Kuntavaalit 2017

Kuka

Olen 29-vuotias ja asunut Keravalla 2013 lähtien. Olen viihtynyt kunnassa ja toivon pääseväni edistämään tärkeäksi kokemiani asioita valtuuston vaikuttamismahdollisuuksien rajoissa. Liiketalouden opintoja viimeistellessäni aikaa asioihin perehtymiseen on hyvin, ja työllisyystilanteen ollessa heikko (Keravalla työttömänä on 10,6 %), toivon voivani keskittyä aloitteisiin, joilla saadaan lisää työpaikkoja lähialueille.

Yhteisten asioiden hoitamista olen tehnyt jo lukion oppilaskunnassa (Lumon lukio, 2003-2007) ja nykyisin taloyhtiöni asukastoimikunnassa (2014 alkaen puheenjohtajana). Minulle tärkeitä arvoja on oikeudenmukaisuus, turvallisuus, vapaus, perhe ja terveys. Olen ehdolla Perussuomalaisten listoilta, mutta teen päätökset oman harkinnan mukaan, vaikka monista asioista olenkin samoilla linjoilla.

Tavoitteeni valtuustossa

  • Kaikenikäisten syrjäytymisen ehkäisy: Keskustaan ja muualle lisää vapaa-ajan oleskelupaikkoja ja tapahtumia, myös talviaikaan. Nuorille alle 18-vuotiaille on paljonkin kaupungin nuorisotiloja, mutta sen jälkeen oleskelu ohjautuu baareihin. Vaihtoehtoja olisi saatava, koska lähimmät on muutoin Vantaalla ja Helsingissä. Kaupungin rakenteet jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ovat oleellisia mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyssä. Myös eristäytyneisyyttä lisäävien rakenteiden purkaminen on yhtä tärkeää. Painopiste olisi oltava ei-julkisella rahalla ylläpidettävässä toiminnassa, jota tarvittaessa tuetaan kunnan puolesta
  • Edullinen ja viihtyisä asuminen: Kaavoituksen ym. keinoin asumisen hinta on pidettävä kohtuullisena. Uusille asuinalueille on päästävä kulkemaan hyvin ja ei saa syntyä slummialueita tai "huonoja" naapurustoja
  • Lisää työpaikkoja: Kerava on pk-seudun kasvaessa kehittymässä. Tyhjiä tontteja näkee teollisuusalueella ym., niille olisi kaavoitettava jotain järkevää ja houkutella siten yrityksiä ja työpaikkoja.
  • Keinukallion aluetta kehitettävä nopeammin: Portaat ovat vain hyvä alku. Alueelle on aktiivisesti hankittava työpaikkoja tuovia ja mukavaa vapaa-ajan toimintaa harjoittavia toimijoita
  • Kohtuullinen verotus: Keravan olisi oltava houkutteleva paikka asua työssä käyvänä asukkaana. Palvelujen taso ei kuitenkaan saa huonontua.
  • Terveyspalvelut oltava tarpeeksi saatavilla sote-uudistusten jälkeenkin
  • Keravalle ei vastaanottokeskuksia tai muita pakolaiskeskuksia: Keravan ei tule seurata Järvenpään tietä. Vastaanottokeskuksiin liittyvä hyvävelibisnes, niiden asiakkaiden alueella lisäämät turvallisuusuhat (Ruotsin malli, Helsinki, jne) eivät sovi Keravan rauhalliseen ja viihtyisään ilmapiiriin. Leipäjonot asemalla ja kirkolla ovat pitkiä, omat kansalaiset, koululaiset, opiskelijat, syrjäytyneet miehet ja naiset ovat tärkeämpiä kuin elintason perässä tuhansia kilometrejä matkanneet pakolaiset.
    • Kaikki muut puolueet paitsi Perussuomalaiset kannattavat pakolaisten määrän lisäämistä ja vastaanottokeskusta


  • HSL-lipun hinnoittelu: Kerava-Tikkurila välillä menee nopeilla R, Z, H, jne junilla 10min ja juna ei pysähdy kertaakaan. Kyseinen väli olisi saatava seutulippuhinnasta kaupungin sisäisen hintaiseksi koska se on kohtuullista. Moni kulkee esim. lukioon tai töihin tuon välin. Jos asiaan voi vaikuttaa, sen mahdollistaminen tulisi selvittää.
  • Maksutonta pysäköintitilaa lisää aseman seudulle. Kaavamuutoksin ym. kehitystoimilla voitaisi mahdollistaa esim. korkea asuin- ja toimitilarakennus toisen puoleisen parkkipaikan kohdalle, jonka alle velvoitettaisi tarjota parkkitilaa. Tai parkkihalli.


Vaalikoneet

Lisää kantojani asioihin mm. seuraavissa vaalikoneissa:


Vastaan myös mielellään viestiisi, jos joku ajankohtainen asia ei muualta selviä. Jos tiedossasi on vaalikone, joka minun kannattaisi täyttää, ilmoita siitä!