Kisauutisia 2024
U15 Euroopanmestaruuskisat, Loutraki Kreikka 15.-18.5.2024
Vaasan Toverien Helle Vallin edusti Suomea alle 15-vuotiaiden EM-kisoissa Kreikassa. Helle paini sarjassa 39 kg ja kukisti 1/8 finaalissa Ranskan Martinezin pistein 6-1. Toisessa ottelussa vastaan asettui tuttu Ukrainan tyttö, Martina Modna. Tytöt kohtasivat tänä vuonna Tallinn Openissa ja silloin ukrainalainen oli parempi pistein 0-5. Nyt ukrainalainen ei paininutkaan passiivisesti vaan lähti pitämään kovaa vauhtia ja napsi ylivoimaisen pistevoiton ennen täyttä aikaa. Odotimme, että hän jyrää myös kultaotteluun antaen Hellelle mahdollisuuden pronssiotteluun. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan Ukrainan tyttö hävisi ottelun finaalipaikasta (AIN) tyttöä vastaan. Pettynyt ja tyhjä olo, mutta ainakin opittiin se, että kovuutta taistelutilanteisiin pitää saada enemmän jos haluaa näissä kisoissa pärjätä. Ikänsä puolesta Helle pääsee näihin kisoihin myös ensi vuonna. Hellen loppusijoitus 17 tytön sarjassa oli 9.
Ikäkausikilpailut ja Nuorten Suomi Cup 6/6 Vantaalla 11.5.2024
Nuorten Suomi Cupin viimeinen osakilpailu 6/6 painittiin Vantaalla. Kultaa taiteilivat Alisha Kubal sarjassa 51 kg ja Juulia Holappa 57 kg. Hopealle ylsivät Lykke Lahtinen 64 kg ja Vilja Laaksonen +64 kg. Koko kauden yhteispisteissä Vaasan Toverit oli ylivoimaisesti paras seura koko Suomessa ja keräsimme palkintorahaa hieman vajaa 2000 euroa! Kymmenen parhaan joukkoon henkilökohtaisissa pisteissä nousivat Lotte Lahtinen, Alisha Kubal ja Oona Pekkarinen. Kiitos koko tyttöryhmälle. Ensi kaudella uudestaan!
Nuorten Suomi Cupin 2023-2024 seurojen välisen kilpailun lopputulokset:
1. Vaasan Toverit 2415 pistettä
2. Helsingin Paini-Miehet 1345
3. Ylä-Tikkurilan Kipinä 1170
4. Järvenpään Voimailijat 1105
5. Vaasan Voima-Veikot 930
6. Helsingin Haka 800
7. Jyvässeudun Paini-Ässät 740
8. Haukiputaan Heitto 660
9. Harjun Woima Jyväskylä 620
10. Mukkulan Riento 590
11. Ilmajoen Kisailijat 405
12. Kajaanin Juntta 400
13. Kokkolan Kipinä 390
14. Lappeenrannan Työväen Urheilijat 330
15. Tampereen Painiseura 300
16. Nokian Pyry 295
17. Turun Voimamiehet 260
18. Tampere Predators 230
19. Muhoksen Voitto 215
20. Lapin Lukko 175
21. KKV ja VaSa 150
23. JVK 140
24. Koovee 135
25. KI ja SimVe 130
27. VuVe 120
28. SuolU 115
29. KuKu ja LaihLu 110
31. WK 100
32. LapinV 95
33. RVM ja SPM 75
35. ToLaPa 65
36. JPI 60
37. EsU, KPM ja LiTai 50
40. RV 40
41. AU, HyPK, LaKePa ja PPM 30
45. TP 25
46. HeTa 15
47. AuPS, TaVo, ToPS ja TuTo 10
Pohjoismaiden mestaruuskisat U17, Helsinborg Ruotsi 4.5.2024
Oona ja Lotte lähtivät Ruotsin PM-kisoihin hyvässä kunnossa, mutta valitettavasti itse kisa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Molemmat olivat omassa sarjassaan ihan mitalisuosikkeja mutta molemmille sattui huono päivä. Vain yksi voitettu ottelu molemmille. Normaalisti niin nopeiden tyttöjen paini oli hidasta ja väkinäistä. Koko Suomen tyttöjen U17 joukkue paini hieman alakanttiin. Vain Jyväskylän Rita Rantonen sarjassa 49 kg paini Pohjoismaiden mestaruuden. Lotte Lahtinen paini sarjassa 61 kg neljänneksi ja Oona Pekkarisen sijoitus sarjassa 49 kg oli viides. Tappiosta täytyy kuitenkin ottaa opiksi ja yrittää parantaa seuraavaan kisaan. Oonalla ja Lotella on molemmilla kykyjä huomattavasti parempaan! Kohta on kesä ja tytöillä alkaa pienen tauon jälkeen kesätyöt ja peruskuntokausi.
Beat the Streets Freestyle Classic 28.4.2024, Chicago USA
Chicagossa painittiin kymmenellä matolla Beat the Streets Freestyle Classic -turnaus johon osallistui kolme seuramme tyttöä. Saimme tietää kisasta vasta viime tingassa ja järjestäjät antoivat meille erikoisluvan osallistua mikäli edustamme siellä Beat the Streets-seuraa. Kolme tyttöä halusi kisata ja hienostihan se sujui. Helle Vallin oli vain kiireessä laitettu väärään sarjaan. Helle paini neljänneksi sarjassa U16 46 kg kun oikea sarja olisi ollut U14 42 kiloa. Sarjassa U16 54 kg Oona Pekkarinen ja Vilja Vallin raivasivat molemmat komeasti tiensä finaaliin ja painivat siis kaksoisvoiton Beat the Streets-seuralle. Oonalle kultaa ja Viljalle hopeaa. Ihan tavallinen niskalenkki puri USA:n tyttöjä vastaan yllättävän hyvin. Koko USA:n reissu on ollut meille kaikille aivan mahtava kokemus. Huomasimme, että paini on painia ihan ympäri maailmaa. Painijoiden määrä on se missä eniten hävitään. Laadussa ei oikeastaan yhtään. Kohta Finnairin siivin kotiin. Thx for everything - We already miss you
Aviators International 21.4.2024, Appelton USA
Vaasan Toverien tyttöpainiryhmä USA:n reissu alkoi hienosti! Aviators international -turnauksessa yhdeksän tytön joukkue saavutti peräti kuusi mitalia. Helle Vallin kohtasi matkalla kultamitaliin chileläisen tytön ja kaksi teknistä USA:n tyttöä. Näistä kaikista selvät pistevoitot ja kultamitalia kaulaan! Lykke Lahtinen taas otteli taitavasti paljon isompia vastustajia vastaan ja kairasi väkisin kultaa, vaikka nenä aukesi kultaottelussa. Oona Pekkarinen paini myös kultaotteluun, mutta joutui taipumaan siellä USA:n kovalle Ava Petersille. Lotte Lahtinen paini omaa sarjaansa ylempänä hienosti hopealle. Vain Uumajan Alwa Igrum oli hitusen parempi. Vilja Laaksonen pääsi hyvin kansainväliseen vauhtiin ja nousi sarjassaan pronssille. Tyttöjen pienin sarja oli erittäin kovatasoinen ja siinä Meri-Li Vallin taipui kovasta yrityksestä huolimatta pronssille. Thanx Aviators!
Kultaa: Helle Vallin, U14, 43 kg jaLykke Lahtinen, U14, 76 kg
Hopeaa: Oona Pekkarinen, U16, 54 kg ja Lotte Lahtinen, U16, 66 kg
Pronssia: Meri-Li Vallin, U14, 33 kg ja Vilja Laaksonen, U14, 76 kg
4. Alisha Kubal, U16, 54 kg
6. Wilma Linna, U14, 54 kg ja Vilja Vallin, U16, 54 kg
Mitalipainit Teeriniemellä 16.4.2024
Aloittelijoiden Mitalipainit painittiin Teeriniemen painisalilla neljän seuran voimin. Osanottajia oli yhteensä 50 Ylistaron Kilpa-Veljistä, Vaasan Tovereista, Laihian Lujasta ja Vaasan Voima-Veikoista. Hienoja otteluja ja sisukasta painia nähtiin paljon! Tuomareina toimivat Vaasan Toverien tyttöpainiryhmän vanhimmat tytöt. Huomenna tytöt suuntaavat USA:han yhdeksän tytön joukkueella. He osallistuvat matkan aikana kansainväliseen kilpailuun Appletonissa, jonka jälkeen on vielä leiri Wisconsinin osavaltion tyttöjen kanssa. Leirin jälkeen suuntaamme Chicagoon jossa harjoittelimme ja asumme Beat the streets-painisalilla. Siellä seurassa on 1800 painijaa joten treenikavereita kyllä löytyy. Samalle matkalle lähtee ystävyysseuramme Umeå Brottning Ruotsista ja Finspång Brottning hieman etelämpää Ruotsista.
Omasportti ikäkausipainit Nurmossa 6.4.2024
Nurmon Jymyn järjestämiin OmaSportti-ikäkausipaineihin osallistui 12 Vaasan Toverien nuorta painijaa. Suuri osa jäi kotiin influenssan vuoksi, mutta terveillä oli hyvä painipäivä. Yhdeksän mitalia! Kisoissa oli paikalla myös Suomen viimeisin painin Olympiavoittaja Jouko Salomäki ja painijat pääsivät Joken kanssa yhteiskuvaan.
KULTAA: Mykyta Berehovyi ja Anton Jäntti
HOPEAA: Nanna Mäkinen, William Granqvist, Leo Mäkinen ja Glib Mishchenko
PRONSSIA: Emil Ollila, Alexander Koivisto ja Wilma Linna
4. Eemi Blomberg ja Jaakko Kinnari. 6. Liam Lundqvist
Tallinn Open 23.-24.3.2024
Euroopan suurimmassa painikilpailussa mukana oli myös 10 Vaasan Toverien tyttöä. Kovimmat vastustajat tulivat USA:sta, Ukrainasta, Puolasta ja Ruotsista. Vanhempien tyttöjen ollessa vähän toipilaana niin parhaimpiin suorituksiin ylsi nuorempi kaarti. Neljä tytöistä kiipesi kuuden parhaan palkintopallille.
Hopeaa: Meri-Li Vallin, U13, 32kg
4. Lykke Lahtinen, U13, +60 kg
5. Helle Vallin, U15, 39 kg
6. Vilja Laaksonen, U13, +60 kg
10. Alisha Kubal, U15, 54 kg
11. Lotte Lahtinen, U17, 61 kg
14. Wilma Linna, U13, +60 kg
14. Oona Pekkarinen, U17, 53 kg
19. Vilja Vallin, U15, 50 kg
20. Juulia Holappa, U15, 54 kg
Mannin Matsit ja Aluemestaruuskilpailut Peräseinäjoella 16.1.2024
Mannin Matsit oli tänä vuonna kalenterissa meidän seuran kannalta vähän hankalasti. SM-kisojen ja Tallinn Openin välissä. Yksi edustaja saatiin kuitenkin mukaan: Emil Ollila asteli reippaasti matolle ja paini sarjassa pojat U9 31kg viidenneksi.
U17 SM-kilpailut Ilmajoella 9.-10.3.2024
Mitalisadetta! Ilmajoella painituissa U17 SM-kisoissa Vaasan Toverien tyttöpainijat taistelivat vimmatusti mitaleista. Kolme kultamitalia, hopeaa ja pronssia! Eteenpäin ollaan taas menty ja tästä on mukava jatkaa kahden viikon päästä Tallinn Openiin. Kiitos vahvoista elämyksistä Ilmajoelle. Olipa taas kerran mahtavat kisat! Seurapisteissä olimme hienosti kolmansia vaikka osallistuimme vain tyttöjen sarjoihin.
Kultaa 40 kg: Helle Vallin, Kultaa 53 kg: Oona Pekkarinen, Kultaa 61 kg: Lotte Lahtine, Hopeaa 57 kg: Juulia Holappa, Pronssia 49 kg: Vilja Vallin ,4. Noomi Wahlroos: 40 kg, 4. Lykke Lahtinen: 61 kg, 4. Vilja Laaksonen: 73 kg, 7. Alisha Kubal: 53 kg , 8. Wilma Linna: 53 kg ,11. Ida Teppo: 53 kg.
Alapuolella Oona Pekkarisen kultamitaliottelu sarjassa 53 kg:
Mitalipainit Ylistarossa 7.3.2024
Ylistarossa YKV järjesti mitalipainit. Vaasan Tovereista matkaan lähti viisi poikaa valmentaja Hannu Jerosen johdolla. Ja hienosti meni tälläkin kertaa!
KULTAA: William Granqvist ja Emil Ollila. PRONSSIA: Iivo Haapa-aho ja Vincent Jeronen
Anton Jäntti loukkaantui hieman ja joutui jättämään kisan kesken.
MYHI-turnaus Ilmajoella 24.2.2024
Matkasimme Myhi-turnaukseen Vaasasta bussilla yhdessä ruotsalaisten ystävyysseurojemme (Umeå Brottning, Sundsvall AIK) kanssa. Ja hurja painipäivä siitä taas tuli! Vaasan Toverien 15 nuorta painijaa nappasivat kuusi kultamitalia, viisi hopeamitalia ja kaksi pronssia. Seurapisteissä olimme kakkosia Helsingin Hakan jälkeen. Isäntäseura Ilmajoen Kisailijat oli kolmas. Seuroja oli mukana peräti 54. Kuvassa seuramme nassikkajengi odottaa palkintojaan.
Tänään mukana:
Kultaa: Meri-Li Vallin, Helle Vallin, Oona Pekkarinen, Vilja Vallin (kahdessa sarjassa), Lotte Lahtinen. HOPEAA: Mykyta Berehovyi, Emil Ollila, Leo Mäkinen, Glib Mishchenko , Lykke Lahtinen. PRONSSIA: Nanna Mäkinen ja Lilja Lahtinen, 4. Alisha Kubal, 5. Vilja Laaksonen, 8. Alexander Koivisto
Mitalipainit Vaasassa 21.2.2024
Naapuriseuramme Vaasan Voima-Veikkojen järjestämiin Mitalipaineihin saatiin useampi osallistuja ja mitaleilta ei tietenkään voinut välttyä.
Piirinmestaruuskilpailut Alavudella 17.2.2024
Etelä-Pohjanmaalla painitaan! Alavuden Urheilijoiden järjestämiin piirinmestaruuskisoihin osallistui neljä seuramme painijaa. Ajankohta oli meille vähän huono, sillä seuramme juhlat olivat samaan aikaan. Vilja Vallin sairastui, mutta päätti siitä huolimatta kokeilla painia vastoin valmentajan ohjeita.
Kultaa: Juulia Holappa
Hopeaa: Emil Ollila
Hopeaa: Lotte Lahtinen
4. Vilja Vallin
Ikäkausikilpailut - Nuorten Suomi Cup Kajaanissa 3.2.2024
Kajaanin ikäkausikilpailiussa ja nuorten Suomi Cupin neljännessä osakilpailussa oli mukana kuusi Vaasan Toverien tyttöä. Ja kaikki mitaleille! Samalla meidän seura säilytti Cupissa seurapisteiden ykköspaikan. Suomi Cupin tilanne 4/6 osakilpailun jälkeen.
Kultaa: Lotte Lahtinen ja Vilja Laaksonen. Hopeaa: Helle Vallin ja Lykke Lahtinen. Pronssia: Alisha Kubal ja Vilja Vallin.
SPTR-Cup Laihialla 20.1.2024
Vaasan Tovereista osallistui kevätkauden avauskisaan 13 nuorta painijaa ja heistä peräti 7 voitti oman sarjansa. Räväkkä startti!
Kultaa: Anton Jäntti, Glib Mishchenko, Meri-Li Vallin, Alisa Pajukangas, Juulia Holappa sekä Lykke ja Lotte Lahtinen.
Hopeaa: Emil Ollila ja Lilja Lahtinen
4. Vincent Jeronen ja Leo Mäkinen
5. Mykyta Berehovyi ja Alexander Koivisto
Laihian TULOKSET