IF Gnistanissa pelaajapolku jaetaan kolmeen vaiheeseen (lapsuusvaihe U6-U10, nuoruusvaihe U11-U15, erikoistumisvaihe U16-U18). IF Gnistanissa joukkuetoimintaa järjestetään tasoryhmissä pelaajan motivaatio, sitoutuminen ja osaaminen huomioiden.
Seurassamme pelaajakehityksen tavoite pelaajien kehittäminen ja myyminen kansainvälisille pelikentille. Pelaajakehityksen lähtökohtana on laadukas arki ikäluokkajoukkueissa, jonka toteuttamisessa osaavat valmentajat ovat keskiössä.
Tiedostamme, että kaikki pelaajamme eivät kehity tai pyri huipuiksi. Seuran valmennuksen tavoitteena on myös kasvattaa pelaajiaan kohti liikunnallista elämäntapaa ja edistää valmennustoiminnallaan todennäköisyyttä sille, että jalkapallosta muodostuu pelaajillemme elinikäinen harrastus.
KILPAPOLKU TAVOITTEELLISILLE JALKAPALLOILIJOILLE
IF Gnistanissa pelaajien kilpapolku alkaa U10-ikävaiheessa. Nuoruus- ja erikoistumisvaiheessa seuran kilpajoukkueet on jaettu useimmissa ikäluokissa kahdelle tasolle (Kilpa 1 ja Kilpa 2).
IF Gnistanin kilpapolun tavoitteena on tarjota ikäluokkansa lahjakkaimmille ja innokkaimmille pelaajille mahdollisuus laadukkaaseen harjoitteluun ja oman osaamisen mittaamisen ikäluokan parhaita joukkueita vastaan. Tavoitteena on, seuramme kilpa 1 -joukkueet pelaavat ikäluokkiensa korkeimmilla tasoilla.
Kilpapolun pelaajilta edellytämme korkeaa intohimoa ja sitoutumista harjoitteluun, oppimishalukkuutta, kilpailuhenkisyyttä, urheilullisuutta sekä motorisia valmiuksia pelata intensiivistä, identiteettimme mukaista jalkapalloa. Kilpapelaajalta odotetaan osallistumista vähintään 90 prosenttiin joukkueen harjoitustapahtumista.
Seuran kilpajoukkueisiin pyritään katsastusjaksoilla, ja pelaajavalinnoista vastaavat ikävaiheen valmennuspäällikkö sekä joukkueen valmennus. Pelaajavalintoja tarkistetaan kilpajoukkueissamme puolivuosittain (loka-marraskuu, kesä-heinäkuu).
LIIKUNNAN ILOA HAASTE- JA HARRASTEPOLULLA
Seurassamme toimii haaste- ja harrastejoukkueita, joissa kilpailullisuus on toissijaista ja liikunta ystävien kanssa tärkeintä. Toiminnan pääpainona on liikkumisen ilo ja lajin perustaidot.
Haaste- ja harrastepolulla tavoitteenamme on kehittää jalkapalloilijan ominasuuksia kohti jokaisen pelaajan omaa huippua, sekä mahdollistaa matalan kynnyksen jalkapallotoimintaa ja tarjota edellytykset mahdollisimman pitkään jatkuvalle harrastukselle hyvähenkisessä ympäristössä.
Haaste- ja harrastepolun joukkuetoiminta on kaikille lajista kiinnostuneille avointa. Harrastejoukkueissa ei vaadita aikaisempaa kokemusta lajista. Haaste- ja harrastepolulla ymmärrämme ja sallimme elämän muut menot ja prioriteetit harrastamisen rinnalla. Haastejoukueiden pelaajilta odotamme sitoutumista 60 prosenttiin joukkueen harjoitustapahtumista.
Haastejoukkueiden motivoituneimpia ja tavoitteellisia pelaajia ohjaamme aktiivisesti kilpapolulle, jos pelaajalla on siihen edellytykset.
IF Gnistanissa laadukas arki lähtee pelistä ja sen vaatimuksista. Laadukkaan ja pelaajien kehittymiseen tähtäävän arjen rakentamisessa korostuvat valmentajan suunnitelmallisuus, systemaattisuus ja perusteellisuus. Laadukkaassa arjessa huomioidaan ikävaihe, harjoittelun progressiivisuus ja kokonaiskuormitus. Lähtökohtana on, että joukkueen tulee harjoittella aina täydellä intensiteetillä.
IF Gnistanin valmentajana sitoudut valmentamaan pelaajia ja opettamaan peliä seuran valmennuslinjan mukaisesti, jalkapallopelin lainalaisuuksia kunnioittaen. Harjoitteissa täytyy aina olla korrelaatio peliin, pelisuoritukseen ja voittamiseen. Harjoittelussa pelaajilta tulee poikkeuksetta vaatia täyttä intensiteettiä. Harjoituksen kuormittavuutta säädellään työjaksojen ja taukojen suhdetta muuttamalla. Ottelut ovat tärkeitä, mutta eivät peruste harjoitusten keventämiselle ennen erikoistumisvaiheeseen siirtymistä.
Seuramme jokaisen harjoitustapahtuman tulee olla huolellisesti suunniteltu ja hyvin organisoitu. Joukkueen vastuuvalmentajan tehtävänä on huolehtia, että harjoitussuunnitelma on jaettu jokaisen tapahtumaan osallistuvalle valmentajalle hyvissä ajoin ennen harjoitustapahtuman alkamista ja suunnitelma roolituksineen on kaikille valmennustiimin jäsenille selkeä. Harjoitusten aikana valmentajien ja muiden taustahenkilöiden tulee keskittyä vain olennaiseen. Yhteistyötä tekemällä siirtymät harjoitteesta toiseen tulee tehokkaasti minimoida – kentällä käytettävästä harjoitusajasta tulee saada kaikki mahdollinen irti.
Harjoitustapahtumissa harjoitellaan aina täysillä ja tosissaan, kuitenkin pelistä ja oppimisesta nauttien. Valmentajiemme tehtävänä on vaatia, että pelaajamme ovat harjoitustapahtumissa läsnä ja keskittyvät niiden aikana tekemiseen huolellisesti. Pelaajien aivoja tulee aktivoida opetushetkillä. Gnistanilaisen pelaajan tulee oppia sietämään tylsyyttä, toistoja, virheitä ja vaikeuksia osana kehitysprosessiaan. Keskeistä on, että gnistanilaiset pelaajat luottavat riittävästi itseensä kysyäkseen neuvoja valmentajilta ja muilta ympärillään, sekä hyväksyvät korjaavaa palautetta valmentajilta, säilyttäen aina positiivisen kehonkielen.
Valmennuksesi lähtökohtana on seuran valmennuslinja ja ikävaiheen valmennuspäällikön hyväksymä kausisuunnitelma.
Harjoitteesi käynnistyvät nopeasti.
Pelaajat saavat harjoituksissasi paljon suorituksia ja variaatioita toistoille.
Harjoituksissasi on pallo mukana vähintään 80% harjoitusajasta.
Aktivoit pelaajia opetushetkien aikana.
Harjoituksissasi uusien taitojen oppiminen rakentuu jo osattujen taitojen varaan.
Pelillisissä harjoitteissasi ensimmäinen valmennettava asia on puolustavan joukkueen intensiteetin vaatiminen.
Pelillisissä harjoitteissasi on aina mukana tilanteenvaihto.
Tekninen suorittaminen, havainnointi ja päätöksenteko kulkevat harjoitteissasi rinnakkain mukana mahdollisimman usein.
Huomioit harjoittelussa pelaajan yksilöllisen kehitysvaiheen ja suoritustavan.
Huomioit harjoittelussa pelaajan kokonaiskuormituksen - pelaajalla on viikon aikana myös vapaapäiviä.
Integroit loukkaantumisista palaavat pelaajat asteittain takaisin mukaan harjoitus- ja pelitoimintaan.
IF Gnistanissa haluamme kasvattaa urheilullisia, ahkeria ja kilpailullisia pelaajia, jotka ymmärtävät peliä ja ovat sen sisällä aloitteellisia. IF Gnistanin pelaajapolun läpi käyneen pelaajan tunnistaa korkeasta toiminnan intensiteetistä, rohkeudesta ja yllätyksellisyydestä, sekä kyvystä tehdä pelin sisällä älykkäitä ja voittavia pelitekoja.
Gnistanilainen pelaaja pyrkii pelaamaan nopeasti eteenpäin.
Gnistanilainen pelaaja tekee toistuvasti pystyjuoksuja vastustajan selustaan.
Gnistanilainen pelaaja puolustaa korkealla alkavalla prässillä.
Gnistanilaisella pelaajalla on korkea työmoraali.
Gnistanilainen pelaaja uskaltaa kantaa vastuuta ja näyttää esimerkkiä.
Gnistanilainen pelaaja uskaltaa edetä, kun siihen on mahdollisuus.
Gnistanilainen pelaaja uskaltaa ottaa pallon haltuun paineen alla.
Gnistanilainen pelaaja uskaltaa yrittää tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja.
Gnistanilainen pelaaja osaa tulkita peliä, vastustajaa ja tilanteita.
Gnistanilainen pelaaja tunnistaa mahdollisuuksia pelin sisällä.
Gnistanilainen pelaaja käyttää teknistä osaamistaan vaikuttaakseen positiivisesti peliin.
IF Gnistanissa pelaajakehityksen edellytykseksi tunnistetaan laadukas valmennus. Valmennustyön laadun seurannasta ja arvioinnista vastaavat seuran valmennuspäälliköt. Seuran valmentajat saavat oman ikävaiheensa valmennuspäälliköltä säännöllistä, kenttäarjen seurannasta nousevaa palautetta.
IF Gnistanissa valmennustyön laatua arvioidaan seuraavien mittareiden avulla:
valmennuksen innostavuus.
pelaajien aktiivinen aika - tavoitteena 80% harjoittelun kokonaiskestosta.
harjoitusten täysvauhtisuus.
valmennuslinjan mukainen valmentaminen.
kilpapolulla pelaajien kehittyminen (fyysisiin mittareihin peilattuna) ja kilpailumenestys (U12-ikäluokasta alkaen).
Seura mittaa pelaajakehitystä kilpajoukkueissaan testaamalla pelaajiaan. Joukkueen vastuuvalmentaja vastaa testitulosten säännöllisestä keräämisestä ja dokumentaatiosta seuran fyysisen harjoittelun valmennuslinjan aikataulutuksen ja ohjeistusten mukaisesti. Seuran valmentajilta edellytetään myös säännöllistä ja ajan tasalla olevaa harjoitusaktiivisuuden seurantaa, sekä kilpa 1 -joukkueissa pelaajien viikkotasoista kokonaisliikuntamäärän seurantaa.
Yhteisöllisyys on IF Gnistanin leimallinen piirre ja keskeinen arvo. Kaikki pelaajamme ovat seuran - ei vain yksittäisen joukkueen - pelaajia. Teemme seurassa harjoitus- ja peluutusyhteistyötä yli joukkue- ja peliryhmärajojen, pelaajan kehittyminen ja joukkueiden tarpeet huomioiden. Peluutusyhteistyössä huomioidaan erityisen tarkasti pelaajan kokonaiskuormitus.
IF Gnistanissa joukkueita rohkaistaan tekemään jatkuvaa harjoitusyhteistyötä. Haaste- ja kilpa 2 -tasoilla pelaaville kyvykkäille pelaajille tulee tarjota säännöllisesti mahdollisuuksia näyttää osaamistaan ylemmällä tasolla. Tarvittaessa harjoitusyhteistyötä voidaan tehdä myös yli ikäluokka- ja sukupuolirajojen. Kyvykkyttää määritellään pelitaitojen, motivaation, sitoutuneisuuden ja oppimishalukkuuden perusteella. Harjoitusyhteistyön organisoinnista ja viestinnästä vastaavat joukkueiden vastuuvalmentajat. Toimintaa koordinoi ikävaiheen valmennuspäällikkö.
IF Gnistanin kilpapolulla toimitaan tasojoukkueissa. Pelaajia voidaan siirtää ikäluokan sisällä tasolta toiselle kauden aikana. Pelaajavalintoja kilpajoukkueissamme tarkastellaan puolivuosittain (loka-marraskuu, kesä-heinäkuu). Pelaajien liikuttamisen perusteena on aina pelaajan etu. Pelaajien tulee pärjätä ja saada toiminnassa onnistumisia - pelkkä selviytyminen ei riitä. Olennaista on myös tunnistaa alemmilla tasoilla kehitysloikkia ottaneet pelaajat ja siirtää heidät haastavampaan harjoitusympäristöön.
Valmentajat ja valmennuspäällikkö keskustelevat joukkueen pelaajista säännöllisesti ja arvioivat yhdessä, millä tasolla pelaajan yksilöllinen harjoittelu ja pelaaminen on optimaalisinta järjestää. Arvioinnissa huomioidaan myös pelaajan sosiaaliset ja psyykkiset tarpeet. Päätöksen siirroista tekevät ikävaiheen valmennuspäällikkö ja vastuuvalmentajat. Päätös pyritään aina tekemään yhteisymmärryksessä pelaajan ja huoltajien kanssa.
Harjoitustauot ovat tärkeä osa harjoittelun jaksottamista. Harjoitustaukojen tavoitteena on pelaajien henkinen ja fyysinen palautuminen. IF Gnistanissa harjoitustauot pyritään rytmittämään koulujen loma-ajoille (joululoma, talviloma, pääsiäisloma, kesäloma ja syysloma). Harjoitustaukojen pituus sovitaan joukkuekohtaisesti ikävaihe ja kokonaiskuormitus huomioiden. Seuran valmentajan tulee ajoittaa omat vuosilomat joukkueen harjoitustauoille.
Harjoitustauon aikana pelaajalla on vastuu omasta fyysisestä kunnostaan. Fyysisen kunnon ylläpitämisen tukena voidaan vanhimissa ikäluokissa hyödyntää omatoimisen harjoittelun ohjelmia. Näitä suunniteltaessa valmentajan tulee kuitenkin muistaa, että harjoitustauon ensisijainen tavoite on palautuminen. Ohjelman tulee optimoida levon ja rasituksen suhde.
Harjoittelun ylimenokausi alkaa kilpailukauden päätyttyä. Ylimenokauden aikana keskitytään mahdollisten vammojen kuntouttamiseen sekä laajamittaiseen henkiseen ja fyysiseen palautumiseen. Ylimenokausi on pelaajan mahdollisuus nollata kilpailukausi, siirtää fokus tulevaan kauteen ja keskittyä omien henkilökohtaisten kehityskohteiden kehittämiseen. Ylimenokauden ohjeellinen pituus on 3-5 viikkoa.