Säännöt

Lagottojen työkokeen sääntöjä ei ole tähän mennessä ollut suomeksi. Yhtenä isona urakkana pitkin matkaa olemme kääntäneet säännöt italiasta suomeen. Tavoitetenamme on saada lähitulevaisudessa tryffelikoe myös Suomeen viralliseksi työkokeeksi lagotoille. Tähän nämä käännetyt säännöt ovat pohjamateriaalia. Seuraava vaihe meillä on luonnostella näistä versio suomalaisen kokeen säännöiksi. Olemme molemmat aktiivisesti lagottojen rotujärjestössä ja tämä seuraava vaihe tapahtuukin tiiviisti siinä yhteistyössä.

Käännös 1.7.2022 Marisa Köngäs ja Mari Rautavirta


Toimeenpanevan toimikunnan hyväksymä 3.10.2006

Saman toimikunnan muuttama 28.2.2014 teknisen toimikunnan ehdotuksen 17.1.2014 ja asiantuntijatoimikunnan 4.11.2013 antaman ehdotuksen mukaisesti.


Esipuhe

Italian lagottoklubi pitää tärkeänä, että lagoton jalostusvalinnoissa kiinnitetään perustavaa laatuista huomiota työmotivaatioon ja työasenteeseen. Työkoekriteeit on tehty, jotta lagottojen koiramaailmassa ainutlaatuiset ominaisuudet säilyvät.

Asenne tryffelin etsimiseen on viime vuosisadoilla ollut tärkeä ominaisuus jalostuksessa. Tämä ominaisuus mahdollisti rodun selviämisen melko varmalta sukupuutolta, kun sen kotiseutujen alkuperäinen työympäristö eli soinen ja vetinen maasto katosi ja vedestä noutaminen ei enää ollut tarpeellista. Tästä syystä pidetään tärkeänä, että lagoton jalostuksessa yhdistetään sekä rakenteelliset ominaiset että käyttöominaisuuudet, jotka tukevat rodun käyttöä tryffelin etsintään.

Työkokeiden tehtävänä on nostaa esiin ne ominaisuudet, jotka parhaiten kuvaavat hyvää tryffelikoiraa. Kokeen järjestäminen ja sen arviointi tukevat hyvän tryffelikoiran tunnistamista niin, että hyvä, tryffelille koulutettu koira, selviää kokeesta ilman erillistä valmistautumista.

Koeohjeet

Liikkuminen ja käynti

Lagoton liikkeet ovat luontaisesti vapaata, irtonaista, iloista ja motivoitunutta ravia, josta voi nähdä koiran nautinnon tehdä etsimistyötään. Hetkellistä laukkaa voi havaita etsinnän alussa, tai kun palataan jo etsitylle alueelle ja alueiden vaihdon yhteydessä. Käynti on sallittu tarkennusvaiheessa.
Liikkuminen mukailee maastoa, laajentaen ja pienentäen toimintasädettä tehokkaan työskentelyn takaamiseksi. Työskentelyaktiivisuuden täytyy olla jatkuvaa, halukasta, ahkeraa ja huolellista.

Pään kantaminen on suhteessa liikkeeseen ja koiran nopeuteen. Etsinnän vauhdikkaassa vaiheessa pää voi olla jonkin verran ylhäällä, mutta kirsu kohti maata suunnattuna. Tarkentamisvaiheessa ja käynnissä pää on pääasiallisesti maata kohden, jopa niin että kirsu koskee maata. Saadessaan hajun ilmasta, lagotto voi nostaa päätään huomattavasti ja seurata hajua nenällään.

Häntä voi olla kannettuna selkälinjan mukaisesti tai jopa hieman korkeammallakin, muttei koskaan kääntyneenä selän päälle tai rungon alle. Ravissa häntä liikkuu puolelta toiselle iloisesti ja vapaasti. Hännän nopeammalla liikkeellä lagotto osoittaa ohjaajalle tryffelin läheisyyden. On tärkeää, että lagotto ilmaisee hännällään iloisuuttaan ja halukkuuttaan työhön.

Etsintä

Koiran etsintä ilmentää tehokasta ja päättäväistä toimintaa, jossa koira osoittaa intuitiivista oma-aloitteisuutta. Etsintä kattaa aluetta diagonaalisesti useilla suunnan muutoksilla, niin että alue tulee etsittyä tarkasti ja yksityiskohtaisesti.

Lagoton täytyy osoittaa omaavansa riittävästi älyä, keskittymiskykyä ja taidokasta hajuaistin käyttöä, mukauttaen liikkumisensa ja etsinnän laajuuden ympäristön vaatimuksiin. Koiran täytyy löytää oikea tasapaino hyvän maaston peiton ja riittävän laadukkaan etenemisen ja hyvin tarkan hajuanalyysin välillä taatakseen sen, että myös vaikeasti kaivettavat kohteet löytyvät. Tämä voi tapahtua myös järkevällä etäisyydellä ohjaajasta.

Kun lagotto saapuu alueelle, johon on mahdollisesti levinnyt mieto haju, se hidastaa vauhtia käyntiin ja lähestyy kohti oletettua hajun lähdettä. Se lähestyy hajun lähdettä progressiivisesti kirsu maassa ja kiihdyttäen hännän liikettä. Se voi myös pysähtyä ja ilmaista innostumista ja kevyesti kuopia maata. Jos vaikutelma ei vahvistu, koira aloittaa nopeasti uudelleen tyypillisen liikkeen osoittaen tarpeellista päättelykykyä. Jos se sen sijaan varmistuu siitä että kohteessa on tryffeli, se alkaa kuopimaan päättäväisesti. Jos se etsinnän aikana löytää hajualueen ja saman tien varmistuu tryffelistä, se seuraa varmana tryffelistä lähtevää hajuvanaa ja alkaa kaivamaan ilman epäröintiä. Kun koira saa tuulen mukana hajun, se seuraa kohti hajulähdettä, vaikka se olisi kaukana ohjaajasta. Se voi hidastaa ja pysähtyä ja haistella pää hyvin ylhäällä kääntyneenä tuleen päin, paikallistaakseen paremmin hajun lähteen. Lagotolle on luonteenomaista ehdoton ja äärimmäisen luonnollinen suhde ohjaajaansa. Vaikka se osoittaa itsenäisyyttä ja aloitekykyä, se on aina valmis seuraamaan ohjaajansa ohjeita kaikissa ympäristöissä ja tilanteissa. Se on valmis palaamaan ja suuntaamaan etsinnän ohjaajan osoittamalle alueelle. Se on avoin ja työteliäs luonne. Luonnollinen innokkuus työhön saa aikaan sen, ettei se häiriinny helposti ympäristön ärsykkeistä, jotka voisivat häiritä työskentelyä. Se ei ole lainkaan kiinnostunut lähellä olevasta riistasta tai riistan hajusta. Jos se sattumanvaraisesti törmää riistaan, se voi osoittaa hetken aikaa kiinnostusta, mutta joka tapauksessa se on valmis jatkamaan etsintään ohjaajan ensimmäisestä kutsusta.

Kuoppa (forata)

Kerran tryffelin paikallistettuaan lagoton täytyy osoittaa päättäväistä kaivamista. Se voi pitää varmistamistaukoja haistellen kuopan reunoja ja pohjaa löytääkseen paremmin tryffelin ja suunnatakseen sen mukaisesti kaivamisensa. Se voi etsiä kuopan ulkopuolelta, jos se epäilee jo kuopaisseensa tryffelin ylös kuopasta. Ohjaaja voi keskeyttää toiminnan ja tällöin koiran täytyy pyynnöstä alkaa nopeasti kaivaa uudelleen. Koiran toiminta kuopalla täytyy olla sellaista, että se mahdollistaa ohjaajalle tryffelin saamisen.

Työkoesäännöt:

Art. 1 Tarkoitus

Lagotto romagnolo rodun työkokeen tarkoitus on arvioida koirien asennetta tryffelienetsinnässä. Kokeen avulla voidaan vaikuttaa rodun jalostuksen, korostaen koiria, jotka erottautuvat luontaiselta laadultaan, työskentelymalliltaan ja kyvyltään vastaanottaa rodulle tyypillistä koulutusta.

Art. 2 Koetyyppi

Kokeet järjestetään sillä tryffelilajilla, jota kokeen ajankohtana on lain mukaan sallittua poimia ja käyttää. Italian kennelliitto tunnustaa seuraavat kaksi koetyyppiä:

Koe A-tyyppi: Tryffelin etsintäkoe luonnollisella tryffelin kasvualueella

Koe B-tyyppi: Tryffelin etsintäkoe luonnollisella tryffelin kasvualueella

Koetyyppi A tulee järjestää tryffelialueella, jossa kasvaa sitä tryffelilajia, jota kokeessa etsitään. Ajankohdan mukaan on mahdollista laittaa alueelle lisää saman lajin tryffeleitä, joita kokeessa etsitään. Tämä voidaan tehdä ennen kokeen alkua, mutta ei koskaan koesuoritusten välissä. Tarkoituksena on lisätä koirien mahdollisuuksia tehdä löytöjä ja yhdenmukaistaa koeolosuhteita mahdollisimman tasapuolisiksi kilpailijoiden kesken.

Koetyyppi B järjestetään ainoastaan sillä tryffelillä, jota koealueella luonnostaan kasvaa. Näihin kokeisiin voi osallistua ainoastaan koira, joka on saanut sertin tai varasertin tyypin A kokeessa tai vastaavan tuloksen ulkomaisessa kokeessa. B-tyypin kokeita voi järjestää vain maa-alueilla, jotka ovat Italian kennelliiton ehdottamia ja hyväksymiä.

Art. 3 Tuomaristo ja tuomaristo seuraava henkilöstä

Kokeet arvioi erikoistuomari tai usean tuomarin kollegio. Usean tuomarin tuomaristo on pakollinen B-tyypin kokeessa ja kokeessa jossa on parit, vaikka nämä olisi jaettu pattereiksi. Tällöin tuomaristo koostuu aina vähintään kolmesta tuomarista. Näitä voivat olla Italian Kennelliiton lähettämä edustaja, Italian Kennelliiton hyväksymät tuomarikokelaat ja muut henkilöt, jotka delegaatio on hyväksynyt tuomaristoon. Järjestäjän täytyy mahdollisuuksien mukaan järjestää koe niin, että yleisön on voi seurata sitä. Koealueen luonto huomioiden katsojat tulee olla jaettu niin, etteivät he muodosta suuria ryhmiä. Katsojat voivat seurata koetta tuomariston ohjeiden mukaisesti täydellisessä hiljaisuudessa ja häiritsemättä millään tavoin osallistujaa. Tuomaristolla on mahdollisuus olla päästämättä yleisöä koealueella, jos he katsovat sen tarpeelliseksi.

Art. 4 Ilmoittautuminen ja hyväksyminen

Kokeeseen voivat ilmoittautua italialaiset ja ulkomaaliset Lagotto romagno -rotuiset koirat, jotka on rekisteröity johonkin FCI:n hyväksymään rekisteriin. Kilpailukirja tulee olla muilla, paitsi tulokkailla ja ulkomaisilla koirilla. Ilmoittautumismaksut tulee olla maksettu annettuun päivämäärään mennessä. Ilmoittautuminen on pätevä vain, jos maksettu summa on oikea. Koiran ilmoittautumisen peruminen tai keskeyttäminen kokeen aikana ei oikeuta ilmoittautumismaksun palautukseen, paitsi jos nartulla on juoksut ja tästä esitetään eläinlääkärin todistus. Purevia koiria, juoksuissa olevia narttuja ja kastroituja koiria ei hyväksytä. Uroksilla tulee olla kaksi samankokoista kivestä, jotka ovat laskeutuneet kunnolla. Ilmoittautumalla ohjaaja vahvistaa että hän tuntee ja hyväksyy Lagotto romagnolo -kokeen ja kaikki viralliset standardit, jotka Italian kennelliitto on julkaissut tunnustettuihin tapahtumiin.

Art. 5 Kokeet

Koiran iän mukaan on erilaisia luokat:

Pennut: 4kk-12kk

Nuoret: 9kk-30kk

Avoin luokka: yli 15 kk

Veteraanit: yli 7 vuotta (omistaja voi ilmoittaa koiran veteraaneihin tai avoimeen luokkaan)

Uroksille ja nartuille voidaan järjestää erillisiä kokeita.


Art. 6 Ryhmät ja järjestyksen arpominen

Koirakot voidaan jakaa pattereihin, mikäli koepaikalle saapuu enemmän kuin 12 ilmoittautunutta koirakkoa. Yhdellä tuomarilla voi kokeessa tai patterissa olla korkeintaan 16 koirakkoa. Patterissa ei voi olla vähempää kuin kuusi koiraa. Järjestäjän tulee ensisijaisesti pyrkiä sijoittamaan saman ohjaajan koirat samaan patteriin. Mahdolliset parit arvotaan. Saman ohjaajan koiria ei laiteta pariksi, mikäli mahdollista. Patterin sisäiset vuorot arvotaan kokeessa paikan päällä. Arvonta suoritetaan tapahtuman ohjelmassa ilmoitetussa paikassa ja kellonaikana Italian Kennelliiton edustajan (=koetoimitsija) ja halukkaiden ohjaajien läsnä ollessa.

Tuomaristo voidaan päättää arvonnalla testipäivänä Italian kennelliiton edustajan ja halukkaiden ohjaajien läsnä ollessa. Vaihtoehtoisesti tuomariston voi asettaa järjestävä toimikunta, tällöin se tulee ilmoittaa tapahtuman ohjelmassa.

Jos osallistujat jaetaan pattereihin, tuomarit ja maa-alueet arvotaan testipäivänä, Italian Kennelliiton edustajan (=koetoimitsija) ja halukkaiden ohjaajien läsnä ollessa.

Monipäiväisissä kokeissa arvonta tehdään vain ensimmäisenä päivänä. Seuraavina päivinä maa-alueet ja tuomarit kierrätetään eri pattereilla.

Art. 7 Maa-alueiden jakaminen - ohjaajien käyttäytyminen

Ohjaajien tulee olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan nimenhuudossa ja tuomarien käytettävissä, hylkäämisen uhalla. Odottavien osallistujien tulee kohdella koealuetta suurella kunnioituksella. Ennen omaa vuoroaan on hylkäämisen uhalla kiellettyä vapauttaa koiria järjestäjien asettaman rajan ulkopuolelle. Kun tuomari kutsuu, ohjaajan tulee saapua koira hihnassa, ilman mitään pakotus- tai koulutusvälineitä. Tuomarit osoittavat tutkittavan maaston. Ohjaaja saa vapauttaa koiran hihnasta vain tuomarin käskystä. Koiralla ei saa olla päällään pantaa, valjaita tai mitään muuta välinettä. Ohjaajien, suorittavat he yksitellen tai pareittain, tulee säilyttää kontakti tuomariin ja noudattaakseen tämän ohjeista. Koiraa tulee ohjata mieluiten eleillä. Liian toistuvista koiran uudelleenkäskytyksistä suullisesti tai vihellyksin rangaistaan. Parikokeessa ohjaaja ei saa häiritä toista koirakkoa uudelleenkäskytyksillä tai muutoin.

Ohjaaja on velvollinen huolellisesti peittämään oman koiransa kaivaman kuopan. Tämän tekemättä jättäminen on hylkäävä virhe.

Tuomarin pyynnöstä ohjaajan tulee kutsua koiransa luokseen ja pitää se hihnassa tuomarin lähellä odottaen seuraavia ohjeita. Kun suoritusaika päättyy, tuomari näyttää ajan päättyvän ja ohjaajan tulee välittömästi kutsua koiransa ja ottaa se kiinni. Jokainen koira joka jättää toistuvasti huomioitta ohjaajan käskyt vuoron lopussa, katsotaan olevan hallitsematon.

Koiran huono kohtelu tai väärinkäytös johtaa välittömään poissulkemiseen kokeesta. Ennen kierroksen alkamista tuomarilla on oikeus tarkastaa jokaisen koiran tunnistusmerkintä. Tuomarin on ehdottomasti tarkistettava koulutettujen koirien tunnistusmerkinnät kierroksen lopussa.

Art. 8 Kierrokset - kierrosten pituus, - lopputulokset - Uusinnat - Yksilö- ja parikierrokset

Kierrokset suoritetaan yleensä yksittäisille koirille kerrallaan. Järjestäjä voi suunnitella kierrokset pareittain ja määrittää, mitkä kokeet tehdään näin.

Suoritus kestää normaalisti 10 minuuttia A-kokeessa ja 15 minuuttia B-kokeessa. Tuomarin kanssa yhteisymmärryksessä järjestävä toimikunta on oikeutettu muokkaamaan kestoaikoja korkeintaan kaksinkertaiseksi, riippuen kokeen tyypistä, erityisesti maaston muodoista ja osallistuvien koirien lukumäärästä. Jokaiselle osallistujalle tulee olla sama, ennalta asetettu aika. Jos koe tehdään pareittain, ensimmäisen kierroksen lopussa kutsutaan jatkamaan ne koirat, joiden suoritus keskeytyi ilman niiden omaa syytä, ennen niille varatun ajan loppua. Suorituksen loppuun saattamiseen saa käyttää saman ajan, joka jäi käyttämättä keskeytyksen vuoksi.

Koirat joita ei ole hylätty, mutta jotka eivät ole esittäneet hyväksyttävää kaivamista, voidaan kutsua yhdelle tai useammalle uusintakierrokselle. Uusintakierroksen kesto on on tuomarin harkinnassa, mutta sen on mahdollistettava niiden tavoitteiden saavuttaminen, joiden vuoksi koira kutsuttiin uusintakierrokselle. Koira tulee kuitenkin pysäyttää heti ensimmäisen kuopan kaivamisen jälkeen.

Jokaisella koiralla tulee olla alue koskematonta maata, mutta osa kierroksesta voi olla alueella josta muut koirat ovat jo etsineet. Tuomareiden tulee aina pitää huolta niin hyvin kuin mahdollista, että jokaisella koirakolla on parhaat mahdolliset olosuhteet.

Art. 9 Arviointikriteerit

Arvioinnissa tulee huomioida seuraavat osa-alueet:

§ – HALLUKKUUS: Lagoton pitää osoittaa jatkuvaa, ahnasta ja päättäväistä toimntaa. Sen pitää osoittaa oma-aloitteisuutta, eikä ohjaajan tarvitse innostaa sitä jatkuvilla kehoituksilla ja käskytyksellä. Lagotto osoittaa päättäväisyyttä myös hankalissa i hankalissa maasto-olouhteissa liikkuessaan.

§ – ETSINTÄ: Koira suhteuttaa etsinnän maastotyyppiin sopivaksi. Etsintäsäde on riittävän laaja, jotta se kattaa tehokkaasti aluetta, mutta etsinnän täytyy olla myös erittäin tarkkaa ja tunnollista, niin että maaston hajut tulee hyvin eroteltua, jotta koira voi työskennellä tehokkaasti. Etsinnässä liike hidastuu hajun tarkennusvaiheessa tai koiran tarkentaessa ohjaajan osoittamaa aluetta. Koiran tulee työskennellä pääsääntöisesti ohjaajan edellä, eikä se saa häiriintyä riistan tai muista ylimääräisistä hajuista.

§ – LIIKKUMINEN: Optimaalinen Toivottavin on iloinen ja reipas ravi, joka ilmentää koiran iloa työskennellessään. Hetkellinen laukka on sallittua kokeen alussa ja palatessa takaisin jo tutkitulta alueelta. Käynti on sallittua, kun koira tarkentaa hajun lähdettä.

§ – TAIPUMUS HAJUTYÖSKENTELYYN DOTI OLFATTIVE: Arvioidaan koiran kykyä ratkaista reitti kuopalle, liikkuen päättäväisesti nenänsä perässä ja työstäen tuulen levittämän kypsän tryffelin hajua sen luomalla hajualueelta.

§ – HALLITTAVUUS COLLEGAMENTO: Vaikka lagoton työskentely on itsenäistä ja päättäväistä, tulee sen osoittaa vahvaa yhteyttä ohjaajaansa, ilman että se ilmentää pelkoa. Pyydettäessä koiran täytyy suunnata etsimään sille osoitettuun suuntaan ja palata halukkaasti kutsuttaessa, paitsi ollessaan aloittamassa kaivamista.

§ – KUOPAT FORATE: Tuomarit eivät arvioi kaivettujen kuoppien määrää vaan kaivamisen laatua. Kaivuun on oltava päättäväistä ja jos se keskeytetään ohjaajan käskystä, on kaivaminen aloitettava heti uudelleen ohjaajan pyynnöstä. Positiivisesti arvioidaan kaivamisen keskeyttämistä käskystä ja/tai tryffelin tuonta ja luovutusta ohjaajalle. Lagoton työskentely kuopalla täytyy olla sellaista, että ohjaajan on mahdollista saada tryffeli haltuunsa.

pentujen ja junioreiden kokeissa arvioinnissa täytyy erityisesti painottaa niitä kriteereitä, jotka kokeen aikana tuovat esiin koiran luontaiset ominaisuudet kuten oma-aloitteisuuden. Sen sijaan voidaan arvioida lievemmin tottelevaisuutta ja kuuliaisuutta.

Art. 10

VIrheet – Ensimmäinen minuutti

Viat ja virheet, joista rangaistaan tai johtavat hylkäämiseen ovat: Difetti ed errori che comportano penalizzazione ed eventualmente eliminazione sono:

a) Aloitteellisuuden puuttuminen ja jatkuvuuden puuttuminen työskennellessä. mancanza di iniziativa e discontinuità nell’azione;

b) Epäjohdonmukainen ja loppuunsaattamaton etsintä. cerca disordinata ed inconcludente;

c) Etsintä tyyli ja etsintämetodit eivät ole rodunomaisia. stile e metodo di lavoro non conforme alla razza;

d) Kuopan hylkääminen abbandono della forata;

e) Enenmmän kuin kaksi tyhjää kaivamista più di due forate a vuoto;

f) Vakava tottelevaiuuden puutos ja koira ei ole hallussa. grave mancanza di ubbidienza e fuori mano;

g) Puutuva ohjaajasta irtoaminen ja kestävyys. (koira ei fyysisen tai psyykkisen syyn takia liiku)

h) Jatkuva kiinnostus riistan hajuun ja ilmeinen peräänlähtö asti curare con insistenza emanazioni di selvaggina ed eventuale rincorsa a fondo;

i) Häiriintyy koiraparista ja/tai sinnikkäästi pyrkii sitä kohden.

j) laukausten ja äänten pelko, ujous ja aggressiivisuus.

Tuomarin tehtävänä on arvioida objektiivisesti koiran tekemän virheen vakavuutta ja ottaen huomioon olosuhteet, jotka johtivat virheeseen

Mikä tahansa virhe, joka tapahtuu suorituksen ensimmäisen minuutin aikana ei johda hylkäämiseen.

Art. 11

Arvosanat – hyväksyttyyn tulokseet tarvitaan yksi tuloksellinen kaivuu.

Arvioinnissa selitetään annettu arvosanan. Kokeen päätyttyä tuomariston täytyy välittömästi sijoittaa kolme palkittavaa koirakkoa. Kaikkien koirakoiden suorituksesta kerrotaan tiivistelmä.

Ensimmäinen palkintosijaa ei voi antaa koiralle, jonka arvosana on erittäin hyvää heikompi. Tässä tapauksessa ensimmäistä sijaa ei anneta.

Jotta koira voi saada hyväksytyn tuloksen, sen pitää tehdä yksi tuloksellinen kaivuu siitä tryffelistä, josta koetta suoritetaan.

Arvosanat annetaan seuraavien kriteerien perusteella:

Erinomainen (ERI) koiralle, joka osoittaa omaavansa rodunomaisia taipumuksia kaikkein korkeimmalla tasolla. Tämän lisäksi koiralla ei paljastunut puutteita, eikä koira tehnyt pahoja virheitä. Näin ollen koira on osoittanut omaavansa on erinomaisen kyvyn työskennellä täydellisesti rodun ominaisuuksien (standard) mukaisesti.

Eccellente (Ecc.) a quel cane che abbia dimostrato di possedere al più alto grado tutte le doti di stile e le qualità naturali che caratterizzano la razza. Inoltre il cane qualificato eccellente non deve aver palesato difetti e non deve essere incorso in errori gravi, dimostrandosi soggetto di eccezione e capace di svolgere alla perfezione il lavoro prescritto dallo standard.

Erittäin Hyvä (EH) koirlle joka työskentelemällä erittäin hyvin ja on osoittanut omaavansa huomattavalla tasolla rodunomaiset taipumukset työskentelyn erikoispiirteet. Erittäin hyvä annetaan myös niille koirille, jotka työskentelyn ja taipumuksensa perusteella olisivat ansainneet erinomaisen, mutta jotka tekivät virheitä, niin ettei erinomaista arvosanaa voi niille antaa

Hyvä (H) annetaan koiralle, joka osoittaa hyvissä määrin omaavansa rodulle tyypillisiä ominaisuuksia ja joka työskentelee hyvin, ilman isompia virheitä tai jolla on pieniä puutteita, joista johtuen korkeampaa arvosanaa ei voi antaa.


Tyydyttävä (T) jolla on riittävästi luontaista taipumusta rodunomaiseen työhön ja joka työskenteli tyydyttävästi, jotta arvosana voidaan antaa.

Pennuile voidaan antaa arvosanoiksi erittäin lupaava, lupaava ja riittävän lupaava, ilman että tuloksia viedään kilpailukirjaan.

Art. 12

Hylätyt ja ei arvosanaa saaneet koirakot.

Koira, joka on tehnyt hylkääviä virheitä tai joka on ohjaajan pyynnöstä keskyttänyt kokeen määritellään tuomarin tiivistelmässä termillä “hylätty”. Koira joka ei vuoronsa aikana tehnyt löytöä määritellään termillä “ei hyväksytty”. Encin edustajan ja järjestävän toimikunnan vastuulla on kirjata edellä määritetyt tulokset kilpailukirjaan.

Art.13

Todistus luontaisista taipumuksista. C.Q.N.

Voidaan antaa todistus luontaisista taipumuksista koiralle joka kokeessa teki ainakin yhden onnistuneen kaivuun kokeessa kyseessäå olleesta tryffelista ja on osoittanut omaavansa lagoton työskentelyyn tyypillisiä luontaisia taipumuksia, ja jotka pystyttiin osoittamaan koevuoron aikana, mutta joka teki virheitä, jotka aiheutuivat puutteellisesta koulutuksesta ja/tai hallinnan puuttesta ja näin ollen estävät arvosanan saavuttamisen.

Art. 14

Sertiti ja Cacitit ja varat CAC ed i CACIT e relative riserve in palio

Mitä tulee sertien, cacitien ja varaseriten ja cacitien jakamiseen viitataan yleisiin koirakoesääntöihin.

Ainoastaan avoimen luokan koira voi vastaan ottaa sertin ja varaasertin. Jos koe on jaettu joukkoihin, on mahdollista jakaa serti ja varaserti jokaisessa joukkiossa.

Kansainvälisissä kokeissa jaetaan cacit, jos paikalla on ainakin 6 koirakkoa, ja kun urokset ja nartut kilpailevat keskenään. Arviointikriteerit, joiden perusteella cacitit jaetaan, ovat samat kuin sertien jakoperusteet. Kansainvälisissä kokeissa, monituomarinen tuomaristo jakaa cacit ja vacacitin sertien jaon yhteydessä paitsi kokeissa, jossa kokeen pitämiseksi koe jaetaan joukkoihin. Kansainvälisissä kokeissa, jossa kokelaat jaetaan joukkioihin, jaetaan kuitenkin vain yksi cacit. Jos kokeessa on kaksi tai useampi sertivoittaja, sertivoitajien keskenäisestä sijoituksesta päättää kolmesta Cacit jakamiseen pätevöityneen tuomarin tuomaristo. (Ensimmäiselle Cacit toiselle vara)

Niissä kokeissa, joissa on vain yksi joukkue, sertivoittajalle ehdotetaan cacitia, jonka vahvistaa tuomaristo, joka koostuu kolmesta caciti pätevöitynyttä tuomaria. Vara cacitin kanssa toimitaan samoin kuin cacit koirakon kanssa, ja vara cacit myönnetään koirakolle, jolle myönnettiin varaserti.

Art. 15

Tulosten julkaisu ja kirjalliset arvioinnit La proclamazione dei risultati – La Relazione

Kokeen päätyttyä, edelleen koealueella, tuomari julkistaa tulokset ja sijoittuneet koirakot. Kirjalliset arvioinnit, pitää olla nähtävissä tulosten julkaisun jälkeen koepaikalla

Art. 16

Näyttelyssä Käyttöluokkaan osallistumisen vaatimukset.

Qualifica necessaria per l’iscrizione alla classe lavoro in esposizione e raduno

Koiran, osallistuakseen näyttelyissä ja erikoisnäyttelyssä käyttöluokkaan, täytyy saavuttaa työkokeessa vähintään erittäin hyvä – arvosanan tai olla saanut todistuksen luontaisista taipumuksista tryffelinetsintäkokeesta.

Art.17

Tryffelinetsinnän taipumuskokeet Prove Attitudinali di cerca del tartufo

CIL (italian lagottoklubi) yhdessä Encin kanssa, jalostuksen ja rodun suojelun näkökulmasta,voi järjestää kokeita. Näissä kokeissa tuomareina voi toimia klubin hyväksymä kokemustuomari tai ENCIN hyväksymä erikoistuomari, sen mukaan miten CILn sääntöehdotuksen mukaisesti on hyväksytty.

Tällaisen kokeen järjestelyistä CIL n pitää esittää koeohjelma ja sen tavoitteet, joita halutaan saavuttaa, ja jotka ovat rodun jalostuksen toimintasuunnitelman mukaiset kuten myös säännöt ja arvioinnin kriteerit, hyväksyttäväksi ENCILLE.

CILin pyynnön mukaisesti, Encin hallitus voi hyväksyä erityistodistuksen taipumuksesta tryffelin etsintään vaihtoehtoiseksi titteliksi käyttöluokkaan osallistumiseksi näyttelyissä ja/tai vaihtoehtoiseksi titteliksi pääsystä ”Valittujen kasvattajien Rekisteriin” (vaaleanpunainen rekkari).

ART. 18

Italian työvalio -tittelin saavuttaminen. Conseguimento di titoli per il Campionato Italiano di Lavoro

– Tarvitaan kolme sertiä, joista vähintään yksi on saavutettu B-tason erikoiskokeesta ja vähintään kahdella eri tryffelilajilla. Jos kokeet ovat vain yhden tuomarin kokeita, täytyy tulokset olla eri tuomareilta.

– Kaksi erinomaista laatuarvosanaa, joista yksi kolmannesta tryffelilajista, jos sertit on saavutettu vain kahdella tryffelilajikkeella.

– Vähintään laatuarvosana “Erittäin hyvä”, joka on saavutettu rodun erikoisnäyttelystä ja käyttöluokan serti.

- A-tyypin kokeissa varaserti muuttuu sertiksi, jos sertin saavuttanut koira on jo julistettu käyttövalioksi tai jos koiralla on jo ennestään riittävästi sertejä, voidakseen valioitua, eikä tarvitse enää kyseessä olevasta kokeesta sertiä. Tai jos koiralle, jolle serti on myönnetty ei jostain syystä voisi olla vahvistettu sertiksi.

B-tyypin kokeessa voidaan käyttää varasertiä välittämättä sertivoittaja koiran titteleistä.

- Virallinen lonkkakuvatulos tuloksella A, B tai C.

Art. 19

Muissa tapauksissa, joita ei näissä säännöissä ole erikseen mainittu noudatetaan, Yleisiä työ (vai käyttö)kokeiden ja koiratapahtumien sääntöjä.