Mielenterveys (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos): "Mielenterveys on ihmisen hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn perusta."
Mielen hyvinvointi (Nuortennetti): "Hyvään mielenterveyteen yhdistetään usein onnellisuus, iloisuus ja hyväntuulisuus. Mutta ihan kaikkien elämään kuuluvat myös esimerkiksi häpeän ja surun tunteet. Kun mieli voi hyvin, ihminen pystyy myös kestämään ajoittaisia vastoinkäymisiä paremmin. Ihminen pystyy näkemään omat kykynsä, käymään koulua, opiskelemaan tai työskentelemään ja tekemään muiden ihmisten kanssa mieluisia asioita."
Mielenterveys ja toimintakyky (Mielenterveystalo.fi): "Mielenterveys vaikuttaa voimakkaasti toimintakykyyn. Mielenterveyden tukeminen auttaa toimimaan arjessa, ja tasapainoinen arki tukee toimintakykyä."
Mielenterveys (YTHS): Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tietoa tunnetaidoista, sosiaalisista suhteista, itsemyötätunnosta ja stressinhallinnasta.
Oiva (VTT, Jyväskylän yliopisto): "Oivan harjoitukset kehittävät mielen ja kehon hyvinvoinnin taitoja sekä auttavat kohti itselle tärkeitä asioita elämässä. Voit käydä harjoituksia läpi järjestyksessä tai tehdä niitä oman mielesi mukaan. -- Oiva perustuu arvo-, hyväksyntä- ja tietoisen läsnäolon (mindfulness) menetelmiin."
Onnentaidot (Duodecim Terveyskirjasto): "Filosofi-lääkäri Antti Mattila ja lääkäri Pekka Aarnisalo pohtivat Onnen taidot -kirjan artikkeleissa mm. onnellisuuden monimuotoisuutta, miten positiivisen psykologian tutkimus on lisännyt onnellisuuden tutkimista, sen eri lajeja sekä merkitystä terveydelle ja hyvälle elämälle."
Opi elämäntaitoa (Nyyti ry): "Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys -- Opi elämäntaitoa -osiosta löydät tietoa, vinkkejä ja välineitä oman hyvinvointisi ja elämäntaitojesi vahvistamiseen. Osio käsittää, paitsi monipuolista sisältöä hyvinvointiin liittyvistä aihepiireistä, myös linkkejä aihepiirejä syventäviin materiaaleihin ja oivalluksia herätteleviin tehtäviin."
Vahvista mielenterveyttä (Suomen mielenterveys ry): "Harjoittelemalla voit vahvistaa itseäsi ja mielenterveyttäsi. Mielenterveyteen kuuluva osaaminen on esimerkiksi tunne- ja tietoisuustaitoja sekä vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja. Arjen valinnoilla on myös suuri vaikutus mielenterveyteemme." Sivustolla on lisäksi paljon muuta hyvää materiaalia.
Erilaisia mielenterveyden häiriöitä (Mielenterveyden keskusliitto): "Näiltä sivuilta löydät kuvaukset yleisimmistä mielenterveyden häiriöistä ja saat vinkkejä, kuinka niiden kanssa voi elää ja mistä löytää apua ja tukea."
Lääkärikirja Duodecim (Duodecim Terveyskirjasto): Kohdassa "Sairaudet" > "Mielen sairaudet (psykiatria)" esitellään kattavasti psykiatrisia häiriöitä.
Mielen sairaudet (psykiatria) (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi): Lista ja linkkejä Käypä hoito -suositusten potilasversioihin ja Duodecim Terveyskirjastoon.
Mielenterveystalo: "Mielenterveystalo.fi on verkkopalvelu, joka tarjoaa mielenterveyteen liittyvää tietoa sekä kansalaisille että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Mielenterveystalosta löytyy muun muassa kaikille avoimia oirekyselyitä ja omahoito-ohjelmia."
Henkinen ensiapu (Punainen risti): "Onnettomuuspaikalla ihmiset ovat usein järkyttyneitä. Tapaturma ja vakava sairastuminen aiheuttavat fyysisten vammojen lisäksi myös psyykkistä eli henkistä loukkaantumista. Henkisen ensiavun tarkoituksena on rauhoittaa, lohduttaa ja selvittää tapahtunutta. Näin autetaan uhria ja hänen omaisiaan selviytymään tilanteesta eteenpäin. Auttajan rauhallinen ja määrätietoinen toiminta luo turvallisuuden tunteen."
Perustietoa mielenterveyspalveluista (Mielenterveystalo): "Voit saada apua mielenterveyden ongelmiin monilta eri tahoilta. Avun hakeminen kannattaa aina."
Tukea ja apua (Suomen mielenterveys ry): Kriisipuhelin, chat, ajanvaraus ja vertaistukiryhmät.
Mielenterveyspalvelut (Mielenterveystalo): Tietoa mm. nettiterapiasta, keskusteluhoidoista ja ryhmähoidosta.
Mitä terapiassa tapahtuu (Sanna-Kaisa Hongisto): "Tämä kirja pyrkii vastaamaan kaikkiin terapiaa käsitteleviin kysymyksiin, joita kysyisit googlelta, kaverilta tai lääkäriltä. Kirja esittää myös sellaisia kysymyksiä, joihin on vaikeaa tai kiusallista vastata. Se pyrkii antamaan tietoa, jonka avulla saat psykoterapiasta otteen. — — Tavoitteenani on ollut kirjoittaa kirja, joka auttaisi ihmisiä paitsi terapiaan hakeutumisessa, myös hoidosta hyötymisessä. Terapiassa käyminen on aihe, josta läheiset ystävykset puhuvat keskenään. Tämä kirja toivottavasti tuo uusia näkökulmia niin yksityisiin kuin yhteiskunnallisiinkin keskusteluihin."
Psykoterapia (Suomen mielenterveys ry): "Psykoterapiassa ihminen keskustelee psykoterapeutin kanssa tai terapiaryhmässä asioista, joiden vuoksi hän on hakeutunut terapiaan. Sen avulla pyritään poistamaan tai lievittämään psyykkisiin häiriöihin liittyviä ongelmia."
Psykoterapiaa ammattitaidolla: "Valviran nimikesuojattujen psykoterapeuttien palveluita valtakunnallisesti."
Psykoterapian ABC (Minduu): Alaotsikot: milloin kannattaa hakeutua psykoterapiaan, psykoterapiaan hakeutuminen käytännössä, sopivan psykoterapeutin ja psykoterapian valitseminen, psykoterapiasuuntaukset ja usein kysytyt kysymykset psykoterapiasta. "Minduu on yritys ja palvelu, jonka tehtävänä on tarjota apua mielenterveysongelmista kärsivien tilanteeseen ja vähentää niistä Suomelle syntyviä haittoja ja kustannuksia. -- Minduu tarjoaa tietoa mielenterveysongelmista ja psykoterapiasta niiden hoitomuotona."
Psykoterapiaan hakeutuminen ja sopivan avun löytäminen (Maaret Kallio): "Aivan kuten ihmiskeho, myös mieli voi sairastua ja särkyä elämän varrella. Jokaisella meistä on katkeamispisteemme. On täysin normaalia tarvita apua mielen pulmien kanssa. Jos läheisten tuki ei auta, on äärimmäisen tärkeää voida kääntyä luottamuksellisesti ammattilaisten puoleen. Tämä artikkeli käsittelee psykoterapiaa hoitomuotona ja psykoterapiaan hakeutumista. Lopusta löydät myös linkkilistan muihin auttaviin tahoihin mielen pulmatilanteissa."
Mielenterveyspalvelut (Mielenterveystalo): Tietoa mm. psykiatrisesta hoidosta yleisellä tasolla, aivojen sähköhoidosta, aivojen magneettistimulaatiosta ja lääkehoidosta mielenterveyshäiriöissä.
Psykiatrian potilasohjeet (Tays): Tietoa mm. kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa käytettävistä lääkkeistä, masennus- eli mielialalääkkeistä ja psykoosien hoidossa käytettävistä lääkkeistä.