Kyllä Juuson aikaan oli toista!

Muutin perheeni kanssa Myllykoskelle vuonna 1956. Olin tuolloin kahdeksanvuotias. Muistan kuinka isot ihmiset puhuivat kaihoten Juusosta, Juuso Waldenista, paperitehtaan johtajasta. Juuso oli muuttanut pois Myllykoskelta 1952. Keskustelut loppuivat usein toteamukseen: “Saatte nähdä, kyllä Juuso vielä takaisin tulee!” 

Vielä 40 vuotta myöhemmin Juuson aika Myllykoskella muistetaan. Mikä sitten on nuo lähtemättömät jäljet paikkakunnalle jättäneet. Itse en Myllykoskella Juuson aikaan elänyt, mutta ne merkit, mitä hän paikkakunnalle jätti olen nähnyt ja sen kuinka Juuson merkkejä on paikkakunnalta hävitetty. Tähän kirjoitukseen olen haastatellut paikkakunnalla ikänsä elänyttä 85-vuotiasta Arvo Lindborgia ja lukenut Pertti Klemolan 1970 kirjoittaman teoksen “Juuso Walden, viimeinen patruuna”, Myllykoski oy:n 100-vuotis historiikin “Vuosirenkaita”, sekä Veikko Kuparin kotiseutusarjan Anjalankosken Sanomissa 1985 - 1987. 

Pian huomasin, että ymmärtääkseni Juuson aikaa täytyy mennä ajassa taaksepäin aina Myllykosken tehtaitten syntyhistoriaan.

“Mikä on Myllykosken paperitehtaitten menestyksen salaisuus?” kysyy Arvo Lindborg. “Bjönberg osti sata vuotta sitten konkurssiin menneen Hannulan massatehtaan Myllykosken itäreunalta, sekä viekkaudella hankki käsiinsä kosken länsireunalla sijainneen Lindborgin myllyn. Näin hän sai hallintaansa kosken ilmaisen energian, sammon jolle paperiteollisuuden menestys on rakentunut”. (*)

Myöhemmin 1905 paperitehdas hankki omistukseensa myös konkurssiin menneen Ummeljoen hiomon kosken itärannalta. Tämä muutettiin vesivoimalaitokseksi. Kansalaissodan aikana tehdas joutui punaisten haltuun. Vuonna 1918 Pietarilaisen paperiagentuuriliikkeen omistaja Rudolf Walden osti osuuden Myllykosken paperitehtaista ja valittiin yhtiön johtokunnan puheenjohtajaksi. Tuolloin tehtaalla työskenteli 313 miestä ja 87 naista. Vuonna 1920 Myllykosken, Simpeleen ja Jämsän paperitehtaat yhdistettiin Yhtyneiksi paperitehtaiksi joiden johtoon tuli Kenraaliksi ylennetty Marskin ystävä Rudolf Walden. 

Muistelmissaan Marski kirjoittaakin Wldenin pyytäneen häntä presidenttiehdokkaaksi vuonna 1919: ”Lopulta alistuin painostukseen. Viime kädessä vastarintani mursi kenraalimajuri Rudolf Walden, uskollinen ystäväni, vaatiessaan minua olemaan tälläkään kertaa pettämättä niitä, jotka yhä turvautuivat minuun” Valituksi tosin Suomen ensimmäiseksi presidentiksi tuli Ståhlberg.

Kenraali Walden kiinnitti erityistä huomiota ympäristöön tehdasta laajennettaessa. Tehdasaluetta alettiin raivaamaan vanhasta romusta, kuoppia täyttämään ja Walden halusi myös suunnitella paikkakunnan yleiskaavaa. Yhtiö rakennutti arkkitehti Wäinö Palmqvistin piirustusten mukaan Myllykoskelle uuden kirkon suihkulähteineen, pääkonttorin, seurantatalon, virkailijakerhon ja virkailijoiden ja työnjohtajien asuntoja. Tehdas rakensi paikkakunnalle myös urheilukentän. Kunnon patruunana hän halusi muokata paikkakuntaa ideoittensa mukaan. Esimerkiksi matkustaessaan liikeasioissa Keski-Euroopassa Walden oli nähnyt neonputkilla valaistun kirkonristin. Hän halusi samanlaisen Myllykoskelle. Ja näin Myllykoskella oli pitkään ainoa valaistu kirkonristi Suomessa.

Myllykoskella oli toiminut työväenyhdistys 1800-luvun lopulta. Kolmekymmenluvun alussa tehdas koetti hillitä työväen toimintaa. Lindborgin mukaan tehtaan johto oli lainannut ideologiansa Saksasta. Toiveena oli että työläisistä tulisi uskollisia “mustapaitoja”. Työläisiä irtisanottiin ammattiyhdistykseen kuulumisen vuoksi. Myllykosken tehtaat olivat kuuluisia siitä, että myös naimisiin menneet naiset erotettiin tehtaalta. 

Työläisiä pyydettiin eroamaan ammattiyhdistyksestä 10% ylimääräistä vuosipalkkaa vastaan. Ammattiyhdistysaktiivit huomasivat pian olevansa ilman työpaikkaa. Yhtiön johto näytti “häiriköille” mielellään itärajaa. Arvo kertoo monen menneen ryssän maalle vastoin hänen varoituksiaan. “Kukaan ei ole sieltä palannut”. Veikko Kupari kertoo monen paperityömiehen päätyneen Kontupohjaan rakentamaan paperitehdasta Neuvosto Karjalaan. 

Yhtiö järjesti Lotilassa ammattikoulutusta uskollisiksi katsomilleen, suojeluskuntaan kuuluville työntekijöilleen. Urheilu ja kulttuuritoiminta jakaantui Myllykoskella aatesuuntien mukaan kahtia. Kun tehdas oli aiemmin avustanut työväenyhdistystä, nyt koetettiin sen toimintaa estää mustin listoin. Arvo Lindberg kertoo, kuinka tehtaan isännöitsijä tuli valittamaan, kun Arvo oli nähty työväenyhdistyksen tansseissa. Arvo Lindberg kuului kilpaveikkojen teatteriryhmään joka kilpaili työväenteatterin kanssa paikkakunnan yleisöstä. Toverit eivät saaneet pelata tehtaan urheilukentällä, joka oli varattu Kilpaveikoille. 

Arvo oli tullut töihin tehtaalle 1924. Hän kävi rippikoulun paperikoneelta käsin. Myöhemmin Arvo pääsi pajalle töihin ja oppi koneenkorjauksen jalon taidon. Hän kertoi kuinka korjauspajalla piti tehdä töitä vaikkei mitään korjattavaa ollutkaan. Väliajoilla tehtiin varaosia paperikoneisiin. Hän kertoi kuinka eräs työkaveri nolasi työnjohtajan vastatessaan tarkastuskäynnillä olevalle isännöitsijälle:“Ei täällä työtä ole kun koneet kunnossa ovat” tämän ihmeteltyä miehen joutilaisuutta. Olisi pitänyt miehen tehdä vaikka omia hommiaan, kunhan vaan olisi ollut ahkeran näköinen. Paperityöläisten joutilaisuutta olivat ihmetelleet myös kenraalin saksalaiset vieraat, johon kenraalin kerrotaan vastanneen, “Se vasta kallista olisi jos työmiehet töitä tekisivät, sehän merkitsisi että koneesta tulee makkelitavaraa”. 

Waldenin poikaa Juusoa koulutettiin Yhtyneiden paperitehtaiden tuotantolaitoksissa tavallisista paperimiehen töistä työnjohto ja myyntitehtäviin. Kenraali Waldenin jouduttua Mannerheimin määräämiin tehtäviin talvisodassa, myyntipäällikkö Juuso Walden nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. 

Mannerheim oli määrännyt ystävänsä Kenraali Waldenin Päämajan linnoitustoimiston johtoon. Linnoitustoimisto toimi Talvisodan aikana kätevästi Myllykosken tehtaan alueella rakennuksessa, jossa myöhemmin toimi Myllykosken kirjapaino ja paikallislehden Kymen Keskilaakson toimitus. Linnoitustoimistossa suunniteltiin ns. Mannerheim-linja, joka tunnetaan nykyisin Salpalinjana. Samoin puolustuslaitteita rakennettiin Viipurin ympärille. Jatkosodan loppuvaiheilla varauduttiin jopa perääntymiseen entisen Wanhan Suomen rajalle Kymijoelle linnoittamalla joen länsirantaa. 

Linnoitustoimiston esikuntaupseerit asuivat Matkustajakoti Rauhalassa. Vanhat paikkakuntalaiset muistelevat, miten he pikkupoikina toimivat esikunnan lähetteinä toimittaen viestejä Linnoitustoimiston esikunnasta Rauhalassa asuville upseereille.

Sodan jälkeen Juuson idea oli myydä tehtaan rintamiehille ja kaatuneiden omaisille tontteja markan hintaan. Lisäksi yhtiö antoi valmiit tyyppipiirustukset ja halpakorkoista lainaa, teki asuntoalueen rakennussuunnitelmat sekä rakensi alueelle tiet. Juuson aikana Myllykoskelle valmistui 80 yhtiön lainoittamaa omakotitaloa ja 85 prosenttia yhtiön työntekijöistä asui omissa asunnoissaan.

Tehtaan työntekijöille oli rakennettu sauna joen varteen. Sodan jälkeen Juuso Walden rakennutti uuden komean saunarakennuksen pyykkitupineen Saviniemeen työntekijöittensä asuma-alueella. 

Ympäristökysymykset nousivat esiin sodan jälkeen Paperitehtaan tuotannon kasvaessa. Enää ei paperin valmistuksesta jäänyttä kaoliinia voinut johtaa jokeen. Juuso ratkaisi ongelman perustamalla Myllykoskelle kipsilevytehtaan, jonka raaka-aine saatiin paperin valmistuksen sivutuotteina. Kipsilevy oli myös halpaa ja tulenkestävää rakennusainetta paikalliseen omakotirakentamiseen. 

Tehtaan isännöitsijä valitti Juusolle, että hänen hankkimansa 100 lapiota olivat vähitellen kadonneet ja ehdotti tehdasalueen aidoittamista ja vartiointia. Juuso totesi tähän, että lapiot on varmasti menneet tarpeeseen, eikä suunnitelmaa tehdasalueen aidoituksesta ja vartioinnista toteutettu vasta kun Juuso oli muuttanut pois paikkakunnalta.

Jo aiemmin oli perustettu tehtaan puutarha, jossa paperinvalmistuksessa syntyvä hukkalämpö käytettiin kasvihuoneitten lämmitykseen. Nyt saatiin terveellisiä vihanneksia kurkkuja ja tomaatteja ympäri vuoden. Seurantalolla oli tehtaan myymälä, josta paikkakuntalaiset saattoivat ostaa näitä vihanneksia ja paperia. Muistan kuinka olimme myymälän vakituisia asiakkaita. Paperia isämme osti meille lapsille piirustuspaperiksi. Kaikki 5 lasta olimmekin ahkeria paperin käyttäjiä ja myöhemmin koulussa kynät ja liidut pysyivat hyvin kädessä.

Yhtiö osti “Kesäranta” nimisen alueen Kaipiaisista Rautjärven rannalta yhtiöläisten kesänviettopaikaksi. Omakotialueelle rakennettiin upea yleisösauna pyykkitupineen. Itselleen Juuso rakensi kuparikattoisen “palatsin” kauniille paikalle joen rantaan. Palatsiinsa Juuso ei ehtinyt muuttaa Yhtyneitten paperitehtaitten jakaannuttua 1952 ja Waldenin muutettua Valkeakoskelle. Sinne hän rakensi samojen piirustusten mukaan uuden “kodin”.

Ihmisenä Juusoa pidettiin kansanomaisena verrattuna etäiseen kenraaliin. Oppivuosinaan Juuso oli tutustunut tehtaitten työntekijöihin ja muisti vielä vuosien takaa entiset työtoverinsa. Hänen suhtautumisensa ammattiyhdistykseen oli päinvastainen, kuin kenraalin, hän oli mukana solmimassa STTK ja SAK välistä "helmikuun kihlausta" ja aloittamassa etujärjestöjen välisen työehtosopimusneuvottelut. Juuso oli myös kansainvälinen ja paljon matkustellut. Hän solmi suhteita aikansa poliittisiin päättäjiin paitsi kotimaassa, niin idässä kuin lännessäkin.


                              Juuson_jälkeen...>
Comments