Satulinnan päiväkoti on kiva pieni päiväkoti, joka sijaitsee Keskuskuja 5, Hollolassa. Satulinnassa työtehtäviin kuuluu lasten valvominen ja auttaminen. Satulinnassa hoidetaan lapsia. Leikin, valvoin ja autoin lapsia. Työpäivä kesti 6 tuntia ja ruokailu tapahtui Satulinnan ruokalassa.
Työpaikalla oli ryhmäperhepäivähoitaja, lastenohjaaja/avustaja. Päiväkotiin pääsemiseen tarvitsee kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon. Satulinna on jaettu kolmeen eri ikä/ryhmä luokkaan ja jokaisessa luokassa on 2-4 ohjaajaa.
Sain TET-paikan kysymällä sähköpostin kautta. Opin päiväkodin arjen rytmin.
Työpaikka sijaitsee Hollolan nuorisotyössä kouluilla ja kirjastolla. Nuorisotyössä ohjataan nuoria, keskustellaan sekä pidetään nuorten paikkoja mm. Mestan nuokkua. Työntekijöiden määrä vaihtelee, mutta heitä on noin 10-20.
TET-jakson tehtävinä oli esimerkiksi nuorten ohjaaminen, erilaiset palvelutilanteet sekä nuudeleiden valmistus. Tein tehtäviä nuorisotyöntekijöiden työparina kouluilla sekä Mestassa.
Sain TET-paikan kysymällä nuorisotyöntekijältä paikkaa. Työaika vaihteli: aamupäivisin klo 9-15 tai iltapäivisin klo 11-18.
Olin tetissä Hämeenkosken päiväkodissa, ja sen osoite on Huhdintie 7.
Työtehtäviä olivat esim. lasten kanssa leikkiminen ja las-ten vahtiminen ulkona.
Työpäivä kesti kuusi tuntia joka päivä. Ruokailu oli jär-jestetty niin, että kävin syömässä koulun puolella kou-luruuan. Varhaiskasvatuskoulutus on yksi koulutus, jolla pääsee päiväkotiin töihin. Työntekijöitä ryhmää kohden oli 2-3.
TET-paikan sain soittamalla ensin esimiehelle, minkä jäl-keen menin haastatteluun. TET-paikalla opin päiväkodin arkea, ja millaista se työ on. Paras muisto oli vappujuhlat.
Koulurinteen päiväkoti on pieni ja söpö päiväkoti, jossa suurin osa lapsista on alle 3-vuotiaita. Koska päiväkoti on pieni, pystytään siellä hyvin antamaan kaikille lapsille tasavertaisesti huomiota. Päiväkoti sijaitsee aivan Salpa-kankaan koulun vieressä, joten päiväkodille pääsee hel-posti bussillakin. Päiväkodin osoite on Koulurinteentie 3.
Työpaikalla saa tehdä monenlaisia avustavia työtehtäviä, esimerkiksi lasten kanssa leikkimistä, askartelua, sekä päi-väunilla ja ruokailuissa auttamista. Joskus menimme myös lasten kanssa esimerkiksi kirjastoon tai Kankaan koulun liikuntasaliin.
Meillä TET-päivä alkoi klo 8.00 ja päättyi klo 14.00. Ruokailu oli meillä aina ulkoilun jälkeen, eli se alkoi noin 10.30-11.00. Siitä lapset menivät suoraan päiväunille. Me ruokailimme lasten kanssa.
Työpaikalla on varhaiskasvatuksen opettajia. Työpaikalla työskennellään kasvatustieteen kandidaatin koulutuksella (3 v). Työpaikalla työskentelee noin 6 työntekijää päivästä riippuen.
Saimme TET-paikan kysymällä tekstiviestillä päiväkodilta, että olisiko sinne mahdollista päästä. Sovimme tapaamisajan ja -paikan, missä meitä vähän haastateltiin, ja sitten saimme paikan päiväkodilta.
Opimme olemaan enemmän erilaisten lasten kanssa ja opimme ymmärtämään lasten tarpeita. Paras muisto TET- jaksolta oli lasten kanssa toimiminen ja leikkiminen.
Olin TETissä Nostavan koululla. Se sijaitsee Nostavalla ja sen osoite on Nostavantie 382. Työpaikassa opetetaan 1-4-luokkalaisia.
Jakson aikana autoin oppilaita tarvittavissa asioissa, pe-lasin ja leikin heidän kanssaan. Aamulla menin koululle puoli 9 ja iltapäivällä pääsin puoli 3. Ruokailin koululla oppilaiden kanssa. Työntekijöitä työpaikalla oli 8-20. Erilaisia ammatteja, mitä työpaikalla oli edustettuina, olivat terveydenhoitaja, kuraattori, keittäjä, siivooja ja ta-lonmies.
Sain TET-paikan soittamalla apulaisrehtorille. Paras muis-to oli se, kun lapset ensimmäisestä päivästä alkaen tykkäsivät minun menemisestäni.
Päiväkoti Hulina sijaitsee Hollolassa, ja sen osoite on Hedelmätarhantie 15.
Työpaikalla sain tehdä erilaisia tehtäviä, esimerkiksi lasten kanssa leikkiminen, lasten pukeminen, ruokailussa autta-minen, ulkoilu ja myös lelujen pesemistä.
Minun päiväni oli 6 tuntia. Työpäivä alkoi aamulla kah-deksalta ja loppui kolmelta iltapäivällä. Ruokailu oli sa-maan aikaan lasten kanssa, ja söin samaa ruokaa kuin lapsetkin.
Tähän työpaikkaan pääsee varhaiskasvatuksen koulu-tuksella. Työpaikalla oli viidestä kahdeksaan työntekijää samaan aikaan kanssani.
Sain TET-paikan soittamalla päiväkodin yleiseen nume-roon ja kysymällä, olisiko heillä antaa TET-paikka minulle.
Paras muisto TET-jaksolta oli se, kun lapset olivat aina halukkaita leikkimään ja olemaan kanssani.
Päiväkoti keskellä metsiä ja peltoja. Pulina sijaitsee Miek-kiössä, entisessä kyläkoulussa. Sen osoite on Miekkiöntie 516, Lahti.
Siellä pääsee leikkimään ja hoitamaan lapsia, olemaan pihalla ja leikkimään metsässä. Autoin lapsia ulkovaat-teiden pukemisessa ja nukutin heitä.
Työpäivän pituus oli 9-15, ja sain ruokailla paikan päällä lasten kanssa. Työpaikalle tarvitsee varhaiskasvatuksen koulutuksen. Työpaikalla oli noin 5 hoitajaa. Työpaikalla oli työntekijöinä lastentarhan opettajia ja esimies.
Sain TET-paikan paikan päällä kysymällä. Vein TET-lomakkeet sinne heti, ja ne täytettiin siellä. Opin TETissä lasten kasvatusta ja päiväkodissa työskentelyä. Paras muisto oli, kun leikin lasten kanssa, ja he olivat heti kave-reitani.
Työpaikka sijaitsee Salpakankaalla, osoitteessa Koulu-rinteentie 9, Hollola.
Työssä piti auttaa oppilaita, laittaa papereita järjestykseen ja olla mukana tehtävissä.
Työpäivät olivat klo 9-15 ja ruokailu oli puolilta päivin kahdentoista aikaan. Työpaikalla oli opettajia, erityis-opettajia, kuraattori, terveydenhoitaja ja rehtori.
Sain TET-paikan soittamalla koululle, ja he ottivat mielel-lään vastaan. Opin TET-jaksolla, että työnteko voi olla välillä kivaa ja välillä tylsää. Paras hetki oli, kun pääsin katsomaan esityksiä koulun saliin.
Olin TETissä Salpakankaan päiväkodissa. Se sijaitsee Salpakankaan koulun yhteydessä osoitteessa Koulurinteentie 9 B, Hollola. Siellä tarjotaan monipuolista ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta.
Työskentelin 0–3-vuotiaiden ryhmässä. Työtehtäviini kuuluivat pääasiassa lasten vahtiminen, ja heidän kanssaan touhuileminen ja leikkiminen. Avustin lapsia ulkovaatteiden pukemisessa, tarjoilin sekä autoin ruo-kailussa ja nukutin lapsia. Lasten ollessa nukkarissa tein tarvittavia pienempiä tehtäviä, kuten siivosin leikkitiloja sekä muita yleisiä tiloja ja askartelin lapsia varten.
Olin TEissä joka päivä klo 8.30–14.30. Ruoan sain päiväkodilta, ja ruokatauko oli lasten ollessa nukkumassa.
Päiväkodissa oli ryhmää kohden noin 3–5 työntekijää ryhmän koosta riippuen. Siellä oli monia eri ammatteja kuten varhaiskasvatuksen opettajia, lastenohjaajia, lähi-hoitajia, siivoojia, keittäjiä ja toimintaterapeutteja.
Menin kysymään TET-paikkaa henkilökohtaisesti paikan päältä. Parasta TETissä oli viettää aikaa lasten kanssa ja tutustua heihin. Työ oli monipuolista, vaikka monena päivänä olikin samat päivärutiinit.
Työpaikka sijaitsee Soramäessä Kolmenässänkujalla. Päiväkodissa on neljä erillistä ryhmää, joista itse työskentelin nuorimpien ryhmässä (0–3 v.).
Työtehtäviini kuuluivat mm. lasten kanssa leikkiminen, ruokailussa ja pukemisessa auttaminen ja ulkoilu lasten kanssa. Kun lapset olivat nukkumassa, minulle annettiin usein askarteluhommia. Muita työpaikalla tehtäviä töitä ovat esim. lasten laittaminen päiväunille ja opetuksen ja toiminnan suunnittelu.
Työaikani oli kuusi tuntia päivässä klo 8.00–14.00. Söin päiväkodin tarjoaman lounaan samaan aikaan lasten kanssa. Päiväkodissa työskenteli varhaiskasvatuksen opettajia ja lastenhoitajia sekä keittäjiä, siivoojia ja eri-tyisopettaja.
TET-paikan sain, kun kävin kysymässä suoraan itse työpaikalta. TET-jakson aikana pääsin hyvin tutustumaan päiväkodin arkeen, ja lasten kanssa oli hauskaa työskennellä.
Olin TET-harjoittelussa Tiilikankaan koulun eskarissa. Koulu sijaitsee Hollolassa, osoitteessa Tiilikankaantie 3.
Sain leikkiä lasten kanssa ja olla mukana opetushetkissä.
Työpäiväni oli 9-15 ja sain syödä lasten kanssa samaa ruo-kaa. Työpaikalla oli lastenohjaajia ja opettajia.
Sain TET-paikan menemällä paikan päälle kysymään asi-asta. Paras muisto TET-jaksolta oli ehdottomasti lapset.
Olin TET-harjoittelussa Norlandia Helmessä. Helmi on pieni ja viihtyisä luontopäiväkoti, jossa toimii kaksi ryhmää. Päiväkoti sijaitsee Hollolan vesitornin vieressä, Hollolanraitin varrella. TET-jakson aikana pääsin leikkimään lasten kanssa sekä avustamaan erilaisissa asioissa, kuten vaatteiden pukeminen. Olin töissä joka päivä kuusi tuntia (30 tuntia viikossa). Tulin päiväkodille klo 8 tai 9, ja lähdin kotiin klo 14 tai 15. Päivät kuluivat nopeasti ja lasten nukkuessa sain pitää tauon. Otin työpaikalle omat eväät, mutta olisin halutessani voinut syödä päiväkodin ruokaa. Sain TET-paikan soittamalla päiväkotiin. TET-jaksolla opin auttamaan lapsia pukemisessa. Paras muisto oli, kun kävimme lasten kanssa retkellä päiväkodin lähistöllä. Henkilökunta oli todella mukavaa ja lapset olivat kivoja.