Kuva. Kuvassa viisi iloista Tulevaisuuden suojelijaa aurinkoisessa metsäisessä maisemassa. Kuvan henkilöistä lisää tällä sivulla tekstiversiona.
Me olemme valovoimaiset Tulevaisuuden suojelijat: Jan, Riina S., Hanna-Maria, Malin ja Riina N. Olemme löytäneet toisemme Itlan järjestämästä Lapsuuden rakentajat -koulutuksesta helmikuussa 2024. Haluamme vahvistaa lasten ja nuorten uskoa tulevaisuuteen. Toimimme toteutetaan vapaaehtoisesti. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia emmekä kerää tai jaa rahaa.
Näkemyksemme mukaan Tulevaisuuden suojelijat on
vaikutusvaltaisten ihmisten kasvava joukko, joka tekee arjessaan lasten ja nuorten tulevaisuutta suojelevia tekoja
haastaa omassa vaikutuspiirissään toimivia henkilöitä toimimaan samoin.
Löydät tarkemmat esittelymme, kädenojennuksen ja yhteystiedot alta.
Haluamme tehdä näkyväksi hyvien tekojen voiman ja sen, kuinka hyvä saadaan rakentamaan omaa vahvaa verkostoaan. Tavoittelemme laajan hyväntekijöiden verkoston rakentumista ja sitä, että saisimme mahdollisimman monta ihmistä pysäytettyä pohtimaan, mitä minä voisin tehdä lasten ja nuorten tulevaisuuden suojelemiseksi.
Meidän ajatuksenamme on, että tulevaisuutta suojelevat teot voivat olla monenlaisia. Ne voivat tapahtua perhepiirissä, omassa lähiympäristössä, työpaikalla, kotikunnan alueella tai valtakunnallisesti, jopa globaalisti. Tulevaisuutta suojelevan teon näkyväksi tekeminen on tärkeää, sillä se havahduttaa meidät huomaamaan, että tulevaisuuden suojeleminen onnistuu meiltä kaikilta ja kannustaa lähipiirissämme toimivia henkilöitä toimimaan samoin.
Tulevaisuutta suojeleva teko voi olla monen kokoinen. Se voi olla jotakin, johon emme tarvitse muuta resurssia kuin itsemme ja osaamisemme tai jotakin, johon suuntaamme taloudellista resurssia. Teon näkyväksi tekeminen voi tapahtua tekijälleen sopivalla tavalla, vaikkapa lehden palstalla, sosiaalisessa mediassa, tv-lähetyksessä tai vaikka työpaikan kahvipöydässä. Olennaista on, että teon julkaiseminen tavoittaa ne henkilöt, jotka haluat itse haastaa mukaan suojelemaan lasten ja nuorten tulevaisuutta.
“Leikin ja läsnäolon merkitys on mielestäni tärkeää läpi elämän meille jokaiselle. Pidän omalta osaltani kiinni siitä, että meillä on päivittäin yhteistä leikkiä lapseni kanssa. Työssäni olen saanut sisällyttää leikkiä ja leikillisyyttä kehittämistyöhön myös aikuisten parissa. Leikin voima on elävöittävä ja koen, että sillä on tärkeä merkitys yhteyden luojana.”
Ota minuun yhteyttä, kun kaipaat leikkikaveria tai haluat edistää lasten, nuorten ja heidän parissaan toimivien aikuisten välistä yhteyttä rakentavalla keskustelulla.
LinkedIn profiili: https://www.linkedin.com/in/hannamariapartanen/
”Heikommassa asemassa olevan yksilön tukeminen on usein ollut elämäni tapahtumia yhdistävä teema. En usko puolesta tekemiseen, vaan kanssaelämiseen. Tarvitsemme turvallisen läheisen, jonka kanssa on hyvä yrittää ymmärtää ympärillä tapahtuvaa ja erotella oireet juurisyistä. Elämä on oppimista ja me kaikki tarvitsemme siinä enemmän tai vähemmän muiden tukea.”
Ota minuun yhteyttä, kun kaipaat sparraajaa oireen ja juurisyyn erottelussa tai sinua askarruttaa verkostosi tehottomuus.
LinkedIn profiili: https://www.linkedin.com/in/jan-weckstr%C3%B6m-757602147/
"Empatia on aina ollut yksi avainsanoistani. Vaikeita asioita käsitellessä on tärkeää näyttää pehmeä puoli. Pyrin aina olemaan turvallinen aikuinen, niin työssä kuin yhteiskunnassa. On tärkeää keskittyä näkemään lapsi kokonaisuutena, ei vain ympäröiviä ongelmia ja haasteita. Kuuntelemalla lasta ja heidän todelli-suuttaan, voimme tukea heitä elämässä eteenpäin.”
Ota minuun yhteyttä, kun haluat pohtia, miten voimme keskittyä lapsen hyvinvointiin sekä fyysisesti että henkisesti erilaisissa monimutkaisissa tilanteissa.
“Vuorovaikutus ja yhteyden rakentuminen ihmisten välille on minulle ihmisyyden ydin. Omien vahvuuksien hyödyntäminen ja toisten vahvuuksien esiin nostaminen antaa käyttöömme ison työkalupakin. Lasten ja nuorten suuntaan aikuisten vastuu vuorovaikutuksen mahdollistajina ja yhteyden rakentajina on jakamaton.”
Ota minuun yhteyttä, kun haluat kehittää yhteisöäsi kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja tuen näkökulmasta. Ihmetellään yhdessä näkökulmiamme, vahvuuksiamme ja etsitään uusia reittejä toivottuun päämäärään.
LinkedIn profiili: https://www.linkedin.com/in/riina-niutanen-544a28175/
“Läsnäolo, myönteisen ilmapiirin luominen, ilosiirtymän kerryttäminen, tähtihetkien juhliminen sekä verkostojohtaminen ovat asioita, joita tulen muistelemaan 10 vuoden päästä, kun pohdin mikä oli merkityksellistä saada tapahtuvaksi 2020-luvulla. Kun katson tästä hetkestä tulevaan, 10 vuoden päähän näen, että lapset, nuoret ja perheet elävät siellä elämäniloista elämää.”
Ota minuun yhteyttä, kun haluat oppia yhdessä miten työskennellään yli organisaatiorajojen, miten johtamista voitaisiin jakaa ja haluaisit katsella miltä tämän päivän toisin tekeminen näyttää tulevassa, yhteisöihin vaikuttaen.
LinkedIn profiili: https://www.linkedin.com/in/riina-santala-687748312/
Haluatko vuorovaikuttaa kanssamme tai tuoda tekosi näkyväksi? Kaipaatko lisämateriaaleja? Onko sinulla kysyttävää?
Ole yhteydessä meihin: tulevaisuudensuojelijat@gmail.com