Klubimme viimeisin vaihto-oppilas Rautjärven lukiosta oli talvella 2013 Australiassa viettämässä vaihtovuottaan.
Klubimme tavoitteena on lähettää joka toinen vuosi vaihto-oppilas ulkomaille ja myös vastaanottaa kohdemaasta vaihto-oppilas. Nyt panostamme kesävaihtoon ja leirivaihtoon. Klubimme oli mukana järjestämässä nuoreten kesäleiriä Imatran kylpylässä heinä-elokuussa 2017.
Seuraavat vaihto-oppilaat voidaan lähettää kesällä 2019. Jos olet tuolloin 16 - 18 vuotias ja olet kiinnostunut lähtemään kesä- tai leirivaihtoon, niin ota yhteyttä jo syksyllä 2018 yrittäjä Saara Wilhelmsiin.
Kesävaihtoon ja leirivaihtoon voi lähteä samoin mistä tahansa toisenasteen koulusta. Hakuaika kesävaihtoon on syksy, lokakuun puoliväliin asti.
Kesävaihto-ohjelmassa Rotaryjärjestö tarjoaa nuorelle hyvän mahdollisuuden tutustua joko valtamerentakaiseen (USA, Meksiko, Kanada), eurooppalaiseen tai eteläafrikkalaiseen elämänmenoon turvallisesti kesälomansa aikana. Tässä vaihtomuodossa suomalainen nuori viettää kuukauden ulkomaalaisessa kodissa ja palaa kotiinsa ulkomaalaisen isäntäperheen nuoren kanssa, joka vastaavasti jää vieraaksi perheeseen kuukauden ajaksi. Vaihto voi myös tapahtua siten, että ulkomainen oppilas tulee ensin Suomeen ja sitten oppilaat lähtevät yhdessä vaihtokohteeseen.Joissakin Euroopan maissa voi vaihtojakso olla lyhyempi, esim. Belgiassa vaihdon pituus on yleensä 2 viikkoa + 2 viikkoa.
Kesävaihdossakin Rotaryjärjestö järjestää luotettavan isäntäperheen, turvallisen matkan, koulutustilaisuudet ennen matkaa ja lyhyen orientoitumisvaiheen, nk. maaohjelman (USA, Kanada, Meksiko) New York Cityssä ennen isäntäperheeseen sijoittumista.
Lisätietoja rotarien nuorisovaihdosta: http://www.ryefinland.com