Kuunteleminen
Rauhoittuminen
Aktiivinen osallistuminen
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen: Oppilaita kannustetaan pohtimaan asioita omien kokemusten kautta, tekemään ympäristösta havaintoja ja käyttämään mielikuvitusta. Oman työskentelyn arviointia harjoitellaan. Oppilaita kannustetaan huomaamaan omia vahvuuksiaan oppijana. Oppimisessa hyödynnetään liikkumista ja mielikuvituksen sekä eettisen ja esteettisen ajattelun kehittymistä tuetaan satujen ja tarinoiden, pelien, lorujen, laulujen ja leikkien, taiteen eri muotojen sekä monipuolisen vuorovaikutuksen avulla.
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: Oppilaita rohkaistaan ja ohjataan myönteiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Oppilaita kohdellaan arvostavasti ja ohjataan ystävällisyyteen ja hyviin tapoihin. Koulutyössä oppilaat voivat ilmaista itseään ja itselleen merkityksellisiä asioita monipuolisia esittämisen tapoja käyttäen.
L4 Monilukutaito: Oppilaita kannustetaan käyttämään ja tuottamaan erilaisia tekstejä, nauttimaan niistä sekä ilmaisemaan itseään niiden avulla. Oppilaita ohjataan kehittämään kuvanlukutaitoa kokeilemalla kuvallisia ilmaisutapoja sekä tarkastelemaan visuaalisen vaikuttamisen keinoja lähiympäristössä. Opetuksessa käytetään ikäkauden tarpeisiin soveltuvia tekstejä, kuten lehtiä, kirjoja, pelejä, elokuvia ja musiikkia sekä monimuotoisen ympäristön havainnointia ja oppilaiden tekemiä ja valitsemia sisältöjä. Oppilaille luodaan runsaasti tilaisuuksia kysyä ja ihmetellä, kertoa tarinoita, esittää näkemyksiään ja jakaa kokemuksiaan monenlaisia välineitä ja ilmaisun keinoja käyttäen.
Kuvataide:
T3 oppilas ilmaisee havaintojaan ja tunteitaan kuvallisuutta hyödyntäen
T4 oppilas innostuu kokeilemaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä harjoittelee ilmaisemaan kuvallisesti
Liikunta:
Tavoitteena vahvistaa lapsen kehollisuutta ja kehollista ilmaisua
T7 ohjataan oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisua vuorovaikutuksellisissa liikuntatehtävissä
Musiikki:
T3 oppilas kokee ääntä ja musiikkia liikkuen
Suomen kieli ja kirjallisuus:
T1 oppilas vahvistaa taitojaan vuorovaikutustilanteissa
T2 ohjataan oppilasta toimimaan ja osallistumaan ryhmäviestintätilanteisiin ja tutustumaan niiden käytänteisiin
T8 oppilasta ohjataan kiinnostumaan lastenkirjallisuudesta
Vieras kieli (englanti):
T4 ohjataan oppilasta tekemään havaintoja kielestä ja kielenkäytöstä
T6 rohkaistaan oppilasta käyttämään kieltä monipuolisesti erilaisissa tilanteissa
T9 ohjataan oppilasta ymmärtämään kielen yleisimpiä ilmauksia ja sanoja oppilaalle tutuissa tilanteissa
T10 ohjataan oppilasta käyttämään kielen yleisimpiä ilmauksia ja sanoja oppilaalle tutuissa tilanteissa
Monialaisen oppimiskokonaisuuden alkaessa opettaja havainnoi oppilaiden kielitaitoa seuraamalla heidän tietotasoaan väreistä (blue, green, yellow, red) sekä tunnesanoista (happy, sad, angry). Tunnesanoja läpikäydessä opettaja huomioi oppilaan kykyä päätellä tunnesanan kuvan ja/tai liikkeen avulla. Näiden asioiden tarkkailu antaa opettajalle mahdollisuuden kiinnittää huomiota ryhmätasoiseen osaamiseen sekä siihen, keitä oppilaita tulee eriyttää alaspäin ja keitä ylöspäin oppimiskokonaisuuden eri aktiviteeteissa.
Opettaja havainnoi oppituntien aikana oppilaiden työskentelyä ja arvioi heidän kehittymistään. Opettaja kiinnittää erityistä huomiota opeteltavien englanninkielisten sanojen toistoon, jotta oppilaille jäisi muistijälki opituista asioista. Näin opettaja pystyy myös seuraamaan oppilaiden kielitaidon kehitystä jatkuvasti. Jokaisen aihekokonaisuuden alussa käydään myös läpi kahden seuraavan tunnin tavoitteet, ja pitkin oppimiskokonaisuutta oppilas pääsee arvioimaan osaamistansa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä ryhmässä toimimisen taidot ovat teemoja, joita 1. luokan oppilaat eivät ole vielä paljoa ehtineet harjoitella koulukontekstissa ensimmäisen vuoden syksyllä, joten opettajan formatiivinen arviointi tulee perustua oppilaan yksilölliseen kehitykseen.
Opettaja toteuttaa kokoavan arvioinnin monialaisen oppimiskokonaisuuden päätytyttyä, jossa oppilas peilaa osaamistaan kokonaisuuden alussa tehtävään itsearviointiin, ja opettaja peilaa oppilaan kehittymistä hänen omien havaintojensa sekä oppilaan itsearvioinnin perusteella.