Olen lisännyt lyhyen kuvauksen modeista, mutta varsinaisella lataussivulla on paljon
yksityiskohtaisemmat tiedot. Toisin sanoen modissa saattaa olla paljon enemmän
ominaisuuksia kuin tämän sivun perusteella voisi ymmärtää.
- Voit kerätä kasveja ja laittaa ne itämään haluamaasi paikkaan.
-Mukana kannettava sänky, teltta, nuotio, säkki ja palli.
Leirin kohdalle tulee map marker, joten voit käyttää
fast travelointia. Nuotion voi myös sammuttaa.
- Kasvien ulkonäkö muuttuu (väliaikaisesti)
kun sen ainekset kerätään.
- Sijoita rahasi kasvamaan korkoa.
- Kätevä, jos esim. haluaa optimoida bonuksia
leveloinnin yhteydessä.
- Taika jolla kerätään kasviainekset lähiympäristöstä.
Keräysalueen laajuus riippuu alchemy ja mysticism
taidoista.
- Antaa mahdollisuuden palkata cyrodiilin kansalaisia
kumppaniksi tai lainata ja vaihtaa tavaraa. Itselläni
esim. pelihahmoni kopio ja entinen metsäleirin tyttö
Alawen tämän modin ansiosta kumppaneina.
- Saari jossa asukkaita, omaksi hankittavia taloja
ja tehtäviä ym.
- Ensimmäinen kumppanimodi jota olen käyttänyt, ja
tyytyväinen olen ollut. Varastelee kyllä aika usein
ruokaa pöydiltä. Olen myös kerran nähnyt uimassa
kovassa myrskyssä keskellä yötä. Ei siis mökötä
paikallaan jos sanot että ei tarvitse tulla mukaan.
Black luster Weapons and Armor
- Esimerkkikuvat kertovat enemmän kuin nämä
seitsemän sanaa.
- Vedenalainen talo, uima-allas ym. mukavaa.
Videoesittelyni modista täällä.
Lisää tulossa