VIIKKOTOIMINTA

Tälle sivulle on koottu lippukunnassamme aktiivisena toimivat ryhmät sekä niiden johtajat. Mikäli haluat liittyä partioon, ota rohkeasti yhteyttä jäsensihteeriin tai lippukunnanjohtajaan. Ryhmien kokoontumisiin on myös mahdollista tulla tutustumaan kunhan sopii siitä etukäteen kyseisen ryhmän johtajan kanssa.

Haemme aktiivisesti myös aikuisia mahdollistamaan lasten ja nuorten harrastamista! 

Ryhmien johtajat tavoittaa sähköpostilla etunimi.sukunimi@lauritsalansinisiskot.com 

SUDENPENNUT

Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela.

Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. Viikottaisissa laumailloissaan lauma oppii juttuja, joita ei koulussa opeteta. Lisäksi sudenpennut tapaavat toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa kuten kesäleirillä ja sudenpentujen partiotaitokilpailuissa.

SUDENPENTUJEN RYHMÄT

KETTULAUMA 

Torstai klo 16.45-17.45

Johtajat: Ulla Kuivalainen, Heta Tuominen, Tommi Kiukas


SEIKKAILIJAT

Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, sampo. Kukin seikkailija saa vuorollaan opetella johtamista eli toimia vartionjohtajana tilanteissa, joissa toimitaan pienryhmissä eli vartioissa.

Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Lisäksi seikkailijajoukkueiden ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. Seikkailija matkaa tutkimusmatkailijan lailla: retkikeittimet, ensiapu, rakentelu ja solmut tulevat seikkailijoille tutuiksi!

SEIKKAILIJOIDEN RYHMÄ

MURMELIT-VARTIO (TÄYNNÄ)

Torstai klo 18.00-19.30 tai 18-19/19-20

Johtajat: Heta Tuominen


LEPPÄKERTUT-VARTIO (2013-2014 syntyneet)

Keskiviikko klo 17:00-18:30

Johtajat: Malla Löppönen, Mila Puroharju, Iina Penttilä


TARPOJAT

Tarpojiksi kutsutaan 12–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa, tytöt ja pojat omissaan. Vartiossa on 4–12 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi. 

TARPOJIEN RYHMÄ

HATTIVATTI-VARTIO

Maanantai klo 17.30-18.30

Johtajat: Reeta Helén, Laura Hyöppinen

SAMOAJAT

Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. He jakautuvat sukupuolen mukaan 4–12 samoajan vartioihin. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, suunnittelee toimintaa yhdessä vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta.

Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus ja johtamisharjoittelu. Samoajat toimivat tarpojaikäisten vartionjohtajina.

SAMOAJIEN RYHMÄ

Lippukunnan samoajaikäiset nuoret johtajat toimivat yhdessä Siniveljien samoajien kanssa.

Luotsit: Meri Ilmaniemi ja Tuomas Mäkelä

VAELTAJAT

Vaeltajat, 18–22-vuotiaat, toimivat projektien mukaisissa ryhmissä tai oman tai naapurilippukunnan vaeltajien kanssa kaikki yhdessä. Vaeltajaryhmä, vartio, on yhteisryhmä, jossa on 3–5 vaeltajaa. Vaeltajat kokoontuvat kerran tai kaksi kuussa.

Vaeltajavartion vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vaeltaja. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.

VAELTAJIEN RYHMÄ

VAELTAJA-VARTIO

Kokoontuu yhdessä Siniveljien kanssa

Luotsi: Viivi Varpoila