Pihkainmäen Erämiesten historiaa

Perustaminen

Yhdistys perustettiin 17.10.1948 neljän keskeisen paikallisen maanomistajan toimesta ja sen hallitukseen valittiin näistä puheenjohtajaksi Viljo Jääskeläinen ja jäseniksi August Airaksinen, Eero Koponen ja Aaro Sepponen. Lisäksi hallituksen jäseneksi valittiin J. E. Tuovinen. Jääskeläinen toimi yhtäjaksoisesti yhdistyksen puheenjohtajana aina 1998 saakka eli peräti 50 vuotta ja nimettiin ansioistaan yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Jääskeläisen mittavaan puheenjohtajakauteen liittyy mm. sellainenkin erikoisuus, että kun yhdistysrekisteriin ei ollut kymmeniin vuosiin tarvetta olla yhteydessä puheenjohtajan pysyessä jatkuvasti samana, se oletti 1990 toimintamme loppuneen ja poisti meidät rekisteristä. Jouduimmekin todistamaan toimintamme olevan edelleen vireää, sekä rekisteröimään yhdistyksen toistamiseen. Metsästysmaita yhdistyksellä oli perustamisvaiheessa 1.760 ha. Yhdistys on Karttulan toiseksi vanhin metsästysseura Metsolan jälkeen. Kaikki muut karttulalaiset yhdistykset on perustettu 1950- ja 1960-luvun vaihteen tienoilla ja Karttulan Rhy:kin vasta vuonna 1962.

Toiminta alussa

Yhdistyksen toiminta oli alkuaikoina varsin monipuolista, sillä sen ajan kiireettömässä elämänrytmissä isänniltä tuntui liikenevän nykyistä paremmin aikaa riistanhoidon eri osa-alueille ja eränkäyntiin yleensäkin. Siinä missä tämän päivän nuori mies joudutaan perehdyttämään erälle porukan toimesta kädestä pitäen ja usein jopa nuotion sytyttämisestä alkaen, saivat tuon ajan miehet oppinsa metsästykseen liittyviin saloihin jo nuorena kotonaan ja heistä kehittyi selvästi ”riistaverisempiä” kuin nykyisin.

Vahinkoeläinten metsästyksellä oli tuolloin selvästi nykyistä keskeisempi sija toiminnassa. Yhdistyksen alueella oli hyviä pesimisluolia ketuille ja mäyrille ja niinpä moni kettu tuli tuolloin piiritettyä lippusiimalla tai ammuttua haaskalta. Mäyrät pyrittiin pyytämään suoraan luolilta. Erityisesti puheenjohtaja kunnostautui haaskapyynnissä niin, että lukemattomia olivat ne iltayöt, jotka hän istui vanhaan talliin rakentamassaan kyttäyskopissa hiirenhiljaa odotellen kuunvaloon ilmestyviä vierailijoita.

Yhdistyksen toiminta huipentui kuitenkin alusta alkaen ennen kaikkea syksyisiin hirvijahteihin ja heti ensimmäisenä toimintavuonna anottiin ja saatiinkin yhden uroksen ja yhden naaraan pyyntilupa. Lupia ei tuolloin myönnetty joka vuosi ollenkaan ja seuraavat pyyntiluvat saatiinkin vasta -53. Niinpä yhdistyksen 20-vuotisjuhlissa -68 voitiin todeta yhdistyksen toimesta kaadetun siihen mennessä yhteensä 25 hirveä.

Metsästys tapahtui 5-7 miestä käsittävällä porukalla vahvistamalla jäsenistöä syksyn jahtiin muutamalla vierailijalla. Jahtitoiminta perustui koiran käyttöön ja kun omaa ei ollut, lainattiin sellainen. Oma koira yhdistykselle saatiin -56, mutta se kuoli heti seuraavana vuonna salamaniskuun. Sen tilalle hankittiin sitten Musti, jolla oli kortteeri ja täyshoito Lumpeelassa. Musti osoittautui mainioksi hirvenhaukkujaksi voittaen mm. 1. palkinnon voittajaluokassa ja siltä ammuttiin valtaosa yhdistyksen alkuaikojen hirvistä. Toinen hyvä koira saatiin sittemmin syvänniemeläisen Yrjö Karttusen tultua metsästystoimintaan mukaan Töpönsä kanssa. Hirvenmetsästyksessä käytetyt koirat olivat tuolloin karjalankarhukoiria.

Aivan ensimmäisinä hirvisyksyinä kutsuttiin niin metsästäjät kuin maanvuokraajatkin peijaisiin, mutta niiden todettiin soveltuvan yhdistyksen maanomistajarakenteen vuoksi sen toimintaan huonosti, mistä syystä jo tuolloin otettiin tavaksi toimittaa maanomistajille maistiaispala hirvenlihaa, jonka jokainen sitten pystyi valmistamaan haluamallaan tavalla. Tätä käytäntöä on sitten noudatettu yhdistyksen toiminnassa aina näihin päiviin asti.

Oma vaatimaton maja yhdistykselle nousi talkootyönä Eskeelään Hoikkajärven rannalle 1959, jossa mm. yhdistyksen kesäkokoukset aina 1990-luvulle saakka perinteitä vaalien pidettiin.

1980-luvulle tultaessa

Päätehakkuisiin perustuvan metsänkasvatuksen vallattua metsänhoidon, oli hirvikanta -70 luvulla lisääntynyt reippaasti ja niin vähitellen myös pyyntiluvat. Tämä muutti vuosikymmenien ajan noudattamamme metsästyskulttuurin täysin. Kun yhdistyksellä oli 1980-luvulla metsästysmaita n. 3.000 ha, lähenteli hirviporukan kokokin jo useana vuonna 30:tä. Noiden vuosien kaatoennätys saavutettiin -81, jolloin hirviä kaadettiin 18kpl. Tämä mittakaava painotti yhdistyksen toiminnan yhä enemmän nimenomaan hirvijahtiin ja sen liitännäistoimintoihin. Niinpä talvisin osallistuttiin mm. hirvenhiihtoihin, kesäisin raivattiin passilinjoja ja rakennettiin ampumalavoja jne. Siinä missä hirviä passattiin aiemmin sopivilla aukoilla ja traktoriurilla, rakennettiin nyt järjestelmällisesti passilinjoja sopiville etäisyyksille toisistaan.

Kun pienriistan pyyntiin jäi aikaa vähemmän ja metsäkanalintukannat olivat vuosien kuluessa huvenneet hyvin vähäisiksi, pantiin linnut täysrauhoitukseen, jota tapaa noudatettiin sitten parikymmentä vuotta. Kun naapuriseuroja ei rauhoitukseen onnistuttu saamaan mukaan, on alueillamme viime vuosina sallittu hyvin rajoitettu linnustus. Käytännössä niitä on kuitenkin ammuttu vain poikkeustapauksissa. Myös jänisjahtia harjoitettiin varsin säästeliäästi. Noihin aikoihin opeteltiin sen sijaan panostamaan enenevästi riistanhoitoon ja aloitettiin mm. suolakivien järjestelmällinen levitys.

1980-luvulle tultaessa olivat koiraisännät jo eläköitymässä ja samanaikaisesti oli alueelle vähitellen syntynyt tiheä metsätieverkko, joka muutti alueet poikkeuksellisen sopiviksi ajometsästykseen, johon jahtimuotoon tässä yhteydessä sen tehokkuudenkin vuoksi siirryttiin. Koiria käytettiin enää lähinnä haavoittamistilanteissa.

Kun yhdistys anoi kaatolupansa alussa suoraan lääninhallitukselta, siirryttiin Karttulassa myöhemmin käyttämään koko kunnan alueen kattavaa yhteismetsästysaluetta menetelmän käytännöllisyyden vuoksi. Toimintaa johdettiin käytännössä rhy:n toimesta, mutta kaatolupien jakoa sävyttivät jatkuvat erimielisyydet hirviköyhien pohjoisten ja hirvirikkaiden eteläisten seurojen välillä. Niinpä Airaksela, Jouhteninen, Koskenkylä, Metsola ja Pihkainmäki perustivat -78 oman yhteismetsästysalueen, jonka puitteissa luvat anottiin aina 1989 saakka, jolloin koko kunnan järjestelmää päätettiin kokeilla uudelleen.

Vuosituhannen loppua sävytti Pihkainmäen osalta paitsi tiheä hirvikanta, myös hirvenmetsästykseen liittyvien eri toimintojen hyvä organisointi, johto ja tehokkuus, joista syistä yhdistys monina vuosina pystyi päättämään metsästyksen kunnan alueella ensimmäisenä.

2000-, 2010- ja 2020-luvut

2000-luvun alku oli hirviseurueen toiminnassa poikkeuksellisen aktiivista aikaa. Mm. metsästysalueen hirvien aiheuttamat tuhot kartoitettiin -05 ja niistä ilmoitettiin maanomistajille. Tämä johti vahinkoilmoituksiin ja edelleen siihen, että -06 Karttula oli suurin tuhokorvausten saajakunta koko Pohjois-Savossa. Kylmäkonttikokeilun jälkeen aloitettiin 2004 lahtivajan rakentaminen Rissasen Suotaival-tilalle ja ensimmäiset hirvet pystyttiin käsittelemään uudessa vajassa jo -05. Vaja, jota kutsutaan Nylkyläksi, on antanut mahdollisuuden keskittää koko lihankäsittelyketju yhteen paikkaan ja samalla tehdä käsittelystä myös mahdollisimman rutiininomainen ja hygieeninen. Siinä missä porukan kokoontumis- ja jopa lihankäsittelypaikkana toiminnan alkuajoista lähtien toimi Eskeelän vanha riihi, käytetään sitä enää käytännössä vain varastotarkoituksessa.

Rhy:n johtamassa kunnan yhteismetsästysaluetoiminnassa oli jälleen esiintynyt pahenevassa määrin ongelmia jo useita vuosia ja mm. Pihkainmäkeä, jonka alueilla hirvitiheys oli pitkään ollut yli 10 hirveä/1.000 ha, kohdeltiin jatkuvasti kaltoin pyyntilupia jaettaessa. Niinpä yhdistys erosi -05 yhteisluvasta ja anoi luvat itse suoraan piiriltä. Menettelyn seurauksena hirviseurue saavutti uuden kaatoennätyksen 30 hirveä syksyssä sekä aiheutti käytännössä -06 kunnan eteläisten seurojen paluun aiempaan yhteismetsästysaluekäytäntöön, johon nyt liittyi myös Virmas.

Hirviseurueen aktiivisuus on em. ohella näkynyt myös siinä, että se on osallistunut viime vuosikymmeninä vuosittain esim. paikallisiin ampuma- ja hirvenhiihtokisoihin ja menestynyt niissä erityisesti viime vuosina erinomaisesti.

Hirvikannan ja sen myötä pyyntilupien määrän vaihdeltua vuosien kuluessa muutamasta luvasta useisiin kymmeniin vaikuttaa siltä, että hirvikannan säätelyssä on ehkä vihdoin onnistuttu niin, että luvat ovat tasoittuneet ja laskeneet, jolloin riistanhoitoon ja metsästykseen liittyviin muihinkin toimintoihin voidaan ja jaksetaan panostaa enemmän sekä tasavertaisemmin. Kaatolupamäärien pienentyessä myös hirviseurueen tavoitekokokin pieneni 25:stä noin kahteenkymmeneen.

Pihkainmäen erämiesten rakenne ja toiminnan peruspiirteet pysyivät vuosien saatossa samoina eli emäseuran jäsenistö oli aina 4-6 välillä, mistä syystä toimintaa voitiin hoitaa hyvin joustavasti ja vailla turhia muodollisuuksia. Pienessä joukossa vallitsi aina myös hyvä yhteishenki. Toisaalta taas emäseurasta erillisen hirviseurueen tavoitekokona oli jo pitkään pidetty 25, mikä antoi mahdollisuuden tehokkaaseen ajometsästykseen, joka sittemmin väistyi koirametsästyksen tieltä 2010-luvun tienoilla. Vuonna 2021 hirviseurue yhdistyi osaksi Pihkainmäen erämiehet Ry:tä.