Dragons Instinct F

07.10.2021 Drago-projekti alkakoon, kirjoittanut Irene Raine

Vihdoin koitti se aamu, jona hulppea Drago-poju saatiin kotiin! Kauppakirjat allekirjoitettiin jo monta päivää sitten, mutta luonnollisesti sopivan hevoskuskin löytäminen ei aina ole simppeli juttu. Tällä kertaa kuljetusmatka oli toki maltillinen, mutta olimme silti varautuneet ja varanneet heti aamusta laivan satamaan saapumisesta hyvin aikaa herra Dragolle. Se kannatti, sillä valtavan suuri ruunikko oli hieman hämillään kaikesta. Eikä mikään ihme! Merellä sattui juuri tänä aamuna käymään melkoinen myräkkä, joten oriparka haki tasapainoaan vielä hyvän tovin. Laitoinkin tallitytöt taluttelemaan oria yläkentälle, jossa onneksi juuri silloin ei ollut tunteja käynnissä. Drago pääsi myöhemmin uuteen karsinaansa – taas uutta ihmeteltävää, nimittäin ulkokarsina. Oritallin rakennus on vasta suunnittelun asteella, joten herrasmiesliiga saa toistaiseksi kokoontua 1900-luvun alussa rakennetussa tallissa, jonka karsinat avautuvat luukkuineen päivineen suoraan ulos.Seuraavana aamuna Drago olikin jo innoissaan tulossa ulos karsinastaan heti luukut avattuani, joten otin sen pikaiselle kävelylle liinanpäähän. Tai niinhän minä kuvittelin. Drago ei olisi millään raaskinut lopettaa vainukoirailuaan, joka paikassa oli niin paljon kiehtovia juttuja ja tuoksuja tutkittavaksi. No, ehdinpä nappaista pari kuvaa Instaan: kyllä, kenttäratsastaja Irene Raine oli hankkinut itselleen kouluhevosen, jonka kanssa aikoi jonakin päivänä itse startata GeePeetä. Sitä päivää sai kyllä hetken odotella, mutta onneksi Regina Solbacka oli ihastunut Dragoon jo koeratsastuksessa. Projekti Drago alkakoon!

07.11.2021 – KRJ Tarinakilpailut Hiivurissa, kirjoittanut Irene Raine

Regina istahti valtavan suuren oriin satulaan antaen piut paut vieressä viimeisiä ohjeita huitovalle hevosenomistajalle. Kaakatus oli alkanut ennen kuin laiva ehti Maarianhaminan satamasta lipua irti. Regina oli joka kerta vain huiskauttanut kättään.

”On sitä ennenkin kisoissa käyty”, nainen oli joka kerta todennut, jatkaen puuhiaan muina naisina. Nytkin hän oli kuin oltaisi kotikentällä tiistaiaamuna harjoittelemassa siistejä tasajaloin pysähdyksiä, eikä suinkaan vieraalla tallilla koulukisojen verryttelyssä. Tosiasiassa Regina ei ollut yhtään niin vakuuttunut tästä projektista, mutta kulmiaan vienosti kurtistaen puristi ruunikon kylkiä. Tuolle stressipesäkkeelle tällaisia ajatuksia ei missään nimessä voisi valuttaa, tai Kuuvuoren hevosauton nokka kääntyisi välittömästi kohti lähintä satamaa, sama se vaikkei laivaa näkyisi tuntikausiin.

Olihan tämä peräti kolmas kerta, kun Regina istui Dragon selässä. Ensimmäistä kertaa nyt ei oikeastaan voinut edes laskea, se oli viitisen minuuttia koeratsastuksessa Faconden kentällä. ”Tämä se on!” Regina oli hihkaissut, kun he vihdoin olivat löytäneet kenttäratsastajalle sopivan haasteellisen ratsun kouluprojektiksi. Hän tunsi asiakkaansa siinä määrin, ettei mikään valmiiksi prixit ja praxit voittanut dressagerobotti saisi Ireneä innostumaan. Piti olla sopivasti haastetta, ja tässä jos missä eläimessä sitä oli. Toinen kerta olikin sitten jo Kuuvuoren kentällä, tai pikemminkin maastoestekentällä, Reginalle kovin vieraalla maaperällä. Mutta heikäläiset tuntuivat tykkäävän ja Dragokin oli silloin antanut enemmän itsestään, joten miksipäs ei.

Diiliin oli kuulunut, että Regina itse starttaisi Dragolla kunnes Irenen taidot tyypparina kehittyisivät. Meni siihen sitten kolme starttia tai kolmekymmentä starttia, Regina oli täydellä sydämellä mukana tässä kotkotuksessa. Tietenkin – olihan Drago lupaava nuori kouluratsunalku ja Irene lupaava käännynnäisenalku. Tässä oli kaikki tähdet kohdillaan.

11.-14.11.2021 Comber Cupin kolmas osakilpailu, kirjoittanut Irene Raine

Naputin take away-kahvikuppia sisältä rekasta kantautuvan hittibiisin tahtiin. Kumma juttu, miten take away-kahvi maistuu ihan yhtä pahalta, sama se missä maassa oltiin. Taustalla siintävät tuulimyllyt ja kirkkaan sininen taivas tekivät syyspäivästä kummallisen leudontuntuisen, kuin syksy olisi maagisesti työnnetty kauemmas. Hollanti pitkittyvine syksyineen ei ollut vieras paikka, olihan se vain muutaman sadan kilometrin päässä siippani kotipaikasta, Luxemburgista, ja reissut niin Hollantiin kuin Belgiaan ja Saksaankin olivat tulleet tutuiksi. Comber sen sijaan oli meille uusi paikka, samoin kuin Comber Cup. Kurtistin kulmiani pahvikupin kukkakuvioille. Olimme jo auttamatta myöhässä Comber Cupin ensimmäisistä osakilpailuista, mutta elättelin pientä toivonsiementä. Jos ei muuta, Drago saisi tervetullutta rutiinia pitkiin kisamatkoihin. 1500 kilometriä tuntuivat yhä, vaikka täällä oli oltu jo pari päivää, ja matkan aikana oli pysähdytty jos jollekin tallille keräämään virtaa ja vetreyttämään jäseniä. Olimme saaneet majoittaa hevosemme Alexandren tuttavaperheen tilalle, vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Comberista.

Juuri sillä hetkellä voitontahto tuntui hukkuvan jännityksen alle, mikä oli mulle aika epätavallista.

”Alles OK?” Alexandren huikkaus palautti minut maanpinnalle. Tummatukkainen talutti autosta ulos Dragoa. Ruunikko kolisteli rampilla sellaista vauhtia, että hetken pelkäsin oriin taittavan kinttunsa eikä kisoista tulisi mitään. Toisaalta, luvassa oli meikäläisen ensimmäinen interkakkosen tasoinen cupluokka, olisikohan tuo ollut niin paha.

”Mjoo”, mutisin, laskien pahvikupin auton rengassuojukselle. Drago tempoi juoksutusliinaa aviomieheni kädessä, yritti nousta takasilleen ja korskui silmänvalkuaiset vilkkuen. Auringonvalossa Drago muistutti erehdyttävästi nimensä lähdettä. Naapuriauton takaa kurkisti joku, mutta samassa Drago äkkäsi maassa vielä koto-Ahvenanmaata vehreämpänä rehottavan ruohikon, laski päänsä puuskahtaen alas ja unohti temppuilun sen siliän tien.

”No se ei ainakaan osaa stressata”, hymähdin orin jäntevää kaulaa taputtaen. Iso ruunikko hamusi ruohoa renkaan takaa.

”Hei sori – ihan pakko tulla sanomaan moi, kuulin että puhuitte suomea”, se sama hevosauton takaa kurkkinut blondi tupsahti esiin papattaen kädet heiluen. Drago kiskaisi päänsä ylös ja oli vähällä pudottaa kahvikupin renkaalta. Nappasin sen lennosta.

”No, jonkinmoista”, hymähdin, nakaten kupin Alexandren suuntaan. Vaihdoin sen liinaan, jonka kerin polvien väliin ja aloin samalla riisua kuljetusloimea Dragolta.

”Ollaan Ahvenanmaalta, sori aksentista, Irene Raine, tuo on mun mies, Alexandre – se puhuu vielä vähemmän suomea”, jatkoin, komentaen Dragoa, joka ei millään olisi halunnut seistä aloillaan kun ympärillä hyöri vieras naikkonen. Mokoma äijä. Drago kiersi pitkää kaulaansa ylttääkseen nuuskimaan vierasta.

”Ekaa kertaa täällä?” Blondi kurtisti kulmiaan. Nyökkäsin, kumartuen nappaamaan kuljetussuojat Dragolta.

”Meillä on isompi edustus mukana, tuokin auto on meidän”, viittilöin toisen mustan rekan suuntaan, jonka kyljessä tuoreet teippaukset kiiltelivät uutuuttaan. Vilkaisin kelloa – luokan alkuun ei olisi enää montaa hetkeä hukattavaksi.

”Cool! Menossa inttikakkoseen? Meiltä tulee sinne kanssa ratsu, tuo tuossa”, tyttö hymyili ylpeänä vielä Dragoakin suuremman hevosen suuntaan. Nielaisin. Meistä ei olisi vastusta tuolle, ajattelin synkistyneenä. Drago tönäisi otsaani turvallaan. Pyyhkäisin lian ja hymyilin itsekseni – ei tänne voittamaan tultu, vaan hakemaan kokemusta. Radalle mentäisiin vaikka ruohoinen kuolavana otsassa, pahanmakuinen kahvi mahassa kiertäen ja hevonen valmiina sinkoamaan kuuta kiertävälle radalle. Väliäkö sillä? Tärkeintä oli, että sinne radalle meni, hymyili ja ratsasti. Jos muisti tervehtiä tuomaria, aina parempi. Radan muistaminen tässä jännityksessä olisi vain pelkkää plussaa. Jonakin päivänä isojen kouluratojen kiertäminen ei ahdistaisi näin paljon, me voitettaisiin, eikä kukaan muistaisi töpeksintää. No, jos oikein hyvin kävisi, emme nolaisi Kuuvuorta ihan täysin.

Kauempaa kilpailualueelta kantautui kuulutus.

”Hitto, pitää mennä!” Blondi sanoi, ”oli kiva törmätä. Ehkä nähdään vielä, after rideissa viimeistään.”

En muistanut, mikä sen tytön nimi oli, mutta väliäkö sillä. Oli aina kiva törmätä lähes-naapureihin reissatessa.

10.02.2022 – Ensimmäinen kisakausi pulkassa, kirjoittanut Irene Raine

Dragon ensimmäinen kausi taputeltiin jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ruunikko ylsi hienoihin saavutuksiin, vaikka luonnollisesti myös takapakkia otettiin. Kausi starttasi lokakuun lopulla Harvest Moon Show’ssa, maltillisella vaativan A:n radalla, joka osoittautui kuitenkin luultua haastavammaksi. Herkkä poika Drago nimittäin säikkyi tuomarintornin kukkalaitoksia pahemman kerran… Kotiin tultiin leuka rinnassa harmillisella 60 prosentin tuloksella. Ei muuta kuin puhelin kouraan ja nöyränä puhelua valmentajalle. Kävimme läpi radan yksityiskohta kerrallaan, emmekä suostuneet ottamaan tappiota minään muuna kuin voittona. Tämähän oli vasta ensimmäinen ratamme, ja oppi oli kerta kaikkiaan tärkeää, niin ratsastajalle kuin hevosellekin. Regina suostui ottamaan Dragon loppuvuodesta hoiteisiinsa, kunhan ensin starttaisin sillä Comberissa. Oli tärkeää saada tunkkainen maku pois suusta ja hakea kokemusta sieltä, missä sitä tarjolla oli. Starttaisin kuitenkin Comberissa muilla ratsuilla, joten Drago kulkisi siinä sivussa mainiosti. Tuumasta toimeen, ja hirvittävän ramppikuumeen kautta ykkössijalle! Drago kahmi huimat 78 %, monta kertaa vaativammasta luokasta ja hirvittävän taitavien ratsukoiden joukkiosta. Ykkössija ei ollut koskaan hymyilyttänyt niin paljon! No okei varmasti on, mutta tämä voitto maistui erityisen makealta. Luovutin orini hyvillä mielin Reniginan käsiin, mutta Auburnissa prosentit putosivat taas alle seitsemäänkymppiin. Dragon melko vaisu kolmen tähden RMP-tulos kummitteli takaraivossa seuratessani ratsukon esitystä Pariisin dressageviikoilla. Karsinta meni melko hyvin, mutta finaalissa Drago säikkyi taas ja tulos putosi harmillisen alhaiseksi. Marraskuussa Drago taas muistutteli skoupistaan Helmwaldissa kahmimalla sijoituksia ja ykkössijoja toisensa perään.

Ensimmäisestä kisakaudesta käteen jäi jokunen voitto, rutkasti pettymyksiä ja yksi arvokisaruusuke. Joulun ja alkuvuoden ajan Drago on saanut pitää taukoa kilparadoilta ja vetää ansaitusti henkeä. Keskitymme lähinnä peruskunnon ylläpitoon ja valmennuksissa kiinnitämme huomiota perusasioihin uuden oppimisen sijaan. Kyllä tämä tästä.

7.5.2024 - Drago saapuu kotiin!, kirjoittanut Ida Roth

Kaupat Dragosta oli tehty sukkelaan. En sinänsä etsinyt "valmista" kouluratsua, mutta kun kuulin kenttäratsastaja Irene Raineen luopuvan Dragosta, olin sukkana paikalla. Tunsin Irenen entuudestaan, joten myyntipuheita ei liiemmin tarvinnut hioa. Päinvastoin, Irene suurinpiirtein nakkasi riimunnarun käteen ja paperit toiseen. Fiksu olisi ehkä pysähtynyt miettimään, mikä kiire naisella oli päästä näin upeasta oriista eroon... Mutta, hevospiireissä kulkeneiden juorujen perusteella Irenellä oli kipeä ero käsillä. En halunnut härkkiä mehiläispesää sen enempää vaan tyydyin osaani valmiin GP-oriin omistajana. Kurjaa totisesti.