Saaramaalle 65 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita

Julkaisupäivämäärä: Oct 24, 2012 1:14:58 PM

Kouvolan kaupungin omistamille maille Saaramaalle ollaan perustamassa uusia METSO-ohjelman mukaisia luonnonsuojelualueita. METSO-ohjelman tarkoituksena on turvata metsien monimuotoisuutta. Kaupunki on saanut Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta tarjouksen, jossa yhteensä 65 hehtaaria metsää esitetään pysyvästi rauhoitettavaksi. Kouvolan kaupungille esitetään korvattavaksi 176 000 euroa rauhoitusmääräyksistä aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Ympäristöministeriö tekee lopullisen päätöksen korvauksen maksamisesta.

Perustettavilla luonnonsuojelualueilla kiellettyä olisi muun muassa:

-ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen sekä kaikenlainen muu maa- ja kallioperän vahingoittaminen, muuttaminen ja sen ainesten ottaminen

-metsän hakkuu ja muut metsänhoitotoimet

-muu kasvien, kasvinosien ja sienien ottaminen ja vahingoittaminen, marjoja ja hyötysieniä lukuun ottamatta

-puutavaran varastointi

-selkärankaisten eläinten tappaminen, häiritseminen ja pesien vahingoittaminen sekä selkärangattomien eläinten pyydystäminen ja kerääminen

-rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen

-liikkuminen moottoriajoneuvolla

Edellä mainittujen kieltojen estämättä sallittua olisi:

-hirven ajo

-olemassa olevien retkeilyyn tarkoitettujen polkujen ja rakennelmien ylläpito ja siihen liittyvä liikkuminen moottoriajoneuvolla

-alueilla olemassa olevien teiden normaali käyttö ja kunnossapito

Huom! Kuvassa näkyvät punaiset alueet ovat vasta suunnitelma, ei päätös!