Kulttuuri ja terveys (Duodecim Terveyskirjasto): "Kulttuurin merkitys terveydelle saa oikeat mittasuhteet, kun sitä verrataan liikuntaan ja laihduttamiseen. Kulttuuri – etenkin kulttuurin harrastaminen yhdessä muiden kanssa – pitää ihmiset hengissä tehokkaasti, melkein yhtä tehokkaasti kuin tupakoimattomuus."
Taide todella vaikuttaa terveyteen (Potilaan Lääkärilehti): "Taiteen positiivisista vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin saatiin WHO:n tuoreessa raportissa tuntuvaa vahvistusta."
Kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalvelut (Taiteen edistämiskeskus): "Taide vaikuttaa tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Tämä kuitenkin vaatii, että taidetta tarvitsevat myös taidetta kohtaavat. Siksi taidetta tuleekin viedä sinne, mistä ihmiset eivät itse pääse taiteen äärelle ja heille, jotka eivät taiteeseen muuten törmäisi."
Taikusydän: "Taikusydän on kulttuurihyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste ja yhteistyöverkosto. Viestimme kulttuurihyvinvointialan ajankohtaisista uutisista, kokoamme tietopankkiimme alaa koskevaa tietoa ja tuomme alan tekijät yhteen. Kehitämme yhdessä verkostomme kanssa moniammatillista kulttuurihyvinvointialaa sekä edistämme taide- ja kulttuuritoiminnan vakiintumista osaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä hyvää elämää."
Hengityssairaan liikunta (Hengitysliitto): "Hyvä fyysinen kunto helpottaa hengityssairaan elämää. Liikunta parantaa elämänlaatua ja auttaa jaksamaan arjessa. Liikunta on tärkeä osa hengityssairauksien omahoitoa. Hengästyttävä liikunta on jo itsessään hyvää hengitysharjoitusta."
Jumppaohjeita (Vahvike): Vanhustyön keskusliiton Vahvike-sivuston ohjeita. "Tutkimusten mukaan kaikenikäiset ja -kuntoiset ihmiset hyötyvät harjoittelusta. Kaikille on löydettävissä sopivia ohjeita."
Liikkuminen ja paikallaanolo sekä liike lääkkeenä (UKK-instituutti): Tietoa liikkumissuosituksista, liikkumisen tavoista ja vaikutuksista sekä vinkkejä liikkumiseen ja paikallaanolon vähentämiseen.
Liikunta on lääkettä (Liikunta-suositus) (Duodecim Terveyskirjasto): Materiaalia Liikunnan Käypä hoito -suosituksen potilasversiosta.
Liikunta on paras lääke krooniseen kipuun (Helsigin Sanomat): "Liikunta on ylivoimainen hoitokeino krooniseen selkäkipuun, mutta kipu saa usein pelkäämään liikkumista. Jyväskylän yliopiston liikuntalääketieteen professori Jari Parkkari kertoo, millaisella liikunnalla voi parantaa kroonisen selkäkivun."
Liikuntaohjeet (Sydänliitto): "Nämä ohjeet sisältävät yleisiä ohjeita liikuntaan sydäninfarktin, pallolaajennuksen ja ohitusleikkauksen jälkeen sekä sepelvaltimotautia sairastaville. Ensisijaisesti tulee aina noudattaa lääkärin ja/tai fysioterapeutin antamia yksilöllisiä ohjeita. Liikuntaohjeet on suunniteltu yksilöllisen liikuntaohjauksen ja kuntouttavan liikunnan tueksi. Ne rohkaisevat kuntouttavaan harjoitteluun ja kannustavat säännölliseen liikkumiseen sairaalassa aloitetun kuntoutuksen jälkeen. Ohjeet on tuotettu yhteistyössä Suomen yliopistosairaaloiden kanssa."
Näin lisäät liikuntaa arkeesi (Työterveyslaitos): "Miten paljon ja miten liikut riippuu siitä, mitä liikunnalla tavoittelet. Usein riittää, kun noudatat terveysliikuntasuosituksia. Kokosimme sinulle vinkkejä ja ideoita siihen, miten omaa liikkumistaan voisi lisätä ja istumista vähentää. Sivulta löydät myös linkkejä suositeltaviin treeniohjelmiin ja tehtävän, jonka avulla voitte pohtia liikuntatottumuksianne yhdessä."
Selkäkanava (Selkäliitto): "Monipuolista tietoa selästä sekä erilaisia tapoja selän hoitoon ja hyvinvointiin."
Terveet jalat (Duodecim Terveyskirjasto): "Hyvä jalkaterveys tukee yleisterveyttä ja toimintakykyä sekä elämän aktiivisuutta. Jalkaterveyden perusta on oikein ja säännöllisesti toteutuva jalkojen omahoito, asiantuntijahoidon tarpeen tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitoon hakeutuminen." Terveystieteiden tohtori, jalkaterapeutti Minna Stoltin ja jalkaterapian lehtori, terveydenhuollon maisteri, jalkaterapeutti Riitta Saarikosken toimittama kirja.
Terveysliikunta - kuntoa, terveytta ja elämänlaatua (Lääkärikirja Duodecim): "Terveysliikuntaa on kaikki sellainen fyysinen aktiivisuus, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Vastoin yleisiä odotuksia, terveysliikunnalla tarkoitetaan liikettä ja fyysistä aktiivisuutta eikä niinkään raskaampaa fyysistä harjoittelua. Terveysliikunnan suoritustavat ja rasitusaste voivat vaihdella hyvinkin runsaasti erilaisten yksilöllisten mieltymisten ja kuntotason mukaan."
Tietopankki ja liikeohjeet (Terveysverkko): "Tietopankista löytyy artikkeleita ja ohjeita liikkumisen, terveyden ja lääketieteen aiheista. Terveysliikunta-osiosta löytyy Sanna Porman (TtM liikuntalääketiede) kattava yhteenveto terveysliikunnan merkityksestä ja vaikutuksista työikäisille ja ikääntyneille. -- Liikeohjeista löydät valmiita pilates-, kunto- ja jumppaohjelmia helposti tulostettavassa PDF-muodossa. Liikeohjeet on jaettu kahteen kategoriaan: aloittelijat ja aktiiviliikkujat."
Tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoito-oppaat (Stada Nordic): Terveydenhuollon ammattilaisten laatimia kuvallisia omahoito-oppaita.
Tule-tietoa (Turun TULE-tietokeskus): Tietoa, harjoitusohjeita, videoita ja linkkejä tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja -sairauksista.
A-klinikkasäätiö: "A-klinikkasäätiö ehkäisee ja vähentää päihde- ja mielenterveyshaittoja. Tuemme erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten osallisuutta ja sitä edistävää päätöksentekoa niin, että päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyvä eriarvoisuus vähenee."
Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos): Tietoa alkoholista, tupakasta, huumeista, rahapeleistä ja päihdetyöstä.
Kohtuullisesti.fi (Panimoliitto): "Kohtuullisesti.fi jakaa tietoa vastuullisesta alkoholinkäytöstä ja kohtuullisuudesta. Kohtuullisesti.fi on Panimoliiton ja Päivittäistavarakauppa ry:n ylläpitämä sivusto, joka haluaa ohjata suomalaisia vastuulliseen ja kohtuulliseen alkoholinkäyttöön runsaan kulutuksen sijaan."
Päihdelinkki: "Päihdelinkki on ollut vuodesta 1996 Suomen kattavin verkkopalvelu päihteistä ja riippuvuuksista. Palvelu on tarkoitettu päihteiden käyttäjille ja heidän läheisilleen, sekä kaikille päihdetiedosta kiinnostuneille. Palvelu on hyödyllinen myös ammattilaisille ja opiskelijoille. Palvelun tuottaa A-klinikkasäätiö.
Päihteet (Mielenterveystalo): "Päihteet vaikuttavat keskushermostoon ja voivat koukuttaa helposti. Päihteiden ongelmakäyttö voi olla tapa yrittää selviytyä muista elämän ongelmista. Se voi myös olla itsenäinen riippuvuusongelma."
Päihteet ja tupakka (Lääkärikirja Duodecim): Tietoa tupakointiin, alkoholin käyttöön ja muihin päihteisiin liittyvistä terveysvaikutuksista.
Stumppi.fi (Hengitysliitto): Tukea, vinkkejä ja apua tupakoinnin lopettamiseen.
Vähennä vähäsen (THL): Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema opas alkoholinkäytön vähentämiseen.
Humpuuki ja huuhaa elintarvikemarkkinoilla (Terveyskirjasto): "Kaikessa bisneksessä on valitettavasti mukana myös huijareita, eikä elintarvikebisnes ole siitä poikkeus. Vaikka valtaosa Suomessa toimivista elintarvikealan yrityksistä toimiikin vastuullisesti ja lainsäädäntöä noudattaen, joukkoon mahtuu myös vähemmän vastuullista toimintaa."
Kihti ja ravinto (Reumaliitto): Reumaliiton kattava tietopaketti kihdistä yleensä ja kihtipotilaan ruokavaliosta.
Laihdutus pysyvästi tehdään näin - perässä vaan ohjeiden mukaan (Pöperöproffa): Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin blogiteksti, jossa hän tiivistää aiheen seitsämään kohtaan.
Painonhallintatalo (Terveyskylä): "Painonhallintatalo.fi on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä virtuaalinen palvelu terveellisen laihduttamisen ja painonhallinnan tueksi. Palvelu tarjoaa tutkittua tietoa lihavuuden hoidosta ja painonhallinnasta. Tarjoamme myös pysyvään elämäntapamuutokseen tähtäävää terveyslaihdutusvalmennusta, johon pääsee mukaan lääkärin lähetteellä."
Ravinnon merkitys terveyden edistämisessä: sydän- ja verisuonitautien ehkäisy - Laatikainen (Lihastohtori): Lihastohtorin eli akatemiatutkija ja liikuntafysiologian apulaisprofessori Juha Hulmin blogin vieraskirjoitus, jossa laillistettu ravitsemusterapeutti ja filosofian tohtori Reijo Laatikainen kirjoittaa ravinnon merkityksestä terveyteen, erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn.
Ravitsemus- ja ruokasuositukset (Ruokavirasto): "Terveyttä edistävä ruokavalio on kokonaisuus, jota ruokasuosituksissa havainnollistetaan ruokakolmiolla ja lautasmallilla. Monipuolinen ja vaihteleva ruoka-aineiden valinta mahdollistaa terveyttä edistävien, ympäristön kannalta kestävien ja hyvänmakuisten aterioiden ja välipalojen koostamisen."
Terveellinen ruokavalio (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos): "Terveellinen ravitsemus on kokonaisuus, jossa ratkaisevat jokapäiväiset valinnat pitkällä aikavälillä. Elimistö tarvitsee riittävästi suojaravintoaineita ja sopivasti energiaa pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä. Kun energiankulutuksen ja -saannin välillä on tasapaino, paino pysyy vakiona."
Uusi suositus syövän ehkäisystä ruualla ja elämäntavoilla (Pronutritionist): Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen blogiteksti, jossa käsitellään Maailman syöväntutkimussäätiön (WCRF) 2018 julkaistua raporttia.
Viidelläkympillä ruokaa vai ravintolisiä? (Aivosumutorvi): "Välillä on vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tuhlaavat rahansa mitä ihmeellisimpiin ravintolisiin tai muihin huuhaa-tuotteisiin, kun rahat voisi käyttää myös järkevämmin ja oikeasti terveyttä edistävästi. -- Emme halua arvostella kenenkään valintoja, vaan saada ihmiset pohtimaan kriittisemmin mainoslauseita, ja toisaalta myös omaa tarvettaan kyseisille tuotteille." Aivosumutorvi on kahden Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijän, Essi Skaffarin ja Hennä Vepsäläisen, pitämä blogi.
Syö hyvää (Kuluttajaliitto): "Hyvä ruokavalio tekee hyvää niin keholle, aisteille kuin ympäristöllekin. Hyvin voi syödä monella tapaa. Tämä sivusto antaa apukeinoja, jotta sinä voit löytää itsellesi sopivan tavan syödä hyvin. -- Syö hyvää on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke, joka pohjautuu tammikuussa 2014 julkaistuihin suomalaisiin ravitsemussuosituksiin."
Yleistietoa lihavuudesta (Pertti Mustajoki): Hormoni- ja aineenvaihduntasairauksien erikoislääkärin, lihavuudeen hoitoon ja tutkimukseen keskittyneen Pertti Mustajoen kirjoittamia lihavuuteen liittyviä artikkeleita Duodecimin Terveyskirjastossa.
Seksitaudit ja niiden ehkäisy (THL): "Seksitauteja ovat bakteerien ja virusten aiheuttamat taudit, jotka tarttuvat suojaamattomassa seksissä. Niitä ovat esimerkiksi hiv, klamydia, kuppa ja tippuri. Seksitaudit ovat usein ehkäistävissä ja hoidettavissa."
Nuorten seksuaalisuus ja seksuaaliterveys - opettajan opas (Terveyskirjasto): "Seksuaalinen hyvinvointi on keskeinen osa ihmisen kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia. Seksuaalikasvatus on tietoa ja taitoja elämää - ei vain koulua varten. Keskeisiä teemoja aiheen käsittelyssä ovat seksuaalinen kehittyminen, seksuaalisuuden ja seksuaaliterveyden eri osa-alueet, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ja monikulttuurisuus."
Seksuaalisuuden ja sukupuolen sanasto (THL): "Sivulle on koottu yleisimpien seksuaalisuuteen liittyvien käsitteiden selityksiä."
Seksuaalisuus (Nuortennetti): Mannerheimin lastensuojeluliiton Nuortennetin tietoa seuraavista aiheista: kypsyvä seksuaalisuus, itsetyydytys, seksuaalinen suuntautuminen, ympäristön paineet, seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö, väitteitä ja faktaa, seksivisa, kysyttyä seksuaalisuudesta.
Seksuaalisuus (Terveyskylän nuortentalo): "Pitkäaikainen tai vaikea sairaus voi vaikuttaa minäkuvaan, seksuaalisuuten, ehkäisyyn ja hedelmällisyyteen. Jos seurustelet ja jos seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat sinulle ajankohtaisia, on tärkeää, että pystyt jakamaan omat ajatuksesi ja tuntemuksesi."
Seksuaalisuus (Väestöliitto): "Väestöliitto edistää seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Näiltä sivuilta löydät tietoa seksuaalioikeuksista, seksuaaliterveydestä, seksuaalisesta hyvinvoinnista ja seksuaalikasvatuksesta."
Seksuaalisuus ikääntyessä (Terve.fi): "Vanhuksilla ja ikäihmisilläkin on oikeus seksiin. Millaisia haasteita ikääntyvät kohtaavat seksuaaliterveyteen liittyen. Lue lisää."
Seksuaaliterveys (Terveyskylän naistalo): Käsittää alaosiot: seksuaalisuus elämänkaaressa; raskaus, synnytys ja seksuaalisuus; naisen sukupuolielinten kipu; seksuaalisuus gynekologisen leikkauksen jälkeen; raskaudenkeskeytys eli abortti; seksuaaliväkivalta.
Seksuaaliterveys (YTHS): "Seksuaalisuus on keskeinen osa hyvinvointia ja terveyttä. Parhaimmillaan se antaa energiaa ja on ihmisen voimavara. Seksuaaliterveys on WHO:n määritelmän mukaisesti seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila."
Seksuaalisuuden omahoito (Terveyskylän mielenterveystalo): "Oletko pohtinut omaa seksuaalisuuttasi tai oletko kokenut jotain sellaista, mihin tarvitset apua? Seksuaalisuus on iso kokonaisuus. Seksuaalinen mielen ja kehon tasapaino on tila, jota voit edistää omalla toiminnallasi."
Yleistä seksistä (Seksuaaliterveysklinikka): "Sivuston tähän osioon on koottu monipuolisesti seksiä, seksuaalisuutta ja seksuaaliterveyttä käsitteleviä artikkeleita ja tutkimuksia. -- Sivuston tarkoituksena on antaa ajantasaista ja tutkittua tietoa miesten ja naisten seksuaalihäiriöistä, niiden syistä, yleisyydestä ja hoidosta. Sivuston sisällöstä vastaa dosentti, kliinisen fysiologian erikoislääkäri Juhana Piha. "
I Love Suu (Suomen Hammaslääkäriliitto): "I Love Suu on Suomen Hammaslääkäriliiton suunterveys-kampanja, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten suunterveyttä. Kampanjan painopiste on tavallisimpien suun sairauksien, kuten hampaiden reikiintymisen eli karieksen ja kiinnityskudossairauksien ennaltaehkäisyssä, omahoidossa ja varhaishoidossa."
Lääkärikirja Duodecim (Duodecim Terveyskirjasto): Tietoa suun ja hampaiden oireista ja sairauksista.
Pelon kanssa pärjää (Hammaslääkärilehti): "Hammashoitopelko ei ole mikään pikkujuttu. Se on ehkä yksi yleisimmistä peloista, ja väestötutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen pelkää hammashoitoa. Pelonhoidon osaamista tarvitaankin jokaisella vastaanotolla."
Suunterveys (Suomen Hammaslääkäriliitto): "Näiltä sivuilta löydät tietoa suun ja hampaiden itsehoidosta, suunterveyden merkityksestä terveydelle, terveellisestä ravitsemuksesta, hampaiston kehittymisestä ja rakenteesta, suun ja hampaiden sairauksista, tapaturmista ja hoitotoimenpiteistä, tupakan ja alkoholin suuvaikutuksista sekä erityisohjeita tiettyjä yleissairauksia sairastaville."
Suunterveys (YTHS): Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tietoa suunterveydestä.
Suunterveys vaikuttaa koko kehoon (Potilaan lääkärilehti): "Yleisimmät hammas- ja suusairaudet ovat kroonisia infektioita. Hoitamattomina ne heikentävät yleisterveyttä sekä edesauttavat monen yleissairauden puhkeamista."
Terve Suu (Duodecim Terveyskirjasto): "Terve suu on käytännönläheinen opas suun terveydenhoitoon. Oppaassa käsitellään suuontelon rakennetta, hampaiden kehittymistä ja toimintaa, hampaiden ja suun puhdistamista, ruokailutottumusten ja ravinnon merkitystä suun terveydelle, hammas- ja suusairauksien ehkäisyä, oireita sekä hoitoa. Erikseen käsitellään lasten, nuorten, ikääntyneiden ja erityisryhmien suun terveyttä sekä yleissairauksien ja erilaisten lääkitysten yhteyttä suun terveyteen. Lisäksi oppaassa kuvataan tavallisimpia hammaslääkärin ja suuhygienistin hoitotoimenpiteitä."
Oman talouden kriisitilanteet (Suomi.fi): "Jos et pysty maksamaan laskujasi tai lainojasi ajoissa, sovi maksujärjestelyistä velkojiesi kanssa. Muutoin saatat saada maksuhäiriömerkinnän ja velkasi voivat mennä ulosottoon."
Taloudelliset ongelmat (Omaperhe): "Rahasta kannattaa puhua yhdessä kaikkien perheenjäsenten kanssa. Taloudelliset ongelmat vaikuttavat koko perheen arkeen ja voivat aiheuttaa huolta ja stressiä. Apua ja tukea on saatavilla."
Taloudelliset ongelmat (infoFinland.fi): "Suomessa voit saada apua ja neuvontaa raha-asioissa, jos sinulla on vaikeuksia saada rahat riittämään."
Talous- ja velkaneuvonta (Oikeuspalveluvirasto): "Talous- ja velkaneuvonta auttaa sinua niin pienten kuin suurten talouskysymysten kanssa."
Talousvaikeudet ja mielenterveys (MIELI ry): "Talousongelmilla on selkeä yhteys mielenterveyteen. Talouskriisistä voi toipua aivan kuten elämän muistakin kriiseistä."
Elintavat ja ravitsemus: Uni (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos): Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietoa unesta, unettomuudesta ja ohjeita hyvään uneen.
Unettomuus (Duodecim Terveyskirjasto): "Unettomuus (insomnia) tarkoittaa kyvyttömyyttä nukkua, vaikka olosuhteet nukkumiselle olisivat hyvät. Unettomuushäiriö voi ilmetä nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa tai unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden oireiden erilaisina yhdistelminä. Univelka altistaa ylipainon kertymiselle sekä nostaa syketasoa ja verenpainetta. Unettomuuden tavallisimmat syyt ovat fyysinen tai psyykkinen stressi, unirytmin epäsäännöllisyys, liiallinen alkoholin tai kofeiinipitoisten juomien käyttö sekä liikunnan niukkuus. Unettomuushäiriön hoidossa keskeistä on huolehtia terveydestään elintavoilla ja unettomuuden itsehoitokeinoilla. Näiden lisäksi voidaan tarvita lääkehoitoa tai käyttäytymisterapiaa. Hoito räätälöidään aina yksilöllisesti."
Unettomuus vaivaa välillä meitä kaikkia (Duodecim Terveyskirjasto): "Unettomuus on yleinen ongelma, joka vaivaa välillä meistä jokaista. Jos unettomuus pitkittyy ja vaikeutuu sairaudeksi, se edellyttää hoitoa, sillä pitkittyessään se lisää monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä sekä huonontaa työkykyä ja elämänlaatua."
Uni ja palautuminen (Työterveyslaitos): "Virkeä ja hyvin nukkunut ihminen on motivoitunut ja aikaansaava työntekijä. Hyvät yöunet eivät aina ole itsestäänselvyys, sillä esimerkiksi työasioiden tai yksityiselämän ongelmista kumpuava stressi saattaa heikentää unen laatua. Monissa ammateissa työajat ovat myös liukuneet rajoiltaan epämääräisiksi. Noin kolmasosa työntekijöistä tekee vuorotyötä, jaksotyötä tai muuta päivätyöstä poikkeavaa työaikamuotoa. Nämä työaikamuodot ovat usein ristiriidassa ihmisen luontaisen unirytmin kanssa, mikä heikentää unen palauttavaa vaikutusta ja siksi on tärkeää panostaa niiden suunnitteluun.."
Unen huolto (Suomen Unihoitajaseura ry): "Unen huollolla tarkoitetaan nukkumistottumuksiin ja elämäntapoihin liittyviä unta ja vireyttä parantavia ohjeita. Ohjeiden tarkoituksena on mm. säännöllistää unirytmiä ja vähentää unta häiritseviä sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä."
Auta unta (Uniliitto): Tietoa mm. unen itsehoidosta, lapsiperheen unesta ja unihäiriöistä.
Unettomuuden omahoito (Mielenterveystalo): "Unettomuuden hoidossa tutkitaan, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen ei kykene nukkumaan. Mitä tapahtuu, kun vireystila ei laske tai nousee uudelleen? Omat ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme ovat usein syynä liialliseen vireystilaan. Stressaava elämäntilanne, voimia vaativat suoritukset ja kiireinen toiminta nostavat kehon aktiviteettia niin paljon, että rauhoittuminen illalla voi olla mahdotonta."
Unettomuus (YTHS): Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön artikkeli unettomuudesta.
Allergia (Iho-, allergia- ja astmaliitto): "Joka toinen meistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa allergian aiheuttamista oireista. Kun ihmisen elimistöön pääsee vieraita aineita, kuten viruksia, bakteereja tai myrkyllisiä aineita, elimistö alkaa puolustautua. Allergisen ihmisen elimistö tulkitsee vieraaksi aineeksi siitepölyn, jonkin ruoka-aineen tai jonkin muun aineen ja alkaa puolustautua sitä vastaan. Seurauksena on allergian oireita nenässä, kurkussa, silmissä, ihossa tai vatsassa. Oireet voivat olla allergiasta riippuen esimerkiksi nuhaa, yskää, silmien vuotamista, ihottumaa tai vatsavaivoja. Allergia voi aiheuttaa myös voimakkaan äkillisen reaktion, anafylaksian, joka vaatii sairaalahoitoa."
Kaikki sisäilmaongelmat eivät ole hometta – Teetkö sinä jo tämän paremman sisäilman hyväksi? (Seura): "Kun kodin sisäilma tuntuu tunkkaiselta, kannattaa tarkistaa ainakin ilmanvaihto. Kysyimme sisäilmaongelmista asiantuntijalta, joka vakuutti, että syynä voivat olla monet muukin asiat kuin pelätty home." Asiantuntijana kemikaaliasiantuntija Sanna Virtanen Allergia-, iho- ja astmaliitosta.
Kemikaalikimara: Kemiantekniikan diplomi-insinööri Anja Nysténin blogi, jossa käsitellään mm. kosmetiikan kemikaaleja asiantuntevasti.
Kesäterveys (THL): "Aurinkoa, ihmissuhteita, liikkumista ja seikkailemista ulkoilmassa, siitä on kesä tehty. Suomen kesä on lyhyt ja jokainen pyrkii saamaan siitä kaiken irti. -- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koonnut verkkopalveluunsa monipuolisen kesäterveystietopaketin antamaan vastauksia yleisimpiin mieltä askarruttaviin kesäkysymyksiin."
Kodin sisäilma ja kunnossapito (Hengitysliitto): "Tietoa kodin sisäilma-asioista, sisäilmaongelmista, ilmanvaihdosta sekä kosteus- ja homevaurioiden korjaamisesta."
Kosmetiikka- ja hygieniatuotteet (Teknokemian Yhdistys ry): "Kosmetiikka- ja hygieniatuotteet ovat osa jokaisen arkipäivää. Ehkä juuri sen vuoksi ne herättävät niin paljon keskustelua koski se sitten kosmetiikan ainesosia, markkinointia, eläinkokeita tai turvallisuutta."
Luulot pois kemikaaleista (Tukes): Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tietoa kemikaaleista.
Miksi sinilevä on vaarallista ja miten sen tunnistaa? (Retkipaikka): Kemian professori Petri Pihkon artikkeli, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: "Voinko mennä uimaan tai peseytyä vedessä? Mistä saan juomavettä tai vettä ruoanlaittoon? Voinko käyttää vettä löylyvetenä retkisaunassa tai mökin saunassa?"
Nauti kesästä - suojaudu punkilta (Reumaliitto): "Punkki eli puutiainen on yleinen Suomen luonnossa aina eteläisintä Lappia myöten. Tärkein keino suojautua punkin levittämiltä taudeilta on ehkäistä punkin purema ennalta. Liikkuessasi luonnossa estä punkin kiinnittyminen iholle ja tarkista vielä punkkisyynissä, ettei näin ole käynyt. Syyni kannattaa tehdä koko perheelle ja lemmikeille. Sen jälkeen voi huoletta nauttia kesän riemuista."
Sisäilmayhdistys ry: "Moni asiantuntija joutuu tänään lähes päivittäin selvittämään ihmisten lähimpään elinympäristöön, sisäilmastoon, liittyviä ongelmia ja puutteellisuuksia. Ne ovat turhan tavallisia ja vaikeita, ja niiden ratkaiseminen edellyttää laaja-alaista yhteistyötä. -- Jo vuosia sitten heräsi kiinnostus sisäilmakysymyksiin ja useat tahot havahtuivat sisäilmasto-olosuhteissa havaittuihin epäkohtiin. Sisäilmayhdistys perustettiin vuonna 1990 edistämään näiden ongelmien hoitamista."
Ympäristö ja terveys (Terveyskirjasto): Duodecim Terveyskirjastossa julkaistu emeritusprofessori Jouko Tuomiston kirjoittama kirja, Arsenikista öljyyn - 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä.
Ympäristöterveys (THL): Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietoa ympäristöterveydestä. "Ihmisellä on oikeus hengittää, syödä ja juoda sekä liikkua ympäristössään niin, ettei hänen terveytensä ole uhattuna."
Kumpi on sinulle tärkeämpi: kumppani vai älypuhelin? (Väestöliitto): "Parisuhteiden hyvinvointia häiritsee uusin teknologia – varsinkin älypuhelimet. Vaikka älylaitteet auttavat ihmissuhteiden ylläpitämisessä, varjopuolena on hiljattain lisääntynyt riippuvuus niihin. Älypuhelimen runsaalla käytöllä on uusien tutkimusten mukaan monia haittapuolia. Kännykän vilkuilu aiheuttaa katkoksia keskusteluun ja heikentää empatiakykyä. Puhelimen selaaminen synnyttää riitoja ja herättää epäluottamusta romanttisissa suhteissa. Heikentyneen parisuhteen myötä kännykän käyttö on yhteydessä kohonneeseen masennuksen riskiin."
Lapset, nuoret ja älypuhelimit - tukea 2020-luvun vanhemmille (Duodecim Terveyskirjasto): "Älypuhelinten maailmanvalloitus alkoi noin 15 vuotta sitten ja nykyisin lähes kaikilla Suomen kouluikäisillä on hallussaan älypuhelin. Puhelimet haastavat vanhemmuuden kuten monet muut ilmiöt aiemmin. Lasten ja nuorten kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmilla on riittävästi tietoa älypuhelimista ja uskallusta pyrkiä kohti kohtuutta."
Ruutuaika (Neuvokas perhe): "Ruutuajalla tarkoitetaan kaikkien digilaitteiden parissa vietettyä aikaa (puhelin, tv, tietokone, padit, konsolipelit). Päivittäisen ruutuajan määrästä on hyvä keskustella yhdessä lasten kanssa ja sopia laitteiden käytölle tarkat meidän perheen rajat." Neuvokas perhe on osa Suomen Sydänliiton toimintaa.
Someniska ja muita mobiililaitteiden runsaan käytön haittoja (Terve koululainen): "Lapset ja nuoret käyttävät nykyään älypuhelimia ja tabletteja sekä tietokonetta paljon. Käyttöä on sekä koulussa että vapaa-ajalla. Erityisesti älypuhelimien käytön yleistyminen vaikuttaa lapsen ja nuoren ryhtiin ja voi aiheuttaa tuki- ja liikuntaelinongelmia, sillä älypuhelinta käytetään kaikkialla (bussissa, kahviloissa, kävellessä) ja älypuhelimen ruutu on tabletin ja tietokoneen näyttöruutua pienempi. Lihaskireyksiä ja kipuja voi ilmetä niska-hartiaseudussa, päässä, selässä, olkapäissä, ranteissa ja sormissa."
Somerajaton (Sosped-säätiö): "Tietoa, vertaisuutta ja tukea ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön kehittävän Somerajaton-toiminnan esittely. -- Sosped-säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka vahvistaa yksilön hyvinvointia sosiaalipedagogisella otteella – vertaisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kautta."
Someriippuvuus (Päihdelinkki): "Nettiriippuvuudesta puhutaan koko ajan enemmän. Kuitenkin ne tavat, joilla nettiriippuvuutta on luokiteltu ja kuinka siitä on keskusteltu, kaipaavat pientä päivitystä. Tässä artikkelissa käsitellään nettiriippuvuuden yhtä muotoa someriippuvuutta. Someriippuvuudella voidaan tarkoittaa sitä, että ihminen viettää aikaa somessa niin paljon, että toiminta muuttuu yksilölle ja ympäristölle haitalliseksi. Some tulee sanasta sosiaalinen media ja usein sosiaalisesta mediasta puhuttaessa keskitytään yhteisöpalveluihin kuten Facebookiin tai Instagramiin." Päihdelinkki on A-Klinikkasäätiön ylläpitämä verkkopalvelu.
Viekö älylaite vauvalta vanhemman (Potilaan lääkärilehti): "Toiminnallinen riippuvuus saattaa kaapata vauvan vanhemman hermoradastot käyttöönsä aineriippuvuuden tavoin. Digiriippuvuuden haitat vanhemmuudelle ovat toistaiseksi jääneet hämmästyttävän vähälle huomiolle."
Viisaasti älylaitteilla (Mannerheimin Lastensuojeluliitto): "Lasten ja nuorten aivot ovat vasta kehittymässä, siksi ne ovat erityisen haavoittuvat. Mutta onko nykyisellä älylaitteiden aikakaudelle vaikutuksia lapsiin ja nuoriin? Hamuavatko he jatkuvasti virikkeitä ja viihdettä niin, etteivät osaa rauhoittua? Tuleeko heistä keskittymiskyvyttömiä aikuisia, joiden on vaikea olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa? Älylaitteiden vaikutus kehittyviin aivoihin mietityttää aivotutkija, psykologian tohtori Mona Moisalaakin. Hän on ollut mukana toimittamassa juuri ilmestynyttä kirjaa Lapset, nuoret ja älylaitteet."