Helga

Monien sattumuksien kautta sohvalleni röhnäämään on päätynyt jo neljä rescueta, yksi niistä on tanskadoggi Tellus Danes Yeriel, tutummin Helga.

Keväällä 2011 selailin tapani mukaan tutun eläintenturvakodin nettisivuja, ja kotia etsivien koirien kohdalla ruudulle pomppasi harlekiinin tanskisneidin esittely. "Voi apua, mä niin haluan tuon!" Oli ensimäinen reaktioni. Päätin kuitenkin nukkua yön yli ja miettiä, että olisiko järkeä ottaa kodinvaihtajadoggia huusholliin, jossa oli jo ennestään kolme koiraa, joista yksi murkkuikäinen uros, ja doggipennustahan minä olin haaveillut.

Kun sitten seuraavana päivänä palasin sivuille katsomaan ilmoitusta, oli se poistettu. "Harmi, mutta varmaan parempi näin," tuumasin ja annoin asian painua mielestäni.

Meni muutama kuukausi ja lähdin viemään turvakodille lahjoituksia, pihaan saapuessani huomasin Helgan häkissä ja mietin, että ehkä se on viety sinne hoitoon, sillä samoissa tiloissa on lemmikkihoitola. En ruvennut paikan pitäjän kanssa sen suuremmin juttelemaan Helgasta, vaan keskityimme muihin eläimiin, mutta harlekiini neiti jäi kumminkin nyt selkeämmin kummittelemaan mieleeni.

Kotipuolessa jatkoin tanskandoggeihin tutustumista ja doggikuume senkun kasvoi vaan. Täysin vieras rotu tanskandoggi ei minulle kuitenkaan ollut, sillä laumasta löytyi (ja löytyy edelleen) lk saksanseisojan ja doggilon risteytys, Kioto, jossa rodut menevät 50-50.

Aikaa kului ja oli jo lokakuu, kun seuraavan kerran menin käymään turvakodilla. Helga oli vieläkin siellä, ja tälläkertaa kysyin paikan pitäjältä, että miksi se on siellä taas. "Ei se ole koskaan lähtenytkään, se on vieläkin vailla kotia, mutta ilmoitusta ei voi pitää netissä törkysoittojen takia." Oli vastaus.

Puntaroin asiaa hetken, ja totesin, että "no hitto soikoon minä etin sille kodin." Niinpä heti kotiin päästyäni laitoin yksityiset myynti-ilmoitukset nettiin, vaan eipä olisi pitänyt! Sain satoja yhteydenottoja, mukaanlukien Helgan kasvattaja ja entinen omistaja. Neljä päivää vietin kaiken aikani koneella vastaillen viesteihin ja lukien monien ihmisten mielipiteitä siitä, että kenelle en missään nimessä saisi antaa Helgaa ja kenelle sen sitten taas pitäisi mennä. "Voi elämä mikä hullunmylly, koira parka," ajattelin. Sain kuulla monta eri mielipidettä Helgan entisestä omistajasta ja hänen toiminnastaan koiran suhteen, ja syistä luopua Helgasta, mutta itse en ota niihin kantaa sillä en voi tietää mikä on totta ja mikä ei, ja enää sillä ei ole mitään väliä.

Kaiken myllytyksen keskellä sitten pohdin ja puntaroin, että pitäisikö minun sittenkin ottaa riski ja tarjota Helgalle koti. Eipä se pitkää pohdintaa sitten lopulta vaatinut, kun soitin turvakodin pitäjälle, että pakkaa Helgan kamat, tulen hakemaan sen kotiin.

Loppu onkin sitten historiaa. Moni on ollut näin "jälkikäteenkin" kiinnostunut Helgan kuulumisista, ja lisännyt minut kaveriksi facebookissa, sitä kautta olen saanut paljon tukea ja oppia tästä ihanasta rodusta.

Ihan aina elo Helgan kanssa ei ole ollut silkkaa ruusuilla tanssimista; alussa Helgalla oli eroahdistusta - se oli kuitenkin helposti koulutettavissa pois, koirapuistossa neidiltä irtosi kynsi juurineen, ja kohtutulehdus joka päättyi hätästerkkaan. Mutta luonteeltaan Helga on mitä mahtavin ja samanlaista sidettä minulla ei ole ollut kuin yhden koiran kanssa. Helgasta on tullut erottamaton osa pientä perhettämme ja minulle äärimmäisen tärkeä.

Toisen roska voi olla toisen aarre, ja minulle Helga on todellinen aarre.