LAPIN KANSA 22.3.2008

Lapin letkein laturetki

Kevättalvi on laturetkien aikaa. Erikoisin löytyy Sallasta.

Viinakauppahiihto lähtee Saijan Pölökkybaarin kupeelta ja päättyy kirkonkylälle Alkon pihaan. Matkaa kertyy 45 kilometriä

-Sen lykkii perinteisellä tyylillä 7-8 tuntiin, Pölökkybaarin isäntä Veikko Nevala tietää kokemuksesta.

Varmuuden vuoksi Viinakauppahiihto starttaa jo aamuseitsemältä, sillä Alko sulkee ovensa kello 18.

-Hitaimmatkin ehtivät kyllä perille ajoissa. Verenmaku suussa ei tarvitse hiihtää, Nevala vakuuttaa.

Hikoilu vapaaehtoista

Viinakauppahiihto on Nevalan ja hänen serkkupoikansa Olli Saariniemen idea, joka syntyi niin sanotusti pilke

saijalaisen silmäkulmassa.

-Perimmäisenä ajatuksena oli testata omia rajoja ja voittaa itsensä. Viinakauppahiihto valittiin päämääräksi siksi, että hiihto palkitsi muullakin tavalla, Nevala kertoo.

Saijalaisten laturetki on osanottajille ilmainen. Umpista ei tarvitse lykkiä: reitti seuraa moottorikelkan jälkeä. Jokainen hiihtäjä huolehtii eväistään itse.

-Joillakin on ollut mukana kuivaa lihaa, toisilla makkaraa. Itse olen juonut urheilujuomaa ja mehua, jonka olen pakannut toisinaan Koskenkorva- pulloon, Nevala myöntää dopingin.

Viinakauppahiihdossa ei oteta aikaa, eikä jaeta palkintoja. Hikoilla saa, muttei ole pakko. Paluu- kyyti on vapaa.

- Kukaan ei ole tullut hiihtämällä takaisin.

Yleensä vaimoväki on hakenut, Nevala väittää.

Myös absolutisteille

Vireät saijalaiset ovat hyviä keksimään kaikenlaista mukavaa.

Saija tunnteaan maailman pienimmistä jazzfestivaa- leista Saijazzista, joka soi viiime torstaina 12. kerran. Eilen vuorossa olivat 4. Soidinmenohiihdot, missä citykoppelot ja ukkometsot lykkivät 46 kilometrin matkan Saijalta Tenniön pirtille ja takaisin sydän kiihkeästi pamppaillen.

Pölökkybaari on puolestaan legendaarinen saijalaisravintola, missä tarjoilun pelaaminen on kiinni asiakkaasta itsestään. Kaupparekisteriin merkitty, mutta muuten fiktiivinen baari sijoittuu Nevalan Veikon entisen kotitalon navetan sille ulkoseinus- talle, mihin kevätaurinko

Kukaan ei ole tullut hiihtämällä takaisin.

paistaa lämpimimmin.

Tulevan heinäkuun 19. päivänä baarin pihassa järjestetään Maailmojen väliset petangikisat 7. kerran.

Saijalla on 150 asukasta. Viinakauppahiihtoon osallistui viime vuonna kymmenkunta hiihtäjää,

mikä on tähän astinen ennätys. Laturetki-idean isät toivovat, että hiihto houkuttelisi jatkossa mukaan turisteja. Myös absolutistit ovat tervetulleita retkelle ilman taka-ajatuksia. -Emme me heitä rupia käännyttämään, Veikko Nevala lupaa.

PETTERI HOLMA

Lapin Kansassa 22.3.2008