Muotialan ja Mustametsän yhteisen vanhempainyhdistyksen hallitusta ei valitettavasti saatu muodostettua 15.9. pidetyssä vuosikokouksessa. Näin ollen Muotiala-Mustametsän vanhempainyhdistyksen hallitus kutsuu yhdistyksen vuosikokouksen uudestaan koolle maanantaina 29.9.2025 klo 18:00. Kokous on julkinen ja siihen voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki MuMuVa ry:n varsinaiset jäsenet (katso jäseneksi liittymisen ohjeet täältä).
Kokous järjestetään Mustametsän päiväkodin pihassa (Kuokkamaantie 14).
Mehu- ja keksitarjoilu alkaa noin klo 17:45. Lapset ovat tervetulleita pihaan leikkimään kokouksen ajaksi vanhempiensa vastuulla. Pihassa on lapsille katuliituja, hiekkaleluja ja muuta kivaa tekemistä. Sään salliessa paikalle tuodaan myös pieni pomppulinna! 🎪
Tervetuloa ideoimaan alkanutta toimintavuotta ja asettumaan ehdolle hallitukseen – uusia kasvoja tarvitaan toiminnan jatkamiseksi!
Tänäkin syksynä on osa viime vuoden hallituksesta jättäytymässä pois ja uusia jäseniä tarvitaan hallitukseen, sillä ilman hallitusta yhdistyksen toiminta ei voi jatkua. Yhdistyksen pelastaville uusille supersankareille on tarjolla tehtäviä puheenjohtajasta rahastonhoitajaan, sihteeriin ja tiedotusvastaavaan.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten on oltava yhdistyksen jäseniä, mutta muita vaatimuksia ei ole. Jos siis olet kiinnostunut tarttumaan toimeen ja lähtemään aktiivisemmin mukaan toimintaan lasten iloksi, niin olethan rohkeasti yhteydessä nykyiseen hallitukseen joko facebookin tai sähköpostin (muotialan.vanhempainyhdistys(at)gmail.com) kautta.
VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2025 ESITYSLISTA
Kokouksen avaus
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Yhdistyksen sääntöjen mukaan "Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti tai sähköpostilla kullekin jäsenelle vähintään seitsemän päivää ennen kokousta tai ilmoitettava kokouksesta päiväkodin ilmoitustaululla niin ikään vähintään seitsemän päivää ennen kokousta."
kokouksen toimihenkilöiden valinta
Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
Esityslistan hyväksyminen
Hallituksen jäsenten valinta
Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja 3-10 muuta jäsentä
Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta
Jäsenmaksujen vahvistaminen
Jäsenmaksu toiminta- ja tilivuodelle 2025-2026
Kannatusjäsenmaksu toiminta- ja tilivuodelle 2025-2026
Talousarvio ja toimintasuunnitelma
Vahvistetaan talousarvio ja toimintasuunnitelma toiminta- ja tilivuodelle 2025-2026
Muut esille tulevat asiat
Kokouksen päättäminen