Olen Maryam Omar Elmi.
Olen 20-vuotias
ja olen kotoisin Somaliasta, Mogadishusta.
Tulin Suomeen vuonna 2016.
Asun Helsingissä äidin kanssa.
Käyn Suomessa peruskoulua
ja valmistun pian.
Haluan jatkaa opiskelua
ja saada ammatin.
Sitten haluan töihin.
1. Mistä kaupungista Maryam on kotoisin?
Kun minulla on vapaata koulun jälkeen,
käyn kuntosalilla.
Käyn siellä,
koska haluaisin vähän hoikentua…
Tykkään herkuista
ja ostan usein kaupasta jotain hyvää.
Siksi minun täytyy käydä kuntosalilla usein.
Ajattelen,
että minulla on kolme kotia:
oma koti, koulu ja kuntosali.
Vietän kaikissa paljon aikaa.
Minusta on tärkeää opiskella
ja tehdä töitä ahkerasti.
Lisäksi jokaisen täytyy kunnioittaa toisia ihmisiä.
2. Maryamilla on kolme kotia. Mitä ne ovat?
Oli kesäkuun loppu,
kun pääsin Suomeen.
Kulttuurishokki alkoi heti,
kun pääsin ulos lentokoneesta.
Kun lentoni laskeutui Suomeen,
oli ilta, noin kello seitsemän.
Mutta minä luulin,
että oli keskipäivä.
Oli niin valoisaa.
– Ei, ei, kello on seitsemän illalla,
äiti korjasi minua.
En voinut uskoa sitä.
Silloin oli myös ramadan,
joten olin vähän järkyttynyt.
Ramadanin aikana ei syödä,
silloin kun on valoisaa.
Suomessa paasto kestää tosi kauan,
koska valoisa aika on niin pitkä.
3. Miksi Maryam järkyttyi, kun hän tuli Suomeen?
a) Kello seitsemän illalla oli tosi valoisaa.
b) Suomessa ei saa syödä mitään.
c) Oli talvi ja ulkona oli -25 astetta pakkasta.