Haluamme tehdä näkyväksi hyvien tekojen voiman ja sen,
kuinka hyvä saadaan rakentamaan omaa vahvaa verkostoaan.
Tavoittelemme laajan hyväntekijöiden verkoston rakentumista ja sitä, että saisimme mahdollisimman monta ihmistä pysäytettyä pohtimaan, mitä minä voisin tehdä lasten ja nuorten tulevaisuuden suojelemiseksi.
Kuva. Kuvassa #TulevaisuudenSuojelijat-haasteesta, jonka nimi on Leipien heitto sekä sen viisi osaa. Kuvan sisältö ja haasteen vaiheet tällä sivulla tekstiversiona.
Tee yksi lasten ja nuorten tulevaisuutta suojeleva konkreettinen teko.
Tuo tekosi näkyväksi.
Haasta omat verkostosi mukaan.
Verkostosi haastavat omat verkostonsa mukaan.
Tulevaisuutta suojelevat teot lisääntyvät.
Kuva. Kuvassa lasten ja nuorten tulevaisuutta suojelevan teon tunnusmerkkejä. Kuvan sisältö ja haasteen vaiheet tällä sivulla tekstiversiona.
Kuuntelemista, läsnäoloa, kannustamista, kiittämistä, välittämistä, lapsivaikutusten arviointia päätöksenteossa, ennaltaehkäisyä, kohtaamista, rajojen asettamista ja kunnioittamista, lapsibudjetointia, huomaamista, juurisyiden tuntemista, puuttumista, mukaan ottamista, tiedolla johtamista, leikkiä, lähimmäisenrakkautta, toisin tekemistä, kehumista, tiedostamista, huolehtimista, yhteisöllisyyttä.
Riina Santala esittelee haasteen. Klikkaa suoraan esittelykohtaan 01:43:15 painamalla tässä virkkeessä olevaa alleviivattua aikaleimalinkkiä.
Videon kesto noin 15min.