Cucina italiana

Italialainen ruokakulttuuri on ehkä tunnetuin maailman laajuisesti. Ruoka ja syöminen ovat aihe, johon italialaiset suhtautuvat intohimoisesti: ruokia suunnitellaan, arvostellaan ja niistä keskustellaan ja väitellään kiihkeästi. Ilta-ateriaan, johon koko perhe istuutuu yhdessä käymään läpi päivän kuulumisia, kuluu aikaa jopa useita tunteja. George Miller on oikein sanonutkin: " Italialaisen aterian syömisessä on se vaikeus, että kaksi tai kolme päivää myöhemmin olet taas nälkäinen"

Italialainen keittiö perustuu yksinkertaiseen ja laadukkaista raaka-aineista tehtyyn kotiruokaan. Perinteet ovat pitkiä esimerkiksi juustoissa on yli 400 eril lajia, joiden historia ulottuu aikoihin satoja vuosia Ekr. Erityisen tärkeitä italialaisille ovat raaka-aineet. Italian ruoka noudattaakin tiukasti sesonkeja: saatavilla on ainoastaan meneillään olevan vuodenajan sesonkituotteita, minkä seurauksena raaka-aineet ovat yleensä lähiruokaa ja aina laadukkaita. Italialaiseen omavaraisuuteen kuuluu muun muassa omista puutarhoista saatavien kasvisten runsas käyttö. Myös eläinten ruhoista hyödynnetään mahdollisimman suuri osa.

Italialaiset eivät juurikaan syö aamupalaa, korkeintaan ehkä jogurtin tai esim. Sisiliassa makean leivonnaisen: "cornetto", joka voi olla täytetty kermavaahdolla, suklaalla, hillolla tai hunajalla. Tavallisin aamiainen on työmatkan varrella pystybaarissa seisten juotu espresso, jolla tullaan toimeen lonaaseen asti. Tällöin syödään ensimmäisen kerran kunnolla. Italialaiseen ateriaan kuuluu minimissään primo piatto (”ensimmäinen lautanen”), joka on hiilihydraattipitoinen, eli riisiä pohjoisessa, pastaa tai keittoa, kuten minestronea, secondo piatto (”toinen lautanen”), proteiinipitoinen, kuten lihaa, kalaa, munaa lisukkeineen, ja lopuksi jälkiruoka, esim. hedelmä, juustoja tai makea leivonnainen.

Työpäivinä lounasaikaan moni syö vain joko ensimmäisen tai toisen lautasen, mutta illalla kotona illalla runsaammin.

Italialaisten intohimoista suhtautumista ruokaan kuvastaa heidän ruokaan liittyvät kirjoittamattomat säännöt. Esimerkiksi cappucinio on vain aamukahvi, eikä sitä juoda enää n. klo 10.30 jälkeen. Salaattia nautitaan yleensä secondo piatton yhteydessä - ei alkuruuaksi eikä missään nimessä pastan kanssa. Pastaa ei koskaan leikata osiin veitsellä eikä siihen kuulu missään nimessä lisätä ketsuppia. Ruokajuomana käytetään yleensä viiniä ja vettä, pizzan kanssa usein myös olutta, koskaan ei kuitenkaan maitoa ainakaan illallisella. Parmesan juustoa lisätään pastaan, mutta ei mikäli siinä on kalaa .Leipä nautitaan alkupalojen yhteydessä, ei pastan kanssa.

Ehkä tunnetuimpia italialaiseen ruokakulttuuriin kuuluvia asioita ovat: pizzan ja pastan ohella Parman kinkku, juustot: parmesan ja mozzarella ja Modenan balsamietikka. Ks. oheinen kuvagalleria Italian tyypillisistä ruuista ja Pizzan tarina.

Pizzan tarina:

Historia alkaa satojen vuosien takaa Italian eteläosista Napolin seudulta. Kaksi keskeistä ainesta mozzarellejuusto ja tomaatti saapuivat Italiaan 1100 ja 1500 luvuulla. Napolissa alkoi 1700-luvulla yleistyä pizza jonka päällä oli tomaattikastiketta ja erilaisia täytteitä. Pizza on ollut alunperin halpaa ja mutkatonta katuruokaa. Sitä ovat suosineet raskasta työtä tehneet usein vähävaraiset ihmiset. Perinteisimmät pizzat ovat olleet Marinara ja Margherita. Yhä edelleen huippu pizzerian tunnistaa siitä, että sillä pystytään tekemään hyvä Margaretha pizza, missä ei ole kuin tomaattikastiketta, mozzarellajuustoa ja basilikaa.

Pizzan ehkä kolme maailmalla tunnetuinta versiota ovat Napolin reunoiltaan pehmeä hieman paksumpi ja roomalainen ohuempi ja rapeapohjainen sekä italialaisten siirtolaiseten Yhdysvaltoihin viemä alunperin napolilaistyyppinen. Ylensä ottaen pizzan pääkaupunkina pidetään Napolia - muualla paitsi Roomassa.

Italialaisilta kysyttäessä tärkeimpia asioita hyvän pizzan valmistamisessa ovat jauhot, tomaattikastike, aito mozzarella ja tietysti pizzantekijä: pizzaialo. Yksi tunnetuimmmista ja vanhimmista sekä jopa paikallisten mielestä ehkä paras pizzeria on yli sata vuotta vanha Da Michele Napolissa.

Kirjallisuudessa ja musiikissa ylistetään Napolia ja pizzaa:

Elizabeth Guilbert:

"I love my pizza so much…that I have come to believe in my delirium that my pizza might actually love me, in return. I am having a relationship with this pizza, almost an affair. Meanwhile, Sofie is practically in tears over hers, she’s having a metaphysical crisis about it, she’s begging me, “Why do they even bother trying to make pizza in Stockholm? Why do we even bother eating food at all in Stockholm?”

…I always thought we only had two choices in our lives when it came to pizza crust–thin and crispy, or thick and doughy. How was I to have known there could be a crust in this world that was thin and doughy? Holy of holies! Thin, doughy, strong, gummy, yumy, chewy, salty, pizza paradise. On top, there is a sweet tomato sauce that foams up all bubbly and creamy when it melts the fresh buffalo mozzarella, and the one sprig of basil in the middle of the whole deal somehow infuses the entire pizza with herbal radiance, much the same way one shimmering movie star in the middle of a party brings a high contact of glamour to everyone around her. . . . really, the pizza is so good we can barely cope."

Dean Martin: Thats Amore