Kasvattajan panostus:
Pennut tulevat kasvamaan perhe-elämän keskellä, tottuen ääniin, erilaisiin alustoihin, käsittelyyn, ihmisiin, autoiluun jne.
Pennun omistajille on koulutuksellinen tuki ja tietotaito tarjolla, aika moneen lajiin kasvattajan puolesta tai ainakin osaan ohjata kenelle kouluttajalle kannattaa hakeutua, jos oma osaaminen loppuu kesken.
Omistajat liitetään pumit ry:n ja unkarinpaimenkoirien pentujäseniksi
Pennunostaja:
Tutustu rotuun lukemalla rotumääritelmä ja tapaamalla pumeja.
Mieti millaista koiraa ja millaisiin olosuhteisiin olet koiraa haluamassa jos näiden jälkeen päädyt omaan pumiin, niin
pidä yhteyttä, erityisesti jos alkaa ilmetä haasteita ennen, kuin ne muodostuvat ongelmaksi.
Terveystutki ja luonnetestaa/mh kuvaa koira, koska näin saadaan rotuun arvokasta tietoa miten kyseinen yhdistelmä on onnistunut.
Koirat ovat aina ensisijaisten perheenjäseniä ja jotta arki olisi kivaa pitää pumilla olla riittävästi tekemistä, mikä on riittävästi vaihtelee paljon eri yksilöiden välillä. Kilpaileminen jossain lajissa ei ole mitenkään välttämättömyys, mutta pumi tarvitsee mielekästä tekemistä, joten aktiiviset kodit ovat etusijalla.
Haavekuvan Aikamatka jäi sijoitukseen ja mahdollisesti suunnitellaan parin- kolmen vuoden kuluttua uusia pentuja, kun nyt ensin kasvavat luustokuvaus ikään ja nähdään mitä näistä syntyy. Aikuisiin koiriin saa toki tässä välissäkin tulla tutustumaan, mikäli rotu kiinnostaa.