Säännöllisten monitahokkaiden tahkot ovat säännöllisiä monikulmioita.
Kun haluat ommella jonkin näistä säännöllisistä monitahokkaista, aloita selvittämällä tarvitsemiesi kankaanpalojen muoto ja kuinka monta palaa tarvitset.
Kaavan tekemiseksi selvitin kuinka suuri on yksi viisikulmion kulma. Käytin mittakolmiota apuna kulmien mittamiseen ja valitsin särmän pituudeksi 8 cm. Piirsin kaavaan valmiiksi myös n. 1 cm saumavaran.
Silitin löytämiäni kangastilkkuja ennen palojen laikkaamista.
12 säännöllistä viisikulmiota valmiina. Kuusi oranssin sävyistä ja kuusi vihreän sävyistä.
Suunnittelin palojen järjestyksen siten, että ompelen kolme oranssia palaa yhteen ja niiden välille vihreistä paloista yhtenäisen alueen kappaleen ympäri.
Silitin aina saumat auki, jotta särmät näyttävät siisteiltä.
Tässä on yhdistety ensimmäiset 6 palaa. Jatkoin tästä ompelemalla loput kolme vihreää palaa oikeille paikoille.
Ompelin seuraavaksi loput 3 oranssia palaa yhteen ja silitin saumavarat auki.
Yhdistin edelliset osat yhteen ompelemalla yhtä luukuunottamatta kaikki muut saumat yhteen. Tämän jälkelle jääneen käänsin työn oikein päin aukon kautta.
Täytin dodekaedrin vanulla aukon kautta. Lopuksi ompelin aukon kiinni käsin.
Kuinka paljon tähän kappaleeseen tarvittiin kangasta? Miten saat lasketuksi yhden viisikulmion pinta-alan?
Kuinka paljon tarvittiin vanua kappaleen täyttämiseen? Miten saat lasketuksi kappaleen tilavuuden?