Stargazery on vuonna 2005 perustettu oululainen bändi, joka on julkaissut 3 koko pitkää maailmanlaajuisesti ja neljäs levy on tuloillaan. Stargazeryn musiikissa yhdistyy 80-luvun hienot kitara- ja syntikkariffit sekä stadionluokan kertosäkeet. Kaiken kruunaa Jari Tiuran upea ääni. Jari on tullut tunnetuksi mm. Snakegod -yhtyeestä, mutta hän oli myös legendaarisen Michael Schenker Groupin vokalisti tehden maailmankiertueen ja levyn kokoonpanon kanssa.
Edellinen Constellation albumi saavutti hienosti fyysisten levyjen listasijan 7. Suomessa, ja debyyttialbumiakin on striimattu yli miljoona kertaa. Bändi on hieman vaihtanut kokoonpanoa sitten viime levyn, mutta nyt on ryhmä koossa ja valmis keikkalavoille, joissa bändi ei jätä ketään kylmäksi.