Kylätalolta kylätalolle - kylien yhteinen ruskaretki PERUTTU korona pandemian vuoksi! - palataan asiaan myöhemmin
Valkolan nuorisoseura ry. omistaa kylän "kylätalon" joka Valkolassa on nuorisoseurantalo.
Valkolan nuorisoseurantalo on kodikas, tunnelmallinen ja luonnonkauniilla paikalla sijaitseva kohta 100- vuotisjuhliaan viettävä nuorisoseurantalo.
Valkolan nuorisoseurantalo sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta, Laukaan kunnan, Valkolan kylässä, Peurunkajärven rannalla. Talo on pystytetty vuonna 1926 vanhoista riihen hirsistä ja puuverhoiltu. Talolta avautuu huikeat näkymät Peurunkajärvelle.
Tilat on vuokrattavissa ympäri vuoden ja siellä järjestetään myös paljon nuorisoseuran itse järjestämää ohjelmaa esim. lounaita (mm. äitienpäivänä, isänpäivänä, kylätalolta kylätalolle päivänä)
Valkolan nuorisoseurantaloon sekä nuorisoseuraan pääset tutustumaan täällä.
Valkolan kyläyhdistys ry. järjestää monenlaisia tapahtumia pääasiassa ulkotiloissa kuten yllämainituilla laavuilla (retkipäivä, ulkoilupäivä, jne.), kylän uimarannalla (juhannusjuhlat & kokko, pääsiäistulet, rantakalailta).
Kyläyhdistyksen kotisivuilla pääset tutustumaan Valkolaan, sen yrittäjiin sekä kyläyhdistyksen toimintaan.
Laukaan Valkolassa sijaiseva Hitonhauta on jääkauden aikana muodostunut rotko. Se on 800 metriä pitkä, ja sen seinämät ovat 10–20 metriä korkeat. Rotkon leveys on 30–40 metriä. Hitonhaudalla käy todella paljon paljon retkeilijöitä vuodenajoista riippumatta.
Liikkis, Kylän yhteinen kehonpainoharjoittelu- ja parkour-paikka on rakennettu talkoovoimin.
V. 2019 Valkolan kyläyhdistys ry. haki ja sai avustusta Maaseuturahastosta Leader JyväsRiihen Viritys-teemahankkeelta Valkolan kylän Liikkis-projektiin. Projektissa oli koko kylä mukana.
Liikkis sijaitsee Valkolan koulun pihapiirissä ja se on avoin kaikille.
Valkolassa on oma koulu jossa opiskelee n. 40 oppilasta.
Koulu toimii usein myös kyläläisten kokous- ja tapahtumapaikkana.
Valkolan koulu sijaitsee suomalaisittain perinnekulttuurimaisemassa harjun töyräällä, viljapeltojen ja kangasmetsien ympäröimänä, sekä lähellä lainehtii Peurunkajärvi.
Koulu toimii vuonna 1906 rakennetussa ja 1996 peruskorjatussa kiinteistössä.
Valkolan nuorisoseurantalolla
Avoinna klo 10.00-16.00
kahvio
lounas 10 €/henk. klo 12 - 15
heppabaari
ohjelmaa koko perheelle
Valkolan nuorisoseurantalo
Hitonhauta
Liikkis
Valkolan koulu