Instructions
(in Finnish; English presenters will be contacted privately with instructions)
Instructions
(in Finnish; English presenters will be contacted privately with instructions)
Mikä on EhTutk Journal Club?
Journal club on konsepti, jossa ryhmä tutkijoita ja/tai tutkimuksista kiinnostuneita kerääntyy arvioimaan alan tieteellisiä tutkimuksia tai julkaisuja, joita on julkaistu jossain tieteellisessä julkaisussa.
Ensihoidon Tutkijoiden Journal Club keskittyy sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon ja ensihoitolääketieteeseen. Tästä alasta huolimatta kuka tahansa on lämpimästi tervetullut kuuntelemaan tai esittämään teemaan sopivia julkaisuja. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus tutustua ajankohtaisiin alan tutkimuksiin ja myös harjaannuttaa oma tutkimuskriittistä arviointikykyään sekä verkostoitua alan tutkijoiden kanssa.
Tilaisuudessa esitellään joko yksi tai kaksi alaan liittyvää tieteellistä julkaisua, jonka ympäriltä keskustellaan avoimesti ryhmän kanssa. Esittäjiä on joko yksi tai kaksi, yksi kummallekin tutkimukselle. Kokonaisaika on 2h, yhdelle esitykselle on yleensä varattu 60 minuuttia aikaa, josta n. 15-20 minuuttia on esitysaikaa ja n. 45-40 minuuttia keskustelua.
Jos konsepti ei ole ennestään tuttu tai haluat lisää vinkkejä esittelyyn, voit tutustua esim. alla oleviin linkkeihin:
Osallistujille
Jotta tilaisuus olisi mahdollisimman antoisa ja hyvä kokemus kaikille, pyytäisimme ystävällisesti osallitujia huomioimaan seuraavat:
Pitäkää mikrofoni kiinni muutoin kuin oman puheenvuoron aikana. Kameran saa pitää auki tai olla pitämättä, oman mieltymyksen ja verkkoyhteyden mukaan. Esittäjiä pyydettäisiin pitämään kamera auki esityksen aikana ja mielellään keskustelun aikana, jotta tilaisuuden osallistujat kokevat paremman yhteyden henkilöön.
Puheenvuorot pyydetään pääasiassa Teamsin käsimerkillä. Tällä tavoin kunnioitetaan esittäjiä ja muita seuraajia. Kommentteja saa erittäin vapaasti kirjoittaa myös chattiin, jos sen kokee itselleen paremmaksi.
Tutustukaa mielellään molempiin esitettyihin tutkimuksiin etukäteen omia taitoja, tasoa ja ajankäyttöä huomioiden. Jos aika ja tietotaitosi aiheesta on riittävä, saa mielellään pohtia itseään kiinnostavia kysymyksiä tai pohdintoja tutkimuksiin liittyen. Tällöin pyrimme saamaan kirjavan ja mahdollisimman monipuolisen keskustelun aikaiseksi.
Vaikka esittäjä toimiikin tutkimuksensa esittäjänä, hän ei välttämättä pysty vastaamaan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin itse eikä tämä olekaan edellytys. Eli hyödynnetään ryhmän pohdintoja.
Esittäjälle
Jotta tilaisuus olisi mahdollisimman antoisa ja hyvä kokemus kaikille, pyytäisimme esittäjiä huomioimaan seuraavat:
Valmistelkaa esitys (n. 15 min mittainen) valitsemastanne julkaisusta. Esityksen ei tarvitse välttämättä olla PowerPoint tai vastaavassa muodossa eikä ulkonäöllä ole väliä, mutta pyydämme huomioimaan osallistujien mielenkiinnon ylläpitämisen. Minkälaista esitystä sinä haluaisit itse seurata?
Pohtikaa 2-3 kohtaa tai kysymystä liittyen julkaisuun, joita voit esittää ryhmälle keskustelua luodakseen. Voi liittyä suoraan tutkimuksen metodiikkaan tai tuloksiin tai myös laajemmin tutkimuksen hyötyyn tai aiherelevanssiin. Esityksen jälkeen, ennen tarkempien kysymystenne esittämistä, voitte myös avata osallistujia yleisesti pohtimaan julkaisua (”mitä ajatuksia tai pohdintoja julkaisu herättää?”). Näin voi matalalla kynnyksellä saada ryhmä aktivoitua ennen syventymistä kysymyksiin. Näin halutessanne, voi osallistujia jakaa myös erillisiin breakout-huoneisiin tätä pohdintaa varten. Breakout-huoneiden hallinnon hoitaa tilaisuuden puheenjohtaja.
Huomioikaa että tilaisuuden osallistujilla voi olla eri tason osaamista tai ymmärrystä aiheesta. Vaikeita termejä tai käsitteitä saattaa joutua selittämään tarkemmin. Alan termien avaus ei ole lähtökohtaisesti vaatimuksena esitykselle mutta pyrimme siihen, että mahdollinen alaa tuntematon seuraaja tai alan opiskelija kokisi tilaisuuden mahdollisimman antoisaksi ja turvalliseksi.