Matkalla
AINOT TARTOSSA
Ainojen parissa oli jo kovasti odotuksen tunnelmaa kun meidän perinteinen Viron retkemme pääsi vauhtiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Sitä ennen oli saatu mökkeilevien Ainojen marjat, sienet ja muut metsän, sekä peltojen antimet kellareihin, pakastimiin ja jos minkälaisin talvisäilöihin. Siispä hyvällä mielin syysretkelle.
Tällä kertaa matkamme pääkohde oli Tarto. Matkamme alussa ei ollut aikaa edes pysähtyä Karnaluksissa (Tallinnassa oleva käsityötukku). Edessämme oli toki monta muuta mielenkiintoisaa kohdetta, joten emme jaksaneet surra moista.
Menomatkalla pysähdyimme virolaisen naivistitaiteilijan Ave Nahkurin ateljeessa. Nautimme kahvit ja tutustuimme hänen taiteeseensa kahvin kera. Maalasimme itsellemme uniikit mukit. Sieltä lähti monen matkaan pieniä naivistisia tauluja sekä kirjoja. Niissä oli myös hauskat tekstit suomeksi.
Tarton kohteissa kävimme ensiksi tutustumassa Antoniuksen käsityöpajoihin, mutta heillä oli jo vähän syksyn tunnelmaa. Esim. tilkkupajakin oli jo suljettu. No mieltä jäi lämmittämään jumalaisen komea nuori seppä. (ah…olisinpa ollut vähän nuorempi) taisi useampi vähän salaa ajatella.
Seuraavan päivän retki tuntui useamman mielestä olleen matkammme kohokohta, Uhti ateljee. Meidät otettiin vastaan kauniissa auringonpaisteessa. Ulos oli katettu pöytä tervetulomaljoin ja ihanan rapean herkullisen leivän kera. Sen jälkeen tutustuimme edellä maistellun leivän valmistussaloihin ja samalla valmistimme suussa sulavia herkkuja. Toinen ryhmä valmisti samaan aikaan vanhoja virolaisia kolikkokukkaroita aidosta nahasta. Siellä saimme nauttia myös herkullisen lounaan. Uhti ateljee on Viron museon suojelukohde ja nuorehko aviopari (isäntämme) olivat restauroineet rakennuksen persoonalliseksi ja viihtyisäksi. Teimme toki kaikki vastavuoroisesti samat asiat ja päivä oli jo venynyt pitkälle. Nautittuamme herkullisen lounaan olikin jo paluu hotelille.
Ainojen taskuja alkoi jo poltella lompakossa olevat matkalle varatut valuutat. Mitähän ihanaa voisimme hankkia talven varalle ja mitä kivaa paikallisista kaupoista löytyisi. Lauantai-illan ollessa vapaata aikaa osa kiiruhti kauppoihin, toiset jäivät lepäilemään hotellille ja kulttuurinälkäiset kävivät kuuntelemassa Tarton kirkossa Händelinin Oraatorion Saul ja kokemus oli ollut kaikin puolin sykähdyttävä. Laulu ja soitto oli soinut kauniisti korkeassa kirkossa Eestin filharmonikkojen kamarikuoron ja sinfoniaorkesterin soittaessa.
Kauppoihin ehtineet olivat löytäneet Tarton Kaubamajasta aivan ihanan lankaliikkeen ja sieltä puolivalmistelankaa. Ja silloin täytyi ottaa puikot esille ja kutomaan toinen toistaan kauniimpia kaulahuiveja. Osa valmistui tulomatkalla bussissa ja laivalla.
Sunnuntaiaamu valkeni vähän epävakaisessa säässä, mutta sää suosi meitä sen verran että saimme tehdä Tarton kaupunkikierroksen kävellen lähes sateettomassa säässä. Meidän ”ikioma” oppaamme Anne Kurepalu, josta on tullut lähes ystävän veroinen, kertoili Tarton historiasta, kulttuurirakennuksista ja monesta paikallisesta tapahtumasta kivojen kaskujen ja sattumusten kera.
Kaupunkikierroksen jälkeen … niinpä niin, ei Ainojen syysretki ilman kangaskauppaa olisi tilkkuilijoiden matka. Siis suuntana oli kangaskauppa. Kassit täyttyivät taas mukavasti kauniista. Kangaspaloista, ompelulangoista vetoketjuista, napeista, helmistä ym. mukavasta. Kaikkia ei tässä mahdu luettelemaan, mutta eiköhän meistä jokainen lähtenyt tyytyväisenä kotimatkalle uusien aarteiden kanssa.
Ja sitten alkoi kotimatka. Tulomatkallamme tulimme Pöltsämaan kautta, jossa lounastimme viehättävässä Hullavan naisen bubissa. Paikka oli entinen kestikievari ja ehkä iloisten tyttöjen talo, josta paikan persoonallinen nimi. Vielä ehdimme piipahtamaan virolaisessa viinitehtaassa, jossa saimme maistella paikallisia kuohu- ym. viinejä suussa sulavan juuston kera. Viinejä ostimme toki kotiin viemisiksi, maistuivat ne toki niin hyviltä.
Laivalla paluumatkalla vertailimme matkakokemuksia ja tapahtumia. Eihän kaikki voi mennä aina aivan putkeen ilman pikku kommelluksia. Säänhaltija ei tällä kerralla ollut niin suosiollinen, vettä tuli välillä ukkoskuurojen saatteleman, mutta Ainot eivät olleet sokerista. Muutama retkeläinen sai ikimuistoisen kokemuksen paikallisen ravintolan kala-annoksesta. Oli päätetty tilata kalaa, eikä ehkä ajateltu sen tarkemmin mitä se voisi olla. Hetken päästä pöytään tuotiin lautasella iso kokonainen silli… pään kera. Olihan siinä ollut kasviksiakin, mutta kokonaisen sillin syöminen ei ollut kuulemma kovin houkuttelevaa, etenkin, kun se oli kaiken kukkuraksi tosi RUMA. Myös meidän Uhti ateljeesta saamamme leivän juuri tahtoi paisua lämpimässä bussissa mahdottomiin mittoihin. Itse pääsin kotona pesemään repustani juuren jäänteitä kun se oli karannut osittain pois pakkauksestaan.
Lopuksi oppaamme Annen kertoma kasku:
Neuvostoaikaisille virkailijoille ei mikään ollut niin sanotusti mahdotonta. Sen aikaisen kilpajuoksun avaruuden saralla me varmaan kaikki muistamme. Amerikkalaiset olivat jo käyneet kuussakin, meidän täytyy ehdottomasti tehdä jotain vielä parempaa. Siis aurinkoon! Tähän venäläinen kosmonautti: Ei aurinkoon voi lentää, se on aivan liian kuuma. Virkailija: Olemme ottaneet kaiken huomioon, lennämme sinne siis yöllä!
Me emme lennä aurinkoon, mutta muistelemme aurinkoisella mielellä pitkinä pimeinä talvi-iltoina hauskaa ideoita kartuttanutta Tarton matkaamme.
JÄRVENPÄÄN TILKKUAINOT
Pirjo Ilvonen