalo. 

18. Antti Suokas. Valkoinen vuorattu hirsitalo hyvän puutarhan keskellä. Talon peri Juho Paavilainen. Suokas piti aikoinaan myös kauppaa talossa. 

19. Johannes Virkki. (Jaakonmati Jussi) Maalaamaton hirsitalo.

20. Jooseppi Toukkari. Muutti Iittiin 20-luvun alussa. Talossa asui vuokralaisia mm. poliisi Huuhka.  Maalaamaton hirsitalo. Toukkari ehti tehdä laajan puutarhan, mutta hoitamattomana se osittain  tuhoutui. 

21. Aapro Virkki. (Jaakonmati - Aapro) Maalaamaton hirsitalo. Mustalaiset asuivat paljon Aapron  luona, vaikka talossa ei ollut kuin yksi iso tupa. 

22. Viljo Tepunpoika Ryyppö. Maalaamaton hirsitalo. 

23. Paavola: Aaro Liski. Entinen Matti Virkin talo (Paavo - Matti). Valkoinen vuorattu hirsitalo. Juho  Kirjonen piti talossa jonkin aikaa kauppapuotia. 

24. Topias Parjasen perikunta. Maalaamaton hirsimökki. 

25. Tuomas Ryypön perikunta. (Matin koti) Maalaamaton hirsitalo. 

26. Pappila. Entinen Jooseppi Virkin talo (Yllö - Juosep). Sitä ennen Lola Puchardin omistuksessa. Buchert* Vuorattu harmaaksi maalattu hirsitalo. 

27. Sahaisännöitsijän asunto. Vuokrattu ja punaiseksi maalattu jatkokattoinen hirsitalo. 28. Sirenin saha.  Maalaamaton.

29. Johannes Ryyppö (Katsanieme - Jussi). Hirsinen maalaamaton talo, jossa yläosa laudoitettu ja  maalattu keltaiseksi. 

30. Mikko Ryyppö (Katsanieme - Mikko). Jatkokattoinen maalaamaton hirsitalo. 31. Matti Ryyppö (Katsanieme - Matti). Jatkokattoinen maalaamaton hirsitalo.

32. Kansakoulu. Kermanvärinen vuorattu hirsitalo.

33. Mikko ja Tuomas Romu. Muuttaneet Arvi Turkin jälkeen Päiväkivestä. Arvi Turkki muutti Räisälän Myllypeltoon v. 1925, kun talo paloi. Romut rakensivat uuden asuinrakennuksen ja se oli maalaamaton hirsitalo. Arvi Turkin vaimo oli Atelan tyttäriä (Ate - Anu). 

34. Nuorisoseurantalo. Maalaamaton hirsitalo. Talo oli talkoilla rakennettu vuosisadan alkupuolella.  Rakennushirret olivat pääosiltaan Mattilan metsistä. Tuomas Uosukaisen maalaamat kulissit.  Se oli Atelan maalla.*  

35. Eglundin Eklund* talo. Harmaa hirsitalo. Talo purettu sen jälkeen kun asukkaat muuttivat takaisin Hämeeseen. 

36. Martti Virkki (Ate - Martti). Maalaamaton hirsitalo. Talo vuokrattu kun asukkaat olivat muuttaneet muualle.  

37. Työväentalo. Maalamaton hirsitalo. Purettu myöhemmin. 

38. Lienala: Aleksander Matinpoika Virkki. (Liena - Ale). Maalaamaton hirsitalo. 39. Vihtori Virkki (Ate - Viki). Jatkokattoinen maalaamaton hirsitalo.

40. Atela: Aleksander Virkki (Ate - Ale). Vaaleanruskea vuorattu hirsitalo, josta toinen puoli oli purettu. ja siirretty*

41. Väinö Juvonen. Maalaamaton hirsitalo. Tilalla aikoinaan mylly ja sahalaitos. Väinö Juvosella oli  ensimmäinen Virkkilästä Viipuriin liikennöivä linja-auto, jonka korin hän oli itse rakentanut. 

42. Tuomas Kekkonen. Vuorattu kellanruskea hirsitalo. Talossa oli 20-luvun alussa osuuskauppa  ja sen jälkeen Jooseppi Kekkosen kauppa. Edellinen omistaja Jaakko Uosukaisen perilliset. Ennen  Uosukaista oli tila lautamies Virkin omistuksessa. (* *) 

43. Osuuskauppa. Punaiseksi maalattu jatkokattoinen lautatalo. 

44. Käpin kauppa. Vaaleanharmaa matalanmallinen lautatalo. Talon paikalla oli aikaisemmin Jaakonmati - Aapron paja. 

45. Hjalmar Näppinen ja Emilia os. Virkki (Antimikon tytär). Keltainen lautatalo. 46. Yllö Toukkari. Vinkkelitalo, hirsinen vihertävä. Yllö oli majatalon pitäjä ja hyvä seppä.

47. Tahvola. Viljam Turkki. Aiti - Liena Mattilan Virkkejä. Aikaisempi omistaja Matti ja Tuomas Virkki. (posti Tommi). Maalaamaton hirsitalo. 

48. Vilppi Toukkari. Talo maalaamaton hirsitalo. Vilppi ei ollut käynyt Pölläkkälää kauempana. Hän  tiedustelikin Viipurin kävijöiltä, että siel on vissii taivaskin jo paljo alempaal. (* *) 

49. Matti Hätönen. Entinen Yllö Virkin talo (Yllö - Pekon ja Juosepin koti ja myös Käpi - Eljeksen  Idan syntymäkoti). Punainen vuorattu hirsitalo. Karjapiha oli rakennusten ympäröimä. Tässä talossa oli Vapaussodan aikana Virkkilän Esikunta. Hätönen piti majataloa ennen Toukkaria. Hätönen ja  Loviisa olivat Jussin kummit.* 

50. Tahvo Jorosen perilliset. Entinen Topias Virkin talo. Vuorattu kermanvärinen hirsitalo jonka  kivijalkaan oli laitettu puolen metrin levyinen maapenkka. Talo hyvin ahtaassa paikassa, kun joka  puolella olivat rakennukset muutaman metrin päässä. Hätösen ulkorakennukset olivat yhdellä sivulla, Mattilan aittarakennus toisella, omat rakennukset muilla sivuilla. Joronen oli saarnamies ja  myös kova työntekijä.. 

51. Anttila: Mikko Virkki (Anti - Mikko). Sittemmin Viktor Tiinus, joka oli naimisissa Anti - Mikon  Lempin kanssa. Vuorattu valkoinen hirsitalo. 

52. Mattila. Väinö Virkki. Vuorattu valkoinen hirsitalo. Kylän komein ja suurin talo ja ulkorakennukset. Talo myyty 30-luvulla Valkjärvelle pankkitaloksi ja tontti ulkorakennuksineen Joroselle. Vanha  1600 luvulta oleva jauhoaitta lienee joutunut Reinholt Koiraselle. Tässä talossa olivat syntyneet  Aleksin kaikki lapset. Talossa oli aikoinaan kauppapuoti, postitoimisto, kirjakauppa ja puhelinkeskus. Ennen Vapaussotaa oli tehty ammattipuutarhurin suunnitelman mukaan uusi puutarha käytävineen ja etupihaakin oli uusittu. Karjarakennus oli rakennettu 1910 paikkeilla sen aikaisen uudemman muodin mukaan vesijohtoineen. Ulkorakennukset olivat kaikki punaiseksi maalatut, kahta  vanhaa rakennusta lukuun ottamatta. Aleks oli suorittanut kaiken uusinnan. Myös talo oli Aleksin  uudelleen rakennuttama. (Jussi tarkoittaa tässä luultavasti sitä Valkjärvelle myytyä taloa? Tämä  oli Jussin kotipaikka, joka ilmeisesti myytiin. Aleksi isä ja Hulda os. Jääskeläinen muuttivat per- heineen Vuokselasta Uudenkirkon Kitulan kylään, jossa asuivat Matti ja Laine (os. Virkki) Ryypön naapureina.) 

53. Esa Juvonen. maalaamaton hirsitalo Suur-suosta lähtevän ison ojan varrella kuivalla mäellä.  Ojaa oli levennetty hiekkarantaiseksi uima- ja pyykinpesupaikaksi. Myös kiertokoulun pitopaikka. 

54. Simo Savolaisen perilliset, sittemmin Siekkinen. Maalaamaton hirsitalo. Talon paikka olisi ollut  paremmin rakennettuna erinomainen asuinpaikka ehkä kylän parhain. 

55. Mikko Savolainen. Maalaamaton lautamökki.  

56. Toivo Tepunpoika Ryyppö. Aikaisemmin Toivo Savolainen, joka muutti Hirvisaareen. (* *) Tornitalo osittain maalattu. Talo oli Suursuolta tulevan Sopenojan mutkassa. 

57. Kaapre Kekkonen. Vuorattu ruskeankeltainen hirsitalo. Isännästä voi mainita seuraavaa. Kun  Virkkilän kyläläiset olivat Talvisodan aikana evakoitu Vilppulaan, joutui Kaapre monien muiden  perheiden kanssa majoittumaan Maamieskoululle. (* *) Sitten sinne tuli piispan tarkastus. Piispan  puheen jälkeen nousi Kaapre seisomaan ja sanoi: Ei ihminen elä pelkästään leivästä, vaan siinä  pitää olla särvintä ja. 

58. Matti Konttorin perilliset. Maalaamaton hirsitalo. (* *) Kyläläiset nimittivät häntä herra - Matiksi.  Konttorit olivat hyvin musikaalista väkeä. Matti soitti viulua ja Matin poika oli kapellimestarina Armeijassa. Empulla ja sitten myöhemmin Kaukolla taisi olla herra - Matin viulu. Tässä Jussi tarkoittaa veljiään Eemiliä ja Kaukoa. 

59. Tuomas Nahkuri. Maalaamaton hirsitalo. Tuomaan lapset olivat eteviä koulussa. Mikko suoritti  puolessatoistavuodessa keskikoulun ja oli Ilmavoimissa luutnanttina ja myöhemmin Arpajaistoimiston johtajana. 

60. Juho Husu. Maalaamaton mökki. Juho oli Mattilassa joskus renkinä. Juhon vaimo Helena teki  meille puvut kansakoulun pääsytutkintoon.  

61. Arvi Tuomi. Monipuolinen mies mm. taidemaalari. Tuomet olivat muuttaneet Urjalasta Virkkilään ja asuivat aluksi Mattilan vanhassa tuvassa, jossa Arvikin syntyi. Talo oli pieni maalaamaton  hirrestä ja laudoista rakennettu. Paikka oli mukulakivinen Vuoksenranta. 

62. Matti Virkki. (Lautta - Matti) Jaossa jäänyt Toivo Virkille (Lautta - Matin Toivo). Iso jatkokattoinen vuorattu vaaleanharmaa hirsitalo. 

63. Jooseppi Konttori (lauttamies). Maalaamaton hirsitalo. Juosepilla oli neljä komeata tyttöä. 

64. Martti Konttori. Maalaamaton hirsitalo. Martti oli muuttanut Pölläkkälään ja talossa asui vuokralaisia. 

65. Veljekset Salokoski, entinen Erikson. Vuorattu keltainen hirsitalo. Vanha Erikson oli rakentamassa Mattilan talon puodin puoleista osaa, joka oli rakennettu myöhemmin. 

66. Kalle Siekkinen. Pieni maalaamaton hirsitalo. Siekkinen valmisti Ahlstömin sahoille tukkilauttojen siderenkaita. Joi paljon olutta. 

67. Onni Virkki (Lautta - Matin Onni). Uusi maalaamaton hirsitalo. 

68. Mikko Ellonen. (Pien Ellonen). Hirsistä ja laudoista tehty talo. Ellonen oli jonkinlainen ns. harjaukko, pientavaran myyjä. Ellonen sanoi sedälle postia hakiessaan, että tavaratalot laittavat aina  kirjeisiin Herra Mikko Ellonen, ko hyö ei tiijä, et ehä mie mikkää herra oo. 

69. Mikko Tepunpoika Ryyppö. Talo oli uusi vasta rakennettu. Rakentanut Jalmari Matinpoika Virkki ja raivannut pellot, myi Mikolle. Muutti Viipuriin. 

70. Tuomas Uosukainen (poliisi). Monimutkainen tornitalo, maalaamaton. Tästä miehestä voisi  kirjoittaa vaikka kirjan. 

71. August Timonen. Maalamaton hirsitalo. Augustin pojan kertoman mukaan meillä oli Vuoksessa  yhteinen saari. Se oli Vuoksen leveimmän kohdan keskivaiheilla useita satoja metrejä Suliniemen  saaresta kaakkoon. Se oli hyvin pieni saari ja kasvillisuus pajua ja koivunkäkkärää. 

XX. Tällä paikalla oli aikoinaan Pelkosen torppa, joka kuului Mattilan tilaan. Pelkoset muuttivat Pölläkkälään ja rakennukset oli purettu vuosisadan alkupuolella. 

72. Jooseppi Bister (Piistari). Maalaamaton hirsitalo. Tässä talossa kävivät Mattilan lapset vettä  juomassa ja kelloa katsomassa kun olivat Alasalolla paimenessa.

Vuoksenranta, joka oli entistä Antrean itä- ja kaakkoisosaa, aloitti itsenäisen kunnallisen elämänsä vuonna 1924. Seurakunta sen sijaan perustettiin jo 1913 kymmenestä Antrean itä-kaakkoisosan kylästä. Sen perustamiseen liittyi kuitenkin niin vaikeita erimielisyyksiä, että toiminnan voidaan katsoa varsinaisesti alkaneen vasta vuonna 1919.

Erikoisena näihin vaikeuksiin liittyvänä ilmiönä oli metodistiseurakunnan perustaminen. Sen saivat aikaan 1921 lähinnä Vuoksenrannan luterilaisen seurakunnan synty- ja alkuvaiheissa oppositiossa olleet pitäjäläiset. Nimeksi tuli Vuoksenlaakson metodistiseurakunta ja se oli tarkoitettu kaikkia lähialueita varten

Enimmillään noin kahdeksansataa jäsentä käsittänyt ryhmä sai kirkon Kaskiselän kylän Noinmäelle vuonna 1922. Karjalassa toimiessaan seurakunta oli jäsenluvultaan Suomen suurin metodistiseurakunta. Vuoksenrannan luterilaiset puolestaan saivat kauan odottamansa oman punatiilisen kirkkonsa valmiiksi ja vihityksi vasta 1935. Arkkitehti Väinö Keinäsen piirustukset olivat jo vuodelta 1921.

Vuoksenrantaa voidaan pitää erittäin tyypillisenä talonpoikaispitäjänä, missä suurin piirtein koko väestö sai elantonsa maataloudesta. Muiden elinkeinojen osuus oli vähäinen. Kunnassa oli vain viisi pientä sahaa. Pappi, lukkari, tohtori, apteekkari, parikymmentä kansakoulun opettajaa, muutamia kauppiaita ja käsityöläisiä - siinä ammattiluetteloa. Kaikki muut olivat maatalousväestöä ja kartanoiden sekä suurtilojen puuttuessa näin ollen talonpoikia.

Vuosien 1929-30 maatalouslaskennan mukaan Vuoksenrannan 498 viljelmästä yli puolet oli viljelysalaltaan 5-25 hehtaarin suuruisia. Siis riittävän kokoisia taatakseen omistajilleen toimeentulon omasta pellosta, karjasta ja metsästä. Mainitun maatalouslaskennan mukaan pitäjässä oli myös todella runsaasti hevosia, mikä kertoo Vuoksenrannan olleen maan ensimmäisiä hevoskasvatus- ja jalostuspitäjiä.

Vuoksenrannan Korpilahden kylästä, joka oli vanhaa Antrean pitäjää, tehtiin vuonna 1913 merkittävä arkeologinen löytö. Sakari Pälsi löysi tuolloin suosta joukon esineitä, huomattavimpana verkon jäännökset. Verkko oli kudottu pajunniinestä, jopa solmimistapa on voitu selvittää. Pituudeltaan se on ollut 27-30 metriä ja korkeudeltaan 1,3 - 1,5 metriä. Kohot oli tehty männyn kaarnasta ja painoina oli käytetty nyrkinkokoisia kiviä. Löytö on ajoitettu luonnontieteellisin menetelmin useaan kertaan ja nykyisin sen arvioidaan olevan n. 10 000 vuotta vanha.

LÄHTEET

Karjala 3: Karjalan yhteiskunta ja talous, Hämeenlinna : Karisto, 1982

Iso tietosanakirja 15, Helsinki : Otava, 1939

Vuoksenrannan kylät » Kyläluettelo » VIRKINNIEMI

Sintolan kylän ja Sintolanniemen pohjoispuolella aivan Pienen Vuoksen pohjoiskärjessä oli pieni Virkinniemen kylä, jota pitäjäläisten kesken sanottiin Virkiksi. Noin 5000-6000 vuotta sitten tämä niemi oli saarena. Virkinniemen ensimmäisinä tunnettuina asukkaina olivat Virkit vuodesta 1577 alkaen. Kempit tulivat sinne vuonna 1758.

Isojaossa kylä jaettiin kahteen lohkoon ja niillä molemmilla oli oma nimityksensä Tilusraja isojaossa katkaisi kylän lounaasta koilliseen. Länsilohkon nimenä oli Henttolan eli Kosen (Kosken) Virkki ja itäinen oli Sintolan eli Niemen Virkki.

Virkinniemi kuului Sintolan kansakoulupiiriin, joka perustettiin 1908. Lasten koulumatka oli 4-7 kilometriä. Kun Salo-Kekkilään rakennettiin 1924-25 kansakoulu, Kosen Virkin lapset kävivät koulunsa siellä.

Virkinselän pohjukassa on Asonsaari. Käräjäsaari sijaitsee Virkinselän kupeessa. Yhä edelleen tällä muinaisella oikeudenjakopaikalla voi hahmottaa kaaressa olevat istuinkivet. Terhenänselällä olivat nuorison ja varttuneemman väen kokontumispaikkana tutut, silokallioiset Tiirikalliot.

Kosen eli Henttolan Virkissä olivat Henttosten ja Sokkien kantatalot. Kemppien ja Sokkien lisäksi Virkissä asui Hutreja ja Kuparisia. 

Jyväskylässä 11.8.1990 KAARLO VIRKKI

Hyvät vuokselalaiset ja muu suku

Kun me edellisen kerran kokoonnuimme näissä samoissa merkeissä, silloin kolme vuotta sitten Tampereen Rosendahlissa, meitä Meri-Virkkejä oli määrä, jonka hyvin voisi laskea yhden käden sormilla. Ei meitä nytkään taida paljon olla, mutta selvää kiinnostuksen lisää sukuyhteyteen olen ollut havaitsevinani. Toivottavasti saamme mukaan yhä uusia Koiviston Virkkejä ja toivottavasti joku kaivaa esille dokumentteja, jotka osoittavat meidän yhteytemme samannimisiin Valkjärveltä ja Vuokselasta lähteneisiin.

Jokainen sukututkimusta harrastava henkilö joutuu ennemmin, tai myöhemmin hakeutumaan Ruotsin kuninkaalliseen arkistoon Tukholmassa. Kuninkaallisessa arkistossa säilytetään mm. vanhoja veroluetteloita ja käräjäpöytäkirjoja, joihin pitää tutustua, kun etsitään tietoja ajalta ennen kirkonkirjoja. Kirkonkirjoja on nimittäin pidetty säännöllisesti ja lakisääteisesti vasta vuodesta 1749. Tosin monet seurakunnat ovat aloittaneet niiden pidon jo aiemmin, jopa 1600- luvun puolimaissa eräissä tapauksissa. Koiviston kirkonkirjat alkavat vuodesta 1741, eikä käytettävissäni ole ollut muuta aineistoa tätä esitystäni varten. Tyydyn niin ollen kertomaan tässä vain omasta suvustani, omista suoraan takenevassa polvessa niin pitkälti kuin heistä olen tietoa saanut. Kaikilla heillä on kyllä ollut useita poikia ja tyttäriä niin, että Virkkien luku Koivistolla viime sotien alla oli paljon suurempi kuin tarinastani voisi päätellä. Lisäksi heitä on muuttanut aikojen kuluessa naapuripitäjiin ja kauemmaksikin, jotkut jopa Amerikkaan saakka.

Vanhin kirkonkirjoista löytyvä Virkki Koivistolla oli tilallinen Anders Jöransson, eli Antti Yrjönpoika-, kirkonkirjathan pidettiin ruotsinkielellä aina viime vuosisadan lopulle. Tämä Antti (1689 – 1744) ja vaimonsa Gertrud Mårtensdotter on merkitty Kotterlahden kylään, joka on kauppalan eteläistä osaa siellä missä myös rahtisatama sijaitsi. Lapsia pariskunnalla oli ainakin neljä.

Antti Yrjönpojan lapsista nuorin, Jaakko Antinpoika (1725-1789), muutti Kurkelan kylään. Jaakolla oli lapsia viisi. Joista Yrjö Jaakonpoika on kirkonkirjojen mukaan muuttanut Härkälään.Tämä Yrjö oli  syntynyt 1774-1826.

Yksi Yrjön pojista eli Gabrieli tai Kaapre  (1816-1890) muutti Saarenpäähän viime vuosisadan  puolimaissa. Muuttaessaan Kaapre oli jo perheellinen  mies, poikiakin kuusi. Mukanaan hän toi aittarakennukseen hirsikehän, joka seisoi Saarenpään Syrjälässä vielä Talvisodan aikana – miten lie nyt. Kaapre teki sekalaisia töitä: toimi kirvesmiehenä, nuottakalastuksessa ja muuta sellaista. Kaapren pojista vanhin,Topias (1846-1889) avioitui Regina Kanan kanssa. Vaimolla oli kotitilansa, joka kuului ns. lahjoitusmaihin. Pariskunta lunasti omakseen tilan, kun valtio osti tähän tarkoitukseen lahjoitusmaita pietarilaisilta ylimyksiltä. Perheen toimeentulo perustui niinollen maatalouteen.

Topilla puolestaan oli neljä poikaa,  joista vanhin, Aatami 1869-1949 oli minun isoisäni. Kaikki neljä veljestä elivät aikuisiksi, avioituivat ja asuivat melko pitkään yhtenä suurperheenä. Lopulta joukkoa oli enemmän kuin taloon mahtui ja jako piti tehdä. Nuorimmat  veljeksistä rakensivat toisaalle Aatamin jäädessä pitämään kotitilaa. Minäkin olen syntynyt tuossa Pellan talossa, joka jäi vanhempieni asunnoksi, muun perheen muutettua mantereen puolelle.

Aatamin poikia oli kaikkiaan kuusi, heistä vanhin Armas minun isäni. Isä kuoli jo nuorena, 29- vuotiaana vuonna 1927. Siinä vaiheessa meidänkin perhe oli jo asettunut Virkin pihaan Koiviston aseman äärellä. Isä nimittäin työskenteli rautatien palveluksessa. Virkin pihan tiesivät ja tunsivat kaikki koivistolaiset, ainakin ne, jotka edes joskus matkustivat jonnekin  junalla. Erityisesti saarelaisilla oli tapana odotella siellä junien lähtöä, tai paluumatkalla laivavuoroa. Virkin pihasta muodostui vähitellen siinä määrässä omalaatuinen yhteisö, että sitä koskeva lyhyt kuvaus puolustaa paikkaansa tässäkin yhteydessä.

Rannikkopurjehdus lisääntyi itäisellä Suomenlahdella reippaasti viime vuosisadan lopulta lukien. Sen tärkeimpänä kohteena oli luonnollisesti Pietarin suurkaupunki. Sinne vietiin monenmoista  tavaraa: maatalouden tuotteita, kalaa, halkoja, vieläpä kiviä ja hiekkaakin, kun tsaarivenäjän piti laajentaa telakoitaan menetyksiä korvaamaan. Paluulastina tuotiin Viipurin tukkukauppiaalle viljaa ja suolaa ja muuta samantapaista. Koivistolla oli tuohon aikaan kaljaasi talossa kuin talossa, parhaissa useitakin.

Sitten Venäjän raja sulkeutui vuonna 1918. Se muutti elämisen edellytyksiä radikaalisti Kannaksella. Rajakauppaa ei enää voitu harjoittaa, eikä hakeutua työhön Pietariin. Väkeä virtasi läpi Kannaksen etelästä pohjoisen suuntaan. Joukkoon kuului tavallisia työnhakijoita, mutta myös Inkerin pakolaisia. Venäjän emigrantteja ja koko joukko myös gulasseja. Yksi haara tästä ihmisvirrasta suuntautui Koivistolle. Se aiheutti paikkakunnalla huomattavan asuntopulan ja majoitusmahdollisuuksien kysynnän.

Aatami Virkki tunnisti ajan merkit. Hän vuokrasi tontin seurakunnan maista aivan aseman liepeillä. Tontille hän rakensi suurehkon talon ja ryhtyi harjoittamaan matkustajakotiliikettä. Tontille nousi myös tusinan verran perheasuntoja vuokrattavaksi tarvitsijoille. Matkustajakoti hyödyntäisi myös ison perheen tarjoamaa työvoimaa, mutta ajan mittaan se oli väärinarvio. Aatami ei nimittäin ollut halukas maksamaan palkkaa lapsilleen eivätkä aikuiset lapset, joista muutama oli jo naimisissa voineet, eivätkä tahtoneetkaan tehdä työtä korvauksetta. Niin matkustajakodin toiminta vähitellen hiipui. Mutta Virkin pihaksi kutsuttu omaleimainen asumisyhteisö oli syntynyt. Oman värinsä siihen toivat ns. Jätkien Tuvat. Ne olivat alun perin kahvilahuoneita, joihin matkustajakodin lakattua majoitettiin yksinäisiä miehiä joukkomajoitukseen. Näiden joukossa oli monenmoista tyyppiä: Oli vanhoja merenkulkijoita-, miehiä, jotka olivat taistelleet sekä Ranskan, että Espanjan muukalaislegioonissa-, pienkäsitöitä hengenpitimikseen tekeviä jne. Vaikka muutamat harjoittivat kieltolain aikana pientä pirtukauppaakin, juopottelua, tai rähinää ei uskallettu. Sellaisten sattuessa isäntä osoitti vuokralaiselle ovea neuvottelematta ja nopeasti.

Viimeinen muistikuvani Virkin pihasta on joulukuun ensimmäiseltä päivältä 1939. Pihassa oli silloin vilskettä ja vilinää evakuoitavan siviiliväen kerääntyessä aseman seudulle kuljetusta odottamaan. Vihollisen lentokoneet pörräsivät suurina laivueina yli, mutta pommikuormansa ne pudottivat vasta Saarenpään linnakkeelle. Jos ne olisivat ottaneet maalikseen aseman olisi syntynyt kamalaa jälkeä, suojaa kun ei ollut, eikä suojautua oikein osattukaan. Junan piti tulla puolenpäivän aikaan, mutta todellisuudessa se saapui vasta seuraavana yönä pikkutunneilla. Lotat ajoivat kenttäkeittiön hernerokkalastissa keskelle pihaa ja siitä ruokittiin evakkoja junaa odoteltaessa.

Kaikki ovet jäivät auki väen poistuessa, kaikki irtain koteihin paikoilleen. Mukaan saatiin ottaa vain se, mikä kyettiin käsissä kantamaan. Yksi Virkin rakennuksista tuhoutui sitten ilmapommituksessa vuodenvaihteen aikaan, muut paloivat omien perääntyessä helmikuun lopussa.

Millainen paikka tuo Koivisto oikein oli ?

Se sijaitsee Kannaksen Suomenlahden rannalla 50 kilometriä Viipurista siinä kohdassa, missä Kannas kääntyy vähän lounaan suuntaan. Koivisto tunnetaan satama- ja markkinapaikkana aina niiltä ajoilta, kun varjaagit tekivät kauppa- ja ryöstöretkiään syvälle Venäjän maalle. Viime sotien alla pitäjän pinta-ala oli 240 km2, josta kymmenesosa kauppalaa. Asukkaita oli kaikkiaan hiukan yli 12 000, joka viidennen asuessa kauppalassa. Elinkeinoista mainittakoon kauppa- ja merenkulku, kalastus ja maatalous. Merkittävää tehdasteollisuutta paikkakunnalla ei ollut, sensijaan sataman kautta vietiin runsaasti varsinkin puutavaraa ja tuotiin tehtaiden tarvitsemia tarvikkeita, kuten kivihiiltä ja glaubersuolaa. Satama oli valtion omistama, mutta sen rinnalla toimi myös yksityinen Pitkäranta Oy:n satama.

Virkit: n. 1543 alkaen
Tampere 4.8.2022 V-M Lääperi

Sukuviiri: Sukuviirin merkki on Virkin (Wirkin) W-etukirjain. Se on 1500-luvulta lähtien usean kerran ihan vastaavanlaisesti kirjattu ja sukuja koskien melkolailla ainutlaatuisesti. Tavallaan se edustaa sen ajan arvojärjestelmää; kyse oli arvostetusta suvusta.
Nykyisen Virkki-suvun isäksi voidaan osoittaa Sven Virkin, joka lienee ollut valtion palveluksessa kenties veronkantajana.
Poika Laurilla oli varmasti sisaruksia, joiden sukuhaarat kuitenkin ovat suurin osin vaienneet (Joutsenon Korven jälkeläiset ym.?).
Laurin lapset kuitenkin jatkoivat sukua ja pitkälti talollisina sotilassukuina.

DNA-tutkimuksissa minulle ei ole tähän mennessä tullut miespuolista Y-kromosomi tulosta esille, joten en pysty sanomaan, mistä päin suku on aikoinaan tullut. Tosin mt-määritelmässä on ainakin U-ryhmää, mikä viittaa Ugrilaisuuteen.

1540-luvun maakirjoista käy ilmi, että Virkit esiintyivät jo silloin useiden pitäjien kirjoissa. Vaikuttaa siltä, että Virkit olivat varakasta vanhaa karjalaissukua. Ottaen huomioon, että sen aikainen asutus oli varsin harvaa, niin voi päätellä, että eri pitäjissä kirjatuista henkilöistä oli kuitenkin kyse samoista miehistä.

Virkkien kantatalo:

Entisen emäpitäjän Jääsken alueella, myöhemmän Antrean pitäjän eteläkärjessä sijaitsi Vuoksen rannalla Wirkinniemen tila.
Nuoremmissa kartoissa Wirkinniemeä ei ole enää mainittu, mutta se sijaitsi Sintola-kylän eteläpuolella.
Wirkinniemen tila oli ns. tupavero; eli se oli jo v. 1543 vanhaa perintömaata, mikä ei ollut kruunun omistuksessa.
Tästä päätellen se on ollut vanhin Virkkien tila ja sieltä Virkit levisivät muille paikkakunnille. Kaikki muut Virkkien tilat olivat alunperin kruunun maita ja venäjän vallan aikana venäläisten kreivien ym. alaismaita.

Tupaveroilla oli vielä 1600 alkupuolelle asti oikeus pitää nautintomaita, missä oleskeltiin kalastaen ja metsästäen.
Nämä alueet saattoivat sijaita pitkienkin matkojen päässä. Ajan myötä näistä maista saattoi tulla myös vakituisia asuinpaikkoja.

V. 1543 oli kuitenkin vähintään yksi toinenkin vakituinen talo silloisen Taipaleen alueella. Se oli Joutsenon kaakkoispuolella Jänhiälän kylän Wirkkilä.

Kirjaukset 1543 alkaen:

Jääski Sintola/Wirkin- Maunu, Pekka ja Lasse Sveninp. Virkki. Viimeistään 1551 eteenpäin vain Lauri Wirkki.
1553 myös niemi: Olavi Sveninp. Wirkki. 1561 -1563 myös Pekka Sveninp. Wirkki. Lauri Sveninp. Wirkki kirjattu n. vuoteen 1585 asti. Viimeistään v. 1589 Lauri Laurinp. Wirkki vuoteen 1599 asti veljensä Olavin kanssa.

Tässä vaiheessa tapahtui jotain Wirkinniemessä. Arvelen Vuoksen tulvineen ja vieneen lähes kaiken suurelta tilalta. V. 1600 tilalla ei ollut enää lainkaan viljelystä, enää 1 lehmä, 1 lammas ja 1 sika.

V. 1605 on Ollin ja Lassen lisäksi kirjattu veli Antti, joka kuitenkin näyttää siirtyneen Joutsenon Korven kylään. Lasse oli perheineen vielä vuoteen 1606 maksukyvyttömällä osuudellaan ja veli Olli maksoi vielä 1/8 osasta veroa.
V. 1607 Virkinniemi oli kokonaan autio.

Viimeistään v. 1611 Olli möi talottoman osuutensa Antti Pitkäselle. V. 1618 myös Lasse siirtyi lopullisesti Joutsenon Korpin kylään myytyään Virkinniemen kokonaan Antti Pitkäselle.

Joutsenon Korvenkanta V. 1608 alkaen Lasse on kirjattu Antti Pekanpojan rälssin pientilalla Joutson Korvenkannassa ja Korpi:
Tästä voisi päätellä, että hän suoritti ratsupalvelusta. Näin oli Joutsenon Korpissa ja Korvenkannassa kaksi eri Lauri Virkkiä
(Pentin- ja Laurinp.) ; kummatkin kuitenkin Antti Pekanpojan (Venäjän tulkki ja ratsumestari, Puotilan herra / Lääperi) rälssimailla. Sittemmin kummatkin tilat varustivat itse rakuunoita. Vuonna 1869 kummatkin tilat olivat elinvoimaisia Virkkien tiloja.

Joutseno Meltola: Viimeistään v. 1623 eräs Lasse Sveninpoika ilmestyi ja asettui Meltolaan. Tämä pientila autioitui 1628, jolloin Lasse lienee kuollut. Tilalla jatkoi n. 1635 pojanpoika Joonas Antinp. Wirkki. Joonas laajensi peltoja. Hänen jälkeläiset olivat pitkälti Ruokolahden Wirkkejä. 1650-luvulla Meltolassa oli jo 3 Virkkien tilaa. Isännät olivat rakuunoita. Myös vähintään aliupseereita. Vielä 1739 Meltola oli Virkkien omistuksessa. Kirjattu kadonneen rakuunan puustellina.

Joutseno Jänhiälä / Anola Ilmeisesti samat Maunu ja Pekka Wirkinniemestä eri kylissä. Maunua varmuudella ei kirjattu jälkeen/ Virkkilä / Taipale: 1548. Varmistetusti v. 1547 – n. 1554 Pekka Wirkki. Pekan jälkeen tulivat pojat Olavi, Lauri ja Mikko isänniksi.

V. 1565 veroa maksavana isäntänä oli vielä Lauri Pekanpoika. Tämän jälkeen Virkkilän tila säilyi Virkkien nimissä, mutta ilmeisesti isännät olivat sotimassa.

Vuodet 1600 - 1623 Virkkilän 1⁄2 tila oli verovapaa ja tilalla asuttiin, vaikka se oli autioksi kirjattu. Toista osuutta jaettiin ja sinne tuli muita asukkaita, jotka saattoivat olla vävyjä tai palkattuja sotureita.

Vuonna 1636 alkaen tilaa asusti Yrjö Wirckinen, mutta 1651 Antti Wirckisen nimissä oleva tila oli taas autio. Antti oli sotilas Jonssonin rykmentissä ja sittemmin Hartvig Uglawirsin alaisuudessa. Silloin suoritettiin verovelvollisuus.

V. 1661-1662 tila oli eversti Anders Munckin sotilaiden käytössä, minkä jälkeen taas autio. V. 1668-1669 autiotila oli kapteeni Mollinin käytössä, kuten myös 1675-1680. 1681 tila oli varattu sotilaalle ja 1687-1691 korpraali Hans Shout sai sen optioksi.

Vielä 1706 Virkkilä oli Antti Wirkkisen nimissä oleva kruunun autio. V. 1708 tilalle muuttivat kirkkoherra Bertill Ithimeus perheineen ja lukkari Tapani. Silti tila oli vielä 1712 Antti Wirkin nimissä, vaikka olikin taas autio.

V. 1753 Virkkilä toimi pappilana kirkkoherra Ander Giösille ja kirkon väelle. Toisella osuudella olivat Lauri Ristonpoika ja lanko Erich.

Mahdollisesti Lauri oli Pekka Pärttylinp. Kainolaisen jälkeläinen, joka tuli Virkkilään v. 1651. Pekka oli sitä ennen kirjattu Muolaan Päiväkiven kylässä. Kenties hän oli vävy. Kumminkin Laurin jälkeläiset alkoivat n. 1840-luvulla käyttämään sukunimeä Virkkinen.

Taipale Paakkola Virkkilästä Mikko Pekanpoika erkani Paakkolan tilalle Taipalsaaren alueelle isolle saarelle. Siellä (Taipalsaari): Mikko Wirkki on kirjattu 1551 - 1558, mutta vielä 1565 pääasiallisesti Virkkilässä.

V. 1558 Paakkola kuului Tuomas Virkin nautakuntaan, jolloin Tuomas oli Paakkolassa 2/3 osan isäntä ja v. 1560 hänen samalla osuudella oli jopa 3 jousta / pariskuntaa. Tuomas saattoi muuttaa nimensä Paakkoseksi, sillä vuonna 1561 Wirkki nimi ei siellä enää esiintynyt.
Toinen isäntä oli Pekka Pekanpoika. Ei lienee kaukaa haettu, että sittemmin sukuyhteydet Muolaan / Valkjärven Paakkonen / Paakkinen / Paakki olivat jokseenkin samaa sukua.

Muolaa: Tosin v. 1565 alkaen löytyy Muolaasta Tuomas Wijrkisen nautakunnasta Tuomas Wijrkin 3 jousen tilalta.

Toisella sääntöverollisella tilalla oli Lauri (Sveninp.?) Wirkin (Kievari, postiasema?). Sääntöverolliset omistivat usein monissa täysin eri paikoissa maita.

V. 1570 kirjattu 1/8 Martti Wirkki ja 1⁄2 Joonas Wijrckijns.

V. 1577 Tuomas Wijrkin on kirjattu nimismieheksi. Tuomas on kirjattu vielä 1582 Muolaan Nurmijärvellä yhden jousen 1⁄2 tilalla.

V. 1560 - 1565 kirjattu Lauri Wirkinen Lauri Wirkisen nautakunnassa.

V. 1575 Lasse Sveninpojan 1/3 autio tila.

V. 1585-1591 Lauri (Laurinp.) Vircki 1⁄4 tila Pedder Liskin nautakunnassa, eli Päiväkivessä.

V. 1597 Lauri Virkki 1 jousi – 1 savu, 1/3 tila.

V. 1598 1 savu 1/3 Antti Wircki ja 1/3 vapaatalollinen Lauri Wirki, 2 jousta. Antista tuli pääsiäntä, mutta hän oli knaapiritarina ja luovutti pää-isännyden veljelleen Lauri Laurinpojalle.

V. 1605: 1 savu, 1⁄2-1/4 tila knaapiritari Antti Wircki, 2 jousta. Omaisuus: mm. taaleri ja 1 äyri, jauhoja 4 1⁄2 tynnyriä ja 2 kappaa, mm. voita, kuivattua lampaan- ja sianlihaa.

V. 1610-1611 2/3-1 Ratsumies Antti Wircki Antti Pekanpojanpojan joukoissa. Antti Pekanpoika (Lääperi) kuoli 1611.

1612 Sakkola Noisniemi: Lauta-/nimismies Anders Wirki. Antilla oli Y:n muotoinen puumerkki. Antti Wirkki 1 manttaali.

1613-1615 Sakkola Noisniemi: 11⁄2 nimismies Antti Wirkki. Vuonna 1613 kirjattu autioksi.

1616-1617 Noisniemi: 1-1⁄2 nimismies Antti Wirkki. Tämän jälkeen Antin Noisniemen kirjaukset loppuvat. Ilmeisesti Noisniemen tila
säilyi kuitenkin suvussa, sillä tuomiokirjoista löytyy useita kirjauksia vielä 1680-luvulle asti, jotka ilmeisesti koskevat Antin perintöasioita. 1800-luvulla Wirkit olivat taas Noisniemen talollisina.

Muolaan Uusikylä tuli 1650-luvulla Wirkkien asuinpaikaksi.

Muolaassa oli 1550-jälkeen muitakin Virkkien tiloja, mutta ne ovat hyvin hajanaisia kirjauksia (mm. Siparila).

Kivennapa: Kirjattu Lauri Laurinp. Wircki vuosina 1619 – 1635 Pihlaisen kylässä 1/8 tilalla. Omaisuutta hänellä oli: 1 ori, 1 tamma, 4 lehmää, 3 lammasta, 2 karitsaa,ja 2 sikaa.

Vuosina 1651-1665 Pihlaisissa 1/3 – 1/6 tilalla on kirjattu rälssitilallinen Klement Laurinp. Wircki. Sen jälkeen ei mitään.

Uusikirkko: Joan, Niilo, Pekka ja Sven Wirkki. Kirjattu vain 1543. Sven kertaalleen kirjattu Viipurissa.

V. 1560 kirjattu Antti Wirkinen.

Koivisto: Koiviston sukuhaaran isä lienee ollut Päiväkiven ratsumies Tuomas Juhonp. Virkki k. n. 1665. Hänen vaimonsa oli ratsutil. t. Anna Heikint. Virkki, k. n. 1688. Heidän pojastaan ratsumies Juhosta ei ole mitään muita tietoja selvitetty, kuin että vaimo oli Kaarina ja sukua jatkava poika Yrjö Juhonpoika. Yrjö oli todennäköisessti Koiviston sukuhaaran perustaja, eli Antti Yrjönpojan isä. Tämä olisi ajallisesti ainut hyvin sopiva Antti *n. 1689 – k. 1744 Koivistolla.

Varmistetusti sukua on kirjattu Koiviston Kotterlahdessa vuodesta 1733 alkaen, jolloin rälssin isäntä oli Yrjö Antinp. Virkki. 1800-luvun loppupuolella toisiksi päätiloiksi tulivat Härkälä, Eistilä, Rautanen ja Makslahti. Oli muitakin kyliä, joissa Virkit olivat talollisena; mm. Saarenpää.

Koiviston Virkit olivat rälssitilallisten jälkeläisenä käsityöläisiä, kauppias-, laivuri- ja merenkävijäsukua.

Inkerin alue: Inkeriin muuttaneista Virkeistä on vaikea nähdä, milloin ja mistä he tulivat. Kuitenkin n. 1800 alkaen.
- Etelä-Inkerin Koprina (- Virkkilä), - Järvisaari, - Toksova (Pietarin lähellä), - Tuutari (Pietarin lähellä).
- Slavanka (Pietarin lähellä), - Kolppana, - Kattila, - Liissilä (Valkjärveltä), - Gatschina, - Vuoles.

Amerikka ja Kanada: Väh. 16 henkilöä kirjattu lähteneen maailmalle. Luultavasti Ruotsi-Suomen suurvallan ajoilta muualle jääneitä Virkkejä Virossa, Saksassa, Itävallassa.

Alla piirros Wirkinniemen sijainnista. (Ei mittakaavassa).

Mitä Kannaksen kotitaloillemme kuuluu?

23.5.2025 Matti Virkki

Virkki sukuseuran toiminnantarkastuksen yhteydessä Raine Virkin kanssa kävimme keskustelua isäni Väinö Martinpoika Virkin sukutaustoista ja katselimme kuviani meidän neljän veljeksemme viimeisiltä kotiseutumatkoilta. Yksi matkoista oli tutustuminen Vuokselan Virkkilän kylään. Kylästähän on kaikki rakennukset purettu. Isämme kotitalon paikka löytyi karttakoordinaattien avulla. Talo oli kylän ja seurojentalon välisellä peltoaukealla. Löysimme tienreunasta ruusuja ja sireeneitä. Ne olivat merkkinä, että tässä on ollut isän kotipaikka.
Yläpuolella oleva  kuva kotitalosta on vuodelta 1943.

Isämme muutti jo nuorena pois Vuokselasta töitä hakiessaan. Vanhempamme menivät naimisiin Kirvussa. Sen jälkeen isä osti Käkisalmen Näpinlahdelta pakkohuutokaupasta maatilan, jossa perheemme asui aina evakkoon lähtöön saakka, vuoteen 1944. Neljästä veljeksestä Martti ja minä (Matti) olemme asuneet lapsuuden ensimmäisiä vuosia Näpinlahden maatilalla. Meitä on kovasti kiinnostanut seurata, mitä kotipaikallamme on sotien jälkeen tapahtunut. Olemme käyneet kotipaikalla viitisen kertaa.

Kotitalomme nykyisten asukkaiden mukaan taloon muutti vuonna 1947 vanhempi pariskunta. Nykyisin taloa omistaa tuon pariskunnan lapsen lapsi, noin 40-vuotias mieshenkilö. Hän asuu ja on töissä Pietarissa ja pitää paikkaa kesäasuntonaan. Kun siellä olemme käyneet, olemme olleet häneen yhteydessä sähköpostin kautta. Käyntimme ovat onnistuneet, joskin olemme olleet paikalla aika lyhyet ajat ja vieneet isännälle jotain tuliaisia.

Käynneillä olemme havainneet, että talossa on ollut useampia asukkaita. Rakennuksen eri puolille on tehty useampia sisäänkäyntejä. Ulkorakennukset ovat raunioina. Piha ei ole mitenkään siisti. Nykyinen omistaja on usean vuoden ajan ollut rakentamassa vanhan talon viereen uutta rakennusta.

Vanhaa kotitaloa ei ole missään vaiheessa kunnostettu, ei esim. maalattu.

Kävimme noin kilometrin päässä olevalla Näpinlahden asemalla. Tien varrella oli muutamia pieniä ja asuinkäytössä olleita taloja. Myös niiden kohtalo on ollut samanlainen kuin kotitalomme. Matkalla asemalle ihmettelimme sitä, miten kaikki pellot olivat myrkyllisen jättiputken saastuttamia. Jättiputki oli noin 2 metrin korkuista kasvillisuutta. Veljien kesken totesimme, että tuskin meillä on enää kiinnostusta päivittää näitä tietojamme. Nythän käynnit sinne olisivat lähes mahdottomia.

Matti Virkki