ULALLA

Joensuun kaupunki aikoo kaataa melkein kaikki vanhat puut Vapaudenpuistosta. Vain 10 jää jäljelle. Esitän runon ja loitsun 22.2. klo 18.50 Vapaudenpuistossa tilaisuudessa " Kaupungin elävä sydän".

Joensuun Vapaudenpuisto

Nyt on meillä viime hetki, viime hetki vaikuttaa.

Onko puisto ilman puita puisto enää ollenkaan?

Kaheksan kaheksaakymmenettä puuta oli jäljellä.

Kunnes kunto kartotettiin, tutkittiin ja mitattiin.

Kolmasosa näistä puista puhumatta tapettiin.

Vielä uhkaa kuolonturma, melkein kaikki uhrataan!

Kuusi viisikymmenettä poistetaan, siis surmataan.

Lähtee haapa, lähtee kuusi, mänty makedonian,

vuorijalava juhlallinen, jättipoppeli ainoa.

Sembramänty lahjaks saatu, ettei nälkä yllättäis.

Poppelit on kohta poissa, poissa puisto kokonaan.

Kymmenen kai jätetään, vai jätetäänkö yhtäkään?

Onko puisto ilman puita puisto enää ollenkaan?

Ongelmainen paikka tämä, turva ollut laitapuolen

Minne juopot laitetaan? Syrjäytetyt köyhät raukat

jalkapuuhun istumaan?

Torilla jo tilaa riittää, aava aukee hirvittää,

asujaitten suurin osa tahtoo puiston säilyttää.

Kaupungilla kova paikka, uhkaa maineen menetys:

Vihree edelläkävijä on arvonimi arvokas.

Mutta vihreää vain rahoitus, investointi, lainaus.

Entä puiden viherrys? Puusto hoitaa puhdistuksen

hiljaa, vaiti möykkäämättä.

Vanhat puut on pystyvimmät, vanhat puut on paikoillaan.

valmiina ja uhkuvina ilmansaasteet puhdistaa.

Lisää puita maailmalla hiilinieluks laitetaan.

Onko meillä varaa enää yhtään puuta kaadattaa?

Hölmöläisten hommaa kaikki, valmis puisto pilata.

Kuka ihme täällä jaksaa aina puita vihata?

Kuka päättää asioista? Kuka sahat käynnistää?

Onko puisto ilman puita puisto enää ollenkaan?

------------

TÄSTÄ LÄHTEE LOITSU:

Terve maamo maanalainen, terve taatto taivahinen!

Tulin tänne laulamahan, apua anelemahan.

Anna meiän puiston olla, anna puitten kukoistaa

vanheta ja viisastua, suojaa, turvaa tarjota.

Nyt mie pyyvvän teiät tänne, kaikki puitten haltijaiset:

Tuu sie hongatar hopia, jalavatar jalo neito

haavatar oikian metsän, koivutar komian koivun!

Meil on tässä puisto pieni, puusto oikein oivanlainen!

Jättipoppeli ainokainen sekä poppelit komiat,

mänty makedonian, sembramänty lahjaks saatu

jottei saavu nälänhätä, kuolo karmea yllätä.

Nytkö pitäis kaikki tappaa, kaataa kaikki kaunosielut?

Ei, sanon mie suulla suuremmalla, kerron kauniisti kaikille:

Meille on kaunis puisto luotu, ihastella vilvoitella, nuuhkia tuoretta ilmoa

Vielä kun susi saatais tänne, Kosiosusi komianlainen

penkillensä istumahan, varjoon vakavan kuusen.

Nyt mie taian taian laittaa, suojaverhon asetella:

Säily puisto, säily puusto, kasva kunnes kuukin väistyy!

Kasva, yllä korkialle, laula meille puistolaulu!

Hus hus kaupungin päättäjäpahat, Hus hus moottorisahat!

Säily puisto, säily puusto, anna meille suojauksesi.

Hei hongatar hopia, jalavatar jalo neito, koivutar komian koivun!

Hus hus saha, hus hus kaato!

Meille jääpi puisto oiva, kaunis valon siivilöimä, puisto puiden keralla!

Pois mie taion sahat kirveet kaatokoneet kaikenlaiset

Pois mie taion ajatukset puiston tuhoon liittyvät

Kasva, vartu, rauhassa nyt vanhene!

Meille jääpi puisto oiva, puisto puiden keralla!

Ulla Vaarnamo

22.2.2019

Kolin pirunkirkko, Eva Kaven

9.12.2018

ARKIPÄIVÄN KAUHUA

PIP! Ärsyttävän korkea uikahdus kuului portaiden yläpäästä. Ääni vihloi korvien sisuskaluja. Ehkä se kuului naapurista. PIP! Niin tietysti: palovaroitin ilmoitti patterin loppumisesta.

Palovaroitin sijaitsi katossa portaiden yläpäässä. Yletin siihen melkein kurkottamalla kaiteen takaa. Sain hälyttimen kannen auki, mutta en yltänyt irrottamaan patteria. Se roikkui johtojen varassa. Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerralle riitti käyttöä: sen päältä yletin irrottamaan patterin.

Toin talveksi mökiltä häkävaroittimen ja palovaroittimen patterit kaupunkiin, jotteivät ne tyhjentyisi itsestään pakkasessa. Molemmat olivat tallella, ja muistin jopa, missä.

Sain ensimmäisen patterin paikoilleen ja napsautin varoittimen kannen kiinni. Odotin. Olin jo keittiössä, kun kuului: PIP!

Ei voi olla totta. Patteri oli sittenkin tyhjä. Kokeilin seuraavalla patterilla, sama toistui. Soitin naapurille, ja hän ehdotti että kävisin ostamassa upouuden patterin.

Liukastelin jäähiekoitetuilla kaduilla keskustaan ja takaisin. PIP! tervehti jo eteisessä. Alkoi hermostuttaa entistä enemmän. Vaihdoin varoittimeen uuden patterin ja istahdin keittiön pöydän ääreen. Onneksi asia selvisi. PIP!

Ei voi olla totta. Tuijotin palovaroitinta, se näytti aivan vaarattomalta. Soitin uudestaan naapurille. Hän sanoi, että varoitin on varmaan rikki. PIP! Terävä uikahdus osui jonnekin sisälläni. Minua alkoi pelottaa. Miten voin hermostua niin paljon pelkästään varoittimen äänestä?

Toinen naapuri tuli kotiin. Odotin portailla ja selitin, että minun pitäisi saada palovaroitin irti, että se ääntelee. Että poikani tulisi kyllä tänään käymään ja irrottaisi sen, mutta en kestä enää hetkeäkään varoittimen ärsyttävää uikahtelua. Naapuri kysyi, olinko painanut punaista nappulaa. Otin lastan ja painoin sen päällä punaista. Ei tapahtunut mitään. - On se rikki, hän sanoi ja laskeutui portaita. - Se lähtee nyt, sanoin ja kohotin lastaa. - Kyllä minä voin irrottaa sen, hän sanoi ja pyysi ruuvimeisseliä. Löysin ristipääruuvarin ja toimin assistenttina. Samalla mietin, miksi en itse irrottanut vempelettä. Mutta en olisi yltänyt ruuveihin asti, ja minulla on lievä korkeanpaikan kammo enkä olisi uskaltanut kurkotella kirjakasan päältä.

Palovaroitin kyhjötti ulkoportailla sekajäteroskapussissa. Huokaisin helpotuksesta. En ollut ehtinyt edes lehteä lukemaan, koko päivä oli mennyt palovaroittimen kanssa. PIP! Ei kai? Suljin eteisen oven ja varmistin että ulko-ovi oli kiinni. Äännelköön siellä niin paljon kuin huvittaa. Pistin toisen aamukahvin tippumaan ja avasin lehden. PIP! Säntäsin ylös tuolilta ja kurkkasin ikkunasta ulos. Pussi kykötti samassa paikassa mihin olin sen laittanut. Nyt en ala. Kaikenlaista olin kuullut tai luullut kuulevani, olin nähnytkin omituisia asioita, mutta tämä tuli liian lähelle. PIP!

Vanha suojeltu puutalo tarvitsee palovaroittimen. Täytyy ajatella myös naapureitten asuntoja ja paloturvallisuutta. Entä jos kuvittelin pipottelun? Soitin naapurille ja hän sanoi, että oli myös kuullut äänen. Joukkoharha oli myös olemassa, eiväthän valeuutiset muuten valloittaisi nettiä ja pilaisi kaikkea keskustelua, pohdiskelin.

PIP! Ei, en kestäisi yhtään pippausta enää. Alkoi hirvittää. Miten voin hermostua yhdestä lyhestä äänestä näin paljon?

Hengitin syvään ja katsoin ylös. Niin käskettiin jossakin itsehallintaoppaassa. Sieltähän se löytyi, syyllinen! Olohuoneen katossa oli toinen samanlainen palovaroitin!

Kiipesin sohvan selkänojalle. Pitelin porraskaiteesta kiinni, avasin vekottimen ja vaihdoin patterin. Kuuntelin. Ei kuulunut mitään. En uskaltanut liikahtaakaan. Seisoin sohvan selkänojalla ja tuijotin palovaroitinta numero kaksi. Ei kuulunut mitään.

En uskaltanut huokaista helpotuksesta. Avasin ulko-oven. Palovaroitinroskapussi lyyhötti äänettömänä portailla. Jätin oven raolleen. En veisi pussia Moolokin kitaan vielä, totutelkoon varoitin hiljaisuuteen ulkoilmassa.

Vähitellen alkoi helpottaa, naurattaa ja suututtaa yhtä aikaa. Tuntematon toinen tekijä. Väärä excel-taulukon rivi. Tulkinta ja todelliset olosuhteet. Mitä opin tästä? En todennäköisesti yhtään mitään.

PUUN VÄRI ON VALKOINEN

Katselin televisiosta Huvila & Huussi -ohjelmaa ja mietin elämän tarkoitusta. . Kevätaurinko paistoi sisälle ja paljasti pölypinnat. Olisi järkevämpääkin teemistä kuin tuijottaa lauantaiaamuna telkkaria.

Katsoin kaksi ohjelmaa peräkkäin. Alkuun mökit näyttivät mökeiltä, mutta remontin myötä niistä tuli huviloita. Ah! Oi! En olisi uskonut! Ihanaa! Kuinka tämä voi olla mahdollista!

Hirret joko maalattiin valkoisiksi tai siveltiin hopeanhohtoisella aineella. Puunväri ei taida olla muodissa, mietin. Myöhemmin maalia on melko vaikeaa jollei mahdotonta poistaa.

Punatiilikin on vanhanaikaista. Savuhormit päällystettiin levyillä tai maalattiin harmaaksi.

Tekstiilit ja matot ostetaan kaupasta. Mahdolliset värit ovat valkoinen, beigen sävyt, harmaan sävyt ja musta. Valkoinen mattohan on käytössä mitä mainioin kesämökillä.

Minua alkoi ärsyttää yhä enemmän. "Tule mukaan muuttumaan! Kymmenen vuotta nuoremmaksi! Uusi ulkonäkö! Kauneusleikkaukseen? Koti kuntoon! Remppa vai Muutto? " jne.

Suunnaton systeemin salakavalasti lanseeraama salaliitto.

Yhteiskuntajärjestelmämme perustuu ostamiseen, kuluttamiseen ja poisheittämiseen. Täytyy olla ahkera ja tehdä paljon töitä, jotta pystyy ostamaan kaikkea mahdollista.

Ostaminen ja kuluttaminen on elämän tarkoitus, suuri päämäärä.

Ihminen laihduttaa, menee kauneusleikkaukseen, tatuoittaa kulmakarvat, teettää remontin ja ostaa isomman asunnon. Hän voi mennä myös ohjelmaan, joka lupaa tehdä hänestä tai hänen kodistaan kauniimman, toisenlaisen, paremman.

Miksi? Koska hän ei ole tyytyväinen itseensä. Hänen makunsa ei oe tarpeeksi hyv, hänen ulkomuotonsa ei kelpaa, ehdottomasti hän on ainakin liian lihava, liian vanha, liian ruma, liian vanhanaikainen.

Ammattilainen sanoo, mitä pitää tehdä. Eli mitä pitää ostaa, jotta. Viestin sisältö on, että ihminen ei kelpaa sellaisena kuin hän on. On ostettava uusi olomuoto, uudet vaatteet, uusi kodinsisustus.

Entä, jos olisimme tyytyväisiä itseemme? Ihailisimme kodin tavaroita, joilla on oma historiansa ja tarinansa. Luottaisimme omaan makuumme. Vaate on hyvä, jos siinä viihtyy, koti on hyvä, jos siellä on hyvä olla.

Tyytymättömyys asustaa meissä, ja sitä systeemi käyttää hyväkseen. Se ei suoraan tarjoa muutosta, mutta Ah! Oi! Voi! Ihanaa! En olisi uskonut! Olenko tuo minä? Onko tämä minun mökkini! huudahdukset kertovat katsojalle, että kyllä kannatti.

Tarjoan televisio-ohjelmaideaa, jossa haastatellaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä ulkonäköönsä, vaatteisiinsa, kotiinsa ja mahdollisesti myös kesämökkiin.

Tule mukaan pysymään itsenäsi!

SUKUPOLVI

Epäilen vakavasti, että minulla on sukupolvi. Säikähdin, kun sekä isän että äidin puolen serkut alkoivat valitella polvivaivojaan. Osa on jo leikattu, osa jonottaa leikkaukseen, yksi serkku jo neljättä kertaa.

Serkut ovat ikäisiäni ja naispuolisia.

Vasen polveni alkoi reistailla vuosituhannen vaihteessa. Sain Nimed-nimistä voidetta ja tabletteja lääkäriltä. Hain ne apteekista, mutta luettuani sivuoireluettelon en uskaltanut käyttää niitä. Menin jäsenkorjaajalle, joka hieroi nilkkaani puolitoista tuntia.

- Vanha vamma nilkassa heijastuu polveen, hän loihe lausumahan.

Oli opeteltava kävelemään ontumatta. Jonkun ajan päästä Nimed vedettiin markkinoilta, koska ruotsalaiset suunnistajat rupesivat kuolemaan siihen.

Oikea polvi on oireillut muutaman vuoden. Välillä kipu oli poissa, sitten taas uusi.

En pidä särkylääkkeistä enkä leikkauksista. Rupesin miettimään polvikipua. Kipu ei ole hyvä kaveri, ei ensinkään. Mutta kiltti kuitenkin, kun ilmoittaa, että jossakin on vikaa vikaa.

Tajusin yhtäkkiä, että jos teen aamuisin voimisteluohjelmani eli Viisi tiibettiläistä riittiä, kipu pysyy poissa. Jos jostakin syystä, lähinnä laiskuuttani, jätän liikkeet tekemättä ja kipu ilmestyy, se lähtee liikkeillä. Olen kokeillut.

Nyt on liukasta, suorastaan hengenvaarallista kulkea kaduilla ilman liukuesteitä. Minulla on neljännet jo käytössä. Jotenkin myös liukkaus liittyy polvikipuun.

Olen sukupolveni tuote, ja inhoan voimistelua. Kaikki säännöllisesti tehtävä ärsyttää myös. Mutta ehkä ihminen pystyy hiukan muuttamaan persoonaansa - jos toisena vaihtoehtona on kipu.

Olen perinyt sukupolvet molemmilta puolilta. On hyvä tietää, että minulla on keino, jolla sukupolvi pysyy hallinnossa.

Luule Viilma oli virolainen parantaja, Louise Hay amerikkalainen. Molemmat ovat kirjoittaneet kirjoja sairauksien perimmäisistä syistä. Heidän mukaansa jalkavaivat liittyvät siihen, että ihminen ei uskalla ottaa tarvittavaa askelta. Sairauksiin on aina olemassa syy, joka saattaa piillä hyvin syvällä.

Meillä Suomessa on loistava parannuskeino: Kalevalainen jäsenkorjaus. Koulutus on vaativaa, ja jäsenkorjaajien kyky tutkitaan joka kolmas vuosi, kuten ennen hitsaajilla.

Missä muissa ammateissa testataan, onko taito tallella?

En pidä leikkauksista. Niissä on usein omat vaaransa. Ja, jos ihminen ei muuta toimintatapaa, joka on aiheuttanut sairauden, sairaus uusii.

En pidä myöskään lääkkeistä. Nykytiedon mukaan suolistobakteerit ovat äärimmäisen tärkeitä, suolistossa asuvat toiset aivot. Ihmisellä on 1,8 kg bakteereja suolistossa, ja ne ovat tärkeitä jollei välttämättömiä.

Miksi emme käyttäisi puukottomia ja lääkkeettömiä keinoja, jos sellaisia on?

Sukupolvemme on kovin teknologiauskovaista. Toivottavasti nuoremmat ovat viisaampia.

7.4.2018

ULALLA ULLAKOLLA 27.9.2017

Tämä on elämäni ensimmäinen blogikirjoitus, siis postaus. Täytyy opetella uusi kieli, kuten George Orwellin sci-fi -klassikossa Vuonna 1984.

Mietin nimeä blogilleni monta päivää. Yleensä olen nopea toimimaan, kun saan ryhdytyksi aloittamaan rupeamisen, mihin taas hukkuu suunnattomasti aikaa.

VALOA VINTILTÄ, ULLAKKO, LUMIKKO, LUMISKO olivat ehdolla. Sitten eräs ystäväni ehdotti ULALLA -nimeä. Se napsahti.

Käytän karaokea laulaessani aina nimeä ULA. Se tuntuu sopivan minulle. En tunne olevani oikeassa ajassa ja paikassa kuin harvoin. Olen jotenkin ulalla, pihalla, jossain muualla. Paljon on asioita ja ilmiöitä, jota en ymmärrä vaikka kuinka yritän.

Olen siis yksinkertaisuudessani monimutkainen.

Kirjoittelen blogiini satunnaisesti. Kirjoittamisestani en mielelläni puhu. Suhtaudun myös hiukan taikauskoisesti keskeneräisistä töistä puhumiseen. Mutta, mahdollisesti ehkä laitan tänne jotain myös niistä.

Kotisivuistani otan mielelläni palautetta. Harkitsin niiden teettämistä pitkään, kunnes päätin ruveta muuttumaan hiukan vähemmän vanhakantaiseksi. Muutos jyskyttelee ja jyrähtelee, hiipii ja luikahtelee salakavalasti kaikkialle. Nyt pitää osata kehua itseään ja tuoda MINÄ-MINÄÄ esille. Ehkä 2000-luvun ensimmäiset vuosikymmenet tullaan muistamaan MINÄN noususta – ja tuhosta. Sillä eihän minuutta enää jää jäljelle, kun se kuvataan ja selitetään puhki.

Sanotaan että ihminen viisastuu vanhetessaan. En ole huomannut itsessäni oireitakaan viisastumisesta, vanhenemisesta kyllä.

Vaihdatin viime kesänä villat kesämökin kattoremontin yhteydessä. Valitettavasti vielä ei voi oman päänsä sisältöä vaihtaa, mutta eiköhän sekin tulevaisuudessa onnistune.

Sitä odotellessa

Ulla